Narsisti vai tyranni
Lähetetty: 31 Maalis 2024, 12:58
Vai molemmat?
Minun isäni oli maailman paras isä siihen saakka kun tajusin etten olekkaan isän tyttö. Ja minä olin aika pieni tyttönen silloin. On raskasta istua pöydän ääressä vieraiden seassa ja kuunnella ylistyspuheita täydellisestä sisarestani joka tuntui olevan vanhempieni unelmien täyttymys. Hymyillä typerästi ja nyökytellä isän pureville sanoille. Ivalle ja solvauksille jotka hän taitavasti naamioi hauskoiksi letkautuksiksi. Niellä kyyneleitä häpeästä kun kaikki vieraat mukana räjähtivät nauramaan kuullessaan miten tyhmä ja taitamaton olin verrattuna sisareeni.
Kukaan ei nähnyt miten pieni tyttö hätääntyi kun pilkka ja haukku osui myös äitiini kipeästi. Minä itkin julkisesti kahvipöydässä pahaa mieltäni isän solvauksesta ja mitätöinnistä ja vieraiden naurusta vain yhden kerran .Ja minut haukuttiin kaikkien kuullen ylpeäksi ja etten kestä mitään arvostelua kun olen "tollanen". Samanlainen kuin äitinsä . Ja minä olin 8-vuotias enkä sen jälkeen näyttänyt kyyneleitä kuin äärimmäisen harvoin yllätettynä kun naamio tipahti hetkeksi kasvoiltani.
Äiti sörkyi ensin ja minä paljon myöhemmin. Mutta tajusin lähteä kotoa jo murrosiässä. Se koitui pelastukseksi. Kuitenkin.
Syntipukin osa ei ole helppo millään muotoa. Koko ajan varuillaan,jatkuva epävarmuus kun ei voi tietää mistä se suuttuu ja aloittaa haukkumisen. Aiheettomat haukut,äidin sairastumisesta syyttäminen,suoranaiset valheet ja isän omat vääristyneet kuvitelmat siitä millainen olen.Jatkuva arvostelu ja mitätöinti. Ja pahinta että kaiken väärän uskotteleminen minulle ja muille. Että tollanen toi on.
Mutta ei lemmikin osakaan ole helppo. Hän elää kiitoksella ja kehuilla. Nauttii etuoikeutetusta asemasta,mutta kärsii myös tahollaan selittämättömästä ahdistuksesta ja uupumuksesta. Koska hänen täytyy myös koko ajan olla narsistin ylistyksen arvoinen.Tehdä niitä juttuja missä on hyvä narskun unelmien ja toiveiden mukaisesti. Huomaamatta sitä miten häntä pyöritetään ja veivataan joka suuntaan. Pysähtymättä koskaan miettimään. Haluanko oikeasti olla ja tehdä näin. Ja selittämätön paha olo on syntipukin ja lemmikin sisällä. Toinen hakee ratkaisua ja toinen komppaa täysillä narsistia miettimättä onko asia näin.Suotavaa olisi että molemmat pysöhtyisivöt ja hakisivat apua. Omalla kohdallani lemmikki ei usko minua vaan narsistia. Sen suhteen käteni ovat sidotut. Voin vain katsella miten tämä kaikki päättyy. Kestääkö lemmikki särkymättä ja minä.Hajoanko murusiksi taivaan tuuliin?
En minä kadehtinut sisareni käden taitoja,luovuutta ja ties mitä. Minä kadehdin sitä että jäin ilman turvallisuutta ja rakkautta,ilman hyväksyntää ja tukea,kannustusta ja rohkaisua. Ilman sitä että olisi osoitettu että kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Minut vain työnnettiin sivuun tarpeettomana.Lapsen oikeudet ei ihan toteutuneet omalla kohdallani.
Minut opetettiin ottamaan henkiset iskut vastaan ilmeenkään värähtämättä,minut opetettiin peittämään syvimmät tunteeni ,minut on aina jätetty yksin kun olisin tarvinnut apua ja tukea.Kävelty pois tai käskytetty pitämään suuni kiinni. Vaikka olisin seisonut päälläni ei mikään koskaan ole kelvannut. Minusta tehtiin kynnysmatto johon muut saavat pyyhkiä jalkansa enkä koskaan ole saanut olla missään hyvä vaan aina se huono ja tyhmä.
Mutta he eivät saaneet kitketyksi minusta empatiaa ja herkkyyttöni .En koskaan tule hyväksymään sitä vääryyttä mitä olen kokenut .Se on tehnyt minusta vahvan ja oikeudenmukaisen. Ymmärrän että kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja siksi yritän poikkasta helminauhasta ne kasvatustustavat jotka särkivöt minut .Etten omani kohdalla toistaisi niitä. Että osaisin kääntää asiat toisinpäin. Kohdella omaani ja muita ihmisiä niinkuin olisin halunnut itseäni kohdeltavan. Minä oikeasti yritän mutta en tiedä onnistunko.
