Loistava kirjoitus

[Jasmiini]

http://www.mervi-bergstrom.com/2017/06/ ... -takaisin/

Kaikki empaattiset ihmiset,tämä oli loistava kirjoitus ja antaa ymmärystä omiin kokemuksiin.

[Joskus]

Tämä on paljon ajatuksia herättävä kirjoitus. Oman henkilöni, johon olen liittänyt ainakin joitakin narsistisia piirteitä (en olisi muuten päätynyt tälle keskustelualueelle...) on itse ääneen myöntänyt, että hänen tavoitteensa on käytöksellään "herättää minussa edes jonkinlaisia tunteita, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Tärkeintä on, että minä reagoin jollain tapaa."

Tämä käyttäytymismalli on herättänyt minussa valtavasti hämmennystä ja olen miettinyt, että olenko todellakin niin tunneköyhä ihminen vaikka toisaalta olen muilta kanssaihmisiltä kuullut täysin päinvastaista palautetta. Olen viime vuosina reagoinut tämän ko. henkilön käytökseen siten, että olen vetäytynyt omaan kuoreeni, kääntänyt selkäni ja reagoinut täysin päinvastaisella tavalla kuin tämä henkilö on odottanut.

Olen halunnut ottaa voimani takaisin. Pitää sen itselläni.

[Jasmiini]

Miten sinä olet pystynyt tekemään sen? Onko sinulla antaa vinkkejä asiaan?

[Joskus]

En tiedä.

Enkä edes tiedä olenko saanut voimani takaisin. Ennen annoin hänelle sen kaiken raivon, kaiken rakkauden mitä hän ikinä vain osasi pyytää.

Mutta jossain vaiheessa kyllästyin. Väsyin. Väsyin niin henkisesti kuin psyykkisestikin. Jollain tapaa opin näkemään hänen lävitseen, hänen tavoitteensa. Saada minut niin raivoihinsa ja käyttäytymään marionettinuken tavoin. Siten, että hän voisi osoittaa syyttävällä sormella minua ja vyöryttää sen kaiken jälkikäteen päälleni. Käyttää kaikkea käytöstäni ja sanomaani minua vastaan.

Mutta kuten sanoin. Ennen kaikkea tuli fyysinen väsymys. Sitten henkinen. Välinpitämättömyys. Yritin saada kiinni siitä elämästäni, joka minulla oli ennen häntä. Itsenäinen. Nautinnollinen. Elämä, jonka ohjaksissa olin minä. Ei kukaan muu. Minä ja minun tunteeni. Ei hänen.

En minäkään nykyäänkään onnistu aina. En väitä, etteikö minuun sattuisi, joka kerta kun hän käyttää salakavalia keinojaan syyttääkseen minua. Ruokkiakseen itseään, läheisriippuvuuttaan. Minusta on tullut leijonaemo, joka puolustaa perhettään. Mutta en anna hänelle sitä nautintoa, että lähtisin siihen kehään, jossa kysymys on vain ja ainoastaan hänestä, hänestä, hänestä ja hänestä. Minä vaikenen, tai ainakin yritän. Ja piiloudun omaan muurini taakse.

En tiedä onko tämä henkilö narsisti sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ei sillä ole väliä. Ainoastaan sillä on väliä, miten hän kohtelee minua ja muuta perhettä. Tiedän, että nytkin on menossa taas seesteinen kausi, miten pitkä en tiedä.

Mutta olen sanonut hänelle menettäneeni luottamuksen tähän parisuhteeseen. Enkä tiedä onko se tämän tarinan lopun alkua. Tiedän kuitenkin, että se olisi minulle uuden tien alku. Kivikkoisen ja vaikean, surullisenkin.

En minä tiedä olenko saanut voimani takaisin. Mutta minä yritän, pitää itseni itselläni. Ei kenelläkään muulla. Ehkä kyse on lopulta omanarvontunnosta, siitä että arvostaa itseään ja omaa hyvinvointiaan. Tälläkin keskustelualueella on luettavissa "hurjiakin" tarinoita siitä miten koukuttavaa voi narsistin käytös olla. Itse alan vihdoin näkemään sen, että en ansaitse tällaista elämää, johon kuuluu tasaisin väliajoin toistuva henkinen väkivalta. En vain ansaitse. Eivätkä ansaitse lapsetkaan.

[Harmaus]

Joskus, tykkäsin sun pohdinnoista. Todellakin ansaitset parempaa. Jatka samalla linjalla siis!

