Pohdiskelua

[Hubertuss]

Äitini ja hänen sukunsa porukka täällä olivat hyvin kateellisia, varsinkin isälleni ja kun he näkivät että he pystyvät typerän äitini kautta aiheuttamaan vahinkoa meille, he käyttivät silloin sitä hyödykseen. Äitini oli kyllä tuollaiseen riittävän tyhmä. Isäni oli parempi ja sellaista ruvetaan kiusaamaan koska kiusaajat halusivat asettaa isäni itsensä alapuolelle. Isäni ei esimerkiksi kehunut itseään mutta vaikka äitini siskon mies siitäkin edestä kehui itseään. Mutta se oli puhetta ja sitten he alkoivat tehdä äitini kautta isäni elämän hankalaksi ottamalla äitini kaverikseen jota kannustivat tekemään aina omaa perhettään vastaan. Äitini oli suosiota ja hyväksyntää vaille, joten hän teki mitä hänelle sanoivat ja palkkiona oli hetkellinen hyväksyntä ja rohkaisu äidille että sinä olet oikeassa, he ovat sinun puoltasi. Äitini oli riittävän tyhmä että uskoi siihen, koska hänestä tuntui että hän saa vallan perheessä, kun saa toiset omassa perheessään epäonnistumaan.

Äiti itse oli jäänyt jotakin vaille, joka laittoi hänet hankkimaan sitä puuttuvaa keinolla millä hyvänsä, vaikka sitten oman perheensä kustannuksella. Normaali terve ihminen ei tee noin kuten äitini teki, tuollaiseen touhuun täytyy olla hyvin sairas henkisesti. Äiti ei välittänyt vaikka itsekin eli, ainakin osittain, kurjissa oloissa, hänellähän oli kuitenkin paremmat olot ja edut työpaikkansa puolesta, kuin meillä kotona muilla oli. Se teki tietysti paljon äidille ja nosti hänet muun perheen yläpuolelle, koska hän pääsi saunaan ja suihkuun ja hänellä oli sisävessa työpaikallaan, toisin kuin meillä kotona ei ollut kuin pesuvati ja ulkovessa. Muutenkin äidin työpaikan olot olivat varmasti satakertaisesti asuinkelvotonta kotia paremmat. Mutta en koskaan kuullut äidin sanovan kotona meille, omalle perheelleen, että tekin tarvitsisitte ja ansaitsisitte parempaa, vaan hän käytti noita työpaikkansa etuja oman paremmuutensa osoittamiseen. Hän oli varmasti omasta mielestään ylempiarvoinen koska hänelle oli nuo edut järjestetty työpaikalla, noin sen täytyy mennä tuollaisilla henkisesti sairailla ihmisillä. Ei muuten pysty selittämään miksi joku haluaa olla omaa perhettään parempi, kuin syynä täytyy olla vähintään sairas itsekkyys ja saattaa olla muutakin asiaan liittyvää lisäsairautta henkisellä puolella. Moniko vanhempi viitsisi olla tuollainen? En usko että juuri kukaan vanhempi voisi katsoa kun muu perhe kärsii huonosta ja itse tuntea olevansa parempi, vaan kyllä siinä täytyisi jo sen verran omaa perhettään sääliä, ettei ainakaan vastustaisi että muukin perhe saisi jotain parempaa. Mutta täydellisen sairas täytyy olla jos tekee noin. Jokin todella paha täytyy olla luonteessa vikana. Ehkä lapsenomainen ajattelu että minulla on muilla ei olen silloin parempi. Ehkä hänellä oli lapsellinen paremmuus kilpailumoodi päällä. Vaikka nyt olisi itse ollut kuinka pakolainen tahansa, ei se normaalista ihmisestä tekisi tuollaista. Oliko se kosto meille vai mikä, sitä ei koskaan saa tietää. Äiti oli niin vajavainen ihminen ettei osannut mitään muuta tehdä. Ei osannut selittää mitään. Ehkä se pitää paikkaansa ainakin äitiini sopii tismalleen, että narsisti yrittää vaikuttaa ja jos ei saa aikaiseksi huomiota hyvällä niin sitten tekee pahalla.

Lapsena kun joutuu olemaan äitinsä "alaisena" kaikki pelot ja uhat joita äiti tuntee, joutuu lapsikin kokemaan. Ne jäävät lapsen mieleen todellisina vaikka ne olisi äidin sairaan mielen tuottamia ja hänen itsensä aiheuttamia. Niistä on vaikea lapsen päästä eroon myöhemmin, koska niitä ei ole lapsena koskaan epäillyt, että ne olisivat vain äidin sairaan mielen tuottamia. Tuollainen sairaalloisen arka ja pelokas kuten äitini oli, hoki meille koko ajan kuinka uhkia olisi koko ajan jossakin ja siksi ei kannattanut tehdä mitään. Tuollainen tarttuu helposti lapseen, eikä hän myöhemminkään osaa ja uskalla ryhtyä mihinkään, koska jotainhan voi sattua. Taivas voi vaikka pudota niskaan.. Isäni taas oli normaali ihminen, joka uskalsi ja olisi tehnyt ja uskaltanut jos hänellä olisi vain ollut kunnon vaimo. Kun ihmisellä on taito, hän uskaltaa, isän oppi on tarttunut minuunkin, minä pyrin aina tekemään ja ainahan on jonkinlainen riski kun jotain tekee, mutta se ei haittaa koska olet tehnyt ainakin parhaasi. Huomasin itsekin kun elin äitini kanssa että on mahdoton yhtälö että jos toinen on sairaalloisen arka ja kyvytön tekemään yleensä mitään elämässään ja vaikka toinen olisi normaali niin se arka syö kyllä sen potentiaalin tekemiseen kokonaan. Yksinkertaisesti se ei toimi lainkaan. Riski epäonnistumiseen kasvaa moninkertaisesti jos on tuollainen ihminen elämässä kuin äitini oli, hän aiheuttaa sen epäonnistumisen tyhmyydellään ja tekemättä jättämisellä, mutta syyttää sitten kaikesta kohtaloa. Hän tekee toiminnallaan varman epäonnistumisen kun pitäisi tehdä onnistuminen. Hän lietsoo pelkoja koko ajan, hän on se joka huutaa uppoavassa veneessä "me hukutaan" toistuvasti, mutta ei itse tee mitään estääkseen sitä. Hän nostaa vain omia pelkojaan esiin, lietsoo pelkojaan toisiin, vaikka hänen tulisi olla yhteistyössä toisten kanssa voittaakseen pelkonsa pystyäkseen tekemään asioita. Tuollaiset ovat pahimpia tapauksia ihmisinä, he saavat aikaan lamaannuksen niin ettei muutkaan kohta tee mitään. He ovat itse tosissaan, vaikka pelkonsa ovat täyttä valhetta ja aiheettomia ja se hämmentää muita. Tuollaiset ovat jatkuvasti lamaantuneita kauhusta joka tarttuu muihinkin. Kauhistelevat joka ikistä asiaa. Häviävät jokaiselle asialle. Elämässä äitinikin oli siis täysin saamaton nolla.

Tuollaiset kuten äitini ovat muualla harmittomia pullamummoja ainoita paikkoja jossa heidän toimintansa aiheuttaa vahinkoa on oma koti ja oma perhe. Tuollaiset eivät ymmärrä ettei kotona toimita samoin kuin vieraiden kanssa, he eivät ole sellaisia läheisiä ihmisiä joiden kanssa asioista voisi keskustella, vaan he ovat vieraita omille lapsillensakin heille täytyy kertoa aina vain hyvät asiat. Huonoa ei saa olla koska se ryvettäisi heidätkin. Äitikin oli vieras jolle olisi pitänyt puhua kuin vieraalle puhutaan, ja lapsen täytyi pitää asiat oikeasti omana kipeänä. Se oli näytelmää jossa kaikki tapahtuu pinnallisesti eikä mitään asiaa jäädä selvittämään, siirrytään vain seuraavaan kohtaukseen ja jätetään asiat taakse eikä välitetä. Äidille tulee liikaa harmia moisesta, äidin pitää lakaista lattia ja pyyhkiä pöytä ja lähteä kylään, ei äiti jouda asioitasi käsittelemään. Äidin mukaan kärsimys ja ongelmat ratkeavat kärsimällä ja hyväksymällä että niin huonosti asiat sinulla on, ei niihin ole mitään keinoa. Pitää vain alistua ja kärsiä ja hyväksyä kärsimykset. Kun olet tarpeeksi kauan kärsinyt, se ei tunnu enää miltään. Sinusta tulee tunteeton, kuten äidistäkin. Äiti opettaisi tuota lapsilleen. Siksi hän toimii kuin luonnossa eläimet, ei välitä, se on vain luonnonlaki jos sinulle sattuu jotain, sinusta täytyisi tulla samanlainen kuin emokin on. Tuo kostautuu myöhemmin lapsille. Luonnossa tuo on laki mutta ihmisillä se on huono.

Ehkä äiti tunteettomana oli itse lähempänä eläintä eikä osannut tai kyennyt antamaan lapsilleen ihmismäistä kasvatusta vaan enemmänkin välinpitämättömän, ei mahda millekään mitään tyyppisen, aivan kuin luonnossa eläinemo voi katsoa kun hänen poikasensa syödään siinä silmien edessä, eikä se mitenkään näytä tunteitaan tai yritä estää. Se ei mahda mitään sille mitä tapahtuu. Eläimillä tuon ymmärtää, mutta ei oikein ihmisellä. Ihmisemon tulisi näyttää että on lapsen puolta eikä sen puolta joka olisi uhka lapselle. Äiti oli juuri sellainen että valitsi sen puolen joka olisi alistanut ja uhannut lasta, hän valitsi omasta mielestään aina vahvemman puolen, koska itse oli luuseri, pelkuri ja raukka. Pelkäsi vain itsensä puolesta eikä siten puolustanut lapsiaan. Narsistihan kyllä on julma kasvattaja, hän järjestäisi lapselle sellaiset olot että lasten tulisi selviytyä jatkuvasti, sellaiset ne olivat olot meilläkin. Vuosikaudet pelkkää selviytymistä niin ettei voinut suurempia suunnitelmia tehdä, äiti itse oli se ongelma joka järjesti että oli jatkuvia ja toistuvia ongelmia, joista lapsen täytyi selviytyä. Silloin kun eletään selviytymismoodissa ei tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Äiti piti kyllä siitä huolen että siinä moodissa myös pysyttiin. Asioita ei saanut tehdä siten että olisi ollut pysyvämpiä ja kestävämpiä ratkaisuja, vaan kaikki oli tehty aina niin että ne eivät kauaa kestäneet. Pikaisesti ja kuin purkkaliitoksilla. Siinä kyllä aika menee elämässä eikä saa mitään aikaan. Narsistihan hyötyy epävakaista ja sekasortoisista oloista, jossa hän itse toimii ikään kuin "johtajana" sekoittaen vain asioita yhä enemmän. Siinä tilanteessa kelpaa heikoilla ominaisuuksilla oleva johtaja ja se on silloin narsistin paikka olla se johtaja.

