Tämä kirje on teini-ikäiselle lapselleni, en halua sitä hänelle lähettää. Laitan sen tänne itseni vuoksi.
Hän on katkaissut yhteydet minuun. Mikä vanhempi sanoo lapselleen, ettei hänen tarvitse selvittää riitaa, tulla vastaan? Mikä vanhempi sanoo lapselleen, että on ok katkaista yhteys toiseen vanhempaan?
----
Tiedän, että tällä hetkellä, kun olet isäsi pauloissa, et pysty tätä lukemaan pilkkaamatta minua. Pyydän, että luet sen sitten, kun tilanne on toinen, silloin kun isäsi ”love bomming” ei ole käynnissä ja kykenet ehkä näkemään isäsi sellaisena kuin hän todellisuudessa on.
Menetimme sinut jo vuosia sitten, kun oikeuden päätöksellä sinut riistettiin meiltä. Olit todellisuudessa meillä enemmän kuin isälläsi, joka kiikutti sinua, milloin minnekin hoitoon, kun sinun piti olla hänen kanssaan. Oikeudessa mummosi valehteli, kun esitin todisteen siitä, että olit meidän kanssamme enemmän. Mummosi valehteli, että olisit ollut heidän luonaan. Järkytyin. Taskussani, olisi ollut puhelin, jossa olisi ollut saman tien todiste, että mummosi valehteli. Mietin siinä tilanteessa suu auki, että mitä ihmettä. Mitä minun pitäisi tehdä. En kyennyt menemään niin pitkälle, että olisin todistanut mummosi valehtelevan oikeudessa. Olin shokissa. Minut laitettiin tilanteeseen, että menenkö niin pitkälle, että todistan mummosi valehtelevan isäsi puolesta vai en. Valehtelusta oikeudessa määrätään vankeutta. En halunnut tehdä sitä mummollesi. Näin vuosia jälkikäteen, ajattelen, olisi pitänyt. Tein virheen, empatiani ei sallinut minun mennä niin pitkälle mitä isäsi meni.
Isäsi tyttöystävä (tuleva vaimo) tuli oikeuteen maha pystyssä selittämään tarinoita, kuinka pelkää sinun kärsivän hylkäysreaktiosta. Olin ihmeissäni, olinhan aina ollut elämässäsi ja siitä pitänyt sinusta huolta. Rakastanut sinua koko sydämestäni. Tuolloin isäsi oli edelleen naimisissa edellisen äitipuolesi kanssa, mutta saattanut toisen naisen raskaaksi. Myös tämä isäsi puoliso oli myös todistamassa, kertomassa kuinka hän tulee aina olemaan elämässäsi ja näkee sinua säännöllisesti. Yllättäen, nykyään et edes tiedä kuka hän on.
Ehkä minun olisi pitänyt havahtua aikaisemmin, mutta pelkäsin niin paljon menettäväni sinut. Nyt minulla ei enää ole mitään menetettävää, joten kirjoitan tämän jäähyväiskirjeen sinulle, koska olen sinut jo menettänyt sinut elämästäni. Se ei tapahtunut nyt elokuussa 2023 vaan paljon aiemmin.
Isäsi on hiljalleen aivopessyt sinua, niin että jokainen virheeni on ollut maailmanloppu ja minulta on odotettu täydellisyyttä, muuten en ansaitse olla äitisi ja saan niskaani kohtuuttoman syyttelyryöpyn. Sen seurauksena olen oppinut, että minun ei kannata edes pyytää anteeksi tai tunnustaa virheitä. Koska no isäsi saa siitä aina syyn lytätä ja hyökätä. Emme ole täydellisiä, eikä yritetä olla. Meillä on saanut näyttää tunteet, niin hyvä kuin huonot ilman, että sitä hierotaan naamaan loputtomiin. Riidat ovat yleensä loppuneet siihen hetkeen, kun huuto loppuu. Ihmisillä on oikeus olla erimieltä ja vaikka ne ilmaistaisiin voimakkaasti, niin pitää myös osata lopettaa, vaikka jäisi pahamieli. Rauhoittumisen jälkeen pahan mielen voi keskustella pois.
Olemme huomanneet jo jonkun aikaa sitten muutoksen käytöksessäsi ja yrittäneet jotenkin saada kontaktia sinuun. Ensin hyvällä ja lopulta se on muuttunut helvetiksi sekä meille, että sinulle. Et itse sitä huomannut, kuinka aloit käyttäytymään meitä kohtaan, kuin olisimme sinun palvelijoitasi ja emme saaneet sanoa koskaan ei tai muuten asettaa rajoja tai isäsi hyökkäsi niskaani. Isäsi puoliso on jokaisesta pienestäkin riidasta meidän luonamme tehnyt aina lastensuojeluilmoituksen. Se on kiusaamista, jossa isäsi on toisen ihmisen saanut tekemään sen, jotta hän ei näyttäisi pahalta. Tekevätkö isäsi ja hänen puolisonsa toisilleen samalla tavalla, aina ilmoitus toisesta, kun hän korottaa ääntään? Olisi varmaan itsekin pitänyt pommittaa lastensuojeluilmoituksia isästäsi.
