HAASTATTELUKUTSU
Oletko kokenut työpaikkakiusaamista ja vaihtanut työpaikkaa?
Teemme parityönä puheviestinnän pro gradu -tutkielmaa, jonka aiheena on työpaikkakiusaamista kokeneiden kokemukset siirtymisestä uuteen työyhteisöön. Etsimme yksilöhaastatteluihin henkilöitä, joilla on kokemusta työpaikkakiusaamisesta ja jotka ovat vaihtaneet työpaikkaa tai työyhteisöä.
Työpaikkakiusaaminen on ei-toivottua, loukkaavaa, syrjivää ja vahingollista vuorovaikutuskäyttäytymistä, joka aiheuttaa kiusatulle pahaa oloa eikä kiusattu pysty vaikuttamaan saamaansa kohteluun. Tutkimuksessa tarkastelemme sitä, millainen rooli ja merkitys työyhteisöllä on työpaikkakiusaamista kokeneelle hänen siirtyessään uuteen työpaikkaan ja mikä on työyhteisön merkitys tuen antajana. Tutkimustamme ohjaa Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen yliopistotutkija Maili Pörhölä.
Haastattelu kestää 2-3 tuntia ja se on mahdollista toteuttaa Jyväskylän yliopiston tiloissa tai haastateltavan kanssa ennalta sovitussa paikassa. Jos haastateltava asuu muualla Suomessa, järjestetään haastattelu hänen asuinpaikkakunnallaan tai Skypen välityksellä. Haastattelun aikana täytetään kaksi kyselylomaketta. Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti eikä henkilöllisyytesi tule paljastumaan missään tutkimusprosessin vaiheessa. Haastattelut äänitetään analyysia varten, ja kaikki tutkimuksen aineisto tuhotaan tutkimuksen valmistuttua.
Jos olet kiinnostunut jakamaan kokemuksiasi ja osallistumaan tutkimukseen, niin otathan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tutkimusjyu15@gmail.com. Odotamme yhteydenottoasi 18.3.2015 mennessä.
Osallistumalla tutkimukseen ja jakamalla kokemuksiasi olet mukana tuottamassa uutta tutkimustietoa työpaikkakiusaamisen seurauksista sekä siitä, mikä merkitys työyhteisöllä on työpaikkakiusaamista kokeneelle. Haastattelukutsua saa välittää eteenpäin kaikille mahdollisesti tutkimukseen osallistumisesta kiinnostuneille.
Ystävällisin terveisin ja avusta jo etukäteen kiittäen,
Riikka Liikanen, HuK ja Sari Sirviö, HuK
Puheviestintä
Jyväskylän yliopisto
Haastattelukutsu työpaikkaa vaihtaneille työpaikkakiusatuille
Valvojat: Karju, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
- Viestit: 17
- Liittynyt: 05 Syys 2014, 15:59