Äiti piti itseään miestä parhaimpana ja ehkä hän tuli siihen tulokseen koska perheen ulkopuoliset pitivät hänestä ja todennäköisesti hän laski ihmisen paremmuuden sen mukaan kuinka paljon ympärillä olevat vieraat ihmiset hänestä pitävät ja kiittävät. Mitä enemmän äiti palveli ventovieraita sitä paremmaksi hän tunsi itsensä, hän oli pidetty juuri tuon ominaisuutensa takia. Äiti käytti sitä aseena perhettään vastaan ja hänen maailmassaan ihmisen arvo muodostui ehkä siitä kuinka paljon hän auttaa muita, ja jos muu perhe halusi olla häntä parempi heidän tulisi hankkia enemmän kiitosta ulkopuolisilta kuin hänen ja olla suositumpi muiden keskuudessa kuin hänen. Oma perhe olisi tarvinnut häntä mutta ei vain kotityön tekijänä, vaan myös toisenlaisissa asioissa. Hän todisti meille tuolla kuinka hyvä hän on, siis muiden palvelemisella, kun muut kiittivät se tarkoitti hänelle, että hän on parempi kuin oma perheensä on. Koska me muut emme nöyristelleen ulkopuolisille ihmisille emmekä saaneet siis kiitosta muilta, olimme äidin mielestä alempiarvoisia. Äidille saatu suosio oli se paremmuuden mitta, vähän kuin jollekin esiintyjälle voisi kuvitella sen olevan tärkeä. mutta ei tavalliselle ihmiselle. Äitihän tykkäsi esiintyä ja oli koko ajan äänessä, hän korosti koko ajan itseään.

Minullekin se on tärkeä että omalla perheellä on hyvät olot, minulla ei ole tarve lähteä naapureiden varpaita nuolemaan kiitoksen toivossa kuten äitini teki. Ehkä äiti tunsi olevansa halpa koska oli itsetunnoltaan heikompi ja halvensi samalla oman perheensäkin ettei se ollut enää mitään. Äiti kuvitteli että vieraiden ihmisten suosio kannattelisi häntä ja muiden kiitokset nostaisivat hänen arvonsa oman perheen silmissä. Tuolla tavalla ei saa oman perheensä arvostusta kyllä, vaan siinä käy päinvastoin. Äiti oli tuossakin jäänyt lapseksi, joka edelleen aikuisena haki sitä että häntä kehutaan. Kun ulkopuoliset kehuivat äitiä, hän sai siitä todistusta itselleen, että hän olisi hyvä. Mutta kun äitikin toisten suuntaan kumarsi näytti hän samalla omalle perheelle takapuolensa, se oli kyllä totta. Omalta perheeltä ei tule kiitosta vaikka hän kuinka tekisi muille ilmaista työtä. Tuollaisten ei pitäisi mennä naimisiin eikä tehdä lapsia, varsinkaan jos itse on jäänyt henkisesti lapseksi, joka elää muiden suosiolla ja kehuilla. Äidin saamilla kiitoksilla ei perhe tehnyt yhtään mitään, eikä äiti itsekään hyötynyt niistä, vaan keinotekoinen kiitosten kohottama itsetunnon kohotus ei toiminut lainkaan. Ainoastaan jos äiti olisi tehnyt jotain sellaista jota hän itse ja oma perhe arvostaisi, se olisi nostanut itsetuntoa aidosti. Väärä tapa lähteä muille ilmaiseksi piiaksi hakemaan itsetuntoa itselleen. Kiitoksilla ei kukaan elä.

Ehkä narsisti onkin keskenkasvuinen aikuinen joka ei pysty käsittelemään asioita oikean aikuisen tavoin? Kehittymättömyys näkyi äidissäkin monella tapaa, rahankäytössä tuhlaa, ei suunnittele mitään asiaa, asiat eivät ole loogisia vaan ne ovat miten sattuu, luovuttaa helposti kuin lapsi jos vähänkin vaikeampi asia, lyhytjänteisyys, yrittää kiristää toisia, näyttää koko ajan vain omaa tahtoaan, yrittää määrätä asiat oman mielensä mukaan, uhmaa, tekee asioita selän takana, ei pysty rakentavaan keskusteluun, elää vain tunteella, eikä käytä lainkaan järkeään. Aivan kuin lapsi olisi jäänyt henkisesti johonkin ikäkauteen ja kasvanut aikuiseksi.

Parasta olisi jos sairaalle saisi diagnoosin siitä mikä häntä vaivaa. Minäkin kompensoin äitini henkistä puolta niin että korjasin asiat aina tekemällä ne josta hän ei itse välittänyt lainkaan, niin ettei niistä tulisi katastrofia. Ehkä siitä tuli hänelle se kuva ettei mitään asiaa tarvitsekaan hoitaa. Se koituu raskaaksi tulee velvollisuuksia jotka kuuluisivat toiselle mutta toinen ei vain niitä mitenkään hoida. Diagnoosi henkisestä sairaudesta tai häiriöstä antaisi myös sen mahdollisuuden että silloin voisi jakaa vastuu muidenkin sisarusten kesken. Jos tilanne jaa sellaiseksi kuin meillä oli, että sairas äiti oli kuitenkin virallisesti terve, jolloin voi ajatella että eihän silloin sille yhdelle joka jää äidin kanssa, ole siitä kuin hyötyä. Noinhan olisikin ollut jos äiti olisi ollut terve, mutta koska hän oli sairas hänen kanssaan eläminen oli rankkaa ja äiti olisi pitänyt jakaa kaikkien kesken. Mutta koska olin yksin asian kanssa niin vaikea olisi ollut saada äitiä hoitoon. Muut sisarukset eivät olleet äidin kanssa tekemisissä ja heille oli sama kun vain olivat äidistä eroon päässeet. Mutta sehän on vain osoitus noiden sisarusten itsekkyydestä, asia ei enää kiinnosta kun oma perse on turvassa. Se on selvä merkki siitä että perheellä ei asiat olleet hyvin. Ehkä äiti sairastutti myös tyttärensä ja antoi mallin heille kuinka elämässä tulisi toimia. Alistamalla läheisensä saat heiltä etuja ja hyötyjä. Ainakin tuntee itsensä varmasti suureksi johtajaksi kun on alaisiakin.

Ehkä äiti on saattanut suosia minua joissakin asioissa, en osaa sanoa, koska meidän olot olivat alkeelliset ja erittäin puutteelliset niin ei siitä suosimisesta ainakaan mitään hyötyä minulle ole ollut. Mutta ehkä sisarukset ovat kateellisena nähneet asian noin. Ehkä sitten kun minä omalla työlleni olen saanut jotain aikaan he laskevat senkin äidiltä saaduksi hyödyksi ts. jos olen töissä ja saan palkkaa ja korjaan niillä rahoilla meidän elinolosuhteita he kateellisina ajattelevat että se oli äidiltä lahja minulle ja siitä kuuluisikin osa heille. Ehkä se kateus on tyypillistä narsistisessa perheessä ja etteivät narsistin lapset ole yhteyksissä toisiinsa. Narsistihan suosii eriarvoisuutta ja asettelee ihmiset arvojärjestykseen, se luo kyllä sellaisen ilmapiirin että siinä kateus kyllä kasvaa väkisin. Toisaalta se luo täydellisen välinpitämättömyyden ilmapiirin, asiat eivät ole sisaruksia kiinnostaneet koska ne ovat hankalia ja äiti on lisäksi hankala.

Äiti vahti ja kyttäsi, kun isä vielä eli, äiti seurasi kun isä teki töitä pihalla siirtymällä ikkunasta toiseen mistä näki aina isän. Ei puhunut mitään tuijotti vain ikkunasta kun toinen tekee ulkona töitään. Perheellä ei tullut koskaan sellaista vaihetta kuin tuossa tilanteessa luulisi tulevan, että hankitaan asunto tai talo jossa on mukavampi elää ettei ihan tarvitse elää kuin kerjäläiset. Äiti eli vain siinä hetkessä, kuin koira, vahti kaikkea mikä ympärillä liikkui, koskaan äidin suusta ei tullut mitä huomenna tehtäisiin tai ensi viikolla tai yleensä mitään tulevaisuuteen liittyviä asioita. Hän ei itse kyennyt ajattelemaan asioita eteenpäin ja meidän, aiemmin isän ja sitten minun, sanominen ei kelvannut lainkaan hänelle. Ulkopuoliset asettivat sitten hänelle ajatukset päähän, ne eivät olleet meidän perheelle edullisia, vaan niissä ajateltiin pitkälti ajatusten asettajien etuja. Neuvojat hyödynsivät siten äitiä, veivät häntä kuin pässiä narussa. Äiti ei halunnut tehdä mitään suunnitelmia meidän kanssa, oli täydellisen välinpitämätön omaa perhettään kohtaan, eikä ottanut osaa mihinkään asiaan oman perheen kanssa.

