minun tarinaani

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Äippä ja iskä ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta. En jaa diagnooseja, mutta äiti on aina käyttäytynyt narsistisesti, ja olen nähnyt jo pienenä lapsena että hänessä on jotain vikaa. Isäni on puhunut erosta minulle useasti, mutta ei ole saanut sitä tehtyä (maineen menettämisen pelossa.)
Isäni on ollut minulle läheisempi vanhempana, ja olen uskonut kun hän on sanonut minulle kahden kesken, että älä usko äitisi juttuja.
Ja äitini taas on jäänyt etäiseksi, vaikkakin on kyllä osallistunut kaikkeen ja puuttunut asioihini liikaakin. Hän on ollut vanhemmista aina kotona, pyykit pestyinä, koti siivottuna ja ruoka laitettuna viemässä minua harrastuksiin. Hän on ollut eturivissä pätemässä. (Isääni ei näkynyt missään, teki pitkää työpäivää.) Koska isä oli paljon pois, äiti tietenkin oli sitä mieltä että hän itse on parempi ja välittävämpi vanhempi. Hänellä on vahva marttyyri-identiteetti, ja hän muistuttaa kuinka on uhrautunut lapsille ja aviomiehelleen. Aina vienyt, maksanut, pukenut ja passannut. (Valetta. Harrastusmaksut otettiin minun omista lapsilisistäni, ruokaa ei ollut aina tarpeeksi kaikille, kun halusin kokata minua kiellettiin tekemästä keittiössä mitään koska en osaa, isä maksoi paljon menoja ja äiti maksatti hänellä ja pihisteli omistaan).
Äidin isä oli alkoholisti ja äiti mielenterveyspotilas, joten äiti ei suostu puhumaan lapsuudenperheestään mitään. Olen yrittänyt kysellä että minkälaisia tyyppejä isovanhempani olivat, mutta hän vain vaihtaa puheenaihetta. Kyse on kipeästä traumasta, luulisin. En tiedä minkä sukututkimuksen pitäisi tehdä, jotta pääsisi jäljille perheen oloista. (Äidin veli on vielä elossa, ehkä kysymällä häneltä kun äiti ei ole läsnä.) Äidin veli on huonossa kunnossa, ja äiti käy hänellä siivoamassa. Mitään yhteistä juteltavaa heillä ei tunnu olevan, vaan äiti valittaa sotkusta ja menee suoraan sisään tullessaan hinkkaamaan vessanpönttöä. Sitten äiti käy veljelleen kaupassa ja nostamassa rahaa automaatista. Hän tuntee itsensä varmasti Jumalaksi auttaessaan "luusereita."
Äidin veli ei ole ainut "luuseri" jota hän auttaa, vaan hän saattaa saada kännipuhelun kylän puolitutulta ja kuunnella tätä muka ymmärtäen ja udella hänen asioitaan. Niinkuin häntä kiinnostaisi.
Minulle äiti on näyttänyt oikeat karvansa useaan otteeseen, olenhan hänen "inhokki". Vaikka olen kuopus, en ole koskaan saanut nuorimman lapsen erityiskohtelua. Muille sisaruksilleni on vaan annettu ymmärtää että olen paras (jotta hekin vihaisivat minua.) Äitini on onnistunut hajottamaan sisarussuhteemme jauhamalla kaikille paskaa. Ainut poika oli "lellikki" mutta nyt jo edesmennyt. Poika sai anteeksi kaiken sekoilunsa (Rikokset, ryyppääminen, väkivalta), ja hänelle annettiin uusi alku joka kerta ilmaiseksi. (hankittiin työpaikka, asunto, taattiin lainat, ostettiin auto, kehuttiin.)
