Olinko suhteessa narsistin kanssa?
Lähetetty: 29 Tammi 2023, 11:45
Hei, onneksi löysin tämän vertaisryhmän ja moni asia selkeni minulle, hyväuskoiselle, että taisin olla suhteessa narsistin kanssa tai ainakin vahvasti narsistisia piirteitä omaavan kanssa. Oletteko samaa mieltä? Aloitan alusta.
Tapasimme kolmisen vuotta sitten, rakastuttiin salaman nopeasti, enkä koskaan ennen ollut kokenut tunnetta "sukat pyöri heti jaloissa jo ensi treffeillä". Hän sanoi samaa. Koimme syvää yhteyttä heti ja tavallaan loppuun asti, edelleenkin. Näin ainakin minä luulen. Hän oli ja on hyvin hurmaava ja komea mies, extrovertti. Ajattelin, että tässä se on, loppuelämän kumppani. Hänkin sanoi, että samaan hautaan aikanaan. Mistään en ollut ollut niin varma kuin juuri tuosta asiasta. No, 3 kk meni äärettömän ihanasti ja en uskonut, että voin olla koskaan onnellisempi. Tiesin tietysti, että arki ja riidat tulee ennen pitkää meillekin, sekin on normaalia elämää. Olenhan ollut muutaman kerran vuosia kestäneissä suhteissa ja pisimpään lasteni isän kanssa vajaa 30 v., joten uskoakseni tiedän myös jotain arjesta. Hänellä oli kyllä ollut lukuisia suhteita, mutta jotka eivät olleet kestäneet yksikään vuotta muutamaa kauemmin ja useimmiten naiset olivat jättäneet hänet, sanojensa mukaan. En vain uskonut, että se tulisi niin voimakkaana se arki meillekin jo heti kohta tuon suhteen alun jälkeen.
Nimittäin... pahoitin mieleni jostain ja itkin enkä pystynyt heti puhumaan asiasta itkun lomassa. Hän sai raivarin ja käski häipyä sillä välin, kun hän käy töissä. No en häipynyt, koska eihän noita asioita noin hoideta. Hänkin oli rauhoittunut tullessaan ja keskusteltiin asia ja olimme jälleen onnellisia. Lähdimme viikon kestävälle kesälomareissullekin, mikä oli ensimmäinen ja viimeinen, vaikka suhteemme jatkuikin vielä 2,5 vuotta tuon ekan riidan jälkeen. Hän ei osannut suunnitella asioita kuin päivä ja viikko kerrallaan.
Samaisella lomareissulla hän jäi kiinni valheesta, toisestakin, mutta hänhän vain kuulemma suojeli minua. Suojeli minua, miltä? En tajunnut enkä tajua vieläkään. Kai tuokin on kääntötemppu. Seuraava riita ja iso riita olikin jo syyskuun alussa eli reilu 4 kk ensitapaamisesta. Yritin tavoittaa häntä kysyäkseni kuulumisia hänen kalareissultaan, kun hän ei ollut ilmineerannut itsestään mitään 3 päivään. Oli kuulemma niin kiire, ettei ehtinyt eikä ollut aikaa minulle uhrata sanaa paria. No hänhän sai siitä pask... raivarit kun häiritsin hänen lomaa ja läppäsi luurin kiinni eikä vastannut enää, vaikka yritin soittaa moneen kertaan. No tehän tiedättekin jo, miten siinä sitten kävi. Kun kalareissu oli ohi ja piti parisen viikkoa mykkäkoulua, minä otin jälleen yhteyttä ja perustelin, miksi otin yhteyttä sinne kalareissulle, koska ainakin minulla oli ikäväkin jne. ja koska suhteemme oli noin tuore. Mustasukkainen en ollut. Hän tosin huusi ja väitti, että minä olin mustasukkainen ja vieläpä kaloille
Sekin riita selvitettiin, mutta tulihan niitä aina lisää. Ei koskaan tiennyt, mistä hän pahoittaa mielensä ja saa raivarit. Jos sanoin jotain hänen mielestä kritiikkiin viittaavaa, hän tällöin aina nousi heti kuin syytettynä ja heittäytyi puolustuskannalle huutaen asiat tai sitten häipyi tilanteesta. Kerran hän uhkasi soittaa poliisille ja muka soittikin ellen häivy, vaikka menin hänen luo vain juttelemaan ja olin täysin rauhallinen puhuessani rauhallisella äänellä. . Paiskoi kenkäni raivoissaan lattiaan ja oli tosi aggressiivinen ja hermostunut. Silloin hieman pelkäsinkin häntä. Ei hän koskaan käynyt kiinni, mutta eikö mykkäkoulun ja minun syytteleminen kaikesta ole juurikin henkistä väkivaltaa. Hänhän ei ollut koskaan väärässä omasta mielestään. No tuonkin halusin selvittää puhumalla ja parin viikon mykkäkoulun jälkeen olimme taas yhdessä. Hän siis uhkasi erolla lukuisia kertoja lyhyen suhteemme aikana, mutta aina tuli kuitenkin takaisin.
