Sovittelu

[isoisä]

Tuomari ehdottanut sovittelua. Kannattaako mennä sovitteluun, vaikka on varmaa, ettei vastapuoli hyväksy mitään muuta kuin oman ehdotuksensa? Aikaisemminkaan ei ole voitu mistään sopia.

[Surusydän16]

No käytännössä, jos näin ehdotetaan saat hankalan maineen jos et suostu, mutta vahva joudut olemaan ja hyvä asianajaja mukaan! Yksin ei missään nimessä! Älä suostu mihinkään epäedulliseen, edes painostuksen edessä. Jos sopua ei tule, niin asia menee oikeuteen, jos jompi kumpi niin haluaa.
Tosi asia on, että ei se sovinto sieltä varmaan tule. Ei tullut meilläkään. Ellei narskulla sitten ole rahaa lähteä oikeuteen ja sen vuoksi suostuu.

[pilvilinna]

Meillä ei N:ää saatu edes sovitteluun vaikka sitä meille ehdotettiin. N ei mielestään ollut tehnyt mitään minkävuoksi hänen pitäisi osallistua sovitteluun.

[Marsupilami]

Komppaan surusydäntä tässä.

Voin omasta kokemuksesta kertoa, että vastapuoli, mikäli kyseessä on narsisti, tulee esittämään sinut "hankalana ihmisenä, joka ei edes halua sopia", jos sovitteluun ei mene. Narskun kanssa sovinto on toki täysin mahdoton yleensä, hän kun harvemmin ( ei koskaan) miettii asiioita muulta, kuin omalta kannaltaan, kompromissithan eivät tule kyseeseen ja usein N vielä kuvittelee olevansa voittamaton, myös mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä.

Kannattaa siis mennä sovitteluun, mutta sillä asenteella ettei anna itseään missään nimessä painostaa epäedulliseen ratkaisuun.
Parhaassa tapauksessa narsku näyttää oikean luontonsa, jyrkkyytensö ja ehdottomuutensa jo sovittelussa, jolloin se toimii vastapuolen hyväksi.

[Siska]

Miten siis menee jos sovittelun jälkeen ei tule yksimielisyyttä, eli narskuhan haluaa vain oman asianta mukaan mentävän.
Hänenkö on haettava asia oikeuskäsittelyyn ja kuka sen maksaa?

[GrayRock]

Olen aika hiljattain ollut sovittelussa narsistin kanssa. Aloite tuli hänen puoleltaan. Luonnollisesti menin ja ihan aidosti yritin myös sopia - vaikka tietysti aavistin, ettei sovintoon hänen kanssaan erittäin todennäköisesti päästä. Emmekä päässeetkään.

Aivan kuten joku mainitsikin, sovitteluun kannattaa mielestäni mennä ihan jo siksi, ettei missään nimessä heikennä asemiaan mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä. Näin ainakin minä asian ajattelin. Periaatteessa sovittelu on kuitenkin vapaaehtoinen eikä pitäisi olla merkitystä meneekö vaiko ei - en kuitenkaan halunnut ottaa riskejä ja toisaalta linjani on aina ollut johdonmukainen: teen parhaani, että asioista keskustellaan ja pyritään löytää kompromissien kautta sovinto.

Narsistilla paloi hermo muutamaan otteeseen sovittelun aikana kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla. Hän oli myös äärimmäisen joustamaton, mutta ainoa perustelu oli "hänen mielestään", "hänen näkemyksensä on".Tuomarin ja paikalla olleen lastenvalvojan ilmeiden perusteella uskon, että molemmat ajan kuluessa käsittivät kummalla meistä oli henkilökohtaisia ongelmia. Sovittelussa ei kuitenkaan tartuta kiinni henkilön puheisiin eikä juuri lainkaan pyydetä tarkentamaan tai selventämään. Se mitä ihminen sanoo, hyväksytään pääsääntöisesti sellaisenaan sen kummemmin kyseenalaistamatta.