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Äidille pojan naisystävä oli uhka, jota hänen piti haukkua jatkuvasti meille selän takana. Hän kyttäsi heidän pihallaan ja saattoi mennä omilla avaimilla sisään. Hän myös puuttui heidän parisuhdedraamoihin, ja oli aina pelastamassa jompaa kumpaa riidan keskellä. Veljen kuoltua äitini tietenkin järjesti hautajaiset ja jätti tämän pitkäaikaisen naisystävän kutsumatta, ja kutsui uuden naisystävän, joka oli ollut vain vähän aikaa kuvioissa, ja jota kukaan meistä ei edes tuntenut. Sitten äiti meni tälle vanhalle naisystävälle avautumaan kuinka rankkaa hänellä nyt on kun poika on kuollut, ja vei jotain keräämiään marjoja. Veljeni hautajaisissa oli vain tämä uusi naisystävä, perheemme ja serkku perheineen. Siellä muistotilaisuudessa ei puhuttu sanallakaan veljestäni. Ei muisteltu hyviä hetkiä. Ei mitään.
Veli järjesti mulle traumaattisen tilanteen kun olin lapsi. Se tuli kännissä ovesta ja osotti mua leikkipyssyllä (jota luulin oikeaksi). Se nauroi ja vanhemmat oli poissa ja menin sohvan taakse piiloon ja olin peloissani. Paikalla oli vain sisko ja sen mies. Nekin pelästyivät mutta tilannetta ei käsitelty mitenkään, ja se jäi mulle möröksi, ja suhtauduin veljeen varauksella sen jälkeen. Sanoin äidille mitä oli tapahtunut, mutta se vähätteli mun kokemusta ja käski pitää veljestäni, kun sekin kerta pitää musta. Äiti antoi ymmärtää että olin keksinyt kaiken, ja että minun kokemuksellani ei ollut mitään väliä. Veli oli hyvä tyyppi jota kuului kunnioittaa ja mä olin yliherkkä paskakasa joka valittaa turhasta.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Etäiset välit veljeeni jäivät harmittamaan hänen kuoltuaan. Emme ehtineet puhua asioita halki. Emme nähneet usein, koska hän oli niin paljon kännissä ja pelkäsin häntä. Enkä suoraan sanottuna halunnut nähdä. Veljen menettäminen oli tragedia perheessäni, josta ei puhuttu. Ainoastaan äiti ja toinen sisko huutivat tuskaansa ja hakivat surulleen myötätuntoa. Tämä näyttäytyi minulle teennäisenä huomion hakemisena.(varsinkin kun suru oli samanlaista kahden vuoden jälkeen, eikä edistystä ollut tapahtunut.) Itse en avaudu kenellekään perheestäni, koska tietoja voitaisiin käyttää minua vastaan. Perheessä on voimakas vittuilun ja arvostelun kulttuuri, ja kaikkien asioita ruoditaan yhteisesti pöydällä. Sitten naureskellaan päälle. En halua tuoda omia asioitani ilmi, mutta olen osallistunut kyllä siskoilleni naureskeluun kun he eivät ole paikalla. Tämä on narsistista käytöstä, ja tiedostan sen. Kun vierailen vanhempieni luona, sosiaalinen paine paskanpuhumiseen on valtava. Monesti olen vain hiljaa. Minulta udellaan asioitani, mutta kerron niin vähän kuin mahdollista.
