Ero pettävästä narsistista, shokki

[Sateinenkesä]

Hei,
olin 8 vuotta suhteessa mieheen joka oireili suhteen aikana narsistiseen tyyliin. Ajattelin että hänessä on narsistisia piirteitä, tai on jotenkin epävakaa persoonallisuus, ehkä ADD tyyppi. Koin suhteessa paljon mitätöintiä, en tullut kuulluksi, minun elämäni ei todellakaan kiinnostanut. Jos halusin lomalle tai käydä jossain viikonloppunan, asia oli ensin ok, mutta kun lähdön hetki tuli alkoi hirveä vääntäminen ettei pitäisi lähteä ja raivoaminen miten tyhmää on lähteä. Olisi sittenkin pitänyt tehdä jotain muuta tms. Koko reissu menikin sitten narsistin mököttäessä tai kuittailessa jotain pukeutumisestani tai fyysisestä olemuksestani.
Mitenköhän monta kertaa kuulin sanan itsekuri ? Kokoajan hänen piti olla jollain kuurilla, kuntokuuri, laihdutuskuuri, tulos oli yleensä negatiiviseen suuntaan. Itse en lähtenyt näihin mukaan vaan ilmoitin olevani koko elämän mittaisella hyvinvoinnin matkalla, en tarvitse erillisiä kuureja. No, sekös ärsytti. Olen normaalipainoinen ja liikuntaa harrastava, mutta eihän se riitä kun naisen pitää olla 50 kg, miehellä ei kuulemma ylipaino haittaa. Vaikka olisin ollut mitä, ei se olisi riittänyt. Ja auta armias jos erehdyit kuorsaamaan, eihän naiset kuorsaa, miehet voi kuorsata. Jos hän ei saanut nukuttua olikin seuraava päivä sitten yhtä kidutusta minulle.
Kaikki oli suorittamista, harrastukset, lomat, mökillä oleminen, elämä. Näin jälkeenpäin olen tajunnut ettei mistään voinut nauttia, mitään kaunista ei saanut jäädä ihmettelmään, vaan piti tossut ojossa sännätä eteenpäin. Kokoajan hänellä oli jotain tekemistä, menevä mies, joka yksin ollessaan tuijotti telkkaria suu auki useita tunteja.
Meillä oli yhteinen harrastus jonka parissa vietimme paljon aikaa. Joskus alkoi silmitön raivoaminen jostain, minulle tuntemattomasta syystä, enhän osannut, tai olin kaikin puolin muuten huono. Mutta ne muut, ne ne oli hyviä vs. minä.
Tässä siis vain osa, tarinaa jatkuisi vaikka kuinka. Olen luonteeltani hyvin joustava ja avarakatseinen. Yleensä huonon käytöksen jälkeen hävisin paikalta, emme siis asuneet yhdessä, mutta hyvin lähellä toisiamme. Pian kuitenkin alkoi hyvittely ja kun tähän vuoristorataan tottui sitä alkoi pitämään normaalina. Pääsinhän välillä aina pois hengittämään, jaksoin taas sitten aikani. En voi kieltää ettenkö olisi rakastunut alussa, tietenkin, vieläkin muistan sen tunteen kun olin jonkun silmissä kaikista kauneinta ja ihaninta maailmassa. Tiputus oli loiva, välillä jyrkkä, samoin nousut takaisin.
Nyt kuukausi sitten paljastui miehen suhde toiseen naiseen. Hän oli kuulemma ihastunut ollut ko henkilöön jo monta vuotta ja nainen oli ottanut yhteyttä. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa. Mies halusi kuitenkin jatkaa kanssani. Muutama päivä myöhemmin minulle paljastui ettei suhde ollut vaan viestittelyä vaan oli edennyt tapaamisiin ja todennäköiseti pidemmällekin. Mies ei tiedä vieläkään että minä tiedän asian. Tivasin mikä on tilanne, onko hänellä toinen nainen, pettääkö hän minua, pyysin kertomaan totuuden. "Rauhoitu, ei ole toista naista" Alkoi yllättävä yhteisen tulevaisuuden suunnittelu, ehkäpä muuttaisimme yhteen, ensi kesänä voitaisiin lähteä Ranskaan. Tajusin tuolla hetkellä että hlö on myös patologinen valehtelija. Iski ahdistus kuinka monta kertaa tätä oli mahdollisesti tapahtunut jo suhteemme aikana kun emme olleet 24/7 toistemme kanssa, vaan annoin tilaa ja hänkin antoi. En halua tietää vieläkään.
