Pohdiskelua

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:49. Yhteensä muokattu 22 kertaa.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Hei Hubertus, viime yönä aloin ensimmäistä kertaa lukemaan näitä foorumin keskusteluja, ja pysähdyin sinun kirjoittamaasi Pohdintoja. Oma kohtaloni täällä Maan päällä on ollut niin vaikea narsisti- äitini ja triangulaatio- sisarusteni kanssa, että en ole halunnut lukea toisten kokemuksia vastaavasta. liika on liikaa. Olen kyllä kuunnellut valtavat määrät englanninkielisiä psykologeja ym. asiantuntijoita you tubessa, joista joillakin on todella asiantuntemusta asiasta. Niin, muutoin omassa elämässäni on ollut tarpeeksi.

Minä suorastaan ällistyneenä luin kirjoittamaasi tekstiä. Tunnistan paljon, paljon siitä, mitä kirjoitat. Eli outoa kyllä, se toi jonkin välittömän helpotuksen, koska aivoni kai tajusivat, että on kysymys jostain inhimillisestä ilmiöstä ihmisen kehityksessä. Mutta, pääasiassa ällistyin kirjoitustasi.

Tajuatko, että olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja! Pääpaino sanalla poikkeuksellisen. Jos sinulla on yhtään motivaatiota ja kiinnostusta kirjoittamiseen, niin tämä materiaali ja sitten kirjoitat vain lisää kokemuksestasi ja pohdinnoistasi, niin sinulla on best sellerin luonnos käsissäsi. Jos sinun tekstisi käännetään englanniksi ja se saa asiantuntevan markkinoinnin, niin on tasan tarkkaan varma, että kirjasi menisi maailmalla kuin kuumille kiville. Sitä käännettäisiin. Isoin ongelma on, että saisit Suomessa kustantajan ja osaavan markkinoinnin kirjallesi. Sellaisen, joka näkee vaivaa asian eteen, Nuoremmilla ihmisillä on ehkä enemmän ennakkoluulottomia visioita kuin vanhemmilla.

Asiantuntijoiden kirjallisuutta on narsismista, mutta tällaista kokemukseen pohjautuvaa kertomusta ei ole ainakaan minun silmiini osunut. Kysyntä syntyy viimeistään silloin, kun käännetään englanniksi. Mutta tietty, Suomessa saatava ensin läpi niin, että käännetään.

Tietysti pääasia on lahjakkuutesi. JOS sinulla on motivaatiota. SINULLA ON OIKEASTI UPEA, POIKKEUKSELLINEN LAHJA KIRJOITTAMISEEN. Käyttämäsi ilmaisut, sanan käyttösi on rikasta ja värikästä, ja miten kuvailet asioita, ihmisiä ja ilmiöitä. SIIS WAU, mitkä lahjat ihmisellä! Sinulla Hubertus! :)
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Tajuatko Hubertus, että sinä olet ihan mielettömän lahjakas kirjoittaja. Tällaisia kirjoittajia kuin sinä, ei kasva puussa. Tämä koko teksti on ihan mieletöntä, siis niin hienoa tuotosta se on kirjoittajalta. Näissä kirjoituksissahan ei ole mitään tavallaan salattavaa, koska puolella Suomen kansasta on taju näistä kokemuksista. Ne ovat ylisukupolvista traumaa. Olet huippulahjakas kirjoittaja. Tämä materiaali on erittäin upeata kuvailua ja kerrontaa. Voit esimerkiksi järjestää tapaamisen muutaman kustantajan kanssa, ja laittaa nämä tekstisi tässä wordille, tulostaa ja annat näytteen kustantajalle kirjoituksestasi. Joudut etsimään oikean kustantajan, joten et saa lannistua. On aivan ilmeistä, miten lahjakas olet. Jopa jotkut lehdet voisivat julkaista kirjoitustasi, mutta minä satsaisin sinuna kirjaan.

Ruotsissa tehtiin elokuvakin jonkun miehen esikoisromaanista, eikä ollut nuorukainen. Ikä ei ole rajoite, vaan kaikki normikaaviosta poikkeaminen on hyvästä markkinoinnille. Se ruotsalainen esikoisromaani oli muistaakseni jostain miehestä, joka joutui vanhainkotiin. Hän pakeni sieltä, ja lähti jollekin hurjalle matkalle. Muistaakseni kirjan aihe oli tämä. En muista varmaksi.
Viimeksi muokannut 321, 07 Joulu 2023, 10:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Tässä on nyt minulta sinulle monta tärkeää asiaa. Toivottavasti jaksat lukea. Sanon em. seuraavasta syystä. Tulin ensimmäistä kertaa foorumille tämän edellisen kirjoitukseni myötä. Minulla on niin vaikeat kokemukset tästä asiasta (narsistinen persoonallisuuden häiriö / persoonallisuushäiriö ja ties mitä) 1) ylisukupolvisena asiana, 2) oman lapsuuden perheeni kautta, 3) avioliittoni kautta ja 4) jopa kaverisuhteiden kautta. Luojalle kiitos, pääsin entisestä puolisostani eroon ja se oli valtava, vuosia kestävä urakka, missä terveyteni oli kovilla. Siinä oli tietysti narsisti-puolison kautta myös narsisti pesänjakaja ja puolison asianajajananarsisti. - Tuosta avioeron sodasta ja suomalaisesta oikein oikeusturvasta selviytyminen olisi riittänyt ainoaksi kokemukseksi narsisteista. Tämähän on oikeusvaltio, missä elämme. Eli mitä laajemmin kokee yhteiskunnan nimenomaan julkisten organisaatioiden rakenteita Suomessa, joutuu kohtaamaan tosiasian siitä, että ihmiskunnassa, ja ainakin Suomen kansakunnassa, on ihmisen henkinen ja sosiaalinen kehitys primitiivisissä tekijöissään. Narsismin kokemukseen altistuu kaikkialla.

Niin, koska olen kohdannut Suomessa laajalti tällaista primitiivistä ihmisyyttä, olen oman selviytymiseni takia pyrkinyt välttäämään kaikkea narsismiin liittyvää keskustelua jne, koska olen halunnut päästä aiheesta / kokemuksistani eroon. (Tästä kirjoitit loistavasti, miten pitäisi vain unohtaa kokonaan nämä ihmiset jne., aivan loistava teksti!) Olen halunnut saada elämääni ihan muuta. Olen asunut paljon ulkomailla ja koen, että siitä syystä näen vielä tarkemmin, miten venäläläisellä mentaliteetillä - vaietaan, lapaset suorina - on syvälle juurtuneet henkiset perinteet tässä maassa. Joopa joo, "maailman onnellisinta kansaa". Olen kuitenkin kuunnellut youtubessa monia eri asiantuntijoita narsismin aiheesta, siitä henkisestä väkivallasta, mitä se on ja vaikka mistä näkökulmasta käsin. You tubessa on englanninkielisenä lukemattomia psykologeja, psykiatreja ja kokemusasiantuntijoita, joilla on useimmilla laaja kokemus ja valtavan hyvää tietoa aiheesta. Useammalla kuitenkin on varsin pinnallisia kokemuksia nasismista, huolimatta ammattilaisuudesta. Amerikassakin on 331 miljoonaa ihmistä ja valtavat ongelmat eriarvoisuudesta. Vanhemmilla on huumeongelmia sun muuta, siellä löytyy vaikeita tapauksia, mutta ei niitä you tubessa käsitellä. Pointtini kuitenkin on, että asiantuntijan erittely antaa etäisyyttä kokemani narsismin käsittelyyn, auttaa jonkun verran. Haluan nimenomaan jättää kaiken taakseni. Sinun kirjoituksesi ei ollut huonolla tavalla minun traumakokemuksieni vahvistamista, koska tavallaan kun lukee upeaa tekstiä, missä käsitellään ja kuvaillaan hämmästyttävällä tavalla samoja kokemuksia kuin mitä itselläkin on ollut, se eheyttää, auttaa luomaan etäisyyttä.

Luin sinun Pohdiskeluasi, ja olin oikeasti innostunut, koska tunnistin heti, että joo, tämäpä on tuttua, ei ole kiilloteltua eikä kaunisteltua mainoksen omaista tekstiä. Mutta, koska olen ainakin aikoinani lukenut paljon muuta kirjallisuutta, ja koen, että ymmärrän ja tunnistan laatua, annan tämän palautteen sinulle kokemuksestani. Olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja. Omaan trauman kokemukseeni (mikä laukeaa aina omaisteni kanssakäymisen seurauksena) sain välittömän avun. No, tekstisi upeus antoi muuta ajateltavaa. Aivot ovat ikään kuin jumittuneena narsistilokeroon traumakokemuksen aktivoituessa, ja sieltä pitää päästä pois. Niin, minä pidän sinun kirjoitustasi aivan poikkeuksellisen upeana. Tämä ei tarkoita, että väheksyn muiden kirjoituksia aiheesta, ei todellakaan! Lähinnä nyt kysymys siitä omasta kokemuksestani kirjoitustasi lukiessani, että ohoh, tässä onkin kirjoittajana ihminen, jolla on poikkeuksellinen taito ja lahjat kirjoittaa ja kuvailla omia kokemuksiaan.

(Alla ja edellä tulee vähän toistoa, koska korjailin tekstiä, en huomannut että sanoin jo asian.)

No, ensinnä pääsin pois omien aivojeni traumakokemukseni lokerosta, koska koin elämyksen, että tässä on poikkeuksellinen lahjakkuus kirjoittajana siinä, miten kuvailet tapahtumia, ihmisiä, kaikkea, pohdit omia kokemuksiasi, ihmisten käytöstä. Kirjoituksesi on niin upeata, että se kohottaa lukijan jonnekin sfääreihin. Nykyään maailma on täynnä sontaa, pinnalla olevat ihmiset, monet heistä, ovat siellä muiden syiden perusteella kuin lahjakkuutensa ja kehittyneiden taitojensa perusteella. Siksi on upea kokemus saada kokea jotain poikkeuksellista, hienoa, joku ihminen on kehittynyt todella pitkälle taidoissaan kuvailla kokemuksiaan. Sinulla on ilmeisten kokemustesi, ja luonnollisina sinulla olevien ominaisuuksien takia kehittynyt pitkälle taito kuvailla ja kirjoittaa kokemuksiasi, taito kuvailla ihmisten käyttäytymistä. En tiedä, että kirjoitatko yleensä paljon, mutta oli niin tai näin, sinä jos alat ajamaan tuota asiaa, ja hakemaan julkaisijaa ja kustantajaa kirjoituksillesi ja mahdolliselle kirjallesi, sinulla on jotain ainutkertaista käsissäsi.

Minulla ei ole kokemusta kustantajan hakemisesta. Sen tiedän, että voi tulla tyrmätyksi toistuvasti, mutta ei tarvita kuin yksi kustantaja, joka tunnistaa aidon kirjallisen lahjakkuuden, sellaisen, joka kuvailee upeasti sellaisia kokemuksiaan, mistä on yhteiskunnassa pitkälti vaiettu. Niin ajattelisin, että tutkailisit kustantajia, jotka julkaisevat teoksia, joissa käsitellään ihmisen kokemuksia, joista yhteiskunnassa on vaiettu pitkään. Tässä yhtäkkiä tuli mieleeni, että se Harry Potterin kirjojen kirjoittaa (en ole lukenut), oli työtön yksinhuoltaja äiti. Hän tarjosi kirjoituksiaan lukemattomille kustantajille, jotka hylkäsivät tekstin. Kunnes kohdalle osui etsinnän jälkeen oikea henkilö. Muistaakseni näin tämän kirjailijan kohdalla, mutta joka tapauksessa tämä on se kuvio, jonka useimmat kirjoittajat joutuvat kohtaamaan. Harvemmin käsikirjoituksesta tai näytteestä kiinnostutaan heti, ellet ole jonkun julkisen henkilön lapsi, sukulainen tai itse julkinen henkilö. Silloin käy vaikka kertomus Pikku Possun Oppikirja Munakkaan Laittamisesta..