Sovittelu ei voi oikein tuottaa tulosta narsistin kanssa, koska suurin ongelma ainakin omasta näkökulmastani liittyi narsistin käytökseen ja persoonallisuuteen. Kerroin mikä hänen toiminnassaan häiritsi ja mitkä asiat olivat aiheuttaneet minussa syvää epäluottamusta, mutta narsisti ei tietenkään myönnä mitään. Ei ylipäätään synny ratkaisukeskeistä ja vastavuoroista keskustelua. Narsisti oli ärtynyt siitä, että en luota häneen, mutta ei hän ollut myöskään halukas esittämään mitään mikä voisi luottamusta parantaa. Toisaalta vaikka olisikin, olisinko häntä uskonut? En. Olisi pitänyt löytää malleja, joissa luottamuksen merkitys olisi jäänyt pieneksi. Valitettavasti Suomen laki ei lapsiasioissa vieläkään mahdollista täydellistä vanhempien tasavertaisuutta avioerotilanteessa. Vain toinen voi olla lähivanhempi ja vaikka puheen tasolla lähivanhemmalla on tietyt oikeudet ja velvollisuudet, etenkin velvollisuuksien osalta moraaliton ja kiero ihminen voi hyödyntää tiettyjä porsaanreikiä vaikeuttaakseen tai pahimmassa tapauksessa estääkseen tapaajavanhempaa toteuttamasta vanhemmuuttaan. Lapsiasioissa on liian suuri painoarvo luottamuksella sekä olettamuksella siitä, että molemmat vanhemmat ajattelevat aidosti lapsen parasta. Lapsen parasta ajatellessa pitäisi pystyä myös ymmärtämään se, että lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä - vaikka sitten toinen vanhemmista olisi persoonallisuushäiriöinen. Tältä pohjalta hain itse tasavertaisuutta, mutta narsisti näytti hakevan "murskavoittoa".

Sovittelussa ehkä ärsyttävintä oli se, että narsisti saattoi heilutella papereita ja esittää väitteen, että "näin olet sanonut". Kun sitten pyysin häntä esittelemään asiansa ihan niiden papereiden pohjalta (eli mitä muka olin kirjoittanut), hän ei suostunut. Tuomari ja lastenvalvojakin vain katsovat sivusta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että narsisti voi tulla sovitteluun esittämään mitä tahansa väitteitä, luomaan mielikuvia eikä sovittelussa kuitenkaan käydä mitään yksityiskohtia läpi. Tämä on toisaalta nimenomaan sovittelun luonteen mukaista - se ei siis ole mikään oikeudenkäynti, jossa käsiteltäisiin todisteita suuntaan tai toiseen. Sovittelu on mahdollisimman neutraali tapahtuma, siinä ei oteta puolia. Silti narsisti voi yrittää tehdä siitä areenan itselleen, etkä mahda sille mitään. Sinänsä sillä ei ole mitään väliä mitä narsisti sovittelussa tekee, koska sovittelun ainoa pyrkimys on saada osapuolet löytämään molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun ja tuomari sekä lastenvalvoja huolehtivat siitä, ettei sovinto riko lapsen oikeuksia. Yhtä kaikki, sovittelu on usein aika hyödytöntä ajanhukkaa narsistin kanssa. Eipä siinä toisaalta paljoa häviäkään. Lähinnä aikaa ja rahaa, jos mukana on lakimies jonka tuntiveloitus juoksee.

[ASK]

Olen samaa mieltä edellisten kanssa. Tänä vuonna sovittelussa olleena: se lähinnä tarjosi eksälle foorumin kertoilla omia asioitaan, esitellä mahtavaa itseään ja niin kovin erityistä uraansa ettei hän mihinkään sitoviin luonapitopäiviin voi sitoutua.( kuitenkin pitää tiukasti kiinni siitä että on lähivanhempi lapselle!!) saimme tehtyä väliaikaisen sopimuksen, josta Eksä piti kiinni viikon. Yhden viikon.

Silti sovittelu oli mielestäni pakollinen nakki, jotta tulevassa oikeudenkäynnissä minut luettaisiin sovittelunhaluiseksi vanhemmaksi. Lasten elämän kannalta sovittelu oli ihan turha. Lapset eivät edelleenkään tiedä missä asuvat milloinkin, koska Eksä ei heitä pidä sopimuksen mukaisesti.

Harmittaa nyt lähinnä kaikki. Kesän kerään voimia ja loppuvuonna käräjille, josta toivon vedenpitävää päätöstä kellonaikoja myöten, joka ei jätä eksälle venkoilun varaa, ja

[Lounatuuli]

Uskon myös että sovittelu tietyn ihmistyypin kanssa ei tuota tuloksia, mutta kokeillaan sitä tammikuussa. Mikäs sinne mennessä, lähinnä harmittaa, että rahaa menee aika varmasti hukkaan, koska juristi kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan. Sen sanoisin kaikille tätä foorumia lukeville, ja mitä aiemminkin on kirjoitettu, että sovittelussa painostetaan sopimuksen tekemiseen ja on tärkeää muistaa, ettei suostu mihinkään, mitä ei itse näe lasten edun mukaiseksi ratkaisuksi. Jos suostuu tällaiseen, katuu sitä varmasti heti sovittelun jälkeen. Tärkeää miettiä juristin kanssa etukäteen, mikä on sellainen sopimus, johon on valmis suostumaan, ettei painostettuna suostu johonkin, mitä ei koe hyväksi lapsille.