Se vain sai aikaan minussa sen, että aloin välttelemään ottamasta puheeksi vaikeita ja epämiellyttäviä asioita, ettei hän vaan saisi raivareita. Halusin elää suhdetta ja elämää ilman draamaa ja lakaisin pahan oloni maton alle. No onneksi minulla on muutama läheinen ja joille puhuin asioista. Muuten olisin tullut hulluksi. Itsekin narsistin uhrina eräs läheiseni sanoi jo tuolloin suhteemme alussa minulle, että hänestä tuo minun kumppani vaikuttaa narsistilta.
En oikein uskonut enkä mieltänyt asiaa niin, kunnes minäkin aloin epäillä asiaa ja googlasin myöhemmin aiheesta ja kyllä, useat luonnehdinnat täsmäsi häneen tismalleen. Jätin kuitenkin asian sikseen ja minä tyttöhän se vaan rakastin ja hyväksyin hänet sellaisenaan. Näimme 3-4 viikon välein, joskus useammin, mutta aina vain silloin, kun se hänelle sopi. Ja joskus hän ilmoitti vasta edellisenä päivänä, että nyt hän voisi tulla käymään luonani. Hänhän toki käänsi tuonkin asian niin päin, että hän teki kaiken kuin minä halusin. Ja että hän on se joustava osapuoli ja hän on niin paljon tehnyt suhteemme eteen. Ajattelin usein, että miten ihminen osaakin kääntää asiat ihan päälaelleen, kuten hän osasi. Tuntui, että olin ihan lukossa ja että en voi tuulimyllyjä vastaan tapella, niin toivoton olin. Koskaanhan hän ei ollut väärässä eikä tainnut kuin kerran sanoa anteeksi vähän kuin ohimennen tarkoittamatta edes sitä oikeasti.
