Naimisissa 16 vuotta jo..vieläkö jaksaa?!

[Nanna86]

Hei.
Olen uusi foorumilla.
Minulla ja miehelläni on 3 lasta, ja olemme olleet naimisissa 16vuotta. Tapasimme toisemme sattumalta ystävien kautta. Hän oli niin valloittava ja hurmaava. Maksoi kaiken, vei minua paikkoihin, käytti ravintoloissa. Olinhan kasvanut keskiverto perheessä, enkä ollut käynyt paljoakaan ravintoloissa tai ostellut mitään kallista koskaan. Olin siis helppo uhri...
Mustasukkaisuus alkoi, kun kaverini pyysivät "vain minua" kahville tai drinkille. Mies ei sitä hyväksynyt. Menin silti. Koko ajan siellä, hän pommitti viestejä ja soitteli, että "miksi lähdin ilman häntä?". Kaverini eivät pitäneet siitä, että en voinut antaa heille huomiotani juuri ollenkaan, ja itseäkin ahdisti koko tilanne..joten lähdin aikaisin kotiin.. Kotona alkoi mies saamaan raivareita ja paristi on minut hakannutkin. Mustasukkaisuuden takia..
No, nykyään meillä on 3 lasta, mies on sairaana kotona, eli ei käy töissä ja on täysin passattavissa, koska ei muka itse pysty tekemään mitään.. Minä painan töissä minkä kerkeän, vien lapsia harrastuksiin yms. ja saan jatkuvasti kuulla, miten ajattelen vain lapsia koska vietän heidän kanssa aikaa enkä hänen kanssa. Hän on mustasukkainen lapsistammekin.. Kun hankin harrastuksen, hän sanoi, että "olet itsekäs kusipää kun oma terveys kiinnostaa, mutta ei minun. Minä olen yksin kotona". En välitä, käyn silti harrastuksessani. Koska en jaksa enää..välillä hän sanoo, jos on ollut rankka päivä, että "lepää hetki". Menee tunti, niin hän huutaa, "et ole tehnyt taas yhtään mitään!". Uhkailee erolla, koska en jaksa enää miellyttää häntä. Olen huora, itsekäs ja varastan kuulemma lapset häneltä kun eivät halua viettää aikaa isän kanssa, kuka ei ei heitäkään arvosta. Lastenkin pitäisi koko ajan tehdä enemmän ja paremmin.
Eroa olemme miettineet, mutta en tiedä mikä hulluus tekee ihmisen tässä tilanteessa miettimään, että vielä olisi jotain mahdollisuuksia? Olen henkisesti ja jo fyysisesti aivan loppu. Yritän miellyttää, mutta en siinä tule ikinä onnistumaan. Enkä halua, että lapsemme joutuu kasvamaan mielistellen isäänsä vain ettei isi suutu tai anna rangaistuksia. Ei tämä ole elämää.
Mitä voin tehdä? Kiitos tästä foorumista..onneksi tämmöisiä vielä on olemassa.

[Gilda]

Hei, Nanna86.
Niin tuttua on kertomuksesi omasta todellisuudestasi.
Jos vain mahdollista, olisi hyvä selvittää itselleen tilannetta jossakin vertaistukiryhmässä sekä hakeutumalla esimerkiksi kirkon diakonian tarjoamiin keskusteluihin omasta elämäntilanteesta. Kokemus osoittaa, ettei kumppani muutu, kun väkivalta on alkanut, ja hän on selvästi käytöksellään ja sanoillaan kertonut millaisiin ajatuksiin ja tekoihin hän kykenee.

Kumppanin muuttuminen myönteiseen suuntaan on ajatuksena kaunis ja sille haluaa lähipiiri tietenkin antaa tukensa. Varsinkin, kun ongelmahenkilö itse on muuttumisestaan vakuuttunut ja kiintymyksen tunteita häntä kohtaan on edelleen jäljellä.