Vaikka et olisi kiinnostunut viemään asiaa eteenpäin, se on ihan ok. Ymmärrän senkin. Toisaalta sinun tekstisi voisi olla käänteentekevä lukemattomille ihmisille Suomessa, ja maailmassa. Tuon vain esiin, että mitä ajattelen. Sinä TIETYSTI teet juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä, sinä kuljet omaa tietäsi.

Teet niin tai näin, on tosiasia, että sinä olet huippulahjakas kirjoittaja. Omien kokemustesi laittaminen kirjalliseen muotoon on ainutlaatuista ja todella lahjakkaan kirjoittajan kirjoittamaa.

Minulla on pitkälti samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Isäni koki varhaisen kuoleman heti päästyään eläkkeelle 45-vuotiaana. Ei alkoholia, ei tupakkaa. Kiltti, empaattinen, ahkera, tunnollinen ihminen, joka teki kaikkensa lastensa, vaimonsa ja yleensä perheensä ja yhteiskunnan eteen. Hän uupui. Ei jaksanut. Olen nämä asiat tajunnut vanhempana, ja ymmärtänyt, koska minä perin isäni luonteen ja roolin. Sitten paljastui minulle myös, että isäni tuli lapsuudenkodista, missä narsismi rehotti. Ihminen ei jaksa, hän menehtyy, kun on lapsuudenkodissa saanut kokea rakkaudettomuutta, kylmyyttä, henkistä ja taloudellista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa oman vanhempansa ja sisarustensa tahoilta. ja sitten avioliitossa sama on jatkunut.
Se on niin sydäntäsärkeävää, että se vie halun elää. Terveydentilassa tämä näkyy, immuniteetti heikkenee, ihminen sairastuu. Ei ole elämänhalua jatkaa elämänpituista taistelua. Olen kokemut saman omassa elämässäni. Vaikeaa on se, että oma rooli ja ihmisten tapa toimia ja kohdella toisia ihmisiä on niin sisäistetty ja sisäänajettu lapsuudesta alkaen, että siitä aivopesusta (se on aivojen ohjelmointia) ulos pääseminen vie koko elämän. Käyttöjärjestelmää ja ohjelmointia pitää vaihtaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin osa ihmisistä ei pääse ohjelmoinnista ulos koko elämänsä aikana.

Jos sinulla on mitään kiinnostusta saattaa kirjoituksiasi julkisiksi, laajalle lukijakunnalle, niin hyvä ihminen, lähde ajamaan sitä asiaa koko sydämelläsi. Laita kaikki voimavarasi siihen. Sinun taitosi eivät ole syntyneet tyhjästä. Olet harjaantunut taidoissasi havainnoida ympäristöäsi, ympärilläsi olevia ihmisiä, heidän käytöstään, käytöksen syitä ja tapahtumia. Olet pohtinut tekemisiäsi havaintoja. Sinun kirjoituksesi on kuin kauas loistava kaunis helmi! Jos et tiedä, miten helmi syntyy simpukassa, voisi olla kiinnostavaa googlata netistä. Kaikkea hyvää! En odota vastausta. Voit kirjoittaa, jos sinulla on tarve vastata. Käyn tällä foorumilla harvoin. Kaikkea hyvää!

PS Luin toiseen kertaan eilen kirjoittamasi vastauksen minulle. Sinulla on niin vangitseva, mielenkiintoinen tapa kirjoittaa asioista, että se vangitsee lukijan. Sinä olet todella lahjakas kirjoittaja.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Tyhjensin kirjoittamani viestit, kopioin ne itselleni ja jatkan kirjoittamista Wordissa yksityisesti. Aiempia kirjoituksiani en saa tyhjennettyä koska alkuperäiset tunnukseni sivustolle katosivat.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Hyvää loppuvuotta 2023, Hubertus!

Hyvä, olet LAHJAKAS kirjoittaja. Suomessa lahjakkuudella ei ole väliä vaan suhteilla, mutta nuorempi sukupolvi on erilaista, ja kun olet sinnikäs, saat ja kohtaat oikean kustantajan. Olen lukenut hyvää brittiläistä kirjallisuutta. Suosittelelen esimerkiksi eteläafrikkalaista J.M Coetzee´ta. Esim Häpeäpaalu. Hän on voittanut kaksi kertaa Brooker kirjallisuus palkinnon. Voisit tykätä lukea. En haluaisi vatvoa, mutta usko minua, minä tunnistan lahjakkuuden, kun sellaista näen. Ja jokainen, joka nyt nyt on jollakin tapaa oikeasti asiantuntija kirjoittamisessa, tunnistaa sen sinun tekstissäsi. Jos kirjoituksesi olisi englanninkielistä, ja asuisit esimerkiksi USA:ssa, sinulla olisi useita kustantajia, jotka kilpailisivat että saisivat tulla kustantajaksesi. Suomi on hyvin toisenlainen stoori, mutta uskon, että nuoremmista ihmisistä, jotka ovat kartalla, mitä maailmalla keskustellaan, tunnistavat jalokiven.

Voit laittaa teksteihisi tälle sivustolle että Copywright by Hubertus 20XX-2040. Tarkista netistä, miten tekijänoikeudet suojataan.

Onnellista Uutta Vuotta 2024 Sinulle Hubertus ja jokaiselle, jonka silmä osuu tähän!

PS Taas tulee unettomia öitä, kun on tekemisissä lapsuuden perheen henkilöiden kanssa.....
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

PS Piti vielä palata sivustolle sanomaan seuraava. Suosittelin lukemaan J.M. Coetzee´ta, mutta vain koska hän on hyvä kirjoittaja. Missään nimessä sinun ei kannata yritä matkia ketään toista eikä yrittää kadottaa omaa tyyliäsi. Sinulla on ainutlaatuinen taito kirjoittaa kuvailevasti ja mielenkiintoisesti. Sinun oma tyylisi on sinun lahjasi, muita ei kannata yrittää matkia tai ajatella että he olisivat parempia. Ja vaikka et ikinä välittäisi hakea kustantajaa tms, se ei poista lahjakkuuttasi. Sinänsä maailma vaikuttaa olevan aika sekaisin ja sairaalloinen, niin että on myös ymmärrettävää, jos pitäytyy itsekseen. Mutta sinun kirjoituksillasi on niin paljon annettavaa ihmisille. Minusta on ihanaa nähdä, kun joku on oikeasti lahjakas jossain asiassa. Esimerkiksi suomalainen TV on täynnä viihdeohjlemia yms, minne suomalaien lahjakkuuksien kerma on kokoontunut, aina sama kaveripiiri..... Eli lahjakkuus kaukana tästä porukasta, sinne porukkaan pääsee vain kaverit. Lahjakkuudet suljetaan ulkopuolelle melko usein näissä kuvioissa Suomessa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Hänelle oli jäänyt aivoihin jokin pula-ajan moodi, joka esti kaiken tekemisen, koska mitään mahdollisuuksia ei olisi. Äiti olisi tarvinnut hoitoa ja terapiaa että hän olisi käsittänyt asiat toisin. Vaikka elämässä olisi ollut todella hyvät mahdollisuudet saada aikaan kaikkea, äiti eli kuin kaikki olisi mahdotonta, ja ainoastaan hänen siskonsa pystyy määrittelemään ja antamaan kuin vakuuden sille että jokin asia olisi äidille ja äidin perheelle mahdollista. Äidin luotto omiin kykyihinsä oli myös olematon ja siksi hän piti siskoaan sellaisena joka näkee mitä mahdollisuuksia äidillä ja meidän perheellä olisi. Kun he vielä pelottelivat äitiä, hän ei rohjennut ryhtyä mihinkään.

Ehkä äiti ei tuntenut edes itseään koska jos uskaltaa siihen tarvitaan luotto omaan itseensä ja tieto millainen itse on. Jos aikuisen perheenäidin täytyy kysyä toisesta perheestä oman perheensä mahdollisuuksia, tarkoittaa että äidillä oli todella suuri tyhjä alue oman itsensä tuntemisessa. Kai se vähimmäisvaatimus olisi että omat asiansa tietää, mutta äiti ei tiennyt niitäkään. hänen täytyi kysyä nekin muilta. Nyt jälkeenpäin isäänikin ajatellen äitini kanssa minkään tekeminen olisi ollut mahdotonta, asioista ei olisi tullut yhtään mitään koska äiti olisi jatkuvasti juossut siskonsa luona kysymässä joka asiaan joka kotona oli, mitä hänen tulee sanoa. Siinä sopassa olisi ollut liikaa lusikoita. Se mistä äidin täydellinen arkuus on tullut siitä ei ole tietoa. Äidille sopivin elämä olisi ollut jossakin vuokra-asunnossa tissuttelevan aviomiehen kanssa, eikä olisi mitään asioita tulevaisuuteen, äiti olisi saanut huolehtia ihmisestä sielunsa kyllyydestä. Äiti oli isäni ja minunkin kanssa eläessä täysin väärässä seurassa ja vastaavasti äiti oli meille täysin väärä ihminen. Isäni elämässä olisi pitänyt olla ihminen joka on asioissa mukana ja ottaa vastuuta omasta osastaan eikä juokse asioita karkuun kuten äitini. Nyt koko perhe sai kokea katastrofin kun sellaiset ihmiset alkujaan menivät yhteen, joiden ei kuuluisi mennä, eivätkä he sovi lainkaan toisilleen. Ehkä normaalisti toisen heistä olisi täytynyt antaa periksi, ja se että tehdään jotain, olisi ollut ainoa oikea vaihtoehto siinä tilanteessa, eli äitini olisi täytynyt ryhtyä mukaan, koska ainakaan hänen tyylillään ei asioita saanut hoidettua. Mutta koska äidistä mukaan ryhtyminen olisi ollut omalle perheelle alistumista ja kuvittelemansa valta-aseman kadottamista, tuo ajattelu johtui hänen luonteensa häiriöstä, ei äiti antanut asiassa koskaan periksi.

Koska äiti oli arka ja pelokas hän jatkuvasti toi omia pelkojaan esiin meille aivan kuin ne olisivat olleet oikeita, ne kaikki olivat äidin mielikuvituksen tuotetta, samaan tyyliin kuin jokin taikausko, äidille ne olivat todellisia, ei muille. Taikauskoon ne viittaavat siinä että ne tulevat ilman mitään syytä, lankeavat kuin kirous päälle. Tuollainen ihminen kun kuulee jotain hänen mielikuvituksensa vääristelee sen asian täysin toiseksi, hän luuli että asiat voivat taianomaisesti muuttua ilman mitään syytä. Äidillä noin tapahtuisi, kun hän ei hoida mitään asiaa, tulee yllätyksiä, jotka äiti katsoo ettei ole mahtanut mitään, ne vain ilmestyivät jostain tyhjästä. Asiat ymmärretään aivan täysin väärin, ja äiti veti aina meidät mukaansa, sanomalla että me yhdessä emme tiedä tai ymmärrä, kun hänen olisi pitänyt sanoa ettei hän itse tiedä, äidille olisi ollut häpeä sanoa ettei hän itse tiedä, mutta kun hän sanoo ettemme me yhdessä tiedä, se ei olekaan enää pelkästään hänen häpeänsä. Äiti veti muut mukaan alaspäin huonoon eikä suinkaan itse pyrkinyt nousemaan meidän mukana ylöspäin parempaan. Äidin kanssa mentiin aina pohjamudissa.