Narsistille oli tyypillistä myös selän takan puuhailu, eli lähdetään kertomaan muille, varsinkin uhrin lähiympäristölle, negatiivistä asiaa uhrin tietämättä, jolloin narsistin saa mustamaalattua uhriaan niin, ettei uhri pääse koskaan esittämään omia vasta-argumenttejaan. Jos uhri ei ole vielä muiden kanssa tekemisissä ja narsisti on sitä siitäkin edestä, saa hän mustata uhriaan aivan vapaasti. Uhrille voi tulla yllätyksenä jossakin vaiheessa kuinka kaikki nekin, joiden kanssa hän ei ole ollut missään tekemisissä pitävät häntä pahana, ilkeänä ja kaikin puolin huonona ihmisenä. Ehkä äidillä oli sellaisia lapsuudenkokemuksia itsellään jotka latistivat hänet ja kuten äidin omien sanojen mukaan hänen isänsä olisi mollannut häntä lapsena. Jos nuo mollaamiset ovat tehneet äidistä sellaisen että ulkoinen kehun saaminen on muodostunut hänelle tärkeimmäksi asiaksi elämässä ja se on vääristänyt oman sisäisen elämän ja tunteet. Tuo ehkä näkyi sitten äidin käytöksessä koko elämän ajan. Hän ei ole kyennyt nostamaan omaa arvoaan itse normaalisti vakaalle tasolle, vaan se itsearvostus on heilahtelevaa, välillä se oli pohjassa ja välillä huipussa, se ei asettunut sille tasolle jolla se olisi kuulunut olla ja kuten jokaisella on, siinä olisi pieniä vaihteluja. Mutta pohjan tai huipun väliä se ei jatkuvasti heilahtele.

Ymmärrän täysin isääni ettei tuollaisen ihmisen kanssa pysty oikeasti tekemään mitään, koska mieli muuttuu jatkuvasti ja rohkeus pettää heti jos pienikin ongelma tulee. Lisäksi äitikin turvautui ulkoisiin neuvonantajiin, jotka neuvovat aivan mitä heidän mielen juolahtaa ja neuvoillaan yrittivät hyötyä itse. Periaate on tuossa jotenkin oikea, jos et tiedä kysy muilta, mutta asia on täysin väärä, noissa oman elämän asioissa ei kysytä ulkopuolisten mielipidettä, vaan päätetään itse. Ei voi laskea ulkopuolisia sorkkimaan perheen asioita, ne kuuluisivat vanhempien tai oman perheen päätettäviksi. Äiti ei tajunnut että oma arvo lähtee ihmisen sisältä, ajatuksista, kun arvostat itseäsi, osaat arvostaa myös muita, jos et arvosta itseäsi et osaa arvostaa muitakaan, vaan silloin kerjäät muilta suosiota jonka luulee nostavan omaa itsetuntoa. Tuo oman arvon puute ehkä tekee ihmisestä itsekkään aivan kuin krooninen rahanpuute voisi tehdä joistakin ihmisistä varkaan. Arvoa yritetään saada keinolla millä hyvänsä eikä ne keinot saata olla reiluja toisia kohtaan, kunnia täytyisi saada kaikesta ja se yritetään vaikka varastaa toisilta. Oma arvo ja itsensä arvostaminen on täyttä valuuttaa ja tärkeintä valuuttaa ihmiselle. Arvon puute näkyi siinäkin ettei äiti osannut ottaa vastuuta, vaan ajatteli että jos tekee jotain niin on riski että joutuu myös vastuuseen. Siitä voi tulla jonkinlainen tahra. Se on juuri noin, jos teet jotain, olet vastuussa siitä ja se vastuu pitää kantaa ja hyväksyä. Tuollainen arvoton ihminen yrittäisi aina kuoria vain kerman päältä, saamaan vain parhaan osan, kehut ja kunnian, jolla hän nostaisi arvonsa, mutta se ei aidosti nosta. Arvo on sisäänrakennettu asia. Ei taida olla oikein lääkettä, jolla itsetunto nousee kun otat sitä pillerin päivässä. Kun arvostaa itseään pystyy tekemään päätöksiä ja kantamaan niistä myös vastuun, itseään ei saisi yli eikä aliarvostaa, molemmat ovat pahoja. Luulenpa että äidin itsekkyyden ja ongelmien takana oli juuri tuo oman arvon täydellinen puute. Tekeekö se ihmisestä narsistia en osaa sanoa, mutta paha on sellaisen ihmisen kanssa toimia, koska sellainen on arvaamaton joka pienestä risauksestakin pakenee asioita, hänestä ei voi koskaan olla varma tekeekö hän vai ei.

Kaikki asiat jäivät ohuiksi ja pintapuolisiksi, missään ei ollut asian vaatimaa syvyyttä. Se huomasi siitä, ettei mikään asia edennyt alkua pidemmälle, jäivät sellaiseen tilaan kuin aivan ne ne olisivat tehty ,vaikka mitään ei edes aloitettu. Jos asioista puhui hänen kanssaan seuraavan päivänä, hän oli kun ei olisi kuullutkaan koskaan asiasta, se oli toivotonta. Eikä hänellä ollut dementiaa tai vastaavaa, kuulokin oli tallella, hän ei kuunnellut lainkaan mitä hänelle puhuttiin kotona. Hän ajatteli jotain muuta kun hänelle puhuttiin, hän ei koskaan pysähtynyt silloin kuuntelemaan, vaan alkoi kolistelemaan ja kilistelemään astioiden kanssa, pyyhki pöytää tai alkoi lakaisemaan lattiaa. Hän näytti että hänellä oli kiire silloin tehdä kotitöitä jolloin hänen huomionsa kohdistui täysin puuhailuun eikä siihen mitä hänelle puhuttiin. Tai sitten hänelle tuli kiire lähteä kyläilemään jonnekin. Ulkopuolisten sanoman hän imi itseensä kyllä ja ne hän muisti. Aivan kuin olisin ventovieraan kanssa asunut jolle asiat eivät kuulu. Jälkeenpäin sen tajuaa kuinka totaalisen mitätöivä ja toista ihmistä halventava ihminen äiti oli, en ihmettele jos sisarukset ovat lähteneet heti kun vain mahdollista. Mutta siitäkin huolimatta vastuu äidistä olisi pitänyt jakaa kaikkien kesken.

Sellaisella asumisella ja todella huonoilla olosuhteilla kuin mekin elimme toi vain huonoa meille. Kun asuimme asuinkelvottomassa talossa ja elinolosuhteet olivat huonot sellaisia aina epäillään että mitä porukkaa olemme, pitää todistaa rehellisyytensä jatkuvasti koska ihmiset ovat sellaisia että ne mieltävät että laitapuolen kulkijat elävät kuin me. Sitten on että joutuu eristäytymään väkisinkin koska ei voi oikein kutsua ihmisiä kylään koska koti on karmeassa kunnossa. Ja kun se ei ole mikään tarkoituksella hankittu kurjuus vaan se on aitoa ihmisen surkeudesta johtuvaa. Siinä on ero, se joka on tarkoituksella elämäntapana huonoissa oloissa käyttäytyy aivan eri tavalla kuin äitini joka oli sellaisessa omaa saamattomuuttaan, silloin aivan kaikki on todella huonoa ja näkee että on jätetty tekemättä. Elämäntapana alkeellisesti elävillä ihmisillä on kuitenkin tietyt perusasiat hoidettu hyvin vaikka olot näyttävät alkeellisille. Äitini ei mahtanut millekään mitään, vaikka pihassa olisi entinen kaatopaikka äitini vain kävelee niiden roskien yli ja sanoo ettei mahda mitään. Äidin kanssa tuli aidosti kurjuus se ei ollut tarkoituksella tehtyä. Perusasiatkin olivat surkeasti eikä niille mahtanut mitään. Äiti oli siis aidosti tuollainen, hän ei näytellyt. Kun on aito kurjuudessa elävä ihminen kuten äitini, sellaisen elinoloja ei onnistu nostamaan vaikka miten yrittäisi. Tuollainen ei nosta itse tikkuakaan sen eteen että olot kohenisi. Aidosti sairas.

Äidin jututkin olivat aina karseita hänen vakio tarinansa oli aina kuinka he pakolaisina olivat tulleet ja heitä oli kuljetettu lastiproomun kannen alla ja ylemmällä kannella kuljetettu sikoja, jotka olivat virtsanneet ylemmälle kannelle ja virtsa oli valunut laudasta tehdystä kannen raoista heidän päälleen. Äiti kertoi mielellään noita juttujaan saadakseen ihmisiltä sääliä ja huomiota mutta sai aikaan ehkä jotain muuta. Kaikki jutut äidillä olivat jotenkin todella masentavia ja ne käsittelivät aina sitä kuinka äiti on kärsinyt ja kokenut huonoa. Tietysti hän yritti herättää sääliä ja saada myötätuntoa ihmisiltä, mutta minusta nuo jutut olivat kammottavia, jotka karkottivat ihmiset pois, eikä päinvastoin. Koti oli kammottava paikka kaikin puolin, mitään hyvää siinä ei ollut. Se oli sairaan ihmisen leikkikenttä ja sitä voisi hyvästikin sanoa kuin "hullujenhuoneeksi" koska siellä äidin jutut olivat kaikki jotenkin outoja. Jutut käsittelivät aina jotain sellaista asiaa josta äiti saisi sääliä, lapset eivät tarvinneet mitään koskaan, lapsilla oli aina kaikki hyvin. Tämä sama ongelma voi olla monelle muullakin perheellä, jossa vanhempi on "kärsinyt" niin paljon, ettei muita asioita olekaan olemassa, tuo syö kaiken huomion.

Siis asia jolle ei oikeasti voi enää mitään. Ainoa mille mahtaa jotain olisi ollut tulevaisuus, mutta siitä ei saanut puhua, se oli loukkaus äitiä kohtaan, lapsilla oli aina kaikki, vaikka meillä ei ollut mitään. Äiti eli kuin eläisimme yltäkylläisyydessä, sitä ihmettelen kuinka hän ei nähnyt miten kurjaa meillä oikeasti oli. Äiti oli ehkä leikkiessään kotia keksinyt leikkiin juonen että hänen lapsillaan on aina kaikki hyvin, eikä mitään tarvitse tehdä sen eteen. Ei äiti ollut mikään oikea perheenäiti, ei edes sellaisen varjokuva, hän oli liian lapsellinen ja joka ei mahtanut asioille mitään. Enemmän lapsi ja huollettava kuin omat lapsensa. Siksi minustakin tuli kuin äitini vanhempi, joka saa aina olla auttamassa lasta hädässä, vanhemman ja lapsen roolit vaihtuivat ja se oli huono asia minun kannalta. Lapsen tulisi hankkia omat ihmiset elämäänsä ja sen myötä koko oma elämä, mutta vanhempi kulkee lapsena aina lapsensa mukana. Aikuisena sen vasta tajusi kuinka surkeasta ihmisestä äidissä oli oikein kysymys, hänestä ei ollut oikeasti mihinkään, enkä siinä liioittele lainkaan. Se oli jotenkin hyvin sairasta. Äiti oli itse kärsinyt varmaankin omasta mielestään niin paljon elämässä ettei hänen tarvinnut ajatella perhettään, vaan ainoastaan itseään. Hän haki lapsiltaan hyvitystä kärsimäänsä huonoon, lapsethan siihen varmaan olivat olleet syyllisiä ja velvollisia korvaamaan hänelle.

