Äitini

Voit kirjoittaa oman tarinasi.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Tompsa
Viestit: 1
Liittynyt: 10 Joulu 2022, 16:41

Äitini

Viesti Kirjoittaja Tompsa »

Hei, olen 30 vuotta täyttänyt mies ja halusin jakaa kanssanne oman kokemukseni. Tarinassa on toistaiseksi onnellinen loppu.

Äitini on narsisti. En toki koskaan nuorempana sitä hoksannut tai tajunnut. Muistan lähinnä sitä, että vanhempani hyvin usein riitelivät; äiti huusi ja isä yritti rauhoitella. Nämä itkuhuutoraivarit saattoivat syttyä esim jos kauppareissulla unohtui jokin asia tai askarelistassa yksi asia jäi tekemättä. Muistan myös miten äitini usein mustamaalasi isääni ja teki hänestä "pahiksen" enkä ollut kovinkaan läheinen hänen kanssaan. Äitini myös sai päähänsä, että kun lapsi nyt siinä on ja pyörii toimettomana niin hänelle voi opettaa rahanarvon laittamalla se hieromaan äitinsä jalkoja ja selkää muutamaa euroa kohtaan. Olin ehkä 10 vuotias.

Ollessani 16 vuotias vanhempani erosivat. Isäni oli pettänyt äitiäni ollessaan työmatkalla Venäjällä ja äijä oli kännissä pröystäillyt siitä perheelleen. Isästäni tuli entistä enemmän "pahis". (Olen antanut isälleni tekonsa anteeksi, sillä nyt aikuisena ymmärrän miksi hän teki sen, mutta en silti hyväksy sitä) Eron jälkeen äitini pakotti minut hyväksikäyttämään isäni varakkuutta pyytämällä mahdollisimman paljon kaikkea häneltä. Niin minä teinkin. Isäni mielellään osti minulle kaiken mitä halusin ja vei minut paikkoihin. Kotiin tullessani äitini kysyi aina "No, millaista olis isäsi kanssa?" Jos vastasin jotain pikkaisenkin positiivista äitini alottaisi vollottamaan krokotiilinkyyneliään "Jos isäsi on kerta niin rakas, niin muuta hänen luo asumaan!"

Äitini alkoi olemaan hyvin epävakaa ja minun piti jatkuvasta lukea millä tuulella hän oli. Hän saattoi olla hyvinkin arvaamaton ja tehdä hyvinkin radikaaleja ratkaisuja. Esimerkkinä kerran kaupasta lähtiessämme huomasin unohtaneeni poletin kärryyn ja hän alkoi itkien huutamaan "Voi vittu sun kanssa! Mitä sä oot taas menny tekemään!? Etkö tajua kuinka tärkeä se oli mulle!?" Menimme seuraavaan kauppaan ja yritin löytää myynnissä olevia poletteja lepyttääkseni äitini. Jonkin aikaa polettia etsittyäni luovutin ja lähdin etsimään äitiäni kaupasta. En löytänyt häntä sillä hän oli lähtenyt ilman minua ja näin miten automme kaahasi pois parkkipaikalta. Yritin soittaa äidilleni, muttei hän vastannut. Lähdin kävelemään kohti kotipaikkakuntaamme ja noin puolen tunnin kävelymatkan jälkeen äitini soitti ja syytti minua tapahtuneesta. Hän ei ollut löytänyt minua kaupasta, joten päätti lähteä ilman minua kotiin (just joo). Minut pakotettiin hieromaan äitini jalkoja joka päivä noin 1,5h/jalka ilman palkkaa. Hän saattoi saada päähän klo 23, että nyt olisi paras hetki hieronnalle. Jossain kohti aloin pistämään vastaan, mutta aina kun sanoin etten jaksa tai halua niin hän vastasi "Vai niin... seuraavan kerran kun sinä haluat kyydin minäkään en halua/jaksa viedä sinua!". Tuosta opin, että parempi olla sanomatta ei. Äitini huomatessa jonkin asian olevan tekemättä tai vialla hän käytti lauseita kuiten "Miksi tämä on näin? Kuka tämän on tehnyt? En minä ainakaan, joten kuka se oli?!" Tästä opin syyllistämään itseäni, sillä meitä oli vain kaksi. Äitini on myös krooninen valehtelija ja valehtelee ihan pienimmistäkin asioista vain koska voi. Ollessani kouluavustajana armeijan jälkeen, äitini vaati palkastani 90%. Kun kieltäydyin, hän alkoi moralisoimaan minua kuinka itsekäs ja kamala olen, kun ajattelen vain itseäni enkä "meitä" kuten hän. Päädyin antamaan hänelle rahani.