Kuitenkin toivon, yrität muistaa myös hyviä asioita. Puoli-isäsi, kuten puolisoani ennen kutsuit, opetti sinut pyöräilemään ja minä uimaan. Teimme paljon asioita yhdessä, kun olit pienempi. Olemme pyrkineet opettamaan sinulle taitoja elämäsi tueksi. Mitä isäsi on oikeasti sinulle opettanut? Ilkeilyn ja toisten mitätöinnin lisäksi? Niin monta kertaa olet sanonut minulle, kuinka en merkitse sinulle mitään. Ne ovat isäsi sanoja, sellaisia mitä hän käyttää toisten mitätöintiin. Silti sinä merkitsit minulle ja annoin anteeksi sinun sanasi, jotka satuttivat kerta toisensa jälkeen.
Vuonna 2018 isäsi varmaan huomasi, että olimme oikeasti jatkaneet elämäämme, niin hän päätti työntää sinut meille, jotta saa taas vähän kontrollia. Ja mitä onkaan tapahtunut. Jatkuvia lastensuojeluilmoituksia, mustamaalausta kouluihin, joissa olet ollut niin, että opettajat ja kuraattorit puhuivat minulle isäsi toistamia sanoja niihin uskoen. Seuraavaksi kun otin etäisyyttä kouluihin, kun sain osakseni isäsi kuraa sieltä, niin minut leimattiin, etten hoida sinun kouluasioitasi ollenkaan. En hoitanutkaan enää, koska minut oli mustamaalattu ja jokainen kerta oli henkinen ponnistus olla yhteydessä kouluusi. Isäsi teki siitä minulle helvetin.
Epäilykseni on, että isäsi on lapsena kokenut hylkäysreaktion, jollaisesta minua syytti sinua kohtaan. Lapsena kokemansa hylkäysreaktion seurauksena hänestä on kehittynyt narsisti, joka on manipuloinut muita pienillä sivulauseillaan vuosia. Hän yrittää saada tunteellisia reaktioita aikaan tahallisesti vääristelemällä asioita, niin että toinen pyrkii puolustautumaan.
Esimerkiksi, kun olit päiväkoti-ikäinen, olin huolissani, että jäät joku päivä auton alle, kun säntäilit päättömästi karkuun. Isäsi pilkaten sanoi: "etkö sä pärjää juoksussa 3-vuotiaalle". Raivokohtauksesi oli minun syytä, kun oireilit. Ja päiväkodin täti kirjoitti, että äiti osallistuu, niin antoi oikeuden pilkata: "Mikä äiti sinä kuvittelet olevasi".
Alienation, eli vieraannuttaminen on alkanut jo silloin kun olit vauva. Minua ei saanut kutsua äidiksi vaan isäsi sen aikaista naisystävää piti kutsua sinun äidiksesi. Naista, jonka kanssa hänellä oli suhde, kun olin sinua synnyttämässä. Kun olin synnytyssairaalassa, hän vietti aikaansa toisen naisen kanssa.
Kun olit alle kaksiviikkoa, isäsi raivostui, kun itkit yöllä ja imetin sinua. Hän päätti muuttaa olohuoneeseen nukkumaan, koska me häiritsimme häntä. Kun olit kaksi viikkoa vanha, minulle selvisi, että hän petti. Siitä alkoi melkoinen show valheita. Isäsi on kova valehtelemaan ilman, että ilmekään värähtää. Hän uskotteli minulle, että minä olen tulossa hulluksi ja kuvittelen kaiken ja siten sai minut luopumaan lähivanhemmuudesta. Luulin, että olisin sekoamassa, en enää erottanut mikä on totta, vaikka minulla oli todisteita. Hän eli kaksoiselämää. Hän oli kanssani ja myös toisen naisen kanssa.
Ainiin ja päiväkirjat, ne ovat isäsi vihollisia. Nuorena kirjoitin päiväkirjaa, niistä hän raivostui ja pilkkasi kirjoittamistani asioista, kuinka en ole ollenkaan sellainen kuin annoin ymmärtää olevani. En enää kirjoittanut sen jälkeen päiväkirjoja. Eihän hän enää voisi valheillansa saada käännettyä asioita päälaelleen. Suosittelen, että alat pitämään päiväkirjaa, jotta voit palata myöhemmin tarkastamaan asioiden oikeanlaidan.
Toivon, että hän ei aiheuta sinulle vastaavia pelkotiloja, mitä on nykyiselle puolisolleen saanut aikaan. Ehkä saat vapauden vasta, kun isästäsi aika jättää ja olen pahoillani, että minä käännän selkäni. En enää lähde tanssimaan isäsi leikkejä. Haluan unohtaa hänet kokonaan. Hän on myrkyllinen ihminen.