Pakolaisena ollessaan äidin lapsuudenperhe ovat kierrelleet talosta taloon kerjäämässä ja ehkä äidille on jäänyt siitä tapa, ettei itse tarvitse mitään tehdä, vaan aina muut antavat jotain tai järjestävät asiat jotenkin. Kun vain on pulassa. Asiat ovat aina muiden varassa, eikä pakolaisen. Täytyy vaan olla säälittävä niin silloin on annettu jotain, sama tyyli äidillä oli loppuun saakka, itse ei hoida asioita vaan hän aina hädässä ja toisten täytyy hoitaa asiat. Äidin "hätätila" ei loppunut koskaan. Kerjää muilta apua ja tekemään vaikka itse voisi asiansa laittaa kuntoon. Kukaan ei antanut mitään mutta äiti ei siitä huolimatta ryhtynyt itse tekemään asioita. Isäni oli taas täysin päinvastainen. Huonot piirteet ja sairaus mikä äidissä oli söi täysin kaiken sen hyvän mitä isässäni oli. En tuollaista avioliittoa haluaisi kenellekään, tulee pahoinvointi kun ajattelee mitä se on ollut.

Äiti puhui vain itsestään ja siitä menneestä joka hänellä oli, se oli kuin raamatun kertomus joka tarina päättyi siihen kun äidillä oli oma perhe, siitä eteenpäin hänellä ei ollutkaan mitään kerrottavaa. Mitään hyötyä siitä ei ollut mutta äiti sai kylvää paskaansa meidän päälle ja pitää omaa perhettään terapeuttina. Minäkään en ole pystynyt tai osannut purkaa äidiltä saamaani paskaa minnekään vaan se on jäänyt minuun sisälle ja sen seurauksena minullakin ollut pahaa oloa ja säälistä vitutukseen skaalalla tunteita ja lopulta ne kaikki tunteet koostui vihaksi sitä ihmistä kohtaan. Nyt en tunne kuin vihaa äitiäni kohtaan ja pidän sitä ihmistä hyvin sairaana ja itsekkäänä tyhmänä paskana. Tuota ajanjaksoa äidin kanssa voisi kutsua nimellä piina. Oli ajanjaksoja jolloin en voinut olla äitini kanssa kotona, siellä ei pystynyt olemaan, vaan ajelin töiden jälkeen autolla päämäärättömästi illan ja tulin kotiin nukkumaan. Kotona tyhjänpanttina, mitään ei voi tehdä ja äiti kyttää siellä koko ajan, ei kiitos sellaista minulle, enne ajelin autolla. Jälkeenpäin ajatellen olin hyvin venyvä ihminen äidin takia, liian venyvä, silloin olisi pitänyt vain lähteä ja jättää äiti oman onnensa nojaan. Se antoi äidin sairaaseen mieleen sen kuvan että hän saa tehdä mitä vain ja toinen joustaa aina äärettömiin. Empatiakyvytön käyttää sen hyödykseen eikä ajattele asiaa koskaan toisen kannalta siten että hän on toiselle valtava riesa ja harmi, hän ei ole näkevinäänkään toiselle aiheuttamaansa huonoa. Silloin sitä ei ole olemassa?

Se ei sovi lainkaan minun luonteelle että ihmistä kytätään kotona koko ajan niin tiiviisti että tärkeät asiat jää huomioimatta täysin. Sellainen ei ole koti.

Äiti ymmärsi hyväksi vain sellaisen jonka voi heti antaa, karkit tai sokeri tai jokin kolikko. Hän oli hyvä, koska hän tarjosi aina jotain makeaa syötävää joka oli heti saatavilla, minä taas olin paha koska suunnittelin suurempia asioita jotka eivät tule heti vaan niiden eteen täytyy tehdä työtä. Äiti näki kaiken sellaisen pahana asiana, niistä tulee roskaa ja se on ilkeyttä ja pahuutta, hän itse oli jokin suomi-mamma joka ei pahemmin välittänyt mistään asiasta. Hän näki kaiken pahana koska hänen ajattelukykynsä ei riittänyt ajattelemaan että purkamisen ja roskien jälkeen tehdään uutta. Kun äiti ei osannut edes alakoulun laskuja laskea hänen täytyi valehdella asioita, hän varmaan itse kuvitteli pystyvänsä mihin vain ja saavansa mitä tahansa aikaan mutta ei osannut laskea todellisuutta, että hän on teoiltaan pelkkä nollan arvoinen, joka ei ole saanut mitään aikaiseksi. Kuvitelmat hänellä ehkä itsestään oli valtavat, koska hän ei elänyt todellisuudessa vaan erittäin tyhmän ihmisen mielikuvitteellisessa maailmassa jossa hän itse osaa kaiken ja tietää kaiken ja tekeekin vielä kaiken. Hän oli omassa mielikuvituksessaan vuosittain äideille jaettavien mitalien arvoinen, vaikka ei ollut tehnyt mitään. Varmaan äiti olisi kuvitelmissaan joka vuosi ollut se paras äiti joka tuli palkita mitalilla. Mitään sellaista ei tarvittaisi jota hän ei osaisi tehdä, äidin maailmassa vaikein asia oli 1+1 eikä muuta tarvinnut hänen osata, sillä pärjäsi kun toiset vain auttoivat.

Perhe eli kurjuudessa, mutta äidin mielikuvitelmissa se kurjuus oli päinvastaista, se olikin jotain hienoa, ja olihan hänen lapsuuden kotipaikkansa jotain erityistä, sehän korvasi äidille kaiken. Lapsetkin voivat elää noiden äidin saavutusten varassa, joka saavutus oli että äiti on syntynyt jossain hänestä niin hienossa paikassa. Kun äiti ei osannut laskea, ei hänellä ollut pienintäkään arviointikykyäkään asioihin, siksi hän arvosti itsensä aina ylitse muiden ja minutkin hän aina alensi itsensä alapuolelle. Äiti käytti samoin kuin siskonsa perhe aasinsiltoja nostaakseen omaa arvoaan, hän laski sellaiset asiat kunniakseen joihin hänellä ei ollut mitään osuutta, mutta aasinsiltoja pitkin hän keräsi kunnian. Aasi tekee aasinsiltoja. Hän lisäsi omia nollan arvoisia tekojaan yhteen ja sai niistä tuloksena aina enemmän kuin niillä jotka oikeasti tekivät. Äiti laski omille töilleen aina suuren arvon ja toisten työt olivat pelkkää kiusantekoa hänelle, ne olivat pahuutta ja ilkeyttä, olisi pitänyt olla tyytyväinen mitä äiti antaa ja ylistää äitiä niistä kuin jotain jumalaa. Kun hän aina ylensi itseään, siitä tuli hänelle itselleen todellisuutta ja hänestä tuli kusipää, joka ei antanut muiden elää. Äiti loukkaantui jos tiesi enemmän kuin hän, hänen täytyi olla aina oikeassa, ei ollut keinoa pudottaa sitä hullua sieltä ylimmältä oksalta. Kaikki oli äidin luomaa, hän oli omasta mielestään luonut sen asuinkelvottoman, purkukuntoisen talonkin, eikä sitä silloin saanut sanoa että se on huono, pitäisi vain ryhtyä samaan mielikuvitusleikkiin äidin kanssa ja kehua ja ylistää sitä ja kuinka äiti on tehnyt valtavasti työtä sen eteen. Vaikka hänen työnsä oli pelkkä nollaa.

Miten tuollainen mitätön paskakasa pääsee niskan päälle, se johtuu että hän on äiti. Hän ei itse osannut käyttää äidin valtaansa oikein vaan käytti sitä kaikkeen sellaiseen joka ei ole oikein. Koska hän oli kouluttamaton ihminen jolla ei ollut muualla pienintäkään valtaa, hän käytti äidin valtaansa omiin lapsiinsa ja kun huomasi että hänellä on valtaa, se nousi hänelle päähän. Hän meni sekaisin siitä. Äiti luuli että hän olisi se ainoa joka asioista määrää, muilla ei ole oikeutta koska hänellä on valtaa. Äidillä ei olisi pitänyt olla oikeasti mitään valtaa, vaan hänen olisi pitänyt olla mukana, se katastrofi kun sellainen nousee perheessä valtaan, joka ei ole kansakoulua edes käynyt. Vaikka koulutus ei takaa välttämättä mitään. Tuollaiselle ehkä nousee valta helpommin päähän, eikä hän ymmärrä mihin äidin arvoa tai valtaa on oikeasti käytettävä, sitä ei ole käytettävä omien lasten tuhoamiseen ja lapsen elämän estämiseen ja alistamiseen. Äiti teki juuri tuota. Tuollaisesta tulee itsevaltias joka määräisi kaiken hyödyttämään itseään.

Se on ongelma että tuollaiset sairaat saavat vallan, vaikka heillä olisi millaisia kokemuksia tahansa pitäisi oman älyn sanoa ettei kanna niitä lapsensa kannettavaksi. Mutta sairas äiti oli tyytyväinen kun sai käyttää lapsiaan likaviemärinä johon oksentaa. Onneksi tuo sairas ihminen on kuollut, enkä haluaisi ikinä häntä takaisin en koskaan, enkä mistään hinnasta, hän oli inhottava ihminen jonka paras paikka on varmasti siellä missä hän nyt on.
Vihaan sitä ihmistä edelleen ylitse kaiken enkä ketään muuta ihmistä edes vihaa. Äiti oli meidän perheessä täysin mitätön mutta sai aikaan valtavaa tuhoa sairaalla ajatusmaailmallaan.

Äidin ja hänen siskonsa suhteessa näkyi täysin omat säännöt, ne säännöt oli kuin eläimillä, se joka ärähtää pahiten on oikeassa ja heikompitahtoinen silloin luopuu. Kun äidin sisko ärähti äidille äidin mieli muuttui heti samaksi kuin siskollaan oli, eli siinä oli tietynlainen valtajärjestys. Jos äiti ei ollut samaa mieltä kuin siskonsa niin ärähdys ja äiti olikin samaa mieltä. Siinä käytettiin samanlaista valtaa samalla tavalla kuin eläinlaumassa. Siinä ei punnittu asiaa kumpi on oikeassa, vaan henkisesti vahvempi on aina oikeassa, äiti oli heidän suuntaansa hyvin arka ja heikko jostakin syystä ja he pääsivät aina äitiä "kyykyttämään". Äiti antoi heti periksi ja alistui heille. Tuon saamansa kohtelun äiti varmasti myös kosti sitten omalle perheelleen olemalla passiivinen ja tekemällä sillä vahinkoa, jossakin hänenkin piti sitten aggressionsa näyttää. Kaikki eivät hyppisi äidin silmille.

Äidille valta tarkoitti siitä että kotona valtaa pitävä voisi määrittää kaikki asiat, sinisen voi määrätä olemaan punaista, eli voi kääntää oikeat, todelliset asiat päälaelleen vääräksi, ja olla siitä huolimatta oikeassa. Yksi määrää ja muut alistuvat. Kun ei alistuttu, tuli riita ja äiti meni siskolleen sanomaan että häntä ei totella. Kun manipulointi ei oikein onnistunut meidän perheessä, äiti käsitti sen siten että me muut olemme ilkeitä, tottelemattomia, hänen mielestään meidän olisi pitänyt aina ajaa vain äidin asioita, ei perheen asioita. Olla samaa mieltä hänen kanssaan siitä mitä hän sanoo vaikka se olisi täysin väärin. Kun kaikki asiat olisi tehty hänen mukaansa hän olisi tyytyväinen, meidän pitäisi olla tyytyväisiä kun hän määrää meidät olemaan tyytyväisiä. Kun tuo ei toiminut meillä, niin äiti ei hyväksynyt meitä lainkaan.