Nämä asiat alkoivat vaikuttamaan elämääni kodin ulkopuolella. Minusta kehittyi hyvin charmikas ja tykätty nuori mies, koska olin erittäin miellyttämisen haluinen enkä uskaltanut sanoa kenellekään ei vaikka halusin. Jos en halunnut tehdä jotain asiaa, sanoin kyllä ja myöhemmin tulin "kipeäksi" tai muuta vastaavaa. Mitä tahansa kunhan minun ei tarvinnut sanoa "ei". Inhosin itseäni, sillä minut oltiin opetettu siihen etten ole koskaan tarpeeksi hyvä. Kaikki parisuhteeni noina aikoina kestivät 2-4kk. Uskon, että alkuhuuman jälkeen tyttöjä oli alkannut pelottaa se, miten mielyttämisen haluinen olin.

Ollessani noin 20 vuotias koko maailmani järkkyi. Isäni oli pysynyt nämä vuodet samalla paikkakunnalla ja oli ostanut uuden asunnon. En muista mikä tämän reaktion oli saanut minussa aikaan, mutta muistan huutaneeni isälleni siitä että miksei hän jätä minua rauhaan, miksi hän yhä on täällä kun hänellä ei ole mitään. Hän vastasi "Ymmärrät kyllä aikanaan." Eräänä päivänä hän pyysi mua käymään kaupassa kanssaan.Kaupan sijaan hän vei minut asunnolleen, kerrostalo kaksioon, jossa on keittiö, eteinen ja suihkuhuone. Hän vei minut huoneeseen, jossa oli pöytä ja läppäri. Siinä oli auki "Narsismin Uhrien Tuki"-sivusto ja heidän selitys siitä mikä on narsisti. Isäni pyysi minua lukemaan sen rauhassa ja tulemaan sitten juttelemaan hänen kanssaan. Luin artikkelin useaan otteeseen ja väkivaltaisuutta lukuun ottamatta pystyin kaikkiin kohtiin korvaamaan sanan "narisiti" sanalla "äitini". Se oli ensimmäinen kerta, kun olin kosketuksessa sen kanssa, ettei kotielämäni ollut normaalia. Isäni kysyi "Saavatko kissat tehdä tarpeitaan keittiön lavuaariin?" (Tässä pitää tietää, että äitini harrasti kissankasvatusta eli meillä oli keskimäärin 20+ kissaa, joista osa teki edellä mainitusti). Vastattuani "Eivät, se on ällöttävää ja vastenmielistä" isäni halasi minua ja kiitti luojaa siitä, että olin pelastettavissa. Hän kertoi, että oli hankkinut kämpän jossa on extrahuone minulle. Ei kestänyt kaiuaakaan, kun olin salaa äidiltäni muuttamassa isälleni. Muutamina iltoina ennen muuttoa äitini oli tullut luokseni ja selittänyt hyvin hälyttäviä asioita.
"Minä olen tässä elämässä poikani jatkoajalla. Ja kun aikani koittaa, minä en lähde yksin"
Toisena iltana hän oli selittänyt "Työni kautta tiedän monia erilaisia ihmisiä, jotka ovat minulle velkaa. Se on kuule yksi puhelinsoitto ja 1000 euroa ja mä saan hengiltä kenet tahansa mä haluan. KENET. TAHANSA."
Koin kyseiset lauseet tappouhkauksina. Onnistuin kaikesta huolimatta lähtemään ja kerroin tästä äidilleni ennen lähtöä ja hän vakuutti, ettei mun kannata tehdä sitä sillä "Meillä on vain toisemme" ja "Vain me kaks ymmärretään toisiamme tässä maailmassa".

En puhunut äidilleni sen jälkeen puoleen vuoteen. Keskityin hakemaan yliopistoon ja pääsinkin lukemaan lääketiedettä. Ollessani juhlimassa ystävieni kanssa asiaa, äitini soitti. Hän aloitti puhelun onnittelemalla minua ja sitten pyysi "Voidaanko olla taas kavereita?" Vastasin "Totta kai voidaan!" ja hommat lähtivät siitä rullaamaan hyvin luonnollisesti taas eteenpäin. Tiesin kuitenkin jo samana päivänä, että äitini oli täynnä paskaa, sillä hän oli Facebookin tehnyt ilmoituksen "Jee! Lääkärikulut hupenevat huimasti parin vuoden päästä!" ja vasta jonkun kysyessä oli kertonut poikansa päässeen opiskelemaan. Tuon jälkeen hän toi usein humalassa esille sitä, miten kamala olen, kun minä jätin hänet taloudelliseen ahdinkoon puoleksi vuodeksi ja että olin mennyt pettäjäisäni leiriin. Yritin keskustella asiasta järkevästi, mutta se ei ollut hänelle koskaan tarpeeksi. Jos toin esille jotain syitä miksi minä lähdin niin hän väitti, että olen liian herkkä ja minun pitäisi kasvattaa selkäranka, kun otan niin herkästi itseeni. Jos en siitä perääntynyt hän alkoi itkemään ja kauhistelemaan miten kamala olen, koska syytän omaa äitiäni. Jos tuokaan ei auttanut hän raivostui ja alkoi huutamaan, mikä minua vaivaa, kun en koe myötätuntoa omaa äitiäni kohtaan. Lopulta hän aina meni neutraaliin tilaan, jossa hän toteaa "Selvä, minä tein kaiken tuon. Olen ilkeä ihminen. Mitä nyt?" Jossain kohti sain tarpeekseni tuollaisesta käytöksestä, joten olin vuoden puhutta hänen kanssaan.

Sitten tein pahan virheen. Soitin äidilleni ja pyysin häntä olemaan se äiti, jota kaipaan elämässäni. Hän suostui ja kaikki ikään kuin palasi normaaliksi. Hänen käytöksessään oli suuri ero, sillä hän ei selkeästi uskaltanut enää ryttyillä. Uskon, että sanomatta molemmat meistä tiesivät etten tarvitse häntä. Minä vain halusin äidin. Pikkuhiljaa asiat menivät siihen, että hän alkoi käyttämään minua aseena parisuhderiidoissaan ikään kuin todistajana, vaatimaan rahaa ja huutamaan jos en vastannut puhelimeen (miksiköhän en halua puhua). Tämän vuoden aikana olin äitini luona käymässä ja hän alkoi avautumaan minulle miten häntä kiusataan töissä ja hän ei enää jaksa siellä. Mutta hänen ei tarvitsisi kauaa sillä minä avaan oman kliniikkani ja hän tulee sinne vastaanottovirkailijaksi 3400e kuukausipalkalla. Kysyessäni millä perusteilla hän myi itseään kuin Donald Trump "Tiedät, että olen kaikista paras! Mua parempaa ei ole! Sä tiedät sen itsekin! Ja noin halvalla saisit mut! Sä et halua, et meen kilpailijoille töihin!" Selitin hänelle, etten tässä vaiheessa halua vielä mitään sellaista tehdä. Hän itki, hän raivosi ja lopulta "antautui kohtaloon". Olin kamala poika sillä olin tuhonnut äitini plan Bn. Hän sammutti huoneen valot ja paiskasi oven perässään kiinni. Hänet tuntien, hän oletti, että tulen ryömien hänen luokseen pyytäen anteeksi. Sen sijaan lähdin takaovesta ulos. Minua ei kohdella noin ja kolmas kerta toden sanoo. Tein sinä päivänä päätöksen, että suljen hänet pois elämästäni. Ja niin on ollut paljon parempi!

Nykyään elän hyvää elämää, vaikka omat haasteet siinäkin on. Koen että olen toennut äitini aiheuttamista traumoista hyvin, sillä ympärilleni on siunautunut aivan uskomattomia ystäviä, jotka ovat ovustaneet paranemisprosessissa. Osaan sanoa jopa ei ja vetää omat rajani niin työ- kuin yksityiselämässä. Olen myös hyvin kiitollinen isälleni. Hän on sankarini. En haluaisi kuvitella sellaista todellisuutta, jossa hän olisi luovuttanut ja vain jättänyt minut äitini armoille. Tässä reilu kuukausi otin hänen kanssa asiaan puheeksi ja kiitin häntä. Hän oli selkeästi hämmentynyt, mutta iloinen, että hänen tekoaan arvostetaan edelleen. Olen myös ylpeä itsestäni, että pienestä pitäen tajusin, etten halua olla samanlainen kuin äitini, ja että olen ollut tarpeeksi vahva tehdäkseni vaativat itsetutkiskelut parantumiseen.

Toivon, että tämä kertomus toi edes jollekulle toivoa tai lohtua. Te ette ole yksin näiden asioiden kanssa.
Opi rakastamaan itseäsi, siitä se kaikki hyvä lähtee!
Kaarlos
Viestit: 18
Liittynyt: 23 Loka 2017, 10:11

Re: Äitini

Viesti Kirjoittaja Kaarlos »

Ikävää että lapsena jouduit äitisi kamalaa käytöstä kokemaan, lapsi on hyväksikäytön kohde, täydellistä rajattomuutta, työleiri. Hän siis painosti sinut antamaan palkkasi hänelle, olisitko sinä oikeutettu saamaan häneltä jotain. Tosiaan aikamoista maagista ajattelua kuvitella että palkkaisit oman äitisi. Varmaan äitisi huolehtii enemmän kissoistaan kuin sinusta. Mitä jos sinä osoitit tyytymättömyyttä tai huomasit hänessä itsekkyyttä, samat syyt eivät varmastikkaan toimisi hänelle. Hienoa että isäsi on ollut tukenasi, usein kumppanille vaikeuksia kohdata asiaa ja puhua suoraan asioista oikeilla nimellä, harvinaista näissä piireissä, mahtavaa että isäsi voi olla tukenasi. Tyypillistä että yrittää vielä kerran korjata välejä, huomatakseen että jälleen jäi luu käteen, toivottavasti ymmärrät nyt tilanteen muuttumattomuuden. Kiitos kun jaoit.
Vastaa Viestiin