Tapailin 5 vuotta ihmistä jossa on paljon narsistisia piirteitä, olen varma että hän on narsisti. Ekat pari vuotta meni hyvin ja sitten alkoi jyrkkä alamäki, samalla suhteemme muuttui etäsuhteeksi töiden vuoksi.
En edes kehtaa kirjoittaa kaikkea mitä hän sanoi humalapäissään ja sitä hän oli lähes joka ilta, vaikkakin hoiti työnsä. Tänne kotikulmille kun hän saapui oli useampi nainen kuvioissa ja olivat ainakin jotkut ilmeisesti myös käyneet hänen luonaan kuten minäkin.
En tiennyt näistä yhtään mitään, tavallaan epäilin mutta hän kielsi kaiken ja sitten taas kännipäissään vihjaili. elämä oli vuoristorataa myös tunteiden parissa ja tuntui että tulen hulluksi.
Kaikesta kamaluudesta huolimatta rakastin häntä vahvasti, kunnes aloin olemaan muisto entisestäni ja tuntui että järki lähtee. Rupesin painostamaan häntä muista naisista ja samalla toivoin että hän ottaisi vastuuta ja tekisi ratkaisun johon itse en vaan pystynyt. Ja hän teki.
Kuitenkin piti yhteyttä ja minä sallin sen toivoen asiat muuttuvan paremmiksi ja olisin hänelle se ainoa. tätä jatkui ehkä pari viikkoa kunnes hän puhelimessa sanoi siihen suntaan että on lähetellyt kuviaan usealle naiselle, silloin minulle riitti.
Suljin puhelimen, hän pommitti minua en vastannut, yöllä oli tullut kuvia toisista naisista. Mites tää, entä tää jne jne. Kuitenkin heti noiden perään pyyntöä että älä tee tätä ja sä oot ainoa ketä rakastan ja muut ei merkkaa mitään, oli samalla lopettanut noiden kaikkien muiden kanssa kuulemma mun takia ,uskon sen että olikin lopettanut sillä on yhteisiä tuttuja. Mutta samalla mulla oli tunne että pitäisikö mun muka olla kiitollinen että ihan mun vuoksi lopetti kaikki muut suhteet sillä noita sivusuhteita ei alunperinkään olisi pitänyt olla.
Minua oksetti kaikki enkä vastannut muutamaan viikkoon, tuli pyyntöä että haluaa jutella ym. Jossakin kohtaa annoin hänelle mahdollisuuden puhua, minä en keskustelut kuuntelin vain. Pikku kännissä hän siinäkin puhelussa oli, jossakin kohtaa mainitse pettymystään kun en reagoinut enemmän niihin toisiin naisiin.
Kai mun olis pitänyt raivota ja olla todella mustasukkainen mutta mua oksetti niin paljon kun näin ne, en halua arvostella ihmisiä yleensä mutta kyllä nämä ihan jokainen oli aika käytetyn ja kuluneen näköistä naista. En tiedä kumpi olsi loukannut enemmän joko nämä elämänkoululaiset vai siistit ja kauniit naiset vaikea sanoa.
Nyt kuitenkin eksäni on alkanut ottaa yhteyttä kerran viikossa, olen myymässä autoani ja hän yrittää auttaa siinä Käymme samalla salilla ja pari kertaa nyt törmänneet viimeisen 3 viikon aikana, eilen soitti klo 8 tästä auto asiasta ja samalla kyseli menenkö salille. Olen sitä mieltä että tuo auto asia oli tekosyy ottaa yhteyttä sillä auto asia on nyt vaiheessa että odottelen päätöstä toisesta päästä.
Haluaisinkin hyvät ihmiset teiltä näkökulmia tähän tilanteeseen, en tiedä mitä tulkita mutta en myöskään pysty etenemään mihinkään. Ja kyllä rakastan häntä vieläkin ja paljon! en itsekään ymmärrä miksi tunteeni eivät ole muuttuneet inhoksi tai vihaksi, mikä olisikin varmasti normaali reaktio. yritän hokea itsekunnioitusta kaiken jälkeen, en tosiaan edes kehdannut kirjoittaa kaikkea tapahtunut täällä sillä ne hävettää todella paljon miten olen antanut itseäni kohdella.
Jotenkin mietin miksi hän soittelee, odottaa näkevänsä mua salilla. Huono omatunto vai yrittääkö lähestyä mua.
Olisi todella kiitollinen näkemyksistänne ja avustanne, olen todella sekaisin enkä tiedä miten tässä nyt pitäisi tulkita ja toimia, kuvittelenko/toivonko että hän haluaisi takaisin yhteen.
Kaipaisin näkökulmaa
Valvojat: NinniAnniina, Karju
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.