Se että autoin vei minun omat mahdollisuuteni, asia kääntyivät niin että minun tuli järjestää äidilleni asioita kuin hän olisi minun lapseni, silotella tietä hänen edessään, että äiti onnistuisi edes perusasioissa. Se söi kokonaan minun asiani, omat asiani jäivät taka-alalle kokonaan, kun aina täytyy olla sammuttamassa "tulipaloa" jonka äitini sai aikaan. Äiti oli sellainen ettei hän välittänyt mistään mitään, mutta sitten kun asiat menivät ojaan niitä piti olla nostamassa pois. Lopuksi se meni sellaiseksi että sai olla koko ajan tekemässä hänen eteensä. Vanhemman ei pitäisi olla tuollainen surkimus. Äiti ei itse tiennyt olevansa paha riesa ja rasite, vaan hän luuli että hän auttoi lastaan, kun lapsi teki kaiken hänen eteensä. Vaikka siitä hänelle sanoi, ei hän ymmärtänyt hän luuli että toinen sanoo leikillään. Äiti luuli varmaankin että muut ovat samanlaisia kuin hän on, eivät ole koskaan tosissaan ja valehtelevat kuten hän itse aina teki.

Niillä jotka pääsevät lähtemään elämässään puhtaalta pöydätä on peruslähtökohdat oikein. Heille jokainen teko vie asioita eteenpäin. Minun tilannetta voisi verrata todella likaiseen ja rikkinäiseen pöytään jonka sain eteeni joka on täynnä likaisia astioita joita minä itse en ole liannut vaan vanhemmat ovat jättäneet kaiken tekemättä, he ovat syöneet mutta eivät ole välittäneet milloinkaan siivota tai korjata pois mitään. Minä joudun siivoamaan ja korjaamaan työllä ja vaivalla kaiken ennekuin minulla on edes rikkinäinen pöytä. Siksi en arvosta ja katson ettei minun tarvitsekaan arvostaa tuollaisia ihmisiä kuten äitini oli, vaikka hän on synnyttänyt minut. En tuollaista äitiä haluaisi koskaan, jos saisin itse valita. Saman voin sanoa sisaruksistani, en ottaisi tuollaisia, vaan vastuullisemmat jotka antavat arvon muillekin kuin itselleen. Äitini henkinen p.askaperintö elää heissä vahvasti.

Kun autoin äitiäni menetin omasta elämästäni, omaan elämääni jäi aukko, jota ei pysty täyttämään, siitä puuttuu asioita joita minulla olisi pitänyt olla. Äiti oli säälittävä ja kun minä aina säälistä autoin häntä menetin aina vain omaa elämääni, johon jäi tyhjää, jossa minulla olisi pitänyt olla oma elämäni, oma perhe ehkä lapset ja kaikki muu joka sellaisilla ihmisillä on, joilla tyhjiötä ei ole. Minulta ne puuttuvat kaikki. Toisen auttamisesta koitui minulle itselleni vahinko. Olisi pitänyt päästä eroon siitä paskasta. Äiti oli aidosti säälittävä ja sellainen ei näyttele, se tehoaa kyllä. Eikä äiti koskaan tuntenut syyllisyyttä tai katumusta mistään, hänellä ei ollut eikä näkynyt koskaan niitä tunteita. Kun isäni kuoli äiti itki, mutta hän ei itkenyt isää, vaan sitä mitä isä teki hänelle kun meni kuolemaan, siis sääli vain itseään. Olisi pitänyt miehestään parempaa huolta. Psykopaatin tyylinen ihminen. Äidin diagnosoiminen sairaaksi olisi ollut helpottava asia että tietäisi olevansa sairaan kanssa tekemisissä. Silloin voisi vältellä tekemistä hänen kanssaan, eikä odottaisi hänen hoitavan asioita kuten terveet tekevät. Terve sairas on huono elämänkaveri, ei ole todettu sairaaksi koska häntä ei saa tutkimuksiin, hän on päällisin puolin terve, mutta sisältä täysin mätä ja sairas. Se sisimmässä oleva mätä näkyy vain läheisille muille näkyy terve ulkokuori.

Äiti oli sellainen joka näki vain että minulle annetaan, jos minä tein hänen suosikeilleen jotain kuviteltuna esimerkkinä että jos olisin tehnyt heille talon ja saanut palkaksi satasen, hän puhui vain että minä sain satasen hän ei koskaan puhunut mitä olin tehnyt sen rahan eteen. Hän sai minut näkymään sellaisena joka saa aina jotain tekemättä mitään. Ja äitini mielestä minä olisin heille vielä sen työstä saamani satasen velkaa ja minun olisi pitänyt tehdä uudelleen sen satasen edestä työtä vielä lisää heille. Noinhan se äidillä itsellään meni, kun hän vahti penskoja naapurille ilmaiseksi ja sai kiitoksen palkaksi hän jäi siitä kiitoksesta seuraavan päivän työt velkaa, noin tekee kun on seinähullu. Mitä enemmän äiti teki töitä sitä enemmän hän oli omasta mielestään velkaa työnteettäjille, samaa yritti minullekin mutta minä olinkin sellainen joka ottaa työstä rahan enkä jää mihinkään velkaan, palkkaa ei anneta lahjana, vaan tehdystä työstä. Tuo oli äidin älylle liian vaikeata käsittää. Äiti puhui suosiosta ja siitä että hänen on mukavaa olla suosittu, kun pyytävät häntä vahtimaan lapsiaan.

Äiti eli siinä hetkessä ei mitään tavoitteita tai suunnitelmia joita olisi voinut viedä eteenpäin. Isälläni sellaisia selvästikin oli mutta kaksi toisistaan noin poikkeavaa ihmistä ei sovi yhteen lainkaan. Tekevää on helppo terrorisoida ja senhän äitini teki, siihen ei tarvita muuta kuin ettei äiti ollut missään mukana ja vastusti kaikkea mitä isäni olisi tehnyt. Isäni oli sitä ikäpolvea ettei erottu avioliitosta vaan siinä oltiin vaikka olisivat kuinka huonosti sopineet toisilleen. Se että isäni teki itsemurhan oli samalla myös ero äidistä, lopullinen ero.

Äidin ei tietoinen toiminta-ajattelu oli päinvastaista kuin normaalisti ihmisillä on, hänen ajattelussaan ulkopuolisille asioille ei mahda mitään mutta ihmisen mieltä tulisi manipuloida siten että ihminen olisi tyytyväinen siihen, mitä hänelle annetaan ja tottelisi. Hänen oma tausta-ajattelunsa joka liittyi toimintaan oli minusta väärä. Siksi hänestä ihmistä tuli muuttaa, mutta asuinkelvoton koti, sille ei mahda mitään mikä se on, ja sen kanssa on vain tultava toimeen. Normaalistihan se on niin päin että ihmisen kanssa on tultava toimeen ja asuinoloille täytyy mahtaa jotain. Äidillä se oli juuri päinvastoin, hän yritti meitä manipuloida sopeumaan huonoihin oloihin ja sitten että meidän olisi pitänyt ihmisinä muuttua hänelle mieluisiksi ihmisiksi. Aikamoinen kuningatar. Siksi isän ja äidinkin välillä oli syvä kuilu ja riita koska äiti olisi yrittänyt tehdä aivopesemällä isästäkin sellaisen ettei isä tee mitään olosuhteille, mutta tottelee ja myötäilee vain äitiä kaikissa asioissa ja ylistäisi äitiä suurena johtajana, kaiken hyvän tuojana. Noin äidin siskoa ylistettiin omassa perheessään, osaksi ihan aiheestakin. Äiti olisi halunnut että samanlainen ylistäminen hänelle tapahtuisi meilläkin perheessä, vaikka perheellä olisi ankeaa kuin vankileirillä, eikä äiti tehnyt mitään minkään asian eteen. Hän näki oman siskonsa perheessä vain sen vallan, joka hänen siskollaan siellä oli, mutta ei nähnyt millä perusteella se valta siskolleen tuli. Se ei tullut aiheetta, vaan hän laittoi itsensä likoon perheensä asioihin eikä ollut kuin ulkopuolinen jolle asiat ei kuulu, kuten äiti meidän perheessä oli. Narsisti näkee vain vallan ja ihailee sitä, jospa hänelläkin olisi tuollainen valta, mutta ei näe että saadakseen sen vallan hänen tulisi "uhrata" itseään muun perheen mukana oman perheensä eteen. Sitä äiti ei tehnyt. Olen lukenut että tuollaista aivopesua harrastivat ennen kommunistit Neuvostoliitossa, he yrittivät kääntää leireillä toisinajattelijoiden ajatusmaailman kommunismin mukaiseksi ja seurauksena oli huomattavasti kohonneet itsemurhat toisinajattelijoiden joukossa.

Ihmisen mieltä ei tulisi puoskaroida. Narsistit ovat ehkä juuri tällaisia kotipuoskareita jotka yrittävät aivopestä läheisensä ja siksi läheisille tulee sietämätön olo, kosketaan sellaiseen alueeseen, joka tulisi jokaisella ihmisellä olla itsensä hallinnassa. Siksi minäkin kävin terapiassa äidin takia, oli pakko mennä, koska tuntui niin huonolle. Siellä minulle avautui mitä äitini oikein tekee, hän yritti saada minua minua muuttumaan hänen oman normaalista poikkeavan ideologiansa mukaiseksi ihmiseksi. Hän ajatteli vain omia etujaan ja yritti tehdä minustakin malliperheenjäsenen joka kannattaa äidin ideologiaa sokeasti, tekisi vaikka vääryyksiä toisille jos hän vaatisi, olemaan vaatimaton ja asua vaikka maakuopassa ja elää hänen ja hänen siskonsa perheen hieman sairaan ideologian mukaisesti. Systeemi olisi suljettu ulkopuolisilta, aivan kuten äiti yritti sitä sulkea mallinaan siskonsa perhe, joka piti kaikki asiat verhon takana, aivan samoin kuin itänaapurin kommunismi-ideologiassakin oli, eikä heidän asioista ulospäin tullut mitään tietoa. Ennekuin koko valtio romahti ja sitten paljastui kaikille millainen sairas systeemi se oli ollut. Ehkä kommunistijohtajat ovat itsekkäitä narsisteja ja samanlaisia johtajia ovat pienessä mittakaavassa, oma perheen sisällä olevat narsistit, sehän on myös suosimista, henkistä teloittamista ja rangaistuksia ja siellä on yksi suuri johtaja jota kansan (perheen) tulisi palvoa ja totella.