Äidin ajatusmaailmassa jos hän sai hyvää, hän luuli että lapsi olisi yhtä hänen kanssaan ja lapsi kokisi sen saman myös itselleen hyvänä. Ainoastaan henkilökohtaisesti saatu hyvä asia saa ihmisen tuntemaan olonsa mukavaksi, se että äiti sai jotain jonka tunsi nostavan hyvää mieltä, ei nostanutkaan lapsen hyvää mieltä, koska siinä saattoi lapselle tapahtua oikeasti jotain huonoa. Jos lapsi ei voinut äidille sanoa ongelmista tai muusta koska äiti ei niihin reagoinut, oli äiti siitä tyytyväinen, mutta lapsen olo vain paheni. Se että lapsi oli hiljaa tarkoitti ettei mitään olisi. Todellisuudessa lapsi oli tukossa ja lukossa. Äiti luuli olevansa täydellinen äiti, koska lapset eivät koskaan valita mistään, todellisuus oli toinen, äiti oli huono äiti, joka ei välittänyt mistään ja lapsi sai ongelmat kärsiä itse omassa nahkassaan koska minäkin koin turhaksi sanoa edes mistään, se oli vain selviytymistä päivästä toiseen, ei muuta. Voi sanoa että kaikki pääsivät nokkimaan kun mitään suojaa ei ollut.

Äidin oma sairas mieli loi hänelle itselleen kuvan jossa hänen lapsillaan on täydelliset olot kun ne eivät valita, hän ei ymmärtänyt että kun ongelmiin tai epäkohtiin ei tule äidiltä itään reagointia, lapsi lopettaa valittamisen ja kärsii ne epäkohdat alusta loppuun saakka. Äiti ei nähnyt ettei hän tee koskaan millekään asialle oikeasti mitään. Täysin kyvytön tekemään mitään. Jos perheessä on tuollainen vanhempi kuin äitini, ei se hyvää tuota perheelle, kyllä vanhemman pitäisi jotakin osata päättää kysymättä kaikkea ulkopuolisilta. Se on myös väärin jos lapsia synnytetään tänne vain tarkoituksella että he tuottavat äidilleen kunniaa uhrautumalla aina äidin eteen. Tuossa tapahtuu juuri se väärän asian vaihtuminen oikeaksi, äidin mielestä lasten tarkoitus oli tuottaa hänelle hyvää sekä kunniaa, sillä mitä lapset itse saivat, ei ollut mitään väliä. Se lapsille tuleva olisi kuin oheistuote, kun lapset pyrkivät tuottamaan äidille kunniaa ja ansioita. Tärkeintä tuollaiselle äidille kuten minun äitini oli, on että hän voisi ylpeillä ja muut ihailisivat häntä hänen lastensa saavutuksilla, eikä se että lapsille itselleen tulisi hyvä elämä. Huono äiti kerrassaan, hän ei kyennyt tukemaan lapsiaan mitenkään, vaan yritti heti repiä lapselta itselleen jotain, jos lapsi sai vähänkin jotain aikaan. Hän vain odotti ahneesti milloin kunniaa alkaa sataa hänelle, eikä muuta osannut tehdä.

Asia mikä kääntyi päälaelleen oli että minäkin annoin aina tukea äidilleni ettei hän putoa kuoppaan mutta toisinpäin ei tullut tukea minkäänlaista. Äiti sai elää elämänsä putoamatta suohon kun minä ja myöhemmin myös nuorempi siskoni tuettiin häntä. Itse minäkin sain silloin äitini kanssa eläessäni pudota vapaasti kaikenlaisiin elämän kuoppiin eikä ollut tukemassa kukaan, katson itse sen syyksi että äitini vei huomioni ja aina omat asiat oli laitettava taka-alalle, kun tätä "äiti-lasta" täytyi auttaa, eikä tuo "lapsi" halunnut asioihin milloinkaan muutosta. Äidin ongelmat olivat aina etusijalla ja hän valitti myös herkästi aina pikkuasioistakin, mutta lapsella, siis minulla ei ollut eikä saanut olla koskaan ongelmia. Se kertoo paljon touhusta. Äidillä itsellään oli menneisyydessä niin isoja asioita että niiden rinnalla lapsi ja lapsen asiat oli täysin mitättömiä. Täytyi hoitaa aina äitiä, silloin jäi omat asiat sivuasioiksi.

Äiti kertoi kuinka hän oli kokenut sitä ja kokenut tätä, ne olivat äidille pääasia tuoda meille lapsille ja muille julki, ja se sai aikaan että tunsin aina itsensä huonoksi ja sellaiseksi ettei minullekaan olisi tarkoitettukaan omaa elämää. Vain äidillä oli elämä ja minun tulee auttaa häntä selviytymään hänen elämästään, koska minua ei oikeasti ole, en tarvitse tukea tai apua missään. Vain äiti oli olemassa ja minä olen vain osa häntä jonka täytyy ylläpitää hänen elämäänsä, minua ei ole erillisenä ihmisenä olemassa, en tarvitse ihmisarvoa koska ei toimintoja ylläpitävä elin ole oma erillinen ihminen. Olen osa äitiä minun teot ja saavutukset jos niitä on, menisivät äidin teoiksi, eivätkä minun. Olin arvoton, vain äitini oli arvokas jonka elämää minunkin täytyi tasoitella edestä ja peittää elämän kuopat ettei äiti vain niihin kävele.

Äiti kasvatti lapsensa arvottomiksi, hän nosti koko ajan itseisarvoaan valehtelemalla ja huijaamalla ja silloin siitä muodostui asetelma jossa tuo oikeasti teoiltaan mitättömin ihminen tuli näennäisesti arvokkaimmaksi. Hänen arvonsa perustui vain hänen omiin juttuihinsa ei siihen että hän olisi oikeasti tehnyt jotain arvokasta, teoiltaan pelkkä nolla, mutta kertomalla menneisyydestään nousi suhteettomasti esille, hänen muistoillaan eikä sillä paikalla ole oikeasti mitään arvoa eikä merkitystä, vaikka se paikka katoaisi maailmankartalta olisi se minulle lähes kuin ilouutinen.
Se että äiti oli jostain tietystä paikasta kotoisin ei ole tuonut meidän elämään muuta kuin kärsimystä. Tietysti se oli äidin ainoa henkilökohtainen "saavutus" elämässä että hän oli syntynyt sinne.

Kun menin terapiaan äitini ei käsittänyt sitäkään että menin sinne hänen takiaan. Äidin mielestä terapiaan menevät ovat sairastuneet johonkin ja tarvitsevat hoitoa, mutta hän ei ollut omasta mielestään sairas, eikä siten koskaan tarvinnut terapioita tai muita. Hän sai purkaa sairasta mieltään kotona ja elää sairaalla tavallaan, jota hän itse piti normaalina. Minä, joka en kestänyt häntä ja menin hakemaan apua, olin hänen mielestään sairas. Sairaat itse, kuten äitini oli, eivät tunne itseään sairaiksi, päinvastoin, kun he saavat vapaasti purkaa sairasta mieltään lapsilleen hän tuntee olevansa terve. Tuollaisia pitäisi ulkopuolisten arvostella kriittisesti, sen he ehkä uskoisivat. Lapset eivät herkästi tuomitse äitiään jolloin äidille tulee se luulo että hän tekee aina oikein, vaikka tekee väärin ja lisäksi pistää toisen aina kärsimään tavalla tai toisella. Tuollaiset kuten äitini pitäisi laittaa ympäristöön joka suhtautuisi hänen toimintaansa ja puheisiinsa hyvin kriittisesti ja ärähtäisivät milloin hän on väärässä. Kun hänellä on ympäristönä oma lapsi tai perhe, hän mitätöi lapsensa sanomisen eikä se merkitse hänelle mitään ja hän saa vain jatkaa paskaansa loputtomiin.

Tuollainen olisi pitänyt jollakin tavalla saada putoamaan alas sieltä omasta mielikuvitusmaailmastaan jossa oli vain hän ja hänelle tärkeät ulkopuoliset ihmiset. Äidillä oli ylimääräisiä lapsia ja lapsenlapsia jotka eivät olleet oikeasti hänen lapsiaan tai lapsenlapsiaan, mutta koska hän ei nähnyt vaivaa käydä omien lastensa tai lastenlastensa luona, oli helpompi ottaa naapurista itselleen uudet lapset ja ryhtyä pitämään heitä vastaavina. Naapurit olivat vielä varakkaampia ja arvokkaampia kuin hänen omat lapsensa, siinä siis äidistä hänen aidot oikeat lapsensa. Hän tunkeutui työn varjolla toiseen perheeseen, se työ oli lapsien vahtiminen. Hän toimi aivan kuin nuo ulkopuoliset olisivat hänen oikeita lapsiaan, koska ei tarvinnut nähdä mitään vaivaa omien lastensa takia, hän pystyi ottaa uudet lapset läheltä joista huolehti kuin omista lapsistaan. Heitä kohtaan hän oli erityisen lojaali, varmasti piti aina sanansa, teki aina ilmaiseksi ja leipoi kakutkin tuliaisiksi. He olivat äidille arvokkain asia elämässä. Ei äiti tehnyt koskaan noin omien lastensa kohdalla, siinä näkyi mikä arvo äidille meillä omilla oli.

Äiti oli sellainen jonka asiat menivät aina vain alaspäin vaikka ne eivät ylhäälle olleet koskaan. Jos äidillä olisi asuinkelvoton talo tänään hänellä asuisi muutaman vuoden päästä sen talon raunioissa koska se talo olisi romahtanut huonouttaan. Äiti ei koskaan pyrkinyt korjaamaan tai tekemään mitään uutta vaan kaikki sai mennä alaspäin ja on vain selviytymiskeinoja joilla pärjää aina vain huonommissa oloissa.

Sama oli meidän suhteissammekin, ei äiti välittänyt mistään, ei hän pyrkinyt koskaan korjaamaan suhteitaan isään tai minuun vaan kaikki koko ajan meni huonommaksi ja huonommaksi ja lopulta minullekin tuli vain viha häntä kohtaan. Nyt on vain viha. Kun näki ettei sille sairaalle ole mitään väliä, aloin kyseenalaistaa itselleen sitä miksi minä yleensä tuen häntä, kun hän ei tee pienintäkään tekoa vastaan. Minä muutuin mutta äitini ei muuttunut miksikään, eikä hän edes yrittänyt korjata välejä paremmiksi. Henkisesti sairas ja umpilaiska, eikä nähnyt itsessään tai omissa asenteissaan mitään väärää, tai nähnyt yhtään vaivaa asioiden korjaamiseksi. Hän vain tekee mitä tekee ja kärsikööt muut siitä. Sekin oli mitätöintiä ja väheksymisen osoitus, ettei hän edes yrittänyt mitään tehdä paremmaksi, ei tarvinnut, lapset ovat sitä varten että ne käyvät kaupassa hänelle ja tekevät asioita hänen puolestaan, ei niiden vuoksi tarvitse tehdä hänen mitään. Hänen elämänsä oli sitä että kaikki tulee lapsilta hänelle päin, oli hän sitten millainen tahansa. Kyllä äiti oli pahasti henkisesti sairas yksilö. Jokainen jotenkin näkee omat virheensä ja yrittää korjata omalta osaltaan asioita, mutta äiti ei nähnyt itsessään mitään, hän oli täysin sokea itselleen ja luuli siksi olevansa virheetön, muissa on aina vika.