Parikymppisenä katkaisin välit muutamaksi vuodeksi perheeseeni. Olin parisuhteessa ja asuin toisella paikkakunnalla. En vastannut puhelimeen enkä mennyt käymään. Perheenjäsenet suuttuivat, syyttivät minua itsekkääksi, ja keksivät että käytän huumeita. He eivät osanneet etsiä syitä itsestään, vaan vika oli tietenkin minussa. Nämä vuodet olivat minulle hyvää eheytymisen aikaa, parisuhteessa "normaalin" ihmisen kanssa. Sain kokemuksen, että minua voi rakastaa. En tietenkään voinut hyvin henkisesti, vaan minulla oli taloudellisia, työllistymis, ystävyys, mielenterveys, ja itsetunto-ongelmia. Mutta tämä yksi ihminen piti minut hengissä.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Puhumattomuudesta-
Olin mykkä lapsi. Kun aikuinen kysyi minulta jotain, ja mietin vastausta, äitini puhui päälleni. Lakkasin yrittämästä, ja olin hiljaa. Äitini veli kommentoi että eikö toi lapsi osaa puhua, onko se mykkä? Miksi avata suutaan, kun mielipiteilleni ei ole tilaa? En vältellyt sosiaalisia tilanteita. Olin vain hiljaa. Harrastuksissa kymmenen vuotta kanssakäyminen oli yksittäisiä sanoja: "moi, ihan hyvää, kaikki käy, joo." Helpoimmalla pääsi, kun oli samaa mieltä kaikesta. Minulla ei ollut puhumisen tuottamiseen minkäänlaista fysiologista haittaa, eikä myöskään aivojen toiminnan häiriöitä. Elin itsekin kaksikymppiseksi luulossa että olen ujo, outo, arka ja epäsosiaalinen.
Ensimmäisessä kokoaikatyöpaikassa matkin äitini sosiaalista käytöstä. Puhuin ummet ja lammet, kerroin avoimesti itsestäni, ja valehtelin sujuvasti.
Minulle ei ollut kehittynyt omaa identiteettiä tai tapaa olla sosiaalisissa suhteissa. Kavereiden ja harrastusten parissa pärjäsin parilla sanalla, mutta omaa persoonaani en tuonut esiin, kun eihän siihen kannustettu lainkaan kotona. Hämmästyin kaksikymppisenä kun huomasin että mullahan on oikein vahvat mielipiteet kaikesta! Aloin kirjoittaa ylös tuskaani, jota kahdenkymmenen vuoden puhumattomuus oli aiheuttanut.
Lapsena mulla ei ollut aikuista jolle puhua, joten ilmaisin itseäni pianon soiton kautta. Löysin musiikista tavan ilmaista itseäni ilman sanoja.
Kun tuli pakottava tarve kaksikymppisenä tuottaa puhetta ja tekstiä, aloin kirjoittaa lauluja. Päiväkirjavihko oli mukanani teinistä asti, ja äitini kajosi tähänkin. Asia selvisi minulle, kun hän tivasi asiaa jota olin sinne kirjoittanut, mutta en kertonut kenellekään. Se oli paskamainen temppu! Pari muutakin temppua hän teki, kuten ollessani rippileirillä vaihtoi huoneeni järjestystä omin päin. Sitten hän lahjoitti kaksi lempipaitaani tutulle "koska ne olivat sinulle liian pieniä" (hän ei voinut sietää, että käytin tyköistuvia vaatteita teininä, vaan minun olisi pitänyt peittää itseni säkkiin).
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Roolini perheessä-
Mulle langetettiin näkymättömän paskaämpärin ja terapeutin rooli. Mua pysty ohjailemaan ja ottamaan mukaan kaikkialle, ja olin huomaamaton. En herättänyt minkäänlaista vaivaa. Mua pidettiin heikkona, koska olin herkkä, ja tätä herkkyyttä pyrin piilottamaan. (Itkin lukkojen takana vessassa.)
Syytin itseäni vahingoista, ja mua rangaistiin niistä. Kaadoin maitolasin, seurauksena hirveä huuto ja siivoaminen, ja komennus pois alta. Perään haukkumista että olen kömpelö ja paska lapsi. Sitten yritin itkun ja järkytyksen seasta sopertaa että: "Se oli vahinko" mutta ei mua kuunneltu saati ymmärretty. Otin koiran salaa hihnaan ja sen vetäessä kaaduin ja kasvoihini tuli haava, peittelin vahinkoa ja luulin että saan syytökset niskaani.