Ainoa keino suistaa narsisti vallasta olisi kotonakin vallankumous, mutta narsisteilla on oma kannattajajoukkonsa joka meidänkin tapauksessa oli se porukka jolle äiti teki töitä ilmaiseksi, jakoi heille aina kaikkea vastineetta, hän sai tukijoukkoja jolloin tämä sairas johtaja sai kotona vallan. Koska muut, minä ja isäni, ajattelimme oma perheen etua, keskityimme siis siihen, emme mielistelemään ympäristöä saadaksemme hyväksyntää, äiti touhusi myyräntyötä vieraiden kanssa, myyräntyötä joka olisi johtanut että hän saisi alistettua meidät mielivaltansa alle samoin kuin siskonsa perheessä tapahtui. Äiti tuhosi perheen keskinäisen sidonnaisuuden, koska ei ollut oikeasti meidän perheen äiti, vaan ryhtyi etsimään muita hänelle arvokkaampia ihmisiä joiden tekoäidiksi hän tunkeutui. Äiti ajatteli vain itseään ja se näkyi jokaisessa asiassa enemmän tai vähemmän, kaikkiin asioihin se kuitenkin ulottui, eli perheen olisi pitänyt olla kuin pienoismalli Pohjois-Koreasta, suljettu, eikä kukaan oikein tiedä mitä sisällä tapahtuu. Siellä ei ole ihmisillä samat lait kuin muilla maailman ihmisillä, laki ja oikeus tulee sen mukaan kuka sairas narsisti siellä on vallassa ja mitä hän keksii. Minä itse olen vapauden kannattaja ja en milloinkaan haluaisi alistaa ketään, jokaisen tahto on vapaa. Minä omistan talon mutta en siinä asuvia ihmisiä, enkä yleensä ketään ihmistä muuta kuin oman itseni. Jokainen saa vapaasti päättää haluaako olla vai lähteä ja tehdä asioita kunhan se ei ole silmitöntä tuhoamista.

Jos äidille sanoi jostakin vaikka jatkuvasta kyttäämisestä tai muusta vahingonteosta ei hänellä ollut merkkiäkään mistään sellaisesta että hän ottaisi asian vastaan, ilme oli joko ivallinen hymy tai katse lattiaan ja ilme koveni. Möllötti vain. Eikä sanonut sanaakaan. Siitä huomasi nyt jälkeenpäin myös sen sairauden ettei hän tuntenut mitään ainoastaan sisäistä uhmaa vaikka hänelle sanoi aiheesta. Nyt kun näitä tapahtumia kirjoittaa auki toteaa itsekin kuinka todella vakavasti sairas tuo äiti oli. Hänelle sai sanoa eikä saanut mitään vastakaikua. Tilanne oli minun kannalta katsottuna sietämätön. Tuollaiselle henkisesti sairaalle ihmiselle minäkin uhrasin elämästäni vuosia auttamalla ja ottamalla yksin vastuun äidistä että muut sisarukset saivat tehdä omat elämänsä rauhassa. Itselleen äiti haaveili miniää taloon jonka hän opettaisi siivoamaan, tiskaamaan ja tekemään ruokaa, ja varmasti olisi ollut jatko opintoina kuinka passataan hänen suosikkejaan tehdään heille ilmaista työtä että äiti saisi näyttää miten hyvän miniän hän taloon sai. Äiti olisi saanut siinä itselleen uuden uhrin jota ruvennut väheksynnän, mitätöinnin ja alistamisen kautta hallitsemaan.

Minä vihaan kyllä sitä ihmistä syvästi. Mitä enemmän kirjoitan sitä enemmän vihaan ja sitä vastenmielisemmälle äiti vain tuntuu. Mutta se on todellisuus, toinen vaihtoehto olisi valehdella itselleen ettei ongelmia ollut lainkaan. Oppisin valehtelemaan itselleni ja samalla muillekin.
Henkisesti sairaat ovat sellaisia että jos jotakin, vaikka pientäkin tapahtuu heille, he muistavat sen yhden tapahtuman 20 vuoden päästäkin ja vaativat edelleen päätä vadille, minä olen kokenut tätä paskaa jo kymmeniä vuosia ja katson että minulla on oikeuskin sanoa. Se ei ollut kerta tai kaksi mitä äitini teki, vaan se oli päivittäistä ja jatkui kymmeniä vuosia. Tunnen etten sano turhasta asiasta.

Äiti palveli ulkopuolisia varakkaampia ihmisiä koska hän halusi muiden luulevan että hän on tasavertainen heidän kanssaan ja että muut kylällä näkevät että hänellä on vaikutusvaltaisia ystäviä ja se nostaisi äidin arvostuksen kyläläisten silmissä. Todellisuudessa äiti oli heille piika, joka kutsuttiin töihin, ei mikään ystävä, ystävyys ei vaadi tuollaisia tekoja, ystävän ei tarvitse tehdä ilmaista työtä. Äiti ajatteli hankkivansa ystäviä noin mutta siitä tulikin äidille kuin palkaton työpaikka. Äiti itse sen sai aikaiseksi, kun hän lähti tutustumaan naapureihin ja heti piikomaan heitä, ei siis ihme että he pitivätkin häntä piikana, jolla voi teettää toisarvoisia töitä ja kutsua tekemään niitä, koska äiti oli valmis lähtemään heti kun kutsu tuli. Omat asiat silloin jäivät. Äiti tunsi itsensä tärkeäksi ja suosituksi ja kuvitteli kai ystävyyden olevan sellaista. Ei ymmärtänyt, etteivät toiset tee hänelle mitään koskaan vastaan, äiti juoksee siellä, mutta ne ihmiset eivät käy koskaan meillä. Äiti kutsutaan silloin kun joku työ on, ei muuten. Ehkä se äidin oma heikkoitsetunto sai tuon aikaan että hän oli vaikka ennen varakkaampien kynnysmattona ennekuin rupesi tekemään mitään omalle perheelleen, joka elää huonoissa oloissa. Äiti pääsi siinä oikotietä onneensa ja sai kuin "osuuden" parempiosaisten perheeseen. Ehkä sairas ihminen peilasi itseään heistä ja ajatteli että hän on samanlainen ja samantasoinen ja valehtelee samalla itselleen että hän on hoitanut perheensä niin hyvin, ettei niiltä mitään puutu ja hän voi juosta piikana muille. Tuo oli sairasta arvostuksen hakemista. Puuttui että muilla olisi ollut pilli johon puhaltamalla ja antamalla äänimerkin, äiti ryntää paikalle.

Äiti puhui minulle että jos hän kysyy noilta naapureilta meille saunavuoroa. Meidän oma saunahan oli vain pieni koppi pihalla, joka meni ajan kanssa niin huonoon kuntoon ettei siinä voinut enää saunoa. Isä teki sen joskus väliaikaiseksi saunaksi, koska perheellä ei ollut edes saunaa, pesuvälineenä oli vain pesuvati, kiitos isälle että edes sellainen oli, jos äiti olisi saanut määrätä siinä asiassa ei sitäkään olisi. Se oli meidän ainoa sauna. En tiedä mikä äidillä silloin oli kun hän antoi sellaisen pihaan tehdä, se ei ollut äidin normaalia. Mutta korjata sitä ei olisi enää saanut. Sitten kun se sauna meni niin huonokuntoiseksi, ettei siinä voinut enää kylpeä, lattia mätäni, kiukaat ruostui puhki ei äiti enää sitä olisi halunnut, että sille tehdään mitään, vaan hän ryhtyi metsästämään kylältä että ihmiset antaisivat saunavuoron meille. Varsinainen Ryysyranta. Äiti oli jo eläkkeellä eikä hän itse enää päässyt työpaikalleen suihkuun ja saunaan, siksi hänelle tulikin hätä ettei saunaan enää pääse. Jos äiti olisi ollut töissä ei sillä olisi ollut mitään väliä, koska äitihän pääsi tarvittaessa työpaikallaan saunaan. Sitten hän keksi että ne naapurit joille hän oli piikana jos hän kysyisi heiltä, niin varmaan ystävät antaisivat meille omasta kodistaan lauantaiksi saunavuoron, heillä oli uusi talo ja siellä sisäsauna. Äiti taisi mennä sinne kysymään, mutta ei puhunut enää sen jälkeen mitään asiasta, taisi saada 'ystäviltään' kieltävän vastauksen, oli tyystin hiljaa. Kuka antaisi joka ikinen lauantai tulla ventovieraiden ihmisen kotiinsa saunomaan, mikä riesa se heille olisi, tuossakin näki miten äiti itse piti heitä läheisinä mutta toisinpäin se ei ollutkaan. Äiti oli lähtenyt pakolaiseksi kymmeniä vuosia sitten mutta edelleenkin oli vaan kerjuupuuhissa. Äiti varmasti unelmoi piikana olemisesta ja piika ja piian perhe (rengit) pääsisivät sitten isäntäväen saunaan. Tuo äidin homma oli jotain aivan käsittämätöntä, aivan sairasta touhua. Jotenkin sen ihmisen pää oli ihan sekaisin, eli jossain muussa maailmassa kuin me muut.