Koskaan hän ei kysynyt mitä minulle kuuluu soittaessaan, puhumattakaan minun lapsistani tai läheisistäni; minä toki kysyin hänen läheiset läpi joka kerta puhelimessa. Viesteihin hän ei viitsinyt vastata millään tavalla (ellen sitten kysynyt jotain asiaa suoraan), vaikka olin laittanut hänelle vaikkapa, että olet ihana ja rakastan sinua ja olipa kiva nähdä. No ehkä hän saattoi vastata, että kiitos, jos edes sitäkään. Minä kyllä sanoin sitä usein ja tarkoitin sitä, vastakaikua en vaan saanut. Lisäksi hän sai minulta hipsutuksia, rapsutuksia, halauksia, pusuja ym., mutta koskaan hän ei tehnyt minulle samoin, vaikka toin senkin toiveen esiin keskusteluissamme, oli kuin hän ei välittäisi minun tarpeista tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi. Eikä hän muuttanut itsekästä käyttäytymistään, nautti toki minun hellyyden osoituksista. Seksi meiltä sujui hyvin ja sopuisasti, kumma kyllä. Lisäksi hän käänsi aina asiat, jos halusin keskustella meidän asioista, omiin työasioihin. Ja siihen kuinka erinomainen hän on näkemyksineen ja kehitysideoineen, kerrassaan hyvä työntekijä ja ainutlaatuinen. Ja siitä kuinka häntä kehutaan. Monesti tunsin myötähäpeää hänen kehuessaan aina sopivissa väleissä itseään, päivittäin ja usein. Hän ei juuri alkuaikoja pitemmälle mentäessä sanonut rakastavansa minua kuin pari kertaa. Tasan 2 kertaa hän sanoi, että olen vetävän näköinen ja kaunis nainen. Mutta kun joskus edes vähän sain häneltä jotain ihania sanoja, olin onneni kukkuloilla. Janosin niitä ja monta kertaa ajattelin, että miksi minä annan kohdella itseäni näin huonosti. Olen aina saanut rakkautta ja huomiota edellisiltä kumppaneiltani, joten se mitä häneltä sain, oli kuin kärpäsen pas...a valtameressä. Mutta kun minä rakastin. Ajattelin kyllä monta kertaa eroavani hänestä, koska haluan helpon suhteen ilman tuollaista draamakingiä, mutta ajatus lähtemisestä teki kipeää. Koska rakastin. No viime vuonna hän alkoi puhumaan, että koska hänen työt kuormittaa häntä yhä enemmän tänä vuonna ja jatkossakin, niin hän ei halua olla tilivelvollinen eikä sitoutua minuun. Ja siis ihan vaan minun parasta ajatellen, että olisi väärin minua kohtaan, jos hän olisi paljon töissä ja minä odottaisin täällä. Ihana ajatus, jos hän olisi ajatellutkin minua, mutta ittiäänhän hän ajatteli kääntäen asian taas väärinpäin. Kai hän itsekin uskoi sanoihinsa. itseäänhän hän ajatteli, tajusin sen kyllä. Sanoin vaan, että onhan muutkin ihmiset töissä ja parisuhteessa ja että eihän ne sulje toisiaan pois. Hän ilmeisesti keksi syyn, että saa olla vapaasti ja ilmeisesti piti minua tyhmänä etten tajuaisi. Jos hän jäi jostain faktasta kiinni, siltikin hän osasi kääntää jutun niin, että minä olin väärässä.
No silti tarinamme jatkui, kunnes viikko sitten hän soitteli reissun päältä taas hunajaisella äänellä, kuten hänellä tapana oli ja yhtäkkiä sanoi näin: "minulle tehtiin niin hyvä tarjous ja jota pitää vakavasti harkita. Ainoa, mikä mietityttää on se, että lapset on alle 15-vuotiaita. Minä sanoin väliin pöllämystyneenä, että miten ne liittyy siihen tarjoukseen ja aavistusmöykky kohosi kurkkuun. Hän vastasi, että häntä pyydettiin parisuhteeseen. Mitä helvett...ä. Miten tuo äijä kehtaa sanoa minulle noin, kun me vielä oltiin käsittääkseni suhteessa kuitenkin ja luotin häneen. Hän kertoili asiaansa hyväntuulisena välittämättä minun tunteista lainkaan. Tuo tuli minulle kuin pommi niskaan varoittamatta ja aavistamattakaan, naivi kun olen ja hyvää aina kaikista uskoen kunnes toisin todistetaan. Olivat kuulemma viikko aikaisemmin nähneet, menneet syömään, nainen oli pyytänyt hänet luokseen ja he ajautuivat seksin. Tunteneet kuitenkin jo vuoden pari, mutta ei koskaan mitään muuta. En oikein usko, että seksin jälkeen siis noin viikko sitten heti tehdään ehdotus parisuhteeseen lähtemisestä. Täytyy olla tunteneet jo pitempään ja intiimisti. No hän selitti, että onhan he halanneet ja jutelleet ja kipinää on ollut kun työkuvioissa tavanneet. Sitä paitsi hän itse on sanonut minulle, että alkoholistit on maailman parhaimpia valehtelemaan ja pakenemaan vaikeista tilanteista ja omakohtainen kokemus siis hänellä itsellään. Aika määreet häneltä meni sekaisin selitettyään ensin toista ja sitten toista ja siitäkin hän jäi kiinni. Ja kun muistutin hänen sanoneen vain muutama kuukausi sitten, että kertoi ajattelevansa vain minun parasta sanoessaan, että ei halua sitoutua, kun työkiireitä on niin paljon ja nyt kuitenkin haluaa sitoutua tähän toiseen. Kysyin, että eikö tuossa ole ristiriita. Myönsi. Sitä hän ei enää kyennyt muuttamaan päälaelleen. Hän kertoi asiasta minulle kuulemma, koska arvostaa minua niin paljon, ettei halunnut selän takana touhuta, niinpä.