Harvoin tulemme ajatelleeksi, että kumppanin suurta elämänmuutosta voisi parhaiten tukea muuttamalla pysyvässä tarkoituksessa, riittävän pitkäksi aikaa, erilleen ja päättämällä liitto virallisesti. Ja, pidättäytymällä kaikesta yhteydenpidosta lasten asioita lukuunottamatta.
Hyvää tällaisessa ratkaisussa on, että hallitsematon väkivallan kierre saadaan mahdollisimman nopeasti katkaistuksi kaikilta perheenjäseniltä, myös tekijältä itseltään.
Parhaassa tapauksessa nopea ero auttaa välttämään suuret tragediat, jotka tapahtuvat ihan vahingossakin. Perheenjäsenet säästyvät enemmiltä fyysisiltä ja henkisiltä vammoilta, jotka painavat taakkana myöhemmän elämän varrella. Väkivaltaisessa kodissa eäneet lapset valitsevat usein puolison, jonka kanssa lapsuuskodin pelon ilmapiiri jatkuu.
Jos jotain niin erikoista tapahtuu, että elämänkumppanin huono käytös myöhemmin pysyvästi muuttuu, se ei jää salaisuudeksi. Muutos hänen käytöksessään ja ajattelussaan saattaa todellakin tapahtua, kun hän pääsee tilanteeseen, jossa hänen ja todellisuuden välillä ei ole pehmentäviä tekijöitä.
Mikäli väkivaltainen ex-puoliso hankkiutuu nopeasti uuteen ihmissuhteeseen, sekin on hyvä nähdä. Rakkaustarina hänen kanssaan ei koskettanut häntä kovin syvästi. Ex- kumppani ei ollut sitoutunut päättyneeseen suhteeseen. Pinnallisten tunteiden menetystä ei kannata surra.
Jos huolena on harmitus siitä, että ex-kumppani vie muuttuneena miehenä hyvän käytöksensä uudelle kumppanille, voi lukea artikkeleita ja vertaiskokemuksia, jotka kertovat, ettei narsisti todellisuudessa muutu. Hän voi kyllä esiintyä, rajallisen ajan, muuttuneena.

Narsismi, joka on vakiintunut väkivaltaiseksi ja painostavaksi, ei ole ihmisessä ylimääräinen, entisen minuuden päälle opittu kokonaisuus kuin uusi päällystakki.
Narsistinen luonnehäiriö, joka käy ilmi lähisuhteessa pitkien aikojen kuluessa kyvyttömyytenä korjata tuhoisaa käytöstä, on se ainoa luonne, joka tässä ihmisessä on. Siksi hän ei voi siitä luopua.

[Nanna86]

Kiitos kun jaksoit vastata noinkin pitkästi viestiin!
Tämä vertaistuki on kyllä vertaansa vailla. En ole ikinä ennen jutellut näistä asioista missään kellekään, joten tämä on ensiaskeleeni vasta..
Olet oikeassa, tilanne kärjistyy koko ajan, kun emme ole vielä eronneet. Ja narsisti vain jatkaa haukkumistani, ja käyttäytyy uhkaavasti. Ihan rehellisesti uhkailee kaikella, ja asioilla mitä saattaa tehdä koska "ei tiedä miten käyttäytyy kun muuttuu täydeksi kusipääksi". Ymmärtääkseni tämä jo rikkoo lakia, jos toista uhataan väkivallalla. Lasten vuoksi olisin halunnut edes eron, jossa lasten asioista voidaan sopia. Hän ei kuulemma aio alkaa puoli-isäksi vaan kuulemma aikoo hävitä pitkäksi aikaa. Että katsotaan miten lapset näkevät häntä sitten.
Tämänkin takia ero on todella hankala. En voi erottaa, mitkä ovat vain uhkailua ja puhetta, ja mitä hän oikeasti aikoo toteuttaa. Pelkään lasten puolesta..

[Nathalie]

Hei,
Itse olen aika lailla samassa tilanteessa. Erona eniten se, että hän haluaa pitää lapsen kokonaan itsellään ja varmaan tulisi aivopesemään lapsen niin ettei lapsi haluaisi minua edes nähdä, vaikka ikävöisi.

[Nanna86]

Hänhän ei sitä itse voi päättää.
Lain mukaan lapsi asuu sen luona, kuka hoitaa lasta, missä tämä vanhempi asuu (esim. jos toinen muuttaa toiselle paikkakunnalle, lapsi jää tod. näk. koulun tai päiväkodin läheiseen kotiin ja sille vanhemmalle). Toki yli 12v. saa itse ilmeisesti myös olla päättämässä, missä haluaa asua. Mutta kyllä se ihan tarkkaan mietitään, missä lapsen on hyvä asua ja kenen kanssa. Lapsen ehdoilla siinä mennään enimmälti.
Tsemppiä hirveesti sinne!!