Minun isäni oli maailman paras isä siihen saakka kun tajusin etten olekkaan isän tyttö. Ja minä olin aika pieni tyttönen silloin. On raskasta istua pöydän ääressä vieraiden seassa ja kuunnella ylistyspuheita täydellisestä sisarestani joka tuntui olevan vanhempieni unelmien täyttymys. Hymyillä typerästi ja nyökytellä isän pureville sanoille. Ivalle ja solvauksille jotka hän taitavasti naamioi hauskoiksi letkautuksiksi. Niellä kyyneleitä häpeästä kun kaikki vieraat mukana räjähtivät nauramaan kuullessaan miten tyhmä ja taitamaton olin verrattuna sisareeni.
Kukaan ei nähnyt miten pieni tyttö hätääntyi kun pilkka ja haukku osui myös äitiini kipeästi. Minä itkin julkisesti kahvipöydässä pahaa mieltäni isän solvauksesta ja mitätöinnistä ja vieraiden naurusta vain yhden kerran .Ja minut haukuttiin kaikkien kuullen ylpeäksi ja etten kestä mitään arvostelua kun olen "tollanen". Samanlainen kuin äitinsä . Ja minä olin 8-vuotias enkä sen jälkeen näyttänyt kyyneleitä kuin äärimmäisen harvoin yllätettynä kun naamio tipahti hetkeksi kasvoiltani.
Äiti sörkyi ensin ja minä paljon myöhemmin. Mutta tajusin lähteä kotoa jo murrosiässä. Se koitui pelastukseksi. Kuitenkin.
Syntipukin osa ei ole helppo millään muotoa. Koko ajan varuillaan,jatkuva epävarmuus kun ei voi tietää mistä se suuttuu ja aloittaa haukkumisen. Aiheettomat haukut,äidin sairastumisesta syyttäminen,suoranaiset valheet ja isän omat vääristyneet kuvitelmat siitä millainen olen.Jatkuva arvostelu ja mitätöinti. Ja pahinta että kaiken väärän uskotteleminen minulle ja muille. Että tollanen toi on.
Mutta ei lemmikin osakaan ole helppo. Hän elää kiitoksella ja kehuilla. Nauttii etuoikeutetusta asemasta,mutta kärsii myös tahollaan selittämättömästä ahdistuksesta ja uupumuksesta. Koska hänen täytyy myös koko ajan olla narsistin ylistyksen arvoinen.Tehdä niitä juttuja missä on hyvä narskun unelmien ja toiveiden mukaisesti. Huomaamatta sitä miten häntä pyöritetään ja veivataan joka suuntaan. Pysähtymättä koskaan miettimään. Haluanko oikeasti olla ja tehdä näin. Ja selittämätön paha olo on syntipukin ja lemmikin sisällä. Toinen hakee ratkaisua ja toinen komppaa täysillä narsistia miettimättä onko asia näin.Suotavaa olisi että molemmat pysöhtyisivöt ja hakisivat apua. Omalla kohdallani lemmikki ei usko minua vaan narsistia. Sen suhteen käteni ovat sidotut. Voin vain katsella miten tämä kaikki päättyy. Kestääkö lemmikki särkymättä ja minä.Hajoanko murusiksi taivaan tuuliin?
En minä kadehtinut sisareni käden taitoja,luovuutta ja ties mitä. Minä kadehdin sitä että jäin ilman turvallisuutta ja rakkautta,ilman hyväksyntää ja tukea,kannustusta ja rohkaisua. Ilman sitä että olisi osoitettu että kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Minut vain työnnettiin sivuun tarpeettomana.Lapsen oikeudet ei ihan toteutuneet omalla kohdallani.
Minut opetettiin ottamaan henkiset iskut vastaan ilmeenkään värähtämättä,minut opetettiin peittämään syvimmät tunteeni ,minut on aina jätetty yksin kun olisin tarvinnut apua ja tukea.Kävelty pois tai käskytetty pitämään suuni kiinni. Vaikka olisin seisonut päälläni ei mikään koskaan ole kelvannut. Minusta tehtiin kynnysmatto johon muut saavat pyyhkiä jalkansa enkä koskaan ole saanut olla missään hyvä vaan aina se huono ja tyhmä.
Mutta he eivät saaneet kitketyksi minusta empatiaa ja herkkyyttöni .En koskaan tule hyväksymään sitä vääryyttä mitä olen kokenut .Se on tehnyt minusta vahvan ja oikeudenmukaisen. Ymmärrän että kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja siksi yritän poikkasta helminauhasta ne kasvatustustavat jotka särkivöt minut .Etten omani kohdalla toistaisi niitä. Että osaisin kääntää asiat toisinpäin. Kohdella omaani ja muita ihmisiä niinkuin olisin halunnut itseäni kohdeltavan. Minä oikeasti yritän mutta en tiedä onnistunko.