Varmasti liittyy äidin pakolaistaustaan koska he ovat joutuneet kerjäämään ihmisiltä pääsyä saunaan ja äiti kuvitteli että hän on edelleen pakolainen jota ihmisten kuuluu auttaa hädässä. Kotoutuminen ei ollut hänellä vaan onnistunut, koko elämänsä ajan jotenkin toisten avun varassa vaikka on virallisesti terve. Varsinainen pakolainen, ehkä sama ongelma on ollut näiden nykyisten Irakin tai Afrikan pakolaisten kanssa, ne kotoutuu hyvin, jotka tekevät aktiivisesti omaa elämää, mutta toiset eivät tee mitään minkään eteen vaan odottelevat valmista ja heillä asiat eivät etene. Tuollainen valmiin odottelija se äitikin oli. Muut äidin sisarukset kotoutuivat hyvin, hankkivat perheelleen asunnot ja kesämökit ja toimivat itsenäisesti ilman että lapset saivat olla heitä kannattelemassa. Ei he jääneet mihinkään purkukuntoiseen taloon asumaan ja lapsiaan pitämään siellä. Äiti oli täysin painvastainen, täysin saamaton nolla, jonkun olisi pitänyt äidille antaa aina kaikki täysin valmiina, ettei hänen itsensä tarvitsisi vaivautua tekemään mitään. Siksi meillä ei ollutkaan mitään, perhe jäi niille sijoilleen, eikä mitään tehty. Kyllä minäkin olen saanut hävetä silmät päästäni tuollaisen äidin lapsena, mitään muuta ei saanutkaan kuin hävetä. Häpeä on se tunne joka oli minullakin aina päällimmäisenä ja etteivät ihmiset tuomitsisi minua äidin takia, ja kun en mitään pystynyt tekemään. Oli se kammottavaa aikaa. Edelleenkin sitä häpeää kantaa vielä sisällään, se kasvaa kuin kiinni ja siitä tulee tapa. Häpeä koska et ole koskaan muiden veroinen, vaikka mitä tekisit.

Äidillä oli ämpäri kotona ovensuussa johon hän teki tarpeensa ja lasten piti vahtia silloin ulko-ovella ettei kukaan vieras satu vaan tulemaan sisään, täysin liikuntakykyinen ihminen mutta ei viitsinyt ulkovessaan asti kävellä, vielä ainakin 1986 se ämpäri oli äidillä vielä siinä käytössä. En tiedä miten sen ämpärin sitten kävi, äiti saattoi laittaa sen saman ämpärin saunaämpäriksi, siltä kyllä onnistui tuollainenkin, oli tottunut varmaan lapsuudenkodissaan ettei ole niin nuukaa onko vesiämpäri vaikka entinen virtsaämpäri. Äiti oli tavoiltaan aito metsäläinen, ja tämä ihminen oli sairaalassa töissä ja kehuskeli kuinka hän pääsee töissään hienoon sisävessaan. Eikö liene siivousämpäriinsä virtsannut sielläkin, olisiko tuo osannut vesivessaa edes käyttää. Ihmetellä täytyy sitä kuinka äiti vaikka kehui aina niin olevansa kotoisin eteläsuomen rajantakaisesta kaupungista joka äidin mielestä oli niin hienoa, hänellä oli sellaiset tavat ettei täälläkään maalla sellaisia kenelläkään ollut, pois lukien tietysti täällä olevin ryyppyporukoiden asuintalot, niissä ehkä oli vastaavaa.

Sen jotenkin nyt ymmärtää kun asia on laitettu kirjoitettuna näkyviin ettei tuollainen pystyisi olemaan äitinä ja kasvattamaan lapsiaan kunnolla. Minäkin olen saanut kasvatukseni koulusta, en kotoani, äidistä näkyi ettei hänellä itsellään ole ollut mitään kasvatusta, eikä koulukaan häntä ole kasvattanut, koska sitä hän ei ole käynyt. Hän oli tavoiltaan todellakin sellainen että tavallinen ihminen häpeäisi, mutta äiti ei hävennyt omia tapojaan koskaan. Onneksi oli minullakin koulu. Minullakin oli pahoja keskittymisvaikeuksia ja masennusta ja muita häiriöitä, johtuen siitä elämästä joka kotona oli, mitään hoitoa niihin en kyllä saanut, eikä niistä olisi saanut kertoakaan, koska sehän olisi ollut äidillekin paha asia, tietynlainen hyvän maineen menetys, joka siis oli hänen oma luulo, ja luulo omasta täydellisyydestä olisi hajonnut. Äiti olisi ruvennut syyttämään kaikesta minua. Se oli huonojen asioiden piilottelua, ettei äidin tarvitsisi kärsiä. Äiti sai hyvän paperit äitinä olemisesta, koska lapset eivät osanneet ajatella tai kertoa syitä noille ongelmille, sitä ajatteli vain olevansa huono. Minäkin olin hiljaa ja kärsin. Vähän kuin jalka katkenneena yrittäisi juosta juoksukilpailussa. Äiti oli todella huono äitinä ja se tietynlainen hyvyys, sokeripullat ja kakut saivat äidin näyttämään että hän ajattelee aina vain lasten parasta. Mutta tuo täytyy kääntää toisinpäin, äiti leipoi että saisi itsensä näyttämään hyvältä ihmiseltä muiden silmissä, siis omaa parastaan, eikä syynä olleet lasten tarpeet, oikea tarkoitus touhulla olikin tuo.

Äiti oli lukenut lehdestä että kuinka on lottovoitto kun syntyy Suomeen, hän ymmärsi sen asian niin että koska synnyit suomessa sinulla on silloin kaikki asiat aina hyvin. Voi olla, että se oli voitto syntyä Suomeen, mutta se voitto kyllä katosi pois samalla kun syntyi äitini lapseksi, äiti kyllä tuhlasi sen lapsen syntymässä saadun lottovoiton totaalisesti. Äiti ajatteli että koska lapsi syntyi Suomeen, se riittää, syntymän jälkeen ei tarvitse olla hyviä oloja vaan kaikki on aina hyvin. Vaikka lapsi pudotettaisiin kaivoon hänelle olisi edelleen lottovoitto syntyä Suomeen ja hänellä olisi sen vuoksi siellä kaivon pohjallakin asiat aina hyvin. Äidillä oli outo tyyli tulkita toista, jos hymyilit äiti ajatteli että kaikki paha on elämästä pyyhitty pois. Hän ei ymmärtänyt sellaista asiaa että jos lapsella, niin kuin minullakin oli kymmeniä vuosia kestänyttä huonoa se hymyily ei tarkoita että elämä on nyt hyvin ja kaikki paha on poissa. Hymy on vain hetkellinen mielentila meillä koska suurin osa elämästä on ollut pahaa se on huono on tullut vallitsevaksi tilaksi jos se olisi ollut hyvää niin ihminen hymyilisi paljon enemmän ja siitä tilasta tulisi vallitseva. Äiti aiheutti omalla käytöksellään aina ristiriidan tai riidan ja siitä jäi aina huono mieli ja kun noita aiheutetaan jatkuvasti vuoden ympäri ja vuosikausia se huono fiilis muuttuu ihmiselle normaaliksi olotilaksi. Äidin kanssa eläessä ei koskaan ollut mukavaa tunnetta että meillä menisi hyvin tai kohtalaisesti vaan aina alta riman, äiti koska hänellä ei ehkä ollut aivoja lainkaan, hän ei itse reagoinut, tietysti koska hän itse järjesti kaiken ja se oli hänen mielestään hyvää. Se hyvä joka äidillä oli vain todella pinnallista ettei se vaikuttanut mitenkään ja se paha oli niin syvällistä sisältä tulevaa pahaa, että se tuhosi kaiken uhrissa. Äiti ei ollut hyvä ihminen kuin ohuen pinnallisesti, äidin sisältä huokui ja siellä oli todella paha ja ilkeä ihminen joka halusi tehdä toisille vain vahinkoa, tietysti kostaakseen omia kärsimyksiään syyttömille. Se paha ihminen näkyi äidissä vain lapsille ja isälle. Se oli kuin kauhuelokuvan hirviö, joka nousee henkiin aina uudelleen ja uudelleen vaikka luulee että se olisi poissa.

Siksi teot äidilläkin jäivät mittakaavaltaan ohuiksi eivätkä ne olleet muuta kuin itselle hankittua hyväksyntää. Jokainen meistä tarvitsee hyväksyntää ja ihminen ajattelee saavansa sen eikä sitä tarvitse erityisesti saavuttaa. Ainakin meillä kävi niin että kun äiti haki hyväksyntää itselleen ei hän silloin ollut isommissa asioissa lainkaan mukana, joissa hänen olisi kuulunut olla. Ja kun kaikki eivät olleet mukana isommat asiat jäivät tekemättä. Äiti luuli että elämän ja perheen tarkoitus on että haetaan muiden hyväksyntä ja kun se on saatu jollakin lahjalla, eletään vähän aikaa tyytyväisenä kunnes tuo lahja / työ ja siitä palkkiona saatu kiitos prosessi toistuu jatkuvasti. Sellaisella ihmisellä ei ole aikaa isommille asioille, äidille oli tärkeintä saada vain itselleen hyväksyntä jonka turvin hän ajatteli olevansa aina oikeassa, oman perheen sisällä. Tuollaisesta ei olisi oikeasti vanhemmaksi koska vanhemman tulisi huolehtia siitä että lapsilla on kaikki se tarvittava mitä pitääkin eikä vain ajatella että kyllä ne lapset pärjää huonommassakin eikä niistä tarvitse sen paremmin välittää, kunhan minä vain saan ulkopuoliset hyväksymään itseni. Äidilläkin oli vain nimitys "äiti" mutta sen nimen saa kun lapsen on synnyttänyt, vaikka ei mitään muuta tekisikään lapsen eteen.