Äiti ei arvostanut yhtään lapsiaan, hän arvosti ulkopuolisia ihmisiä, mutta oma perhe ei ollut minkään arvoinen, siksi hän aina oksensi pahat asiansa lasten päälle koska lapset ovat äidille kuin viemäri, viemäri kelpasi kun äitiä oksetti, mutta muuten viemärit ovat inhottavia eikä niitä arvosteta lainkaan. Äiti vain liikkui kuin virtahepo märehtien eikä välittänyt mistään. kaikki kyllä väistävät sitä jos se ei liiku. Minusta rupesi tuntumaan että on kuin kahleissa kiinni tuohon terveeseen vammaiseen eikä ole keinoa päästä irti. Äiti teki itsestään vammaisen lasten silmissä saadakseen lapsiltaan sääliä ja sitä kautta palvelua itselleen. Olihan äiti todennäköisesti henkisesti hyvin vammainen ja minä jouduin sitä paskaa kuuntelemaan vuosia ja sitten se alkoi vaikuttaa minuunkin ja se vaikutus näkyi vihana. Koska äidin vamma oli päässä ja hän pystyi sen peittämään ihmisiltä milloin tarvitsi se ei näkynyt aina kuin perheen sisään. Se alkoi v.tuttaa että ihminen joka on näennäisesti terve, häntä pitää kuitenkin jatkuvasti olla läsnä tukemassa. Turhauttavampaa ei voisi elämä olla, tukea ihmistä, joka on täysin sairas, mutta jonka sairaus täytyy piilottaa muilta ja esittää että hän olisi terve. Ulkopuoliset näkevät äidissä terveen yliystävällisen ihmisen, mutta minä näin perheen sisältäpäin katsottuna hänessä perkeleen ja pirun joka vain vainoaa kotona, eikä tee muuta mitään. Sama ristiriita voi varmasti olla myös narsistien kanssa.

Kun kävin terapiassa muutuin ihmisenä ja äitini luuli että nyt minulta "sairaus" on parantunut ja hän voi jatkaa samaan entiseen malliinsa, se oli väärä luulo. Äitini ei muuttunut miksikään, hän ei nähnyt yhtään vaivaa muuttua, hän oli aina sellainen kuin oli ja aina mielestään oikeassa ja hän sai tehdä mitä halusi mutta minulla olisi tiukat säännöt. Ei toiminut tuo enää minulle.

Jos äidillä oli käsitys että ystäviä saadaan tekemällä heille työtä ja palvelemalla saatuja "ystäviä" vastineeksi siitä että voi ylpeillä että on heidän ystävänsä, silloin varmasti myös tarkoitti että saat olla hänen lapsenaan jos teet täitä hänelle ja hyödytät häntä. Noiden äidin ystävien ei tarvinnut koskaan tehdä muuta vastaan kuin äiti sai sanoa heitä ystävikseen. Äiti maksoi hinnan että sai sanoa johtajaa ystäväkseen. Noilla ystävillä oli hieman korkeampi statusarvo kuin äidillä ja äiti maksoi hintaa siitä että sai sanoa että he ovat hänen ystäviään. Äiti meni automaattisesti aina piikatytön asemaan heidän suhteensa. "Ystävät" pääsivät melko vähällä he vain olivat ja hyväksyivät äidin teot, koska hän teki ilmaista työtä tai antoi aina jotain. Jos hän ei tee töitä hankkimilleen "ystäville" äiti pelkäsi että he hylkäävät hänet ja samaa mallia käyttäen jos lapsi ei hyödytä äitiä, lapsi ei ole hänen lapsi. Kun lapsi ei hyödytä äitiä hän hylkää lapsen. Se saattoi olla noin julma maailma äidin pään sisällä, kaikella oli hinta ja ystävyydestäkin joutuu maksamaan. Äidistä se oli normaalia. Tuollaista samanlaista ostamista äiti käytti myös lapsiinsa. Koska äiti ei olisi selviytynyt itse hänelle muodostui lapsistakin aina tärkeimmäksi se joka häntä palvelee. Epätasa-arvo. Jos äiti olisi ollut täysin omillaan pärjäävä, lapset olisivat olleet hänelle tasa-arvoisia, nyt siinä oli aina että hän arvostaa eniten sitä joka hoitaa hänen asioitaan ja muita ei lainkaan. Jos äiti olisi ollut yhteistyössä isäni kanssa silloin heidän elämänsä olisi rakentunut itsenäiseksi ja omatoimiseksi mutta nyt kun äiti oli henkisesti sairas sitä yhteistyötä ei syntynyt ja minulle lankesi auttajan rooli, olin liian tärkeässä roolissa vanhempiini katsoen. Isäni olisi ollut valmis tekemään mutta äiti esti sen olemalla kielteinen kaikkeen. Ajokortti ja auto, jos he olisivat hommanneet nuo kaksi asiaa, solmu olisi purkautunut mutta äiti esti senkin suhtautumalla hyvin negatiivisesti isäni ajokorttipuheisiin kun hänen olisi pitänyt siinä tilanteessa kannustaa isääni menemään autokouluun. Saiko hän siskoltaan ohjeet kiusata isääni, äitini oli sairas idiootti joka voisi noin tehdä, ehkä äiti olisi vaatinut isältä alistumista ennen kuin hän on samaa mieltä. Ehkä isäni olisi täytynyt ostaa tuo kannustaminen äidiltä alistumalla hänelle.

Toisaalta taas äitini sai suhteettoman suuren vaikutusvallan olemalla negatiivinen ja passiivinen, estämällä toisen aikeet, hänet olisi oikeasti pitänyt potkaista helvettiin siitä tieltä että toiset pääsee tekemään, mutta äiti sai sairastaa vapaasti. Suhteeton valta tuli lisäksi siitä että äidillä oli tukijoukkonsa, siihen kuului myös oma siskonsa perhe, silloin tuollainen vähä-älyinenkin sai valtaa. Ja hankalin on tuollainen hullu joka oikeasti pitäisi pistää vaikka väkisin kuriin ja syrjään ettei hän suista koko perhettä ojaan, mutta koska väkivaltaa ei käytetty tuo hullu sai tehdä mitä teki ja toiset kärsi. Kun äiti oli valehtelemalla ja eriarvostamalla ja manipuloinneilla saanut perheensä hajotettua ei muodostunut yhteistä rintamaa joka olisi yhdessä todennut äidin olevan sairas. Äiti olisi täytynyt viedä vaikka väkisin pakkohoitoon, mutta se ei onnistu jos perheessä ei ollut yhtenäisyyttä.

Voi olla myös että äidin suvussa saattaisi olla tapahtunut aiemmin jokin sukurutsa, sisäsiitos, tai muu vastaava, jonka vaikutukset näkyivät vielä äidissäkin jonakin älyllisenä kehitysvajeena, jotain äidin puolen suvussa on saattanut olla äitini äidin puolella.

Siksi kaikki meni perheessä täysin penkin alle, yksinkertainen ja sairas idiootti luuli olevansa aina oikeassa ja luuli luoneensa kaiken yksin ja tehneensä maailmassa eniten töitä. Äiti vielä saattohoidossa ollessaan sai papinkin vielä tulemaan uudelleen ensimmäisen käynnin jälkeen kuuntelemaan äidin säälinhaku-juttuja pakolaisuusajasta ja tietenkin kaikki jutut siitä entisestä ajasta, omasta perheestä ei tietenkään sanaakaan sanonut. Äiti osasi olla niin säälittävä että hän juoksutti pappiakin vielä kuolinvuoteellaan. Hän oli niin viattoman säälittävän oloinen siinä että luuli että siinä on varmasti itse pyhä henki, jätti mainitsematta millainen piru hän oli ollessaan äitinä, siksi varmaan kaikki äidin jutut siinäkin tilanteessa käsittelivät aina vain äidin lapsuutta. Oli se melkoinen veitikka. Ehkä ne perheasiat hän ajatteli käsiteltävän kuolemansa jälkeen ja tässähän ne nyt tietysti tulevatkin.

Äiti ei tarvinnut mitään, hän sanoi ettei hän tarvitse mitään, hänelle kelpasi asunnoksi mikä tahansa hökkeli tai koju tai vaikka telttakin. Hänellä ei ollut itsellä pienintäkään pyrkimystä nousta ylös siitä paskasta jossa elettiin. Hän oli kuin ne juopot jotka elävät asuinkelvottomissa röttelöissä ja nauttivat muulla tavoin elämästä, äiti oli samanlainen luonne, ei hän koskaan edes yrittänyt kohentaa ympäristöään. Yhtä aikaansaamaton. Ei hävennyt mitään. Jos äiti olisi ollut yksin, mutta koska siinä olin minä mukana, ja minä olin normaali ihminen jolle on sekin tärkeätä millaisessa ollaan, niin kyllä minä kärsin kovasti siitä ihmisestä. Aivan sama kuin olisi asunut alkoholistin kanssa, yhtä vaikeaa, koska mikään muu ei edennyt tai kehittynyt kuin äidin pahat tavat. Tuollaisesta sairaasta kärsin kovasti, joutui elämään samaa ojanpohja elämää kuin äiti itse. Äiti oli liian tyhmä huomatakseen mitään asiaa. Hän oli niin tyhmä ettei edes huomannut että hän itse oli tyhmä, siihen tarvitaan todella tyhmä ihminen. Jokainen voi olla tyhmä, mutta sen huomaaminen korjaa asioita. Mutta sellainen kuin äitini, joka luuli olevansa kaiken yläpuolella oli liian tyhmä huomatakseen omaa surkeuttaan. Varmaan siinä äidillä oli laiskuutta ja tyhmyyttä ja henkistä sairautta mukana, se oli ehkä noiden sekasotku. Joka ei ole asunut passiivisen ja negatiivisen ihmisen kanssa ei ymmärrä asiasta mitään, ne jotka ovat eläneet vaikka alkoholistin kanssa tietävät että passiivista ja negatiivistä ihmistä ei saa mitenkään tekemään mitään, se vaan lojuu kaiken esteenä, eikä sille mahda mitään. Ainoa keino olisi hylkääminen mutta jos tuollaisen säälittävän ihmisen jättää niin se tuntuu kuin rikokselle vaikka se oli enemmän rikos minua kohtaan. Säälittävää ihmistä pitää auttaa mutta ei säälittävää paskiaista, kuten äitini oli, sellainen pitäisi jättää kylmästi.

Äidissäni oli paljon samaa kuin alkoholisoituneessa serkussani joka oli olevinaan puheissaan aina iso johtaja mutta oli kuitenkin säälittävä työtön juoppo ja kaikki pelkkää paskapuhetta. Mutta itse he jotenkin uskoivat omiin valheisiinsa. Taikausko on yksi tyhmyyden merkki ja se taikausko oli äidillä kova, taikauskoa on myös usko kohtaloon että epäonni tai onni on määrätty ja kirjoitettu etukäteen. Meidän epäonnemme oli erikoisen tyhmä äiti. Sitä ei tarvinnut ennustaa sen huomasi jo äidistä. Olisi kyllä voinut ennustaa ettei mikään onnistu, äiti olisi ihmetellyt mistä sen voi tietää, hän ei olisi ymmärtänyt että sen pystyi tietämään hänestä itsestään, siitä millainen hän oli. Taikauskoiset kuten äitini oli, ovat jotenkin henkisesti jälkeen jäänyttä sakkia. Mitään ei ole kirjoitettu tähtiin ja ennustajat ovat vaan älykkäitä ihmisiä jotka päättelevät asioita tai tietävät asioista, he vetävät tyhmiä höplästä, todella tyhmät ihmiset luulevat ja uskovat että he saavat tietonsa jostakin tuonpuoleisesta. Äiti oli juuri tuollainen tyhmä, eikä hän ymmärtänyt että joku meistä voisi tietää etukäteen asioista mitä tulee, se on asioiden yhteenlaskua että yksi tiedetty asia + toinen tiedetty asia onkin täysin kolmas asia jonka voi tietää etukäteen, mikä se on. Tuota äiti ei lainkaan ymmärtänyt, miten se voi olla mahdollista että sen voi tietää etukäteen. Äidille kaikki oli arpapeliä mikä sattuisi tulemaan, siksi hänellä ei ollut johdonmukaisuutta missään vaan kaikki oli yhtä sekaisin kuin hänen oma päänsä.

