Mikä edes oli totta?

[Hillahelena1979]

Kirjoitan tätä kaksi viikkoa eron jälkeen enkä edelleenkään tiedä mikä oli totta ja mikä ei. Tuntuu että enää on vain kuoret jäljellä ja kaikki muu on viety.

Tapasin kolme vuotta sitten miehen, joka oli silloin naimisissa. Omien sanojensa mukaan avioliitto oli jo ajautunut tiensä päähän ja hän oli jo päättänyt erota. Alkoi yhteydenpito ja tapailu, näimme joka viikonloppu ja tuntui, että olin löytänyt jonkun joka ymmärsi minua täydellisesti, uskalsi avautua minulle ja jonka rakkaus oli jotakin niin kaunista. Minulle maalailtiin kuvia yhteisestä tulevaisuudesta sitten kun ero olisi virallinen. Paras ystäväni tunsi miehen entuudestaan ja puhui hänen puolestaan. Kysyin miehen alkoholinkäytöstä, joka vaikutti melko reippaalta ja ystäväni kertoi että kyseessä on hyvä mies, joka pystyy olemaan myös selvinpäin ja ettei minun tarvitse sellaista ajatella.

Tapasin miehen veljen ja ystävät. Ottivat minut avosylin vastaan. Sain kuulla kuinka oltiin näyttävä ja hyvä pari ja kuinka olin paljon sopivampi kumppani kuin hänen vaimonsa. Välillä ahdisti kun tuntui että minua esiteltiin kuin jotain palkintopokaalia ja ihmiset, jotka minuun tutustuivat, tunsivat myös vaimon. Eikä kukaan koskaan kertonut minusta vaimolle vaikka vaimo kyllä kyseli.

Ensimmäiseen vuoteen mahtui lukemattomia riitoja, yleensä mustasukkaisuudesta: en olisi saanut puhua kenenkään miehen kanssa enkä pitää yhteyttä miespuolisiin ystäviin. Jokaisen riidan aikana hän tiesi täysin mitä tehdä: uhkaus suhteen lopettamisesta, mykkäkoulu, viikon tai kahden jälkeen keskustelun avaaminen, minun syyllistäminen tapahtuneesta ja vaatimus että minun tulee korjata käytöstäni. Ja jostain syystä aina uskoin, että minunhan se viallinen täytyy olla ja aina tulin siihen tulokseen että ehkä voisin yrittää vielä vähän enemmän. Ensimmäisen puolen vuoden kohdalla yritin pyristellä irti ja jättää miehen, mutta hellyin ja otin takaisin ja vuoden kohdalla kuulin että mies oli ollut heti eropäivänämme sängyssä yhteisen tuttumme kanssa. Tuo nainen kertoi asian ja siitä hyvästä mies uhkasi tappaa hänet, laittoi välit poikki kanssani ja laittoi estot yhteydenotoille mutta kahden viikon jälkeen otti taas yhteyttä. Sai minut tuntemaan pahaa oloa siitä että olin jättänyt ja satuttanut ja hänhän vain haki lohtua kun minä loukkasin.

Puolentoista vuoden kohdalla hän kävi käsiksi. Olimme hänen ystävällään istumassa iltaa ja iloisuuteni taso ei miestä miellyttänyt, oli ollut riitaa ennen illanviettoa. Yhtäkkiä hän sanoi lähtevänsä ja minä hullu yritin estää ja menin seisomaan ulko-ovelle. Anelin ettei lähtisi, itkin ja pyysin että ei menisi ja lopulta mies tarttui kurkusta ja kuristi eteisen seinää vasten eikä päästänyt irti ennenkuin ystävänsä tuli väliin. Tämä välikohtaus mitätöitiin kaikkien taholta: mies sanoi että piti vain vaatteista kiinni ja että muistan väärin, miehen ystävä ja kaikki paikalla olleet nuhtelivat minua huonosta käytöksestä ja sanoivat etteivät nähneet mitä tapahtui mutta että vaikuttaisin liioittelevan.

Puolitoista vuotta mentiin näin ja kun välissä oli aina maailman ihanimpia ja kauneimpia hetkiä, joita maustoi hänen vetoaminen siihen että pää on sekaisin kun erota pitäisi ja on kova pelko että menettää minut, en löytänyt voimia lähteä. Minulla ei ollut myöskään ketään joka olisi sanonut suoraan tai jota olisin kuunnellut... Eipä kukaan olisi voinut minua pelastaa kun en halunnut tulla pelastetuksi.

Puolentoista vuoden kohdalla mies muutti pois vaimonsa luota. Melkein välittömästi hän jätti minut, laittoi taas estoille ja katosi. Muutaman viikon kuluttua soitti, halusi jutella ja kertoi että oli ollut paha olla ja toivoi minun ymmärtävän. Ei halunnut elää ilman minua. Siitä alkoi todellinen vuoristorata: oli öitä, jolloin mies oli kateissa ja myöhemmin sain kuulla että oli ollut jonku toisen naisen luona, mutta sekä mies että lähipiirinsä sättivät minua omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi... Mitään ei kuulemma ollut tapahtunut, kyse oli ystävyydestä. Kerran vajosin niin alas että kun mies oli sammunut, katsoin puhelimensa. Siellä oli viestejä yhdeltä naispuoliselta "ystävältä", jotka oli hyvin seksuaalisesti latautuneita, joihin mies oli vastannut: "mieti kun olisit nyt täällä mun vieressä" ja tätä korostamassa hymiö, joka usein liitetään näihin viesteihin. En tietenkään osannut olla hiljaa vaan otin asian puheeksi. Mies syytti hulluksi vainoajaksi ja sanoi, että viestit olivat ihan normaaleja kaverusten välisiä viestejä ja että jos haluan jatkaa hänen kanssaan, minun on hyväksyttävä tilanne.