Jos tästä kaikesta kuvailisi tiivistelmä mikä tässä aiemmissa viesteissä on avattu:

Minä siis olen syntynyt perheeseen jossa vanhemmat olivat työssäkäyviä ihmisiä ja minulla on kolme muuta sisarusta, asuimme täysin asuinkelvottomassa talossa joka oli saanut purkutuomion. Ensin vuokralaisina sitten vanhemmat ostivat sen. Muista että se henkilö, jolta he ostivat talon määritteli talon arvoksi 0 euroa, koska hän sanoi että se on asuinkelvoton ja purettava, hän oli rakennusinssi joka kyllä tiesi mistä puhui. Kotielämä oli epävakaata vanhempien jatkuvien riitojen vuoksi, äitini manipuloi meitä että kaikki ongelmat olisi isäni syytä. Elämä oli minullakin yhtä selviytymistä päivästä toiseen, ongelmani sain pitää itselläni ja kantaa mukana ja kärsiä ne aina loppuun saakka. Vanhemmat eivät keskinäisten välienselvittelyjen vuoksi olleet kykeneviä auttamaan mitenkään. Perheellä ei ollut edes autoa joka olisi ollut välttämätön hankinta. Aloin sääliä vanhempiani varsinkin isääni, joka kyllä yritti mutta ei saanut asioilleen koskaan vastakaikua äidiltä, ja kun näin että heillä on ongelmia ja tein oman sisäisen päätöksen auttaa heidät ylös, se ei vain ollut selvillä miksi he olivat tuossa tilanteessa. Minulla oli sitten auto ja ajokortti joka helpotti perheen elämää Odotin milloin he saisivat sellaista aikaan että he alkaisivat joko rakentaa taloa tai perusteellisesti korjata siis käytännössä sen purkukuntoisen talon joutuu rakentamaan kokonaan uudelleen. Äiti vastusti kumpaakin vaihtoehtoa syynä oli että äidin sisko oli houkutellut äidin mukaan heidän kesäpaikan ostopuuhiinsa. Kun tuo äidin sisko pyysi joka äidille oli idoli, niin se oli äidistä niin hyvää että hän ei enää asuintaloaan halunnutkaan korjata. Äidin unelma päästä asumaan siskonsa kanssa vierekkäisiin taloihin näytti äidistä toteutuvan, oikeasti äidin siskon perhe ostattivat tuon tontit sitä varten että oli 4 tonttia vierekkäin joista he pystyivät ostamaan kaksi ja he pyysivät että meidän perhe ostaisi toiset kaksi ja kun heillä olisi tarpeeksi rahaa he ostaisivat ne kaksi tonttia itselleen. Äiti sai isäni suostumaan luulen että isäni ei arvannut millaiseksi kaikki vain kääntyi, hän luuli melkoisella varmuudella että äitini olisi jotenkin järkiintynyt. Isän ei olisi pitänyt suostua, mutta koska hän luuli että äidillä olisikin nyt jotain suunnitelmaa omalla perheelleen, hän suostui mukaan. Talon korjaukseen tarkoitetut rahat menivät siis tuohon tarkoitukseen. Äiti oli kuin kiihkossa, kun luuli päässeensä siskonsa kanssa vierekkäin asumaan. Kotitalo meillä oli asuinkelvoton, mutta äiti lähtee jo varailemaan niillä remonttirahoilla että siskonsa saa kesäpaikat myöhemmin.

Äiti teki sen loppujenlopuksi takia että saisi suosiota siskonsa perheeltä, eihän hullukaan osta kesäpaikkaa jos asuu 0 euron arvoisessa talossa. Asiat meni täysin päinvastoin ja siitä kesäpaikasta tulikin äidille pakkomielle. Äidin siskon perhe rakensi sinne kesämökin meidän äidiltä jäi odotetusti kaikki sielläkin tekemättä, hän vain vahti ja sanoi ettei niille tontille saa mennä kuin siten että hän on mukana. Vieraita ei varsinkaan sinne saanut viedä. Siihen tyrehtyi talonkorjaus, isäni vaivalla säästetyt rahat olivat nyt äidin siskon perheen ostoksiin kytkettynä. Kaikki olisi onnistunut jos vanhempani olisivat ottaneet lainaa ja rakentaneet talon mutta äitini epätoivoisena, kuten aina alkoi valittaa ettei nyt pysty mitään tekemään. Sitten isäni sai tarpeekseen tuosta farssista ja teki itsemurhan, joka oli lopullinen niitti. Ymmärrän häntä siinä mielessä että on se raskasta jos on päättömän kanan kanssa naimisissa, joka tekee mitä siskonsa perhe määrää. Isä olisi tehnyt meidän perheen eteen, äiti taas siskonsa perheen eteen kaiken minkä voi. Tuosta eteenpäin alkoi sitten minun helvettini tuo päättömän kanan kanssa. Olin ongelmissa äitini kanssa, en asioiden, äidin kanssa minulla oli samat ongelmat kuin isälläni oli, mitään ei saa tehdä, jos se ei edesauta perheen ulkopuolisia henkilöitä, hänen idoleitaan ja suosikkejaan.

Äiti haki hyväksyntää ja se tuli äidin mielestä niin että idoleille tehdään ilmaista työtä, autetaan heidät pääsemän tavoitteisiinsa, mutta omaa kotia eikä siellä olevia ihmisiä auteta mitenkään. Minun olisi täytynyt elämässäni keskittyä siihen että äitini saa aina enemmän ja enemmän hyväksyntää muilta ja se tarkoittaisi, että kun äidin työ ei enää riitä, minunkin tulisi lapsena osallistua suosion hankkimiseen äidille. Meillä itsellämme ei saanut olla tarpeita elämässä, äidin tavoite oli ulkopuolisten ihmisten tarpeiden tyydyttäminen tekemällä heille työtä, josta saa palkkioksi kiitoksen, josta palkkiosta äiti jäi taas kiittäjälle velkaa saman verran kuin oli tehnyt työtä. Tuollaista oravanpyörää se elämä kulki silloin. Sama rata jatkui vuosikaudet, kaikki vain äidin takia. Kun isäni kuoleman jälkeen tontit myytiin äidin siskon perheelle, tuli sekin ilmi että äiti oli tehnyt joskus sopimuksen että ne tontit olisivat pakko myydä siskolleen ja vielä siihen hintaan mitä ne silloin hankittaessa maksoivat, niiden arvo oli kuitenkin noussut jo melko paljon.

Se jää arvoitukseksi mikä sitä ihmistä vaivasi, mikä persoonallisuudessa oli häiriönä ja mistä kaikki sai alkunsa. Elämä tuollaisen ihmisen kanssa, kuten äiti oli, siinä vallitsi aina sekasorto ja tietynlainen kaaos, eikä ollut aikaa pohtia mikä häntä vaivaa. Kun perheessä on ihminen joka luonnostaan on tuollainen, toisten on vain aina selvitettävä asioita ja selviydyttävä kaikesta, se on kuin aina olisi jonkinlainen hätätilanne. Tuollainen ihminen ei valmistaudu tai varaudu mihinkään ennakkoon koskaan, vaan odottaa niin kauan että aina rysähtää, jolloin tarvitaan joku joka selvittää asiat. En tiedä onko se älyn puute tai koulutuksen puute vai henkinen sairaus tai häiriö, joka silloin ihmistä vaivaa. Hän vie lapseltaankin mahdollisuudet elämässä, koska lapselle tulee aina ensin mieleen äidin asiat ja sitten omat asiat, jos niille lapsen omille asioille yleensä jää aikaa lainkaan. Vanhempi ei saa olla vastakkain asettelija tai perheen jyrkkä oppositio jos jotain täytyisi saada aikaan, yhteistyö ei silloin suju lainkaan, sen huomasin omista äidistäni kun hän oli isäni kanssa, myös silloin kun isäni kuoleman jälkeen jäin asumaan äitini kanssa. Äiti oli aina ehdotuksia vastaan, asiasta riippumatta, asialla ei ollut merkitystä vaan sillä, kuka sen asian sanoi. Jos isäni ehdotti jotain perheelle tehtäväksi, ei vastakaikua, jos minä ehdotin, kävi samoin, mutta jos äitini sisko tuli ehdottamaan silloin äitini hyväksyi sen epäröimättä vaikka mitään hyötyä meille ei siitä ollut. Voi vaan kuvitella millainen tuollainen on ollut isälle aviopuolisona, äitihän on pedannut hyvin pohjan isän itsemurhalle, mitä virkaa isällä on jos äiti onkin täysin muiden vietävissä.

Äiti puhui paljon mutta asiaa siinä puheessa ei ollut, se oli pelkkää joutavaa hätäilyä ja mahdottomien uhkien maalaamista, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta edes toteutua. Äiti varmasti rakastui noihin idoleihinsa ja suosikkeihinsa ja välitti silloin vain heistä, hän yritti tehdä kaikkensa noiden rakkaiden eteen, tavoitteli heidän huomiota ja suosiota. Siksi oma koti oli äidille arvoton ja ihmiset siellä arvottomia, joiden eteen ei kannattanut mitään suurempaa tehdä, koska ruoho oli vihreämpää aidan takana ja hänellä olisi omasta mielestään mahdollisuus siirtyä sen aidan taakse.

Ehkä hän ei halunnut olla yksin huono, vaan halusi että olisimme yhdessä huonoja jolloin äidin ei tarvitsisi yksi hävetä. Tavallaan lapset ovat kaikki syntipukkeja, koska he ovat koko kurjuuden aiheuttaneet, eikä äiti. Äiti oli hyvä lapsenvahti hän todellakin vahti koko ajan, siitä myös voi päätellä että ihminen oli sellainen joka pystyy olemaan äiti meille tiettyyn ikään asti, siihen ikään jolloin lasta täytyy oikeasti vahtia, mutta muuttuukin sitten lapselle rasitteeksi ja uhkaksi kun lapsen tulisi itsenäistyä. Se selittäisi myös miksi hän ei elämässä osannut tehdä kuin muut aikuiset, ottaa suuremmista asioista vastuuta. Äiti eli tarkkailemalla läheltä toisia ihmisiä ja hän näki vain pikkuasioiden tapahtuvan hän seurasi toisia liian tarkkaan, silloin hän motkotti joutavista pikkuasioista jotka eivät olleet sen arvoisia.

Keskittymällä vain tarkkailemaan toisia hän unohti kokonaan kaiken muun, hänestä huonoa oli että nappi on jäänyt auki paidan taskussa mutta että asumme täysin asuinkelvottomassa talossa, sitä hän ei edes nähnyt. Hän huomasi kyllä napin mutta ei huonokuntoista asumusta. Homma meni täysin saivarteluksi, koska hän tunkeutui toisen yksityiselämän asioihin kun hänen tulisi ajatella yleisellä tasolla yhteisiä asioita. Hän tarkkaili koko ajan toista ihmistä, mutta ei nähnyt kokonaisuutta että koko elämä muuttuu ei-vapautuneeksi, pakonomaiseksi siinä tarkkailun alla ja turhan tarkkailun alla olevat hermostuvat. Äiti ei nähnyt sitäkään että hänen toiminnallaan olisi ollut mitään vaikutusta siihen että isäni teki itsemurhan, vaikka sillä selvästi oli. Äidille se tapahtuma tuli kuin ihmeenä, miksi niin kävi, mutta oikeasti kyse oli pitkään jatkuneesta kiusasta ja katastrofista elämässä, joka lopulta romahdutti isän ja hän päätyi tuohon tekoon.