Äitini esittikin tällä kertaa empaattista, ja kysyi miksi ihmeessä piilottelen vessassa haavaani, ja sanoi että ei koiran ottaminen haitannut yhtään. Hämmensi! En tiennyt mokatessani että mitä vastapuolelta tulee, joten sain aina olla varpaillani. Äitini meni tuulella, ja hänen tuuliensa mukaan meidän muidenkin kuului käyttäytyä. Mulle annettiin liikaa vastuuta itsestäni. Annettiin katsoa aikuisten sarjoja pienenä, eikä laitettu nukkumaan. Nukahtaessani lattialle vasta kannettiin sänkyyn. Kotiintuloaikoja ei ollut, ja sain syödä niin paljon makeaa kun maha vetää-kunnes oksensin. Annettiin pitää kotibileitä yläkerrassa vanhempien istuessa alhaalla, ja seuraavana päivänä vittuiltiin krapulasta. Ja mitä teini-ikääni tulee, käyttäydyin kyllä narsistisesti itsekin ottaen valtaa itselleni. Huusin äidilleni vastaan, ja tulin ja menin miten huvittaa. Paiskoin ovia, ja kostoksi he ottivat vessan oven saranoiltaan pois, jolloin jouduin käymään vessassa pelossa että joku näkee. Takas terapeutin rooliin..
Äidillä oli tarve purkaa paskaansa minulle. Usein aihe oli kuinka isäni oli paska ihminen ja syyllinen kaikkeen äidin elämässä. Minun piti sitten kuunnella ja ymmärtää häntä ja olla samaa mieltä. (Vaikka isä oli mulle tärkeä.) En puolustanut isääni vielä tuossa vaiheessa, vaan mieltäni ylensi se, että äiti ylensi minut "aikuiseksi terapeutiksi". Tuli harhainen käsitys itsestäni, että minulla olisi ratkaisu kaikkiin maailman murheisiin, ja tätä olen käyttänyt myöhemmissä ihmissuhteissani. Kaveri on kommentoinut, että mulla on neuvot kaikkeen. Ja se on kyllä pitänyt paikkaansa, olen sivuuttanut tunteet ja pyrkinyt järkeilemään asioita. Tästä haluan päästä eroon. Koska tekee minullekin hyvää tuntea ne tunteet, eikä vaan järkitasolla pyrkiä ymmärtämään. Varsinkin ystävää kuunnellessa on tärkeää antaa toisen jakaa, eikä tuputtaa neuvojaan.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Herkkyyden piilottamisesta-
Loin itselleni koviksen roolin yläasteiässä, jotta muut eivät näkisi että minuun sattuu. Repertuaariini kuului myös pelleily.
Koulussa kukaan ei kiusannut minua, mutta minua saatettiin kutsua hölmöksi ja vähän naureskella.
Myöskään minä en kiusannut ketään, mutta olin kyllä hiljaisten mahdollistajien joukossa kun jotain kiusattiin. Ei ollut munaa nousta puolustamaan, jottei itse tule kiusatuksi.
Odotin perjantaita ja halusin känniin, vilkuilin ikkunasta haaveillen ja puhuin opettajan päälle heitellen pyyhekumeja takarivissä poikien niskaan.(aineissa jotka eivät kiinnostaneet minua.) Olin häirikkö toisinaan. Toisaalta kun oli kiinnostava aihe istuin eturivissä kuunnellen tarkkaan, ja viittasin. Toiset varmasti näkivät roolini taakse ja naureskelivat sen vuoksi. En olisi millään pystynyt olemaan oma herkkä ja haavoittuva itseni noina teinivuosina. Muutamat ylilyönnit tuli tehtyä, mutta pohjimmiltani olin vielä pikkutyttö, ja toivoin että vanhempani soittaisivat minut kotiin, tai kysyisivät edes missä olen ja kenen kanssa.