Tästä alkoi viimeinen puolen vuoden rimpuilu. Kesä meni hyvin, tuntui että mies kunnostautui mutta yhtäkkiä alkoi yökatoamiset. Kun oli minun kanssani, teki riidan tyhjästä ja lähti, syytti seuraavana päivänä minun aloittaneen tai heittäneen hänet pihalle. Oli aina pahalla päällä, arvosteli tekemisiäni, sanomisiani, pukeutumista, naiseutta. Sitten sain kuulla että minua edeltänyt "tyttöystävä" oli muuttanut takaisin toiselta paikkakunnalta. Tajusin heti että ympyrä on sulkeutunut ja että nyt mies viettää öitä tuon naisen luona kertoen, kuinka olen kamala ihminen ja aiheutan vain mielipahaa vainoharhaisuudella ja mustasukkaisuudella ja kuinka heitän hänet yön selkään kotoani.

Yritin vielä taistella suhteen puolesta, mikä tuntuu aivan absurdilta... Mutta yrityksiini vastattiin kertomalla, että olen raskas kun aina pitää keskustella ja lopulta alkoi uhkaava käytös. Yritin asettaa rajaa: kerroin ettei minua saa uhkailla, mutta mies sanoi ettei hänellä ole vaihtoehtoja kun ajan hänet siihen. Yritin kertoa, että jokaisella on vastuu omasta käytöksestä ja että minua pelottaa että seuraava askel on että hän lyö ja laittaa senkin minun viakseni. Ei auttanut, käytös ei muuttunut...

Lopulta mies erään puhelun aikana uhkasi repiä pääni irti ja seuraavassa lauseessa jätti minut. Se oli lopullinen ero, enää ei olisi paluuta. Myöhemmin esitti ylevää ja sanoi ettei olisi saanut uhata minua mutta kun taas ajoin hänet siihen. Sopi parhaan ystäväni kanssa että he vaihtaisivat minun ja miehen tavarat, minut sivuutettiin kunnes sanoin kummallekin että minulla on oikeus olla mukana erossa.

Nyt on ero ohi ja tuntuu että en enää tiedä kuka olen tai kehen voin luottaa. Tuntuu että kannan nyt katkeruutta myös parasta ystävääni kohtaan: koen että toimi minua kohtaan väärin suostuessaan vaihtamaan tavarat miehen kanssa minun ohitseni ja kun kaiken tämän sivusta nähneenä haluaa kuulemma edelleen olla miehen kanssa tekemisissä. Se saa minut miettimään olinko se sittenkin minä, joka toimin suhteessa väärin... Jos ei kukaan muu ole sitä mieltä että kyseinen mies on vaarallinen ja todennäköisesti narsisti.

Onko kenelläkään ollut samanlaisia olotiloja eron jälkeen ja miten olette käsitelleet niitä? Mietin jopa että täytyykö minun katkaista välit myös parhaaseen ystävääni, sillä pelkään että mies yrittää tulevaisuudessa vaikuttaa minuun jonkun muun kautta, mahdollisesti ystäväni. Tahtoisin jotenkin aloittaa eheytyminen, mutta onko muutto toiselle paikkakunnalle ainut vaihtoehto?

[Illuusioelämää]

Hei.
Tutulta kuullostaa tuo elämäsi. Toki jokaisella meistä on omat vivahteensa, mutta perussetti on sama. Narsistinen suhde noudattaa peruskaavaa, oli se sitten useamman vuosikymmenen mittainen avioliitto tai muutaman vuoden seurustelusuhde. On vain päästävä riittävän etäälle nähdäkseen tuo kuvio. Valitettavasti tähän settiin kuuluu myös narsistin hovi ja lentävät apinat, he voivat olla keitä tahansa eli kun irrottautuu narsistista, pitää useimmiten irrottautua laajemmasta ihmisjoukosta suojellakseen itseään. Nekin ajatukset, että oliko mikään totta, ovat luonnollisia. Uhrilla saattaa kestää pitkään päästä kiinni ns normaaliin olotilaan. Itselläni ainakin tunteet vaihtelivat vihasta raivoon ja epätoivoon, mutta myöskin helpotukseen. Oloni oli pitkään unenomainen ja tuntui, että kaikki mihin olin yli 20 vuotta uskonut, niin vedettiin vessanpöntöstä alas. Mutta realismi auttaa pikkuhiljalleen tässäkin asiassa, kun vain uskaltaa tarkastella asioita ajan jatkumona, näkee narsistisen suhteen elinkaaren ja oman osuutensa siinä. Tämä auttaa myös toipumisessa sekä
itsensä uudelleen rakentamisessa, mikä on välttämätöntä narsistisen parisuhteen jälkeen. Voimia sinulle toipumisen matkalla.