Äiti rellesti ja sai itselleen jotain arvoa toisten ihmisten saavutuksilla. Koska äidillä ei ollut omia saavutuksia hänen saavutuksensa oli että hänen "ystävänsä" ovat jotakin, tai hänen "ystävillään" on jotain, siitä sataa sitten kunniaa äidillekin. Äiti ei ollut ylpeä että hänen perheellään olisi jotain, hän oli ylpeä siitä että hän tuntee ihmiset jotka ovat jotakin (johtaja), tai joilla on jotakin ( vaikka talo). Äiti sai itselleen noista asioista jotain itselleen, eikä silloin omalle perheelle hänen tarvinnut hankkia mitään, hän eli kuin ulkopuoliset ihmiset olivat hänen perhettään, se mitä he ovat saavuttaneet on äidin ansiota, hän voi ylpeillä sillä. Koska omilla lapsilla ei ollut sellaisia saavutuksia äidin hyväksi josta äiti olisi osannut olla ylpeä, hän ylvästeli sitten ulkopuolisten saavutuksilla, aivan kuin ne ulkopuoliset olisivat hänen omia lapsiaan, kunnia heidän saavutuksistaan tulisi äidille.
Äiti voisi olla ylpeä noista "lapsistaan", hän huijasi itseään tuossa. Äiti li liian tyhmä ymmärtääkseen mitä hänen omissa lapsissaan olisi arvostamista, hän arvosti vain sitä mitä ulkopuolisilla oli, hän ei osannut arvostaa sitä että koska hän on sairas, lapsella on iso työ tukea häntä jatkuvasti, että hän voisi elää ongelmitta. Lapsella olisi pitänyt olla jokin titteli, sitä hän arvostaisi.

Äiti oli arka itsensä puolesta, hän pelkäsi jos hän ei miellytä ulkopuolisia ja sen eteen hän uhraisi vaikka lapsensakin. Hän mielisteli ulkopuolisille vaikka hänen olisi pitänyt pitää lapsensa puolta, kärsiköön lapset kunhan ulkopuoliset vain silittävät äidin päätä ja hyväksyvät hänet, muulla ei väliä. Tuollainen on "kaikkien kaveri". Ehkä äiti oli hyvä äiti siihen lapsen ikään saakka kun lapsi oikeasti tarvitsee lapsenvahdin, mutta sen jälkeen äiti oli enää lapsen elämää rajoittava tekijä joka yritti saada lapsestaan itsensä kopiota. Ehkä periaate oli se että äiti kopioi tavat siskoltaan ja lapset kopioivat sitten ne tavat äidiltään. Voisi toimiakin jos tavat olisivat hyviä, mutta tässä tapauksessa ne eivät olleet.
Äidin siskon perheessä, siellä sen perheen äidillä oli totaalinen valta, kuulin kun hän haukkui poikansa avovaimoa pojalleen huoraksi ja poika vain katseli nöyränä lattiaa uskaltamatta sanoa mitään vastaan. Se oli osoitus mikä sen perheen sisäinen rakenne oli, meidän äiti ihaili tuota siskoaan koska hänellä oli ehdoton valta tehdä mitä vain perheessään, eikä toiset uskaltaneet vastaan asettua. Äiti olisi halunnut olla samanlainen. No meidän äidillä oli se toinen keino, ei huutanut mutta oli aina täysin passiivinen ja röhnötti asioiden edessä, eikä mikään edennyt, kaikki asiat jumiutui äidin takia vuosikausiksi. Äidin touhu oli vielä v.ttumaisempaa kuin tuo hänen siskonsa huutaminen omalle perheelleen, siellä kuitenkin asiat eteni, sen perheen äiti oli kyllä asioissa mukana ja hän suunnitteli mitä seuraavaksi tekivät. Hän ei livahtanut kylään ja pakoillut asioita karkuun kuten meidän äitimme teki. Äiti olikin hyvin arka joka ei uskaltanut yhtään mitään, ei luottanut itseensä, saati sitten omaan perheeseensä, hän tuhosi sillä koko perheen tulevaisuuden. Kun äiti näki että hänen siskonsa on vahva omassa perheessään hän ajatteli että hänen siskonsa olisi joku laajemmaltikin valtaa pitävä, äiti ei käsittänyt että kotivalta on täysin eri asia kuin valta muualla. Siksi äiti ajatteli että hänen siskonsa voisi käskeä ja huutaa meillekin mutta toisin kävi, äidin sisko oli hyvin ystävällinen meille muille mutta äidille hän ärähteli, koska äiti kävi hänenkin hermoille.

Äidin sisko oli siinä suhteessa aivan normaali ihminen jolla oli rohkeutta pakottaa itsensä tekemään asioita, vaikka kaikki osaaminen ei olisikaan hallussa, hän oppii siinä samalla. Äiti taas luuli että hänen siskonsa tietää kaiken valmiiksi ja häneltä voi kaikki asiat kysyä ja hän tietää aina oikean vastauksen, tuo ei toiminut, äiti sai vastauksena aivan mitä tahansa. Äiti oli taas arkaakin arempi eikä uskaltanut mitään peläten epäonnistumista, hän luikki vain asioita karkuun ja jätti asiat oman onnensa nojaan. Äiti ei ollut rohkea ihminen, sen näki myös siitä että kun hänen siskonsa ärähti jostakin äidille, äiti muutti heti oman mielipiteensä samaksi kuin siskollaan oli, ettei sisko suuttuisi hänelle. Äiti oli olevinaan oman perheensä sisällä rohkea, mutta heti kun oikeata ja tärkeää asiaa ryhdyttiin puhumaan, äiti katosi kuin tuhka tuuleen, hän ei uskaltanut edes mukana olla. Äiti oli siskonsa varjo, täysin päinvastainen ihminen, mutta hän olisi halunnut olla samanlainen. Koskaan äiti ei pohtinut miksi hän on niin arka kuin on, vaikka perheen asiat menivät hänen takiaan pilalle, ei hän muuttunut yhtään rohkeammaksi, päinvastoin, entistä enemmän vain pakoili ja sanoi ettei ole mistään vastuussa, hänelle ei kuulu mikään asia.

Äiti itse luuli menettävän maineensa jos hän epäonnistuisi, voi vain kysyä: minkä maineen, ei hänellä oikeasti ollut mitään mainetta, se maine oli valheellisena näkynä hänen omissa kuvitelmissaan. Jos äiti olisi vähääkään uskaltanut ja ollut rohkea, ainoa suunta hänellä olisi ollut vain ylöspäin, koska hän oli aivan pohjalla. Itse hän kuvitteli väärin olevansa huipulla ja 100% onnistunut ja hän putoaisi sieltä alaspäin jos epäonnistuisi. Mutta koska kaikki onnistuminen äidillä oli valhetta ja feikkaamista, ei sieltä olisi voinut oikeasti mihinkään alemmas pudota. Äiti ei tehnyt mitään, teot olivat nolla, mutta hän oli omasta mielestään tehnyt kaiken ja oli huipulla oleva onnistuja, tuo tarkoitti että hänellä oli täysin oma maailmansa, täysin eri maailma kuin normaali-ihmisellä. Arassa ihmisessä on se huono puoli ettei hän arvosta omaa perhettään, hän pitää kaikkea itseensä liittyvää huonona ja hän odottaisi vain että toiset olisivat rohkeita ja tekisivät, muiden onnistuessa hän tulisi sanomaan että hänen ansiotaan olikin kaikki. Jos toiset eivät onnistuisi, arka ei ole tietenkään ollut mukana, joten silloin hän säilyy "huipulla" menettämättä itse kuvittelemaansa 100% onnistujan mainettaan

Kun asiaa katsoo tuossa valossa se tarkoittaa että äiti halusi olla vain onnistujien seurassa, siksi jollakin hankittu titteli tai omaisuus tarkoitti äidille samaa kuin "onnistuja". Omaa perhettään äiti piti epäonnistujina, siksi emme kelvanneet hänelle. Äidille kelpasi vain onnistujat joiden onnistumisesta hänellekin sataisi lisää kunniaa. Jos hän olisi oman perheensä kanssa hänen itse itselleen kuvittelema maine alenisi, äiti halusi olla vain onnistujien kanssa joihin hän itsensä laski. Asetelma perheessä oli, äiti oli kuvitelmissaan onnistunut kaikessa ja muu perhe epäonnistunut kaikessa. Äiti ei kuulunut tuossa tapauksessa perheeseen, eikä hän katsonut olevansa perheenjäsen vaan joku ulkopuolinen jolle ei perheen asiat kuuluisi, hän menisi sellaisten kanssa jotka ovat valmiiksi onnistuneet, hän pääsisi siinä valmiille kunnian kattaukselle vaikka ei ole itse osallistunut mihinkään eikä mikään olisi äidin ansiota. Melko inhottava ihmistyyppi jos noin asiaa katsoo, vähän kuin hyönteinen joka imee verta toisesta.

Minullakin oli ja on edelleenkin se tunne että minä olen arvoton ja se on siitä johtuva kun en äidille kelvannut, muut kyllä kelpasivat, mutta minä en, ja siitä on jäänyt sisälle arvottomuuden tunne. Tunne on että jos minä sanon tai ehdotan tai tekisin, se ei kelpaa, koska se olen MINÄ joka ehdottaa tai tekee. Minä olen huono, arvoton, minä en pysty ehdottamaan sellaista että muut sen hyväksyisivät, koska se ehdotus tulee arvottomalta ihmiseltä, minulta. Enkä ole kenenkään ihmisen arvoinen, se on vaikuttanut siihenkin etten ole parisuhdettakaan koskaan edes etsinyt. Tuo tunne on pilannut minun elämääni ja siitä täytyy antaa kaikki kunnia äidilleni. Tunteesta on ollut vaikea päästä eroon, koska se tunne on kasvanut kiinni, se on ollut todellista elämää minulle, en ole kelvannut, olen ollut äidille merkityksetön ja sellainen jota hän ei koskaan kuunnellut eikä minun sanomiseni aiheuttanut mitään positiivista hänessä, kun sanoin, äiti vastasi siihen aina negatiivisesti. Tein sen johtopäätöksen silloin että minä olen ihmisenä niin huono, en ole mitään enkä merkitse mitään olen pelkkä nolla. Siksi meninkin aiemmin terapiaankin, sanoin siellä että olen huono ja epäilin olevani vielä sairas kun tunsin vihaa tätä mitätöivää äitiäni kohtaan. Myöhemmin tajusin että äitini olikin se nolla, hän oli vain niin tyhmä (ja sairas) ettei ymmärtänyt minua lainkaan. Mutta tunne jäi siitä huolimatta, en ole elänyt sellaista elämää joka olisi minulle positiivinen ja minun sanani merkitsee ja tekoni tuottaa hyvää. Olisin sille josta välitän arvokas ihmisenä ja takaisin tulisi minulle positiivista signaalia.

Äidille olin pahantekijä kun tein jotain joka kohentaisi elinympäristöä, olin syyllinen pahaan tekoon. Jos sanoin että jokin asia pitää korjata tai kohentaa tai jokin on huonosti. Tuo tunne on edelleenkin minulla, äiti vei kiinteän pohjan pois ja sen alla on vain upottavaa suota. Äiti tavallaan opetti väheksymisellä että ei saa tehdä mitään ja minun oma järkeni ja tunne taas sanoi että täytyy tehdä, muuten meillä ei ole mitään. Arvoton kuvaa ehkä lähinnä sitä tunnetta. Siksi minäkin tunnen vieläkin usein olevani arvoton. Aivan kuin ei olisi olemassakaan. Äidille siitä kiitos. Kaikenlaisia sairaita niitä onkin täällä äiteinä. Minulle jäi tunne että jos välitän jostain ihmisestä, hän pitää minua automaattisesti arvottomana ja olen hänelle merkityksetön. Välitin silloin äidistä kuten äidistä lapsen kuuluu välittää, mutta hän antoikin minulle aina takaisin negatiivista ja mitätöivää signaalia, minun mielestäni täysin väärää, joten se tunne on että jos välitän jostain ihmisestä, hän mitätöi silloin minut, koska minulla ei ole arvoa hänelle. En ole uskaltanut välittää, koska se ilman muuta tarkoittaisi sitä että toiselta tulee jotain huonoa vastaan minulle päin. Se satutti silloin ja sama satuttaisi taas, ei halua kokea enää sitä kipua.

