Lydie kirjoitti: ↑09 Kesä 2018, 16:32
Hei Shortlie! Kerro lisää tosta Gray Rock -tekniikasta, kuulostaa mielenkiintoiselta! Voinhan sitä googlettaakkin, mutta ois hauska kuulla sun omia kokemuksia. Sulla on muuten tosi mielenkiintosia tekstejä ja pointteja!
Moi Lydie,
Oon ollut hetkenaikaa hiljaisemmin täällä foorumilla, sillä vihani oli todella rajua jonkin aikaa sitten. Sain huomautuksen kirjoituksistani, mikä oli sitten mulle hyvä paikka rauhoittua ja purkaa kokemusteni läpikäymisen aiheuttamaa vihaa muualla.
Musta on kiva kuulla, jos kokemuksistani/ajatuksista on saanut jotain irti. Niiden kirjoittaminen on auttanu ainakin mua jäsentelemään asioita.
Mä itte sovellan gray rockia niin, että yritän pysyä asiallisena ja minimissä keskustelupuolella. Olen mahdollisimman vähän yhteydessä, mutta silloin kun olen, niin yritän pitää huolta että en provosoidu. Mua ei ole tehty kivestä, joten pyrin tekemään keskusteluissa selvän pesäeron siihen, mitkä ovat sisareni ja mitkä ovat minun omat ajatukseni. En korjaa virheitä tai vääryyksiä, väärinymmärtämisiä jne. Sanon lähinnä positiivisesti, mutta selvästi juuri sitä, että toinen on nyt jotain mieltä tai että toisella on ihan terveitä ajatuksia(ilman halua osoittaa toisen ajatuksia vääriksi tai alkaa reagoimaan niiden vuoksi enempää). Totean jälkeenpäin vielä itselleni, että ne vaan oli hänen ajatuksia, eikä ne voi vahingoittaa tai muuttaa mua enää mitenkään. Lisäks yritän luottaa siihen, että olen ihan oikealla tiellä omassa tominnassani. Kyseenalaistan kuitenkin itseäni usein ja koen, että se on ihan normaalia. Ehkä se muistuttaa mua siitä, että mä olen vain ihminen.
Mä kohtaan ne voimakkaat tunteet, mitä tuollainen erikoinen käytös saa aikaan myöhemmin. Ne saattaa kestää jonkun aikaa, koska tavallinen keskustelu ei ole mahdollista. Tähän sisältyy samalla yritys hyväksyä, että kaikkia asioita ei voi muuttaa. Jos toinen osapuoli elää täysin omassa maailmassa, niin hänellä on oikeus siihen. Siihen on syynsä, mutta niistä huolimatta se ei velvoita mua loputtomaan ymmärtämiseen ja itsestäni väkisin repimiseen. Tästä syystä siis ainakin itse pidän yhteydenpidon minimissä. En jaksa kohdata noita pyörremyrskyjä jatkuvasti, koska voin kokonaisuutena paremmin ilman niitä.
Sille on aikansa ja paikkansa kokea, että miten surulliselta tämä tuntuu. Se tulee väistämättä välillä esille, koska tosiaan ihmisiä tässä ollaan ei robotteja. Sitä jotenkin kaipaa sellaista perhe idylliä, mitä joillain ystävillä on. Olishan se oikeasti kivaa, jos olis perhe jonka kanssa olisi mukavaa viettää aikaa välillä.
Tällaisia ajatuksia mulle nous mieleen.
On muuten hassua, että sitä kovan ja tylyn ja epäsosiaalisen ja ties minkä roolia on heitetty harteille niin, että on itsekin siihen alkanut uskoa. Kun aikoinani irtaannuin narsusta ja aloin saada ympäristöstä sellaista palautetta, että olen lämmin ja sydämellinen ja sosiaalinen ihminen, niin olin ihan puulla päähän lyöty. Ajattelin, että nyt ovat kyllä tehneet jonkun pahan virhearvion. Vieläkin on välillä vaikea uskoa näitä palautteita.