Ajauduin outoihin porukoihin, ja paras ystäväni oli "raggari", joka aiheutti vanhoissa kavereissani, ala-asteen "kunnon tytöissä" inhotusta. Tää bestis ohjaili mua miten sattuu, ja hänen kauttaan sai aina juotavaa ja hän tunsi kaikki "kovat tyypit". Yhdessä me jaettiin mainoksia, ja poltettiin ne kun ei kiinnostanut jakaa. Sitten ajettiin kaks päällä skootterilla. Mentiin outoihin bileisiin. Tää mun raggari-ystävä ei lopulta välittänyt musta paskan vertaa, vaan jätti mut kalliolle sammumaan, ja otti musta noloja kuvia joita sit näytteli muillekin. Olin pelle.
Äiti ei tykännyt yhtään tästä mun kaverista. Ja äiti puuttui meidän mainosten jakamiseen niin, että oli jo lajitellut ne meille valmiiksi, ja sitten valitti kun joutuu itse meidänkin työt tekemään. Ylipäätään äiti valitti kaikista mun kavereista. Millon ne oli liian läskejä tai muuten vääränlaisia, eivätkä ne musta oikeesti välitä. Niin mitä niihin ylilyönteihin tulee..
Niin haettiin kerran venäläisestä rekasta avattu vodkapullo, ja join sen yksin keskellä päivää. Siinä ois voinu mennä näkö.
Ja sitten mulla oli joka viikonloppu eri poikaystävä. Vanhat ystävät hylkäsi mut lopulta, kun "raggari" tuli mun perässä niiden bileisiin kutsumatta. Ja kun mä pussailin illan aikana kahden eri pojan kanssa.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Mulla oli tavallaan kaksi eri minää. Traumaminä, joka voi pahoin ja sekoilee, ja josta kylillä puhutaan ja jolle nauretaan
ja sitten normaali minä, jolla on paljon harrastuksia, ystäviä, ja joka saa hyviä numeroita, on isonen ja tukioppilas, kiltti ja kunnollinen.
Tuntui niinkuin viikonlopun tullessa joku manaaja olisi vallannut mun kehon, ja mun oli pakko päästä purkamaan ahdistusta.
Alkoholi ja pojat oli se mistä etsin pelastusta. Etsin seuraavaa pulloa ja syliä. Mulla ei ollut kosketusta itseeni ja tunteisiini lainkaan.
Eikä sanoja millekään. Oli vain outo paha olo. Ja inho äitiä kohtaan. Ja itseään.
En ymmärtänyt loukkaantua kun mulle naurettiin. Mun viikonlopun tapahtumat oli vitsin aihe luokassa. Varsinkin pojat oli kiinnostuneita sekoiluistani. Poikien huomio tuntui musta vaan hyvältä, vaikka se olikin vääränlaista. Luulin että mun kuuluu hakea hyväksyntää mun ulkopuolelta. Yritin olla kaunis, hoikka ja seksikäs. Äiti ei voinut sietää, kun kasvoin naiseksi. Se haukkui mua lihavaksi ja huoraksi.
Ihailin siskoani ja yritin olla kuten hän. Vaalensin hiuksiani, ja sovitin hänen vaatteitaan salaa. Tein kaiken että miehet pitäisivät minusta.
Minä ihastuin jokaiseen vastaantulevaan, ja toivoin että hän saisi minusta tämän manaajan pois, ja johdattaisi onnen puutarhaan.
Eihän siinä niin käynyt. Monet halusivat vain yhden illan jutun. Eikä kukaan ottanut minua vakavana seurustelukumppani-vaihtoehtona.
Annoin vanhemman miehen käyttää itseäni seksivälineenä. Ja rakastuin käyttäjääni ajatellen, että kyllä se vielä rakastuu minuun. Olin riippuvainen seksistä sen miehen kanssa. En vielä silloin tiennyt mitä rakkaus on. Luulin, että se on sitä että haluaa panna jatkuvasti toista, jotta ei itse tuntisi pahaa oloa.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Tunnesyöminen-
Oon ollut lapsesta asti perso makealle. Äippä löysi tän heikkouden musta, ja alko käyttämään sitä työkaluna. (no eikö kaikki lapset oo?)