Haastetta heilläkin varmasti piisaa, koska tulee olemaan vajaat 1000 km välimatkan etäsuhde todennäköisesti seuraavat 8-10 vuotta kerran kuukaudessa näkemisen kera, koska naisen lapset vielä ala-asteella ja tää exäni ei aio muuttaa mihinkään. Nainen on ainakin ollut läheisriippuvainen, liekö jo toipunut sekä exäni on toipunut alkoholisti. Ai niin... Exäni haluaa sanojensa mukaan seikkailla, olla epämukavuusalueen ulkopuolella, kehittää itseään, joten tuossa suhteessa hän niitä ainakin saa. Ja kun tuo nainen pääsee nauttimaan aikanaan eläkepäivistään, exäni on jo yli 80 vuotias
Hän totesi tosin minulle, että hän ei usko elävänsä kovin kauaa ja että ei ajattele elämää pitemmälle. Minä kun olen turvallisuushakuinen ja vakaa, minä en ole ilmeisesti sopiva kumppani tuollaiselle seikkailijalle. Kaikki nuo edellä kerrotut jutut on aika haastavia enkä siksi usko exäni pysyvän kauaa hänen kanssaan hänen luonteensa tuntien. Ja silloin hän 100 varmasti tulee minun luo.
Toivon mukaan, kun kerran lähti, toista tilaisuutta ei saa minulta tyyliin juna meni jo. Että pystyisin vastustamaan hänen ihanuuttaan. Koska kyllähän hän ihanakin osaa olla, kun niin haluaa. Viimeisen näkemisen jälkeen hän laittoi muutama päivä sitten viestiä, että "meidän kuulemma pitää myös myöntää, että halusimme eri asioita, eri jaksotuksella. Tarkoittaa näkemyseroja ja käsitteitä, että ymmärsimme tai halusimme ymmärtää toisemme väärin. Olimme kuulemma eri synkronissa, emme yhtä". Vai niin. MInä en ainakaan ikinä ole halunnut ymmärtää häntä väärin, selityksiä näköjään taas ja hienoja lauseita. Lisäsi vielä, että on kuulemma äärettömän kiitollinen minulle ja olen hänelle merkityksellinen. Hän käyttää juuri tuollaisia lauseita, jotka on ympäripyöreitä, sivistyssanoja vilisevä lauseita. Hän edellinenkin naisystävä oli sanonut hänelle samasta asiasta, että ei ymmärrä mitä exäni hänellekin aina sanoi. Nyt olen siis jätetty, toisaalta järki sanoo, että minulle onnenpotku, kun hän teki ratkaisun. Kuitenkin tunteet on jäljellä ja itkettää, kaipaan häntä suunnattomasti, välillä vihaan. Kuvittelenko vain vai mitä mieltä sinä olet siitä, onko hänellä narsistisia ominaisuuksia.? Olen tehnyt netissä useita eri testejä narsistisuuden selvittämiseksi sekä omilla mielipiteillä että hänen. Tuloksena on ollut hänen kohdallaan hyvin korkeat pisteet ja joka viittaa vahvaan narsismiin.