Näki sen että lähes kaikki asiat äidillä olivat mielikuvituksen tuotetta, hän kuvitteli asiat että ne ovat meillä aina niin kuin muilla, eikä nähnyt että kaikki asiat meillä jäävät kokonaan tekemättä. Hän vain eli kuin lapsi, kavereiden luo heti, muut kotona hoitavat vastuut. Jotenkin se on edelleen käsittämätöntä miten äiti toimi noin, ei minkäänlaista pyrkimystä yhtään mihinkään. Monta kymmentä vuotta avioliitossa eikä mitään saanut aikaiseksi, sitä ei voi selittää kuin että äiti oli sairas. Äitiä en kunnolla tuntenut ennekuin isäni poistui tästä maailmasta, äiti näytteli meille aiemmin hyvää ihmistä, lahjoi makealla, mutta ei kuitenkaan halunnut että meillä olisi kunnon koti, vaan kiusasi isää niin ettei isä pystynyt tekemään kunnolla mitään. Se oli jännää katsoa kun äiti käänsi ovelasti asiat päinvastaisiksi kuin ne olivat, ensin esti isää tekemästä, eikä ollut missään mukana, mutta sitten kun isä ryhtyi tekemään sen sijaan jotain muuta, koska oli erityisen tekevä ihminen, hän manipuloi meitä ja sanoi ettei isä muka halunnut tehdä. Isä teki muuta, koska äiti ei tehnyt hänen kanssaan sellaista yhteistyötä tai hyväksynyt isän aikeitaan parempien olojen tekemiseksi, kun isä sitten ei päässyt tekemään ja vaikka kalasti, hän muuten teki sitäkin niin että kaloja riitti myyntiin saakka ja niillä saaduilla rahoilla ehkä kustannettiin meidän koulua tai ostettiin ruokia tai ne säästettiin. Äiti manipuloi minullekin että kalastus olisi ollut syy että asuimme sellaisessa rähjässä, mutta koska itse näin kuinka äiti suhtautui siihen kun isä puhui talon tekemisestä, niin kaikki mitä äiti kertoi, oli valhetta ja vain hänen oman nahkansa pelastamista. Ja että me olisimme kaikki hänen puolellaan ja siten isää vastaan. Sairas oli kyllä sillä akalla luonne, pisti kaikki, koko perheen kärsimään, lapset mukaan lukien. Äiti varmasti kuvitteli omassa mielessään kostavansa jotain vain isälle, mutta samalla hän kosti kyllä koko perheelle. Henkisesti sairas ei vaan itse nähnyt sitä. Hän ajatteli etteivät lapset siitä kärsi ettei se asia kuuluisi lapsille, se tarkoittaa, ettei äidillä ollut siis lapsia, joiden puolesta hän olisi tehnyt jotain. Emme kuuluneet silloinkaan äidin perheeseen, vaan olimme hänelle kuin jotain ulkopuolisia.

[Hubertuss]

Äiti ei kyennyt ottamaan minkäänlaista vastuuta mistään asiasta, hän oli kuin lapsi, ja jätti vastuut ja ongelmat muille. Kun ongelma tuli äiti romahti heti sen edessä eikä kyennyt eikä osannut tehdä koskaan mitään, ihmetellä täytyy kuinka ihminen on voinut pysyä noin tietämättömänä ja osaamattomana koko ikänsä. ehkä kuningattarien ei tarvitse tietää tai osata. Koska sen suuren katastrofin estämiseksi minä aina autoin häntä. Avunannossa ei ole mitään pahaa jos se ei rasita auttajaa liikaa tai estä omia asioita toteutumasta. Äidistä ei ollut muuhun kuin kylässä istumiseen, kotityöt hän teki ja siinä kaikki. Kotitöistäkin hän aina valitti ettei kukaan maksa hänelle niistä ja hän tekee ilmaista työtä, mutta sitten kuitenkin juoksee tekemään samaa työtä idoleilleen ja suosikeilleen ilmaiseksi. Kuitenkaan äidin ei tarvinnut ostaa yhtäkään bensalitraa minun autooni tai maksaa korjauksista tai auton ylläpitämisestä, mutta siitä ei sanonut koskaan sanaakaan. Minun elämäni ei maksanut hänen mielestään mitään, vain ainoastaan hänen. Auton pitäminen tuli minulle paljon kalliimmaksi kuin äidille tuollaisen asuinkelvottoman purkukuntoisen talon. Asumiskustannuksista maksoin puolet, joten en saanut siinäkään lahjaksi mitään. Mutta niistä ei saanut puhua että äiti saisi kaiken kunnian. Nollasta ja luuserista, eli itsestään hän teki valehtelemalla sankarin. Äidillä oli kuitenkin kova kunniahimo johtuiko sitten siitä että hänen elinpiiriinsä kuului sellaisia ihmisiä jotka oikeasti saivat aikaan ja äiti olisi halunnut olla samanlainen, mutta jos taidot ja kyvyt ovat 0, ei hän itse siinä onnistunut joten hän valjasti lapset siihen tehtävään, kunnian hankkimiseen äidille. Lasten tulisi menestyä että äiti saisi kunniaa ja voisi ylpeillä sillä. Lapsi oli työjuhta, joka saisi hankkia sen kunnian äidille, jota hän ei itse ole kyennyt saamaan. Se on säälimätöntä hyväksikäyttöä, jossa lapselle itselleen ei jäisi mitään, vaan tuollainen äitiapina saisi kaiken kunnian itselleen ryöväämällä sen omilta lapsiltaan. Lasten elämän täydellistä mitätöintiä ja väheksymistä, lasten ensisijainen tehtävä ei olisi tehdä itselleen, vaan kasvattaa äidille kunniaa ja turvata hänen elinmahdollisuutensa. Se on harmi että koska meillä on vain yksi elämä niin tuollainen p.skapää pääsee tuhoamaan sen, siksi en voi ikinä antaa tuollaiselle sairaalle pölhölle minkäänlaista arvoa vaan päinvastoin, en arvosta häntä vähääkään.

Olenko itse läheisriippuvainen sitä en osaa sanoa mutta jos näin on, minut pakotettiin valitsemaan se osa, koska muista sisaruksista ei ollut apua. Jäin yksin sairaan ihmisen kanssa. Syy tietysti oli että sisaruksilla oli omat perheet joiden kanssa he olivat ja minun osaksi tuli ja pakkovalinnaksi äiti eikä silloin omasta perheestä voinut edes haaveilla. Voiko se olla syy että on oma perhe? Onhan se äitikin heillä olemassa edelleen. He pystyivat normalisoimaan oman elämänsä ja luomaan illuusion itselleen että heillä onkin ollut normaali äiti, jonka luona sitten enää käydään vain kylässä. Ei ajatella että äiti oli sairas vaan teeskennellään että äiti olisi ollutkin terve. Jo sekin asia että yksi henkilö, isä, joka vietti äidin kanssa aikaa kymmeniä vuosia, oli tappanut itsensä, olisi ollut merkki ettei elämä äidin kanssa ole todellakaan helppoa. Minä kesti 14 vuotta sitä samaa helvettiä jota isäni kesti 35 vuotta ja sain kyllä tarpeekseni äidistä. Voin kuvitella jos tuollaisen kanssa joutuisi elämään 35 vuotta voisi olla että tekisi jotain harkitsematonta, puolin tai toisin, joko itselleen tai vastapuolelle. Äidin kanssa eläminen oli niin omaa elämää rampauttavaa ja ihmisarvoa alentavaa, että jotenkin siitä tekisi lopun, tavalla tai toisella. Minäkin eriydyin kokonaan muista, niistä jotka perustivat perheet ja saivat lapsia, rakensivat talon ja toiset heistä useitakin. Minun "kohtaloksi" tuli sairas äiti joka tarvitsi jatkuvaa tukea pystyäkseen elämään, vaikka oli olevinaan terve. Kuitenkin äiti oli kaikkien neljän äiti ja hänen ongelmansa olisi pitänyt jakaa useammalle kuin yhdelle. Toiset saivat elää rauhassa kun taas minä taistelin psykopaattisen ihmisen kanssa omista oikeuksistani, joita äiti ei olisi antanut lainkaan minulle. Sama peli kuin äidin siskon perheessä oli, sielläkin oikeudet olivat vain yhden hallussa. Minullekin tuli ihmisoikeudet virallisesti voimaan oikeastaan vasta sen jälkeen kun äiti sai talosta lähteä. Se on yksi hyvä hetki elämässä sen lisäksi että hän viimein kuoli. Äiti olisi joutanut kuolla isän sijaan, olisin säästynyt kaikilta noilta ongelmilta. Ei ole eikä tule ikävä sitä hirviötä.

Äidin tyyli oli tämä: Alenna toiset ja korosta itseäsi niin silloin näytät itse että olisit muita ylempi. Hän yritti aivopestä oman perheensä siihen sairaaseen ideologiaan että hän on ehdoton valta perheessä ja muiden tulee alistua siihen. Muiden tulee palvella häntä ja maksaa hänelle astioiden tiskaamisesta ja siivoamisesta, eli perusasioista joita jokainen joutuu tekemään. Minun osaamiseni, rakentamisen alalla oli sellainen taito josta ei äidin mielestä pitänyt maksaa mitään vaan se kuuluin tehdä automaattisesti ja ilmaiseksi. Oikeasti se on toisinpäin, kotityöt eivät ole palkallista työtä jos oma perhe tekee ne, mutta rakentaminen on sellainen erityistaito jota ei jokainen osaa ja siitä tuleekin saada palkkaa. Moni joutuu palkkaamaan ihmisen tekemään. Äiti mitätöi tuon minun taitoni ja käänsi asian juuri toisinpäin, minun tulisi rakentaa ja maksaa talo, se kuuluisi ilmaistöihin ja minun velvollisuuksiini häