Vyyhti alkoi purkautumaan sukuriidan yhteydessä. Yllättäen äitini on ollut siellä etulinjassa ja varsinkin pari ihmistä on saanut kuulla kunniansa. Aloin jossain kohtaa miettimään, että miksi tämä tuntuu niin tutulta? Mistä tämä ahdistus nyt tulee? Ja tajusin, et mä olen ollut tuossa samassa tilanteessa. Meillä oli lapsena periaatteessa kaikki hyvin. Paitsi jos uskalsit sanoa äidille vastaan, ei ollutkaan. Muut ei uskaltaneet paitsi minä, ja tietysti välit kiristyivät. Muistan lapsuudesta, että äiti oli aina vähän kireä ja piti skannailla, että mikä ilmapiiri milloinkin on. Teininä tein tietysti vääriä valintoja poikien suhteen ja myöhemmin ammattien suhteen. Äitini oli ja on syömishäiriöinen, ja se ajatus takaraivossani olen maailmalle lähtenyt, että "sä oot kohta niin lihava ettet ovista mahdu ulos".
Viime viikkojen aikana olen tajunnut, että olen vuosia kärsinyt selittämättömästä pahasta olosta, jolle en ole tajunnut syytä. Aina vain yrittänyt parantua "jostain". Ja nyt kun olen perehtynyt aiheeseen, olen alkanut miettiä, voisiko äitini olla narsistinen? Kaikki on aina muiden syytä (itse kärsin vieläkin tästä olen kaikkeen syyllinen-ajatuskuviosta), hän ei kykene ottamaan vastaan minkäänlaista kritiikkiä vaan joko loukkaantuu tai hyökkää vastaan, alentunut empatiakyky ja kyvyttömyys asettua toisen asemaan eikä minkäänlaista kykyä tunnetyöskentelyyn sekä järkkymätön tarve olla oikeassa ihan joka asiassa. Tähän asti olen ajatellut hänen vain olevan hankala ihminen, mutta miltä tämä teistä kuulostaa?