MissDiesel
sinä uskalsit onneksi tänne palstalle. Tiedän tuon mitä kuvailet, uskon ainakin niin. Minut pelasti lopulta se kun tämä ihminen lähti tästä maasta. Nyt voin hengittää vapaasti. Siitä huolimatta hän yritti pitää yllä manipulaatiota ja kiristämistä. Näillä ihmisillä on ihan hirveä voima ja imu.
Minä loppuajoista havahduin siihen, kun ahdistuneena aivoni lohduttivat minua että jonain päivänä kuolen ja tämä painajainen loppuu. Säikähdin näitä ajatuksia sillä en normaalisti toivo kuolemaa. Minulla on vakaumukseni ja tämän vuoksi en pelkää (enää) kuolemaa, mutta sen armollisuus edessä tuntui liiankin houkuttelevalta. Lisäksi minuun tuli piireitä joita minussa ei oikeasti ole. Kerron tästä esimerkin. Tämä mies oli minulle vihainen ja taas yhden kerran pelasi kanssani niin, että tulikin yks kaks kaupunkiini ilmoittaen, että "tule hakemaan minut asemalta" ja alkaen autossa taas kerran tenttaamaan minua miten idiootisti taas ajattelinkaan, maalaili kuvia eteeni miten laittaa minut pian hautaani, lepää sen jälkeen puoli vuotta ja nauttii naisista (koska olen uuvuttanut hänet, hänen täytyy nauttia hetki) ja sitten tappaa itsensä. Minulla oli lasten kassit autossani ja olin ollut menossa viemään niitä lasten isän kotiin. Tiesin, että tämä mies saisi sätkyn tästäkin. "Sinäkö niitä kasseja roudaat, haluatko nähdä sen miehen vai mitä, haluatko takaisin hänen luokse? Sun lapset on niin lellittyjä että oksettaa." Hän halusi mennä suoraan kotiin. Sanoin hänelle että viedään lasten kassit. Peruutin auton lasten kodin autotallin eteen. Mieheni oli halunnut ajaa ja hän komensi "et nouse autosta, et sano kenellekään mitään, et puhu sanaakaan, et edes katso sitä miestä." Lapset vaistosivat että tilanne on outo. Lasten isä käveli auton taakse, moikkasi hämillään ja vain hymyli. Häpesin niin paljon! Kun lähdimme ajamaan, mieheni alkoi huutamaan autossa. "Vittu mikä huora lapsesi on" ja räki auton oven sisäpintaan sen merkiksi kuinka häntä oksetti. Olin aivan puuduksissa. Juurikin tuota mitä kuvasit että ihan kuin minua ei olisi ollutkaan. Ihan kuin olisin ollut vain elävä kuori ja sisus jossain. Hän huusi miten lapseni oli paiskannut auton oven kiinni kovaa ja tämä oli sen merkki ettei hän kunnioittanut häntä, minua eikä autoa. Sanoin ettei tuo nyt ole niin iso asia ja lapsella oli kädet täynnä tavaroita ja varmisti että ovi menee kiinni. "Älä saatana puolusta niitä vaan sano että minä olen oikeassa ja sano että vitut lapsista he ovat typeriä ja minä sanon heille myöhemmin!" Mietin siinä keskustaan tultaessa että tämä riittää nyt. Etten halua tätä miestä kotiini enää ikinä. Yhtäkkiä minut täytti niin iso epätoivo että se purkautui täysin yli. Hän ajoi autoa, minä nappasin vauhdissa siitä avaimet irti ja mies menetti näin etulyöntiasemansa. Hän rupesi huutamaan hädissään autossa "Vittu, mitä sä teet, oletko hullu, mikä sulle tuli?" Käännyin häneen päin ja kiljuin että en enää ikinä halua olla hänen kanssaan että mieluummin kuolen kuin olen hänen kanssa. Nappasin auton avaimista kiinni ja painoin sen kiinni ranteeseeni. Katsoin häntä ja sanoin että näetkö, ja aloin leikkaamaan ihoani. Hän oli aivan puulla päähän lyöty. Auto oli pysähtynyt keskelle autotietä, avasin oven ja yritin ulos. Hän nappasi minusta kiinni ja kuiski että tule nyt autoon ei mitään hätää, ihmiset katsoo, haluatko minulle ongelmia. Minun olisi pitänyt päästä siitä saman tien ulos mutten ollut tarpeeksi nopea. Ihmisiä käveli ohi ja katsoivat mutta kukaan ei tehnyt mitään. Lamaannuin kun mietin ettei tämäkään auttanut. Hän sanoi että olemme vaarallisesti keskellä tietä ja uusi autoni voi mennä rikki jos joku ajaa meitä päin. Hän sanoi että hän lähtee kotiin, ajaa lähellä olevalle rautatieasemalle. Hän lupasi näin. Annoin avaimet ja tiesin jo että hävisin tämän taistelun. Hän ajoi mitään sanomatta kotiimme, mitään puhumatta talutti minut kotiin ja siellä alkoi riepotteluni. Tällä kertaa hän meni siinä pisimmälle mitä ikinä. Istuin lopulta olohuoneen lattialla ja toistelin itselleni "kaikki on hyvin ei mitään hätää." Parvekkeen ovi oli auki ja alas oli pudotusta. Hetken mietin että tänään kuolen. Enkä edes pelännyt, mietin vain että vihdoin tämä päättyy.
Minä siis muutuin toiseksi ihmiseksi. Säikyksi, olin kuin varjo itsestäni. Olin aina huolissani, aina peloissani siitä että teen jotain väärin. Luovutin koska koin että ympärilläni on jotain minua isompaa eikä kukaan tiedä tilannettani enkä osaa edes selittää sitä niin että joku ymmärtäisi minua. Kun kerroin työkaverilleni ja hän oli kauhuissaan, hän tuki minua poliisille ja turvakotiin. Ymmärrän että hän haki parastani. Ja sanoi että se on minun oikeus ja minun tulisi viedä tämä oikeuteen. Mutta kun on itse kerran ollut tuossa tilanteessa, tietää että se on hengellä leikkimistä eikä todellakaan halua tehdä niin. Sitä haluaisi jonkun oven tai ikkunan, josta voisi poistua pois niin ettei tämä hirviö koe menettävänsä kasvojaan ja kokisi että lähdetään eri suuntiin niin ettei toisesta ole uhkaa eikä hänelle tarvitse tehdä mitään. Minusta oli poliisikin huolissaan ja sanoi suoraan että Suomesta katoaa ihmisiä ulkomaille, että se on ihan todellisuutta. Tämä mieheni oli Lähi-Idästä ja fantasioi ennen lähtöään siitä että hän vain kaappaa minut ulkoa ja vie mukanaan. Hän kertoi että tiedänkö että autolla saa salakuljetettua ihmisen rajojen yli helposti. Uskon tämän.
Minä tiedän tuonkin kun ei uskalla käyttää nettiä jottei jää kiinni. Minun puhelinta seurattiin ja vahdittiin vahvasti. Vaikkei hän puhunut suomea, hän tarkisti puhelimeni todella ammattimaisesti, otti kuvia joistain sivuista ja kertoi lähettävänsä ne suomea puhuvalle ystävälleen ja jos niistä löytyy jotain, hän tappaa minut. Minä siis MissDiesel tiedän.
Olen tällä hetkellä aika aktiivisesti taas täällä palstalla, nyt on tämä ja ensi viikko vähän kiireisempi. Minulle voi laittaa yksityisviestiäkin jos haluaa. Olen hengessä mukana ja todella toivon, että pääset turvaan ja eroon hänestä. <3