Äiti rinnasti sen asian samaksi jos hän leipoo kakun ja teki työtä naapureilleen kuin hän teki jotain omalle lapselleen. Äidiltä puuttui se tunne joka äidillä tulisi olla omaa perhettä ja lapsiaan kohtaan. Äitinä tarvitaan enemmän ihmiseltä kuin naapureiden palvelijana, siinä pääsee pelkällä työllä mutta kotona pitäisi oll enemmän kuin jokin lahjusten antaja. Hän sai naapurit tyytyväisiksi antamalla lahjoja mutta kun hän yritti samaa lapselleen ei se onnistunut. Minäkin huomasin jo lapsena/nuorena että meillä on perusasiat todella huonosti, mutta äitikin vain antaa lapselle jotain pientä lahjusta että lapsi selviytyy aina seuraavaan päivään. Se oli todella selviytymistä päivästä toiseen, ei voinut ajatella asioita, piti vain odottaa mitä huonoa seuraavaksi tulee ja yrittää siitä selviytyä. Se oli ongelmien ratkomista keinolla millä tahansa. Äiti oli täysin kyvytön ja avuton ratkaisemaan mitään, vaikka kyse oli perheen tavallisista asioista, perusasioista. Hän "ratkaisi" asian niin että mitään ei tarvitse tehdä ja silloin kaikki oli minullakin vain selviytymistä, enkä pystynyt keskittymään mihinkään sellaiseen joka olisi minua edistänyt. Äiti varmasti rakasti meitä sisimmässään mutta hän ei voinut tuoda sitä mitenkään esiin eikä omien traumojensa vuoksi kyennyt tekemään mitään, niiden perusasioiden tekeminen ja ongelma asioiden ratkaiseminen onnistuneesti olisi ollut hyvää hoitoa hänen omiin ongelmiinsa. Nyt lapset saivat kokea sen saman kuin äitikin.

Isä oli aivan toisenlainen hän jätti traumansa sivuun ja teki, hän olisi tehnyt meille perusasiat kuntoon, mutta koska äiti ei kyennyt samaan se jäi häneltäkin tekemättä. Isän trauma tuli esiin aina silloin kun äiti provosoi sen näkymään, äidin täytyi tahallisesti ärsyttää isää että sai isän traumat tulemaan esiin ja niiden esiintulo tapahtui niin että hän suuttui äidille ja riitely alkoi. Sitten äiti manipuloi lapsiaan isästä kuin hän suuttui ei-mistään asiasta, se ei ollut niin, vaan isä suuttui aina äidin provosoinnista. Kun äiti oli aina passiivinen kaikelle ja sitten sen päälle vielä provosoi isää, siinä kävi isällä luonteen kiehahtaminen. Mikä teki äidin niin sokeaksi ettei hän nähnyt mitä tekee?

Äidin näkemykset olivat hyvin rajalliset, ja nekin oli muiden tuottamia ajatuksia hänen päähänsä. Hänellä ei ollut mitään omia näkemyksiä koska hän oli niin arka, siksi kun hänen siskonsakin ärähti äidille äiti oli samaa mieltä ja omaksui toisten ajattelun ulkoiset piirteet. Se minkä hänen siskonsa näki huonona sen näki myös äitikin hän ei uskaltanut ajatella eri tavalla koska pelkäsi. Arka ihminen oli helppo saada luopumaan omasta ajattelustaan ja ottamaan muiden ajatukset omikseen. Tuo oli todellista arkuutta, äidin arkuuden takana oli ettei äiti tiennyt asioita ja äidin oli turvallista ajatella toisen ajatuksia ja näkemyksiä koska hän ajatteli niiden olevan aina oikeita, sanoihan ne sellainen ihminen, joka oli äidin mielestä aina oikeassa. Hän oli henkisesti arka sairas joka ei uskaltanut kantaa perheestään lainkaan vastuuta. Vastuu loppui siihen kun pöytä oli pyyhitty. Isä kärsi mutta jollakin tavalla hyväksyi sen ettei äidin kanssa oikeita asioita pystynyt tekemään, varmasti sen vuoksi ettei äiti osoittanut milloinkaan että hän hyväksyisi isääni tekemään mitään. Ehkä syykin siihen löytyi, joskus aiemmin isäni oli äidin mukaan sanonut hänelle että hän rakastaa äitini siskoa. Ehkä äiti kosti tuota asiaa isälleni niin että koko perhe sai kärsiä siitä, ehkä siinä oli se syy miksi äiti tuhosi koko perheen tulevaisuuden. Koska isäni oli sanonut äidilleni rakastavansa hänen siskoaan, juuri häntä joka sai aikaan ja suunnitteli, oli perheensä "kapteeni", hän oli täysin päinvastainen kuin äitini. Mahdollinen syy olisi tuossa, kun sitten äidin häiriöinen mieli kosti, se kosto oli loputon eikä katsonut kehen kosto osuu ja ketä se vahingoittaa, se sattui ja vahingoitti lapsiakin, koko perhettä-. Henkisesti sairas ei tuota varmaan huomaa. Äiti ei kyennyt käsittelemään asiaa muuten kuin kostamalla, kostoksi ei riittänyt kerta, vaan siitä tulikin jatkuva. Asioita ei puhuttu käsitelty ja se asia jäi elämään noin.

Äiti käytti kaiken energiansa tuhoamiseen eikä rakentamiseen kuten hänen olisi pitänyt se käyttää, hän repi kun olisi pitänyt korjata asioita. Äidin kanssa asiat menivät aina alaspäin koska hän ei osannut muuta kuin estää oikeasti hyvien asioiden toteutumisen, tilalle olisi pitänyt ottaa keinotekoinen hyvyys ja käskystä tyytyväisen oleminen. Äidistä kaikki meidän elämässä olisi pitänyt olla näyteltyä ja valehdeltua, hyvän feikkaamista. Äiti itse oli piilottelija hän piilotti aina huonot asiat ja valehteli ja esiintyi kuin kaikki meillä olisi aina ollut kaikki hyvin, hän sivuutti sen todellisen huonon ja näytteli ettei huonoa ole olemassa. Äidille se oli roolipeliä ja itsensä korostamista valheella, mutta lapsille se oli pelkkää kärsimystä, huonot olot ei ole kenellekään hyvä asia. Lapsi ei ymmärrä miksi äiti näyttelee aina kaiken olevan hyvin, vaikka lapsi tuntee nahkoissaan kaiken sen huonon. Äidin kanssa ei keskusteltu asiat halki, vaan ne asiat aina sivuutettiin. Voisi ajatella että äiti oli kuin syöpä joka levitti etäispesäkkeitä meihin muihin. Äidissä oli perussyy ja trauma, sitä hän levitti perheessään aviomieheensä sekä lapsiinsa, me kaikki voimme pahoin kun äiti sairasti, eikä siihen huonoon tarvita kuin tuo yksi oikeasti sairas ihminen. Muissa se aiheuttaa pahoja reaktioita se kaivaa muista myös huonoa esiin, voisi myös ajatella sitä kuin allergiaa, äiti oli se ärsyttävä aine joka sai aikaseksi kaikissa muissa jonkin näkyvän reaktion, halusi muut sitä tai ei, sitä ei voinut estää.

Hän oli jäänyt kehitykseltään sille tasolle ettei hän osannut muuta kuin vahtia lapsia, sen vaativampaan työhön äidistä ei ollut, ja sekin miksi hän vahti koska se vahtiminen ja tarkkailu kuului hänen luonteeseensa. Lapsi ei huomaa sitä vahtimista mutta aikuiselle se tuottaa pahaa jos toinen vahtii vieressä. Hän oli perusluonteeltaan sellainen joka vahti ja "kyttäsi" ympäristöään koko ajan, teki kuin koiran työtä. Ulkopuoliset ihmiset tarvitsevat juuri tuollaisia jotka käyvät tekemässä vain työn ja lähtevät kotiinsa, mutta kotona ei tuollaista tarvita vaan sellaista äitiä joka olisi aina läsnä oman perheen asioissa ja ongelmissa. Äiti hylkäsi perheensä ja ryhtyi hakemaan ulkopuolisten ihmisten hyväksyntää itselleen. Hänellä oli siihen aikaa koska kotona hänen ei tarvinnut olla mukana asioissa kun kotityöt oli tehty, äiti oli täysin vapaa oman perheen asioista. Kotona kertoili kammottavia juttujaan pakolaisajoilta niitä sai kuulla, ne olivat äidille kuin raamatun kertomus jota piti toistaa koko ajan, se teki minullekin pahan olon kun äidillä ei ole sieltä mitään hyvää kerrottavaa vaan jos kertomusten aihe on aina huono ja negatiivinen, minua alkoi kuvottaa koko ihminen.
Häpesin häntä, jos äidin puolen suvun suurin saavutus on tyypiltään sellaisia että ne oksettavat, ei se mieltä ylennä, mutta sairaalla äidillä oli tietysti vain huomion hakemisen tarve ja tarve saada sääliä, ja tarve vaikuttaa lapsen mieleen tuollaisilla asioilla. Äiti oli tyytyväinen jos sai lapsissaan aikaan reaktion sillä kuinka hän on kärsinyt. Lapsen tulisi itkeä äidin kohtaloa, silloin äiti olisi tyytyväinen, mutta mitähän se tuollainen lapselle tekisi? Lapsen tulisi hyvittää äidin kokemat kärsimykset, olisiko se oikein lapselle?

Äiti siirsi noissakin omissa asioissaan vastuun minulle, minä olin vastuussa hänen kärsimyksistään. Näin on tapahtunutkin, minä kävin terapiaa hänen kokemustensa takia jotka äiti siirsi minulle aivan kuin ne olisivat minun syytäni. Tunsin syyllisyyttä siitä että äitini oli joutunut kärsimään pakolaisena ollessaan, koska hän kertoi niistä minulle, siitä johtuu tunne että olin syyllinen kaikkeen ja minun tulee kannatella äitiäni. Äiti ei itse tehnyt mitään muuta kuin kylvi koko ajan paskaa niskaan, aikomuksena saada sääli, mutta minä en ollut se oikea taho jolle hänen tuli reklamoida jos pakolaisena on kohdannut huonoa. Äidin kertomukset aiheuttivat minulle häpeän sekä syyllisyyden, ennen kuin tajusin että hän on hyvin pahasti sairas, joka on todella kokenut nuo asiat, mutta terapeuttina hän pitää minua. Hän ei mennyt oikeaan terapiaan, Minä en ole pystynyt poistamaan tuota paskaa mielestäni ja se aiheuttaa minulle vieläkin takaumia ja vihan tunnetta, jotka ei pitäisi kuulua minun elämääni. Siinä on jotain outoa tapahtunut jos minun täytyy vihata äitiä. Enkä saa sitä vihaa irti itsestäni, haluaisin hävittää tuon äidin kaikkine muistoineen elämästäni pois. Edelleenkin kannan niitä äidin traumoja harteillani, vaikka minä kävin silloin terapiaa, tuo sairas ihminen pääsi heti vaikuttamaan uudelleen ja hakemaan sääliä jutuillaan, minun olisi pitänyt päästä hänestä kokonaan eroon ja muiden ihmisten luo ja sitten vasta toipuminen olisi alkanut oikeasti, jouduin edelleen asumaan henkisesti saastuneessa ympäristössä, jossa äiti, jos vähänkin sain mieltäni paremmaksi, saastutti sen heti uudelleen. Mitään toipumista ei tapahtunut, terapia ei hyödytä jos joutuu palaamaan siihen ympäristöön samojen ongelmien luo, ne ovat heti vastassa. Terapiasta on hyötyä, sen uskon, mutta se ei hyödytä jos tilanne ei lainkaan muutu. Äiti ajatteli että nyt lapsi on terve ja hän saa kantaa lisää kokemuksiaan lapselle kannettavaksi. Hänen itsensä olisi kuulunut mennä hoitoon ettei hän sairastuta läheisiään, mutta koska äiti sai purkaa pahaa mieltään ja sairauttaan lapseensa, hän oli tyytyväinen, hän sai syyttää syyllistä, omaa lastaan. Sitä enemmän äiti nautti mitä enemmän hänen juttunsa lapseen vaikuttivat, silloin hän oli tyytyväinen kun sai aikaan toisessa reaktion ja näki vaikutuksen. Ehkä hän ajatteli että nyt lapsi näkee mitä äiti on kärsinyt ja kunnioitus äitiä kohtaan nousee, mutta toisin kävi, äiti teki itsestään vastenmielisen minunkin silmissäni.