Se uhkasi että ei tule karkkia, jos en tottele. Sitten se sai mut odottamaan kiltisti autossa kun kävi itse kaupassa, ja toi karkkipussin palkinnoksi hyvästä käytöksestä. Sitten mut jätettiin myös yksin kotiin samalla verukkeella. Se ei säännöstellyt yhtään paljonko saan syödä, vaan antoi mun ahmia liikaa, ja suuttui kun joutui siivoamaan mun oksennukset keskellä yötä sängystä. Se käytti karkkia lohtuna epäonnistumiseen, kun olin pettynyt pianonsoittooni. Aloin itse syömään herkkuja salaa huoneessa. Löysin kyllä kolikoita millä ostaa, säästöpossusta tai iskän taskuista.
Syömiseen liittyi aina häpeän tunnetta ja huonommuutta itsestäni kun en hallitse syömistä. Normaalia ruokaa en syönyt koskaan liikaa tai edes riittävästi, vaan kompensoin energiavajetta herkuilla, lähinnä sokerilla. Äiti teki kyllä ruuan kerran päivässä, koska työn puolesta hänen oli pakko (hän hoiti kotona lapsia), mutta perheelle jäi vain rippeet illaksi, ja niitä sitten jaettiin, eikä koskaan maha tullut täyteen varsinaisesti. Äidin ruuat ei olleet mitään nautintoja, vaan ne tehtiin terveys edellä, pullataikinastakin puuttui rasva. (äidillä oli itsellään jatkuva näännytys-ja laihdutuskuuri.)
Olin ollut hoikka lapsi ja liikunnallinen, mutta kasvaessani naiseksi luonnollisesti lihoin. Tuli kurvia ja painoa. En ollut lihava, vaan painoindeksissä normaalipainoinen. Terkkari mainitsi painon noususta, ja tivasi mitä laitan leivän päälle. Menin sitten kotiin surun murtamana ja tilasin laihdutuspillereitä jostain netistä. Äiti antoi mun vetää niitä. Kun se näki että tää lihominen oli mulle kova paikka, se alkoi häpäisemään mua sen avulla. Se valitti kovaan ääneen vieraille miten paljon syön. Ja mun tunnesyöminen vaan paheni ja häpeä kasvoi. Sen sijaan että sillä ois ollut myötätuntoa tai ratkaisua, se pisti mut kärsimään lisää. Tein parikymppisenä elämäntaparemontin niin sekään ei ollut äidille hyvä. Nyt söin liian terveellisesti.
Joka kerta se tuputtaa pöydässä ottamaan jotain, ja luettelee kaikki mitä löytyy. Suuttuu jos en ota mitään.
Oon opettelemassa terveempää ruokasuhdetta rajoittamisen ja ahmimisen tilalle.
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Äitini piirteitä-
Piheys
-osti kaupassa aina vaan perustarvikkeet kahella kympillä, eikä yhtään mitään ylimääräistä (iskän kaupassakäyntiä arvosteli, kun se ostaa kaikkea "turhaa ja kallista" kuten tomaattia, makkaraa tai näkkileipää.
-väänsi perustarvikkeista monelle hengelle aterian, tyyliin kaks palaa nakkia tai perunaa kaikille, jolloin useimmiten joku jätti syömättä
-ei syöty ollenkaan ulkona
-ei käyttänyt alkoholia ollenkaan, mutta valitti iskän suuresta käytöstä (yks tölkki harvoin)
-säästi omat rahansa, ja jätti lompakkonsa "vahingossa" kotiin, jotta iskä joutuis maksumieheks
-sähkön säästö, kulkee jatkuvasti muiden perässä sammuttelemassa valoja, ja kääntää lämmöt alemmas
-vesi, kyttää suihkussakäyvän minuutteja hermostuneena, ja huutaa vesilaskusta, raivoaa jollekin muulle, jos joku on ollut siellä liian pitkään(ei suoraan)
-käytti teinivaatteitani, koska ei raaskinut ostaa itselle omia aikuisen naisen vaatteita (kun en ollut enää teini)
-ei käyttänyt kosmetiikkaan lainkaan omaa rahaa, mutta otti kyllä siskon lahjana ostetut rasvat aina käyttöön(ei meikannut)
-korosti että rumat ne vaatteilla koreilee, ja että hän ei rahaa semmoisiin turhuuksiin laita (arvosteli muiden uusia vaatteita).