Lukaisin myös ton kirjoituksen hieman aiemmin. Aluksi provosoiduin ihan pirskatisti siitä vanhasta asettelusta että empaattiset ihmiset rinnastetaan aina saaliseläimiin ja narsistit saalistajiin, näin ollen luodaan hierarkiaa että narsisti on se vahvempi ja ylempänä hierarkiassa eli rivien välissä olisi raadollinen totuus. Ja taas tunsin kateutta, halua olla kuten kaikki ne pahat narsistit ja kusipäät maailmassa, vaikka tiedän että niin käyttäytyminen saisi mut vain olemaan epäautenttinen ja elämään jatkuvassa pelossa. Eli "heikon" asemasta vain toiseen "heikkoon" asemaan. Sisäinen lapseni rinnastaa narsistin mallinukkeen, teennäisen kaunis/komea (muovinen?) päältä mutta tyhjää sisältä. Kannattaako tulla semmoiseksi?
Onnistuin etäännyttämään itteni ja ajattelin vaihtoehtoa että siinä on jotain ihannekuvien kautta viljeltyä provoa tarkoituksella, ehkä tuo "puhtaan, saalistettavan ja avuttoman (usein vielä nais)ihmisen" rooli on sitä mitä narsistit haluavat meidän näkevän ittessämme. Koska tuommoista ihmistä harvemmin rinnastetaan semmoiseen "älä kettuile mulle!" tyyliseen puhtaasti vahvaan ihmiseen, joka saattaisi ehkä liatakin kätensä jos se tarkoittaa puoliensa pitämistä ja omanarvontunteen kehittämistä, sen sijaan että turvaa ja hyväksyntää hakee aina muilta kuten "vahvalta, pohjimmiltaan mukamas hyvältä mutta oi, niin-korruptoituneelta narsistilta jonka kaikki empaatikot haluavat parantaa~".

Mutta on totta, että narsistin kanssa tappeleminen vie voimat, tukahduttaa henkisesti ja saa voimaan pahoin. On samantekevää toimiiko narsku vaistojensa varassa vai tekeekö tietoisesti, hän silti vahingoittaa muita pönkittääkseen omaa arvokkuuttaan ja egoaan, jotta saa jatkuvaa ihailua muilta. Ei siksi että selviytyisi raadollisessa tosimaailmassa. Kannattaa taistella kunnes voi lähteä. Narsistin tapauksessa lähteminen voi olla "pako", mutta sen sijaan että aattelisi pakenevansa ylivertaista vastustajaa, voi ajatella pakenevansa henkistä vankilaa. Ja kuten sodassakin, mielummin varmaan jokainen ottaisi sen tappavan (armon?) laukauksen kuin hitaan kuoleman ympäristön ja vihollisten armoilla, jos lopputulos olisi kumminkin kuolema. Kunnes siitäkin lopulta nousee entistä vahvempana ja kokemusta rikkaampana.

[NeitiK]

Jännää Harmaus, että linkität saalistajan jotenkin vahvuuteen, vaikka toki ymmärrän sen, sillä se kulttuurimme kuvastossa aika lailla niin esitetään. En kuitenkaan itse pidä saalistajaa millään tavalla vahvana, sillä häneltä puuttuu ns. korkeampi moraali ja kyky säädellä omaa käyttäytymistään sen pohjalta. Siinä mielessä pidän saalistajaa varsin heikkona. Lopulta oman haavoittuvuutensa kohtaaminen on miljoonia kertoja haastavampaa kuin saalistaminen. Loppujen lopuksi pidän koko heikko-vahva-kahtiajakoa vähän turhana (olenhan koko lapsuuteni kuullut, miten ihmiset jaotellaan heikkoihin ja vahvoihin), sillä ensisijaisesti olemme ihmisiä ja ihmisinä moraalisia toimijoita, valitsijoita. Siinä ei ole kyse heikkoudesta tai vahvuudesta, vaan valinnoista. Psykopaatilta puuttu moraali, tai se on heillä hyvin omanlaisensa, sen näen valtavana puutteena lähinnä.

Luin jokin aikaa sitten jutun, jossa puhuttiin "vahvoista naisista" viihteessä, ja siinä puhuttiin joistakin veristä kostoa tavoittelevista naisista. En millään muotoa osaa ymmärtää, miten veristä kostoa tavoitteleva ihminen ikinä olisi vahva? Jokin meidän kulttuurimme kuvastossa on pielessä, jos näin ajatellaan. Jossain vaiheessa tuli se vaihe, että "naiset voivat olla samanlaisia kuin miehet", mutta eihän se vielä tarkoita, että "olemalla samanlainen kuin mies" olisi vahva. Eihän kaikki miesten tekemä ole millään muotoa vahvaa tai varsinkaan, että kaikki "perinteisesti naisille kuuluvat jutut" olisivat heikkoutta! Varsinkin näissä "vahvojen hahmojen" toteuttamissa raakuuksissa ja itsekkyyden ajamissa kostosuunnitelmissa ei kyllä ole vahvuuden hiventäkään. "Älä vittuile mulle" -asenne ei vielä kuvaa vahvuutta, se voi peittää alleen hyvinkin paljon heikkoutta, jota ei osata muulla tavalla käsitellä kuin vittuilemalla takaisin.