Hän haastakoon minut oikeuteen ja yrittäköön saada rahaa. Totuus on, että olen korviani myöden veloissa eikä minulla ole maksaa elatuksia, joten oikeus ei niitä tule määräämään, kun ei minulla ole maksukykyä. Kaikki omaisuus mitä meillä on, niin on puolisoni. Ei minulla ole mitään mitä myydäkään, että saisin talouteni kuntoon.
Minulla todennäköisesti on maanisdepressiivisyys ja keväällä 2020 kokeiltiin masennuslääkkeitä, jotka laukaisivat maanisvaiheen. Tein tyhmiä osakekauppoja ja pelasin rikasta ja rutiköyhää. Hävisin kaikki rahani ja sain aikaan suuret velat, joista en selviä. Vuonna 2022 aioin riistää itseltäni hengen mokani tähden, jotta vakuutettujen lainojen rahat auttaisivat perheemme arkea. Uskalsin kuitenkin lopulta kertoa puolisolleni taakastani. Saatamme edelleen menettää kotimme, mutta en kanna enää tuskaa yksin.
Isäsi luulee saavansa jotain rahaa, hän tulee pettymään, olen konkurssissa. Siksi minulla ei ole ollut varaa ostaa sinulle juuri mitään, jotenkin olemme onnistuneet edelleen ruokaa saamaan pöytään, mutta ulosotosta on vinopino laskuja. Yritin saada rahaa, niin että saadaan muut velat maksettua, joihin meillä ei silloinkaan riittäneet rahat.
Puolisoni perikunnan maa- ja metsäalueen ostaminen oli se virhe, minkä jälkeen olemme olleet taloudellisesti kusessa jo monta vuotta. En halunnut rasittaa sinua näillä asioilla, mutta se on varmasti näkynyt arjessamme, kun hammasta purren olemme yrittäneet taloudellisesti selvitä.
Isäsi ei koe empatiaa, hän näkee tilaisuuden syöstä minut vielä syvemmälle, ja hän selkeästi on jo aavistanut, että olen rahaongelmissa, ei hän muuten alkaisi vaatimaan lähivanhemmuutta ja rahaa. Hän on mielestäni kauhea ihminen, joka kuvittelee maailman pyörivän hänen ympärillään ja että hänen armonsa määrää kuka ansaitsee tai ei ansaitse jotain.
Tällä hetkellä olen niin reunalla, että en tiedä mitä minä teen, jos minua tuupataan vielä syvemmälle. Pelkään, että menetän järkeni. Sen tiedän, että en enää päästä häntä ihoni alle. Minun on rakennettava itseni uudelleen eheäksi. Empatiani ja usko ihmisiin sekä ihmisten kykyyn olla hyviä on aina ollut vahvuuteni, en anna isäsi tuhota sitä minusta. Yksi sairas ihminen ei tarkoita, että kaikki olisivat pahoja. Nykyään uskon, että 99 % ihmisistä on sisimmässään hyviä, olen laskenut sitä 1 %. Muistatko, kun olen sanonut jo vuosia, mikäli olisi toisin päin, niin vankilassa olisi enemmän ihmisiä kuin vankilan ulkopuolella.
Minun on päästettävä sinusta irti. Toivon, että löydät tiesi tässä maailmassa. Meille en sinua enää halua kukkoilemaan ylimielisesti virnuillen ja riitaa haastaen. Minulla on ihan riittävästi murheita tässä maailmassa, sydämeni on särkynyt, en nähnyt riittävän ajoissa mitä isäsi teki sinulle. Toivon, että joku päivä havahdut näkemään asiat laajemmin, koet empatiaa ja näet isäsi narsismin. Toivoni, että me voimme taas olla läheisiä on hiipunut. Tällä hetkellä näen sen epätodennäköisenä, että saisimme rakennettua uudelleen läheisen suhteen. Se särkee sydämeni, äidin rakkaus lastaan kohtaan on suurta, ehkä joku päivä, jos saat omia lapsia ymmärrät.
Päästän irti
Valvojat: NinniAnniina, Karju
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 07 Syys 2023, 11:49
Päästän irti
Viimeksi muokannut klonkku, 04 Loka 2023, 10:20. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 07 Syys 2023, 11:49
Re: Päästän irti
Selailtuani foorumia, tuntuu olevan pikemmin sääntö kuin poikkeus, että narsisti manipuloi lapsensa toista vanhempaa vastaan.
Kumpa olisin aikaisemmin nähnyt ja ymmärtänyt.

Kumpa olisin aikaisemmin nähnyt ja ymmärtänyt.

-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 07 Syys 2023, 11:49
Re: Päästän irti
taas tuntuu, että vointi romahtaa. Miten ikävä minulla onkaan poikaani. En jaksaisi tehdä töitä. Kaikki tuntuu liian raskaalle.