Näin äitienpäivänä pitää muistella erityisesti äitiäni joka halusi aina kaiken huomion itselleen. Hän joko tyrkytti omaansa josta ei ollut mitään apua tai sitten hän esti kaiken mitä toiset ajattelivat ja aikoivat tehdä. Ei koskaan keskustellut mistään syvällisemmin, kaikki puhe hänellä kosketti vain sitä hetkeä joka oli, tai sitten vain hänen itsensä lapsuutta. Hän sai todellakin kaiken huomion, hänen vaivansa olivat koko ajan esillä, minullakaan koskaan ollut mitään, äitiä ei kiinnostanut kuin oma itsensä. Äiti kertoi koko ajan vain omista sairauksistaan ja se tuntui niin vastenmieliseltä touhulta, että minä en koskaan sanonut mistään mitään hänelle. Näki että se oli säälin hakemista, olemattomia verisuonia katkeili päästä, olemattomia sydänkohtauksia jos johonkin vähän vihlaisi äiti sanoi heti että "nyt katkeaa verisuoni päästä" tai "nyt ottaa sydämestä" ja piteli päätään ja sama valitus jatkui kaikessa. Mitään sairautta hänellä ei silloin ollut, ne olivat normaaleja vihlaisuja, joita jokaisella on, terveilläkin, mutta äidillä noita sairaskohtauksia tuli toistuvasti, jotka menivät saman tien ohi, mutta äiti ennätti jo sanoa kuolevansa. Tuollainen ei todellakaan ole normaalia touhua, siinä äiti sai lapset huolestumaan ja sitoutumaan palvelemaan häntä. ettei äiti vain kuolisi. Aikansa se huijaus meni läpi ja minäkin uskoin että äidillä olisi todella jokin, mutta viimein kun äiti teki kuolemaa jatkuvasti huomasi että sillä ole mitään ja se vain valittaa kuolevansa.

Sen ymmärtää jos äitikin oli tiedoiltaan ja taidoiltaan nolla että hänen ainut tapansa saada riittävästi huomiota lapsiltaan oli olla säälittävä, se että lapsi pelkää äidille sattuvan jotain on tehokas mutta pirullinen tapa vangita lapsensa.

Koska minäkin välitin äidistä annoin aina periksi etten aiheuttaisi hänen kuolemaansa, vasta myöhemmin tuli ilmi että äidin touhu oli itsekästä ja häiriöistä. Äiti oppi että valittamalla että "verisuoni katkeaa päästä" hän saa tahtonsa läpi ja muut tottelevat, pelottelu tuollaisella on tehokasta lapselle. Toivottavasti muut äidit eivät tee tuollaista omille lapsilleen se on halpa-arvoista työtä lasta kohtaan, sillä äiti sai muut tuntemaan huolta äidistä ja kun äiti näki että hän pystyy vaikuttamaan noin hän oli tyytyväinen. Se oli hänen keinonsa vaikuttaa, hyvin epäreilua ja ala-arvoista toimintaa. Äidille ei ollut mitään väliä meneekö lapsen elämä hukkaan hänen kanssaan kunhan lapsi tukee häntä että hän pystyy elämään. Eihän äiti pääse kauppaan, eihän äidillä ole autoa jolla sinne menisi, silloin minun velvollisuuteni oli auttaa häntä, antaa äidille omasta elämästäni se osa joka äidiltä puuttui. Mutta auttajan roolissa auttaa sai ja äiti sai mitä halusi, mutta auttaja menetti omasta elämästään eikä saanut mitään mitä itse olisi halunnut. Vaikka olisi kuinka avuton ja säälittävä pitäisi ajatella niitäkin jotka auttavat, auttajienkin täytyy elää elämänsä, äitikin olisi kahminut lapsen elämän itselleen. Luulen että äidille olisi pitänyt antaa elinvuotensakin jos se olisi vain ollut mahdollista että äiti eläisi täällä mahdollisimman pitkään, ainoastaan äiti oli merkityksellinen ja arvokas, minunkaan elämälläni ei ollut hänelle mitään väliä. Aivan kuin minulle ei olisi kuulunut elämää lainkaan vaan tulisin toimeen äitini elämän tähteillä palkkiona auttamisesta. Jos äidillä oli jonkinlainen vamma päässään hän ei olisi saanut vangita toista korvaamaan omat puutteensa, hänen olisi pitänyt tulla toimeen sillä mitä hänellä oli eikä ottaa jatkeeksi lapselta. Äidin olisi pitänyt tehdä yhteistyötä minun tai/ja isäni kanssani eikä olla itsekäs "kuningatar" jonka mukaan eletään, se yhteistyö olisi mahdollistanut minullekin oman elämän vaikka asuimme samassa talossa. Nyt äiti oli kuin diktaattori perheessään. jos ei tehty hänen mielensä mukaan joka käytännössä tarkoitti ettei saanut yhtään mitään, ei saanut tehdä yhtään mitään. Kaikki äidin kanssa johti aina siihen ettei mitään koskaan tehty, hän mitätöi kaikki perheen tarpeet, perhe ei tarvinnut mitään vaikka mitään ei perheellä ollut. Kun äiti sai kaupasta tavaransa, kun toin ne hänelle tietysti vielä äidin valitusten kera, siinä oli hänelle tarpeeksi.

Minä en enää osannut kunnioittaa äitiäni, hän menetti äidin arvonsa täysin, se kunnioitus karisi pois vähin erin, hän oli minulle enää jokin ilkeä noita-akka jota en enää sietänyt edes nähdä tuntematta vihaa. Hän oli rasisti minua kohtaan. En käynyt enää yhtenäkään äitienpäivänä hänen luonaan hänen lähtönsä jälkeen, olin niin täynnä vihaa häntä kohtaan, tunsin vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Olin monesta aikeissa mennä, mutta en mennyt, en onnitellut, enkä koskaan lähettänyt korttia hänelle. Enkä kävisi edelleenkään vaikka hän eläisi, haluaisin hävittää hänet ja hänen muistonsa kokonaan pois mielestäni, ne häiritsee minua edelleenkin. Viha on kova tunne kun se ajan mittaan vähitellen kasvaa, se ei tule yhdestä teosta tai toiminnasta vaan todella pitkäkestoisesta syrjinnästä ja halveksivasta toiminnasta. Vähän samaa kuin miksi tummat vihaavat valkoihoisia siellä missä valkoihoiset ovat sortaneet heitä ja pitäneet heidän ihmisarvoaan itseään alempana se alistaminen loppuu sitten kyllä tavalla tai toisella.

Äidillä oli omat traumansa mitä hallitsivat häntä eikä hän kyennyt katsomaan elämää kuin taaksepäin, se mikä puuttui oli tulevaisuus, sitä ei ollut lainkaan. Hän ei pohtinut vaan käytti menneitä tapahtumia kuin ne olisivat hänen omia saavutuksiaan, niillä voi nyt ylpeillä ja ne ovat kuin jotain mainetekoja ja saavutuksia. Muilla asiat ja kehitys olosuhteissa eteni, meillä ne pysyivät jäissä äidin henkisen jäykkyyden vuoksi ja ne pysyivät sellaisina. Äiti olisi tarvinnut hoitoa ja terapiaa jossa hän olisi saanut puhua nuo entiset asiansa ja keskittyä siihen mitä pitää tulevaisuudessa tehdä ja myöskin tehdä se. Nyt äiti piti minuakin terapeuttina, minä en osannut neuvoa kuinka niistä traumoista pääsee eroon ja siksi hän toisti niitä koko ajan. Äitiä itse ei tiennyt että ne mitä hän tekee ja kertoo ja millainen on olisi trauman aiheuttamaa. Hän ei tiennyt että hänellä on trauma, ja vaikka minäkin välillä suutuin hänelle ja aivan aiheesta hän piti minua syyllisenä, minun olisi pitänyt vain kuunnella ja kuunnella sitä traumaa niin kauan kunnes järki olisi hävinnyt.

Mutta tuo että jouduin elämään traumaisen kanssa aiheutti minulle trauman ja minulle alkoi tulla pahaa oloa enkä tiennyt mistä se johtui, se johtui äidistä ja siitä ettei meillä kotona käsitelty koskaan muuta kuin äidin asioita ja äidin trauma näkyi tekemisessä juuri vaikka jatkuva siivoaminen oli siitä johtuvaa. Hän teki kokoajan traumansa pakottamana. Minullekin tuli niin paha olo etten voinut olla paikollani ja kun kotona ei voinut tehdä mitään ajelin illat autolla, en voinut kotona olla. Se oli äidin aiheuttaman trauman merkki minussa. Minun olisi pitänyt olla tekemässä hyödyllistä kotona, mutta mitään ei voinut tehdä, koska äidillä ei ollut asioissa lainkaan mukana hänellä oli vain se hetki, äiti purki siellä traumaansa, eikä muuta. Kun äiti elämä oli vain se hetki siitä johtui vahtiminen ja toisen jatkuva tarkkailu, hänellä ei ollut muuta tekemistä. Sellaisessa ympäristössä ei pysty olemaan, jossa vahditaan koko ajan eikä mitään siellä saa tehdä.

Jos äiti olisi laitettu hoitoon tilanne olisi ollut parempi ja hänen kanssaan olisi ehkä voinut jopa elää, mutta henkisesti sairaan kanssa oleminen on mahdotonta. Kun äiti syyllisti aina lapsesta lähtien e tullut mieleen että äiti on se sairas enkä minä ole syyllinen mihinkään. Kun lapsesta saakka katsoi äidin käytöstä, sitä arkuutta ja epävarmuutta sai oppia siitä että maailma on jokin sellainen paha paikka ja siellä tulee pelätä ja piiloutua eikä uskaltaa tehdä. Äidin arkuus ja pelko oli lapsesta todellista ja oikeaa maailmaa ja se toi äidin maailmankuvan todeksi lapsille, vaikka ei nähnyt sitä uhkaa niin näki että äiti pelkää asioita ja on arka se oli lapsellekin uhkan kokemus. Ei ymmärtänyt lapsena että äidissä oli jotain erikoista, hän käyttäytyi ja suhtautui asioihin normaalista poikkeavalla tavalla, se jokin oli vain äidissä, ei muissa ihmisissä.
Vastaa Viestiin