Tapasimme kolmisen vuotta sitten, rakastuttiin salaman nopeasti, enkä koskaan ennen ollut kokenut tunnetta "sukat pyöri heti jaloissa jo ensi treffeillä". Hän sanoi samaa. Koimme syvää yhteyttä heti ja tavallaan loppuun asti, edelleenkin. Näin ainakin minä luulen. Hän oli ja on hyvin hurmaava ja komea mies, extrovertti. Ajattelin, että tässä se on, loppuelämän kumppani. Hänkin sanoi, että samaan hautaan aikanaan. Mistään en ollut ollut niin varma kuin juuri tuosta asiasta. No, 3 kk meni äärettömän ihanasti ja en uskonut, että voin olla koskaan onnellisempi. Tiesin tietysti, että arki ja riidat tulee ennen pitkää meillekin, sekin on normaalia elämää. Olenhan ollut muutaman kerran vuosia kestäneissä suhteissa ja pisimpään lasteni isän kanssa vajaa 30 v., joten uskoakseni tiedän myös jotain arjesta. Hänellä oli kyllä ollut lukuisia suhteita, mutta jotka eivät olleet kestäneet yksikään vuotta muutamaa kauemmin ja useimmiten naiset olivat jättäneet hänet, sanojensa mukaan. En vain uskonut, että se tulisi niin voimakkaana se arki meillekin jo heti kohta tuon suhteen alun jälkeen.
Nimittäin... pahoitin mieleni jostain ja itkin enkä pystynyt heti puhumaan asiasta itkun lomassa. Hän sai raivarin ja käski häipyä sillä välin, kun hän käy töissä. No en häipynyt, koska eihän noita asioita noin hoideta. Hänkin oli rauhoittunut tullessaan ja keskusteltiin asia ja olimme jälleen onnellisia. Lähdimme viikon kestävälle kesälomareissullekin, mikä oli ensimmäinen ja viimeinen, vaikka suhteemme jatkuikin vielä 2,5 vuotta tuon ekan riidan jälkeen. Hän ei osannut suunnitella asioita kuin päivä ja viikko kerrallaan.
Samaisella lomareissulla hän jäi kiinni valheesta, toisestakin, mutta hänhän vain kuulemma suojeli minua. Suojeli minua, miltä? En tajunnut enkä tajua vieläkään. Kai tuokin on kääntötemppu. Seuraava riita ja iso riita olikin jo syyskuun alussa eli reilu 4 kk ensitapaamisesta. Yritin tavoittaa häntä kysyäkseni kuulumisia hänen kalareissultaan, kun hän ei ollut ilmineerannut itsestään mitään 3 päivään. Oli kuulemma niin kiire, ettei ehtinyt eikä ollut aikaa minulle uhrata sanaa paria. No hänhän sai siitä pask... raivarit kun häiritsin hänen lomaa ja läppäsi luurin kiinni eikä vastannut enää, vaikka yritin soittaa moneen kertaan. No tehän tiedättekin jo, miten siinä sitten kävi. Kun kalareissu oli ohi ja piti parisen viikkoa mykkäkoulua, minä otin jälleen yhteyttä ja perustelin, miksi otin yhteyttä sinne kalareissulle, koska ainakin minulla oli ikäväkin jne. ja koska suhteemme oli noin tuore. Mustasukkainen en ollut. Hän tosin huusi ja väitti, että minä olin mustasukkainen ja vieläpä kaloille
Sekin riita selvitettiin, mutta tulihan niitä aina lisää. Ei koskaan tiennyt, mistä hän pahoittaa mielensä ja saa raivarit. Jos sanoin jotain hänen mielestä kritiikkiin viittaavaa, hän tällöin aina nousi heti kuin syytettynä ja heittäytyi puolustuskannalle huutaen asiat tai sitten häipyi tilanteesta. Kerran hän uhkasi soittaa poliisille ja muka soittikin ellen häivy, vaikka menin hänen luo vain juttelemaan ja olin täysin rauhallinen puhuessani rauhallisella äänellä. . Paiskoi kenkäni raivoissaan lattiaan ja oli tosi aggressiivinen ja hermostunut. Silloin hieman pelkäsinkin häntä. Ei hän koskaan käynyt kiinni, mutta eikö mykkäkoulun ja minun syytteleminen kaikesta ole juurikin henkistä väkivaltaa. Hänhän ei ollut koskaan väärässä omasta mielestään. No tuonkin halusin selvittää puhumalla ja parin viikon mykkäkoulun jälkeen olimme taas yhdessä. Hän siis uhkasi erolla lukuisia kertoja lyhyen suhteemme aikana, mutta aina tuli kuitenkin takaisin.