Pidin vielä mölyt mahassani ja etsin todisteita, jostain syystä en vaan halunnut uskoa että hän tekisi minulle näin, pettäisikin. Tosin petosta koko suhde oli, tajuan sen nyt. Taas muutama päivä kului kun en ollutkaan haluttu yhteiseen harrastukseen mukaan, alkoi raivoaminen miten olen niin huono ja hän on kärsinyt kokoajan kun on joutunut minun kanssa harrastamaan. Sitten paljastui risteilysuunnitelma Petrin kanssa, tosin Petri eil ollut tietoinen koko risteilystä. 1+1 = ??
Tilanne oli minulle hyvin selkeä, ilmoitin tahdostani erota. Kerroin että hän on valintansa tehnyt kun alkoi toisen naisen kanssa pelleilemään selkäni takana. Tämä on minulle ehdoton ei, en pysty olemaan suhteessa ilman luottamusta. Samalla näin silmissäni rautaporttien avautuvan ja tieni vapauteen... Eihän narsisti suostunut eroon, väänsi kyyneleet silmiin ja aneli ettei erota vaan pidetään tauko suhteessamme. Suostuin taukoon koska halusin tilanteesta pois, eihän asioista voinut hänen kanssaan keskustella kun puheen aihe kääntyi välillä siihen onko ensi viikoksi luvattu vesisadetta. Mies haluaa tietenkin roikottaa minua mukana, jos vaikka ei muita olisikaan loppujen lopuksi saatavilla. No, uusi nainenhan vietti jo viikonloppua miehen luona viikko erostamme. Todellakin hävisi ns. tauko mielestäni.
Nyt olen vapaa, mutta tuskainen, uneton, ihmeissäni kaikesta tapahtuneesta, 8 vuotta !. Jo se että puoliso pettää on yksi isoimpia kriisejä elämässä. Mutta päälle vielä tieto että kyseessä on oikea narsisti, ei pelkästään näitä piirteitä omaava oli vielä suurempi isku. Olen puhunut asiasta ystävieni kanssa, heillä ei tosin ole kokemusta narsistin kanssa elämisestä, joten ymmärrystä ihan kaikkeen ei löydy, mutta kuuntelevia korvia on. Myöskin asiantuntijalla kävin juttelemassa ja hän vahvisti epäilyni narsismista suhteessa. Olen sen verran päässyt yli etten syyllistä itseäni tyhmyydestä. Ehkäpä jopa osaan positiivisuudella ajatella miten rakastin ja olin kaunis, ihana ihminen omasta mielestäni, enkä väännä mukaan totuutta että toinen ei kyllä varsinaisesti tuntenut yhtään mitään, enkä ollut kaunis ja ihana hänen mielestään. Toin vain statusta hänelle. Ehkä joskus voin oikeasti muistaa jotain hyvällä, nyt koko suhteesta tuli turha, petos, ahdistava.
Nyt kamppailen unettomuuden kanssa, muutama tunti ja herään paniikin omaiseen tunteeseen. Pahinta ovat unet joissa narsisti on mukana, yhden kerran olen joutunut juoksemaan oksentamaan. Ahdistus on valtava jossain sisälläni. Tiedän että aikaa vie ennenkuin toivun. Valehtelu, syyllistäminen, pettäminen, nämä ovat jääneet pieneksi seikaksi kun totuus narsismista paljastui minulle lopullisesti. Tunnen tuskaa kaikkien narsististen suhteiden parissa kamppailevien ja niistä eroon päässeiden puolesta. En ymmärtänyt ajoissa miten pahasta oli kyse, nyt sen todellakin tiedän ja tunnen. Omko tämä sitten traumaside vai pelkkä trauma vai suurin pettymys ihmissuhteessa elämässäni, en tiedä vielä, mutta kokematta olisi voinut jäädä. Mutta mitä teen kun kohtaan tämän ihmisen ? Mahdollisuus on enemmän kuin suuri koska asumme melkein naapureina. Miten selviän siitä, kaatuuko seinät taas päälleni ? Yhteisestä harrastuksesta jo luovuin. En kykene enää osallistumaan siihen.