[Harmaus]

NeitiK, ihan asiaa. Näähän voi kattoa tosi monella tavalla. Mulla toi mielleyhtymä tulee siitä tosiasiasta että ihminenkin on loppujen lopuksi eläin enkä tee eroa vaan sen takia että ihmisellä on oma sivilisaationsa ja sen semmosta. Ja jos mietitään saalistajaa ja saalistettavaa luonnossa, kumpi voittaa kamppailun elämästä ja kuolemasta? Saalistettava voi paeta eikä se tarvitse saalistajaa, mutta taistelussa saalistaja on luotu voittamaan. Tää nousi uudelleen pintaan myös kun toi sarjakuristaja oli lehdissä hiljattain, eli tyyppi oli vienyt useamman ihmisen hengen muttei silti vietä loppuelämäänsä tiilen sisällä, eikä ole ainut tapaus laatuaan. Kumpi tässä raadollisessa elämässä taas voittaa, psykopaatti vai uhri? Ja näistä taas voi johtaa asian niihin pohdintoihin mitä on jo käsitelty "narsistivanhempien aikuiset lapset" osiossa, joten en jatka siitä tähän sen enempää.

Jep. Moraali on henkisen autenttisuuden kannalta aika tärkeä. Moraali voi tosin olla empatiakyvyttömälläkin, ainakin näennäisesti. Hyvä esimerkki saattaisi olla uskonnollinen psykopaatti, joka piilottaa oman oikean luonteensa yleisesti hyvänä pidetyn asian taakse ja siksi sitä ei osata epäillä ennen kuin joku kulissien takana tehty hyväksikäyttö paljastuu. Vähän sama idea kuin sairaanhoitaja narsisteilla.

"Veristä kostoa tavoittelevat vahvat naiset (ja miehet)" on kaiketi stereotypisoitu ja median liioittelema varjopuoli, mutta eikös jokaisella ihmistyypillä ole jokin varjopuoli? Ei valoa ilman pimeyttä, hyvää ilman pahaa? Joskus kosto (voi olla muukin kuin verinen) on välttämätön jos rajoja ei voi sanoin vetää, eikä puolien pitäminen itte akuuttitilanteessa ole auttanut, mutten sano että kostaminen olisi aina oikein, tai järkevä tapa selvittää välejä.
Vahva nainen voi olla myös taistelija, selviytyjä ja itsenäinen, fiksu ja viisas (sisäistä viisautta ei löydä kohtaamatta heikkouksiaan), oikeastaan kaikkea sitä samaa mitä vahva mieskin ja itte käsitän taistelukyvyn osaksi tätä vahvuden kokonaisuutta. On muunkinlaista vahvuutta, sitä en kiellä. Naissukupuolen ja taistelemisen yhdistäminen korostuu itselläni siksi, että mun lapsuudessa ainakin mua ainakin pakotettiin vain näihin "perinteisiin naisten aktiviteetteihin" ja äitini saattoi tiuskimisen lisäksi suoraan demonisoida mut jos olin kiinnostunut mm. itsepuolustuksesta, mopoista tai armeijasta, mikä on paljon muutakin kuin taistelua ja mopot eivät tee rikollisjengiläistä myöskään. Loppujen lopuksi oon halunnut vapauden ja mahdollisuuden pärjätä samoissa asioissa mitä miehet ovat perinteisesti saaneet tehdä. Nyt se on mahollista sentäs, mutta puolustan tätä edelleen vähän kynsin ja hampain.
Huomaan tässä hiukka provosoituneeni ja huolestuneeni "tuliko oma näkemys taas demonisoiduksi/alkaako joku muu kiusaamaan nyt tän infon perusteella" mutta perskule, jos sillä asenteella menee niin saa pelätä varjoja koko ikänsä. Enemmän siis osui arkaan paikkaan kuin että olisin sun kanssa hirveästi eri mieltä NeitiK.