Se vain sai aikaan minussa sen, että aloin välttelemään ottamasta puheeksi vaikeita ja epämiellyttäviä asioita, ettei hän vaan saisi raivareita. Halusin elää suhdetta ja elämää ilman draamaa ja lakaisin pahan oloni maton alle. No onneksi minulla on muutama läheinen ja joille puhuin asioista. Muuten olisin tullut hulluksi. Itsekin narsistin uhrina eräs läheiseni sanoi jo tuolloin suhteemme alussa minulle, että hänestä tuo minun kumppani vaikuttaa narsistilta.
En oikein uskonut enkä mieltänyt asiaa niin, kunnes minäkin aloin epäillä asiaa ja googlasin myöhemmin aiheesta ja kyllä, useat luonnehdinnat täsmäsi häneen tismalleen. Jätin kuitenkin asian sikseen ja minä tyttöhän se vaan rakastin ja hyväksyin hänet sellaisenaan. Näimme 3-4 viikon välein, joskus useammin, mutta aina vain silloin, kun se hänelle sopi. Ja joskus hän ilmoitti vasta edellisenä päivänä, että nyt hän voisi tulla käymään luonani. Hänhän toki käänsi tuonkin asian niin päin, että hän teki kaiken kuin minä halusin. Ja että hän on se joustava osapuoli ja hän on niin paljon tehnyt suhteemme eteen. Ajattelin usein, että miten ihminen osaakin kääntää asiat ihan päälaelleen, kuten hän osasi. Tuntui, että olin ihan lukossa ja että en voi tuulimyllyjä vastaan tapella, niin toivoton olin. Koskaanhan hän ei ollut väärässä eikä tainnut kuin kerran sanoa anteeksi vähän kuin ohimennen tarkoittamatta edes sitä oikeasti.
Koskaan hän ei kysynyt mitä minulle kuuluu soittaessaan, puhumattakaan minun lapsistani tai läheisistäni; minä toki kysyin hänen läheiset läpi joka kerta puhelimessa. Viesteihin hän ei viitsinyt vastata millään tavalla (ellen sitten kysynyt jotain asiaa suoraan), vaikka olin laittanut hänelle vaikkapa, että olet ihana ja rakastan sinua ja olipa kiva nähdä. No ehkä hän saattoi vastata, että kiitos, jos edes sitäkään. Minä kyllä sanoin sitä usein ja tarkoitin sitä, vastakaikua en vaan saanut. Lisäksi hän sai minulta hipsutuksia, rapsutuksia, halauksia, pusuja ym., mutta koskaan hän ei tehnyt minulle samoin, vaikka toin senkin toiveen esiin keskusteluissamme, oli kuin hän ei välittäisi minun tarpeista tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi. Eikä hän muuttanut itsekästä käyttäytymistään, nautti toki minun hellyyden osoituksista. Seksi meiltä sujui hyvin ja sopuisasti, kumma kyllä. Lisäksi hän käänsi aina asiat, jos halusin keskustella meidän asioista, omiin työasioihin. Ja siihen kuinka erinomainen hän on näkemyksineen ja kehitysideoineen, kerrassaan hyvä työntekijä ja ainutlaatuinen. Ja siitä kuinka häntä kehutaan. Monesti tunsin myötähäpeää hänen kehuessaan aina sopivissa väleissä itseään, päivittäin ja usein. Hän ei juuri alkuaikoja pitemmälle mentäessä sanonut rakastavansa minua kuin pari kertaa. Tasan 2 kertaa hän sanoi, että olen vetävän näköinen ja kaunis nainen. Mutta kun joskus edes vähän sain häneltä jotain ihania sanoja, olin onneni kukkuloilla. Janosin niitä ja monta kertaa ajattelin, että miksi minä annan kohdella itseäni näin huonosti. Olen aina saanut rakkautta ja huomiota edellisiltä