[annimus]

Hei,

pahalta tuntuu lukea kokemuksestasi. Tuo shokki on niin hirveä tunne, kuin sinut olisi viskattu jyrkänteen reunalta alas tyhjyyteen. Minä mietin välillä vieläkin, 5kk eron jälkeen, että voiko olla totta, onko oikeasti totta, että kaikki oli valetta ja petosta alusta asti?! Sen turhuuden ja hukkaan heitettyjen vuosien tajuaminen on niin tuskallista. En tiedä mikä on parasta, tietää kaikki, penkoa pohjamutia myöten kaikki valheet ja petokset, vai uskoa suoraan, että kaikki oli valetta. Itse en halua edes tietää yksityiskohtia, niitä muita naisia, milloin mitäkin tapahtui. Tiedän, että kaikki mitä olen epäillyt on totta. Se riittää, en halua kiduttaa itseäni selvittämällä enempää.
Olen joutunut hävittämään jokaisen tavaran joka liittyy exään, piilottamaan valokuvat niin, etteivät ne tule silmille, muuttamaan joitakin tapojani, jotka olivat yhteisiämme.
Uskon, että sitten kun pääsee jossain vaiheessa vähän eteenpäin järkytyksestä ja shokista, voi suhdetta ehkä ajatella toisella tavoin; se oli totta sinulle. Se oli hienoa sinulle, sinun tunteesi olivat aitoja ja sinä teit parhaasi siinä. Se ei ole kenenkään muun kuin sen narsistin vika, että kaikki oli valetta ja petosta.
Minulle on liian kivuliasta ajatella niitä kertoja, kun näin todisteita exäni toisista naisista tai hän kertoi minulle jotain outoa tarinaa. Tarinaa, josta tiesin, että se ei ole totta ja sillä peitetään jotain, samalla kun sillä rehenneltiin ja saatiin minulle vainoharhainen ja nöyryytetty olo.
Olen todennut, ettei minun tarvitse kiduttaa itseäni miettimällä mitään yksityiskohtia tai selvittämällä totuuksia; pääasia että tiedän olevani oikeassa.
Sinäkin kirjoitat, että tiedät tarpeeksi ja koko suhteesta tuli turha.

Kun aloin kesällä lukea tätä foorumia ja kirjoittaa, itkin ja koin kamalaa kipua muidenkin puolesta, jotka joutuvat käymään tällaista läpi. Minusta se kertoo vain siitä valtavasta kuilusta narsistien ja heidän uhriensa välillä. Narsistilla ei ole myötätuntoa ketään kohtaan, vain sääliä itseään kohtaan.
Muistutan päivittäin itselleni, että se ihminen on tyhjää täynnä, sisällä ei ole mitään. Tunnen sääliä miestä kohtaan, se on lähinnä surua hukkaan heitetystä elämästä. Narsistilla ei ole koskaan mahdollisuutta muutokseen, hänestä ei tule koskaan onnellista. Hän on kateellinen ja etsii koko ajan jotain parempaa, mikään ei kelpaa. Meillä on mahdollisuus onneen ja täyteläiseen elämään ja koska narsistilla sitä ei ole, pidän tärkeänä, että oma elämäni ei mene samalla tavalla hukkaan.
Toivon sinulle paljon voimia ja lempeyttä itseäsi kohtaan, Sateinenkesä <3

[Sateinenkesä]

Kiitos annimus kauniista sanoistasi. Yritän tässä pärjäillä, joku päivä huonommin ja nyt kun kuukausi on varsinaisesta erosta niin on jo joitain selkeästi parempia päiviä. Vielä en ole hirveästi osannut itseäni syyllistää tai hävetä sitä että olin suhteessa narsistin kanssa. Epäusko asiasta lienee päällimäisenä yhä, mutta totta mikä totta. Millään en haluaisi myöntää vuosien valuneen valheelliseen elämään, mutta taivuttava se on, mutta enpä katkea kuitenkaan. Jälkeenpäin ajateltuna merkithän olivat hyvinkin selkeitä, ehkä en vaan halunnut tajuta, myöntää itselleni tilannetta. Jokaisen päätökseni "tämä oli nyt tässä" jälkeen takaisin suhteeseen valuessani, huomasin että tilanteet kärjistyivät aina pahemmin ja minulle tuskaisemmin. Narsisti kai huomasi sietokykyni riittävän. Nyt tämän kolmannen osapuolen tuominen suhteeseen mukaan särki minut lopullisesti. Ensin oli suorastaan yhtäkkinen kylmäävä viha kaikessa puheessa ja suhtautumisessa minuun, haukkuminen ja syyllistäminen. Pelkäsi kai paljastuvansa, koska valehteli sinne ja tänne. Enpähän aiemmin ihan noin pahaa henkistä väkivaltaa ollutkaan kokenut ja toivottavasti kerta jäi viimeiseksi. En tiedä halusiko ihastuksellaan vain kiusata minua, kokeilla vieläkö kantti riittää, vai enkö enää ollutkaan se hyvä lähde, vaan löytyi parempi, ihailevampi, joka tällä hetkellä elää yhtä elämänsä ihaninta jaksoa, kunnes...
Jos nyt jotain positiivista tästä haluaa vääntää, niin tälläkertaa en mene takaisin. Päätös on nyt täysin varma, jos nyt kadun aiempia kertoja, niin mitä tekisin tämän jälkeen ? Katumus ei todellakaan enää riittäisi vaan hajoaisin. Kiitos siis tästä kammottavasta lopusta suhteelle, mutta nyt se on minulle loppu. Läheisriippuvainen olen, täysin parisuhdeihminen, jonka nyt täytyy opetella olemaan yksin. Ja huomasinpa eilen illalla että tunne oli vapauttava, toivottavasti näitä tuntemuksia tulee tulevaisuudessa lisää, ilon kautta.