-käytti puhki kuluneita kenkiä "loppuun" vaikka varaa olisi ollut ostaa ehjät
-kävi kampaajalla ja kasvohoidoissa kuitenkin puheistaan huolimatta silloin tällöin
-möi kirpparilla pokkana risoja ja kuluneita tuotteita ylihintaan, eikä ymmärtänyt ettei niillä ole mitään arvoa (vaikka sanoin)
-hänen yleinen mielipide oli että mitään uutta ette tarvitse, ja että kulkekaa vanhoissa ryysyissä (kuten hän) juhliin saattoi kuitenki ostaa täysin uuden outfitin itselleen.
-kun tarvitsin perusfarkkuja, sain huutaa niitä viikon, jotta äiti suostui. se tuli kauppaan mukaan arvostelemaan ryysyjä ja kommentoimaan että liian tiukat farkut, ja sitten antoi minulle korttini, jolla maksoin ne itse lapsilisistäni (hallitsi korttiani).
-meni pokkana tuttuun pankkiin ja siskoni tilille (kun tämä oli aikuinen), ja siirsi sieltä rahaa itselleen (jotta sisko ei tuhlaisi kaikkea.)
-kun olen ollut vaikeuksissa, eikä rahaa vuokraan, äiti on huutanut että mene pyytämään sossusta (vaikka itsellään olisi ollut)
-kehuu kuinka on 40-vuotisen uransa aikana säästänyt pienestä palkasta huikeat summat (joita ei käytä kuitenkaan)
-hokee että on itse maksanut kaiken, talot, mökit ja että hänellä ei ole lainaa. (isä on maksanut myös puolet.)
päiväkerrallaan
Viestit: 13
Liittynyt: 12 Huhti 2023, 23:12

Re: minun tarinaani

Viesti Kirjoittaja päiväkerrallaan »

Manipulaattori-
-sai minut uskomaan että olen huono ja viallinen, ja etten tule pärjäämään elämässä
-sanoi etten pärjää lukiossa
-sai uskomaan etten osaa ajaa autoa
-sai uskomaan että miehet ovat idiootteja, ja että he haluavat vain hyväksikäyttää minua (olenhan halpa huora)
-sai uskomaan että olen lihava
-sai uskomaan että olen sosiaalisesti kömpelö, enkä saa sanaa suustani missään tilanteessa
-väitti että ystäväni eivät ole oikeita ystäviä
-sanoi että päälle kasin keskiarvo on huono, ja häpäisin hänet äitinä ja mitä muut nyt aattelee
-väitti että osaan soittaa pianoa "paremmin kuin muut" ja että voin vain kävellä bändiin(joka oli telkkarissa.) Toisaalta, naapurin poika soitti paremmin, ja tulisi pärjäämään, minä en.
-väitti että käytän huumeita kun otin etäisyyttä vuosiksi.
-väitti että poikaystävässäni on vikaa kun pitää minusta
-väitti että isäni halusi minusta pojan
-väitti että veljeni pitää minusta, mutta minä olen vain niin hankala kun en halua nähdä häntä
-teki siskostani kakkoskiusaajan, oikean kätensä, vaikka ei oikeasti välitä hänestäkään
-sai isäni uskomaan, että jos hän lähtee avioliitosta, äiti kertoo kaikille millainen hän on ihmisenä
-sanoi että olen sotkuinen ja laiska, ja pesi tiskit ja matot ilman lupaa (piti vain ruokkia kissa.)
Vastaa Viestiin