kumppaneiltani, joten se mitä häneltä sain, oli kuin kärpäsen pas...a valtameressä. Mutta kun minä rakastin. Ajattelin kyllä monta kertaa eroavani hänestä, koska haluan helpon suhteen ilman tuollaista draamakingiä, mutta ajatus lähtemisestä teki kipeää. Koska rakastin. No viime vuonna hän alkoi puhumaan, että koska hänen työt kuormittaa häntä yhä enemmän tänä vuonna ja jatkossakin, niin hän ei halua olla tilivelvollinen eikä sitoutua minuun. Ja siis ihan vaan minun parasta ajatellen, että olisi väärin minua kohtaan, jos hän olisi paljon töissä ja minä odottaisin täällä. Ihana ajatus, jos hän olisi ajatellutkin minua, mutta ittiäänhän hän ajatteli kääntäen asian taas väärinpäin. Kai hän itsekin uskoi sanoihinsa. itseäänhän hän ajatteli, tajusin sen kyllä. Sanoin vaan, että onhan muutkin ihmiset töissä ja parisuhteessa ja että eihän ne sulje toisiaan pois. Hän ilmeisesti keksi syyn, että saa olla vapaasti ja ilmeisesti piti minua tyhmänä etten tajuaisi. Jos hän jäi jostain faktasta kiinni, siltikin hän osasi kääntää jutun niin, että minä olin väärässä.
No silti tarinamme jatkui, kunnes viikko sitten hän soitteli reissun päältä taas hunajaisella äänellä, kuten hänellä tapana oli ja yhtäkkiä sanoi näin: "minulle tehtiin niin hyvä tarjous ja jota pitää vakavasti harkita. Ainoa, mikä mietityttää on se, että lapset on alle 15-vuotiaita. Minä sanoin väliin pöllämystyneenä, että miten ne liittyy siihen tarjoukseen ja aavistusmöykky kohosi kurkkuun. Hän vastasi, että häntä pyydettiin parisuhteeseen. Mitä helvett...ä. Miten tuo äijä kehtaa sanoa minulle noin, kun me vielä oltiin käsittääkseni suhteessa kuitenkin ja luotin häneen. Hän kertoili asiaansa hyväntuulisena välittämättä minun tunteista lainkaan. Tuo tuli minulle kuin pommi niskaan varoittamatta ja aavistamattakaan, naivi kun olen ja hyvää aina kaikista uskoen kunnes toisin todistetaan. Olivat kuulemma viikko aikaisemmin nähneet, menneet syömään, nainen oli pyytänyt hänet luokseen ja he ajautuivat seksin. Tunteneet kuitenkin jo vuoden pari, mutta ei koskaan mitään muuta. En oikein usko, että seksin jälkeen siis noin viikko sitten heti tehdään ehdotus parisuhteeseen lähtemisestä. Täytyy olla tunteneet jo pitempään ja intiimisti. No hän selitti, että onhan he halanneet ja jutelleet ja kipinää on ollut kun työkuvioissa tavanneet. Sitä paitsi hän itse on sanonut minulle, että alkoholistit on maailman parhaimpia valehtelemaan ja pakenemaan vaikeista tilanteista ja omakohtainen kokemus siis hänellä itsellään. Aika määreet häneltä meni sekaisin selitettyään ensin toista ja sitten toista ja siitäkin hän jäi kiinni. Ja kun muistutin hänen sanoneen vain muutama kuukausi sitten, että kertoi ajattelevansa vain minun parasta sanoessaan, että ei halua sitoutua, kun työkiireitä on niin paljon ja nyt kuitenkin haluaa sitoutua tähän toiseen. Kysyin, että eikö tuossa ole ristiriita. Myönsi. Sitä hän ei enää kyennyt muuttamaan päälaelleen. Hän kertoi asiasta minulle kuulemma, koska arvostaa minua niin paljon, ettei halunnut selän takana touhuta, niinpä.