[NeitiK]

Pahoittelen arkaan kohtaan osumista, toivottavasti osaan muotoilla sanat sopivasti pohtiviksi, tarkoitus on siis miettiä eri näkökulmia. Kirjoitan omasta maailmankuvastani, ja jokaisella se varmasti on omanlaisensa. Mietin vain, että ehkä narsistin maailmankuvan alla eläneille olisi hyvä miettiä toisenlaista näkökulmaa. Tässä kun on lopulta hyvinkin olennaista se, että juurikin narsisti ja psykopaatti näkevät maailman niin, että "vahvin pärjää" ja olemme eläimiä, jossa saalistaja "voittaa". Tämän näkökulman läheinen narsisti voi onnistua omaksuttamaan meillekin, jonka jälkeen elämä on meille enää pelkkää selviytymistaistelua. Lopulta olemme kuitenkin ihmisiä, ja emme olisi tässä, jos meillä ei olisi moraalia ja emme tekisi ns. korkeampia valintoja kuin vain selviytymistaistelu. Toki pelkkää selviytymistäkin nykyään monissa paikoissa tehdään (sodat yms. muut ongelmat, mitä on nykyäänkin paljon), mutta yhteiskunnan tavoite on yleensä ollut perustarpeiden täyttäminen (rauha, turva ja ravinto), jotta sen jälkeen voisi keskittyä korkeampiin tavoitteisiin, itsensä toteuttamiseen yms. Itsensä toteuttaminen kun on mahdotonta, jos elää selviytymistaistelussa. Ja jos se on mahdotonta, moni ihmiselämän iloista jää kokematta. Mielenkiintoista ehkä, että juuri narsisti tai psykopaatti jää näistä iloista paitsi.

Voidaan myös miettiä sitäkin, "voittaako" se saalistaja lopulta ja mitä? Hän elää yhden hetken pidempään, mutta entä sitten? Onko luonnossa edes voittajia tai häviäjiä? Jokainen osa luonnon kiertokulkua on välttämätön ja tärkeä yksilö, eikä kukaan toista arvokkaampi. Jos sieltä alkupäästä kaikki tuhoutuisi, ei meillä olisi elossa enää yhtäkään saalistajaa. Monet luonnonkansat ovat esimerkiksi muinoin kunnioittaneet saaliseläimiään ja kiittäneet niitä siitä ravinnosta, jonka ne heille tarjoavat.

Mutta siis, tärkeitä pohdintoja käyt läpi, enkä halua niitä mitenkään demonisoida. Olen eri mieltä siinä, että kosto olisi joskus välttämätön tai hyvä asia, en sellaista tilannetta osaa ajatella. Siinä ei kuitenkaan ole mitään demonista, jos on kiinnostunut esim. itsepuolustuksesta, armeijasta tai vastaavasta. Onhan niissäkin lajeissa yleensä jonkinlainen koodisto tai tapa olla kunnioittava. Pelkästään aktiivisuus tai terve aggressiviisuus ei tee asioista moraalittomia. Moraalittomuus on se, joka tekee muuten hyvistäkin asioista demonisia. Moni asia on lähinnä väline, jota voi käyttää eri tavoilla.

[Jasmiini]

Minä olen miettinyt myös narsismissa saalistamis-peto näkökulmaa. Narsisti saalistaa uutta uhria, varmaan tiedostamattaan. Ja narsisti toimii kuin peto,hyökkää kun vaistot niin vaatii, tuhoaa uhrin kun vaistot niin käskevät tekemään. Tuhottuna ja alistettuna uhri on vallassa, rikki mutta narsistin hallussa. Narsisti tietää jollain tasolla tekevänsä väärin,mutta koska moraali ja empatia puuttuu, he eivät piittaa siitä sen enempää. Peto on välillä kiltti sylikissa, mutta vaistot heräävät ennemmin tai myöhemmin, uhrin pelko, ahdistus tai pois pyrkiminen herättää vaistot. Ja narsisti ei pysty eikä halua muuttaa toimintatapaa.

Narsistin kanssa toimimisessa säännöt on samat kun petojen kanssa. Kun narsisti on tyytyväinen kaikki on hyvin, kun toimitaan pedon säännöillä elämä on mallissa. Mutta yritäppä näitä sääntöjä muuttaa tai sopia pedon kanssa että ei syödä toisiamme ja ollaan hyviä toisillemme, se ei onnistu. Peto ei muutu, se voi hetken uinua, mutta palaa aina takaisin. Mitä se saalistaja voittaa? Varmaan lopulta ei mitään. Savuavat rauniot ihmissuhteissa, mutta siinä hetkessä uinuvaa petoa ei vaan pysty vaimentamaan ja tilanteessa on narsistille elinkamppailu,voittaminen ja raadon päällä seisominen on tärkeintä.