Haastetta heilläkin varmasti piisaa, koska tulee olemaan vajaat 1000 km välimatkan etäsuhde todennäköisesti seuraavat 8-10 vuotta kerran kuukaudessa näkemisen kera, koska naisen lapset vielä ala-asteella ja tää exäni ei aio muuttaa mihinkään. Nainen on ainakin ollut läheisriippuvainen, liekö jo toipunut sekä exäni on toipunut alkoholisti. Ai niin... Exäni haluaa sanojensa mukaan seikkailla, olla epämukavuusalueen ulkopuolella, kehittää itseään, joten tuossa suhteessa hän niitä ainakin saa. Ja kun tuo nainen pääsee nauttimaan aikanaan eläkepäivistään, exäni on jo yli 80 vuotias
Hän totesi tosin minulle, että hän ei usko elävänsä kovin kauaa ja että ei ajattele elämää pitemmälle. Minä kun olen turvallisuushakuinen ja vakaa, minä en ole ilmeisesti sopiva kumppani tuollaiselle seikkailijalle. Kaikki nuo edellä kerrotut jutut on aika haastavia enkä siksi usko exäni pysyvän kauaa hänen kanssaan hänen luonteensa tuntien. Ja silloin hän 100 varmasti tulee minun luo.Toivon mukaan, kun kerran lähti, toista tilaisuutta ei saa minulta tyyliin juna meni jo. Että pystyisin vastustamaan hänen ihanuuttaan. Koska kyllähän hän ihanakin osaa olla, kun niin haluaa. Viimeisen näkemisen jälkeen hän laittoi muutama päivä sitten viestiä, että "meidän kuulemma pitää myös myöntää, että halusimme eri asioita, eri jaksotuksella. Tarkoittaa näkemyseroja ja käsitteitä, että ymmärsimme tai halusimme ymmärtää toisemme väärin. Olimme kuulemma eri synkronissa, emme yhtä". Vai niin. MInä en ainakaan ikinä ole halunnut ymmärtää häntä väärin, selityksiä näköjään taas ja hienoja lauseita. Lisäsi vielä, että on kuulemma äärettömän kiitollinen minulle ja olen hänelle merkityksellinen. Hän käyttää juuri tuollaisia lauseita, jotka on ympäripyöreitä, sivistyssanoja vilisevä lauseita. Hän edellinenkin naisystävä oli sanonut hänelle samasta asiasta, että ei ymmärrä mitä exäni hänellekin aina sanoi. Nyt olen siis jätetty, toisaalta järki sanoo, että minulle onnenpotku, kun hän teki ratkaisun. Kuitenkin tunteet on jäljellä ja itkettää, kaipaan häntä suunnattomasti, välillä vihaan. Kuvittelenko vain vai mitä mieltä sinä olet siitä, onko hänellä narsistisia ominaisuuksia.? Olen tehnyt netissä useita eri testejä narsistisuuden selvittämiseksi sekä omilla mielipiteillä että hänen. Tuloksena on ollut hänen kohdallaan hyvin korkeat pisteet ja joka viittaa vahvaan narsismiin.