[Harmaus]

Asia ookoo NeitiK. Mielenkiintosempaa keskustella kun erilaisia näkemyksiä esitetään vapaasti. Mun reaktiot toisten kirjotuksiin on mun omalla vastuulla loppujen lopuks, etenkin koska sun kirjotus ei itessään ollut hyökkäävä. Mainitsin aran paikan myös vähän siinä huolestuneisuudessa jos oma mahdollisesti kiivas reaktio tulkataan väärin, esim hyökkäykseksi tai provoksi.

Tottapa tuo, saalistaja tarvitsee ruokaa mutta saalis ei välttämättä tarvi saalistajaa elääkseen. Saalistaja harventaa kantaa ja luonto ei rankaise sitä saaliin syömisestä. On myös saalistajia jotka ovat muille saaliita. Jos kummiskin me ihmiset nostetaan ittemme muitten eläinten yläpuolelle juuri moraalin, sivistyksen ja yhteiskunnan tarjoamien mahdollisuuksien takia - yhteiskunnan jossa myös narsistit ja psykopaatit elävät - eikö silloin kaikkia myös pitäisi koskea samat säännöt? Säännöt, joiden yläpuolella narsku/psykopaatti kokee kumminkin olevansa. Ja vaikka kuinka höykyyttää toista, pääsee vastuusta koska meitä opetetaan vielä siihen hyssyttelyyn ettei niille voi tehdä mitään. Ja kun sitä tarpeeksi opettaa, ei niille voidakaan tehdä. Siitä tulee kollektiivi illuusio totuudesta. Tosiasia on että oma hyvinvointi on meillä etusijalla, mutta aika tylsää on "puhtaan, kiltin, herkän/empaatikon/saaliin" elämä jos me ei olla pelkästään ravintoketjussa vaan myös yhteiskunnassa noiden alapuolella. Vaikkei luonnossa loppujen lopuksi olisi häviäjiä, mietitään kumminkin laumahierarkiaa. Hierarkia on myös yhteiskunnassa. Tarvitseeko se kokonaan heittää roskakoriin omasta mielestä jos sen sisällä kumminkin joutuu jollain tavalla elämään? Mustavalkostandardista silti hyvä viisastua pois.

En tiedä mitä sulle merkitsee "Voidaan myös miettiä sitäkin, "voittaako" se saalistaja lopulta ja mitä? Hän elää yhden hetken pidempään, mutta entä sitten? Onko luonnossa edes voittajia tai häviäjiä?" mutta itse oon elänyt niin alisteisessa asemassa, että haluun kokea asetelman myös toisinkin päin. Vaikka voisin samalla olla myös vapaa, tietäen että kaikki tässä maailmassa on vaan systeemin luoma illuusio. Oikea valta ja voima tulee silti sisältä. Mutta sama valta ratkaisee, kuka elää pisimpään. Ja "saalistaja elää hetken pidempään, mutta entä sitten?" on sitä antautumismielialaa, joka vaan johtaa uusiin alisteisiin tilanteisiin. Kiitos, mutta ei kiitos. Einsteinkin sanoi että on hulluutta tehdä samaa asiaa aina uudestaan ja odottaa eri tuloksia. Siitä inspiroituneena.

Jasmiini, en kiistä tota. Varmaan narskujen sisäänkin mahtuu erilaisuutta ja sitten kun aatellaan koko B-klusterin luonnevikaisuden kirjoa, varmaan mahtuu mukaan noitakin. Mulle tosin ainakin pari narskuksi kokemaani ovat tuleet sanomaan että "narsisti tietää tasan tarkkaan mitä se tekee muttei välitä kunhan saa mitä haluaa", mikä kumoaa yleistystä että kyse on vaistonvaraisesta toiminnasta. Eikä mun mielestä tee vähemmän vääriksi niiden tekoja onko tietoisia vai tiedostamattomia.
En odottaisi kaikkien antavan anteeksi mullekaan sitä kun mielenterveyteni oli enemmän retuperällä ja siinä tuli sitten egonpönkittäjään reagoitua tosi raivoisasti ja sätittyä muuta porukkaa ympärillä koska pelkäsin että ne ettii vaan tapoja nöyryyttää mua (eli pelkäsin joutuvani narriksi keskellä hovia). Enkä mä niiden motiiveista vieläkään tiedä, milläs sitä tommosessa tilanteessa varmistella? Egonpönkittäjän hiljainen hyväksyntä heidän puoleltaan tosin viesti, että kyse on hovista, eli ei varmaan kannattaisi potea syyllisyyttä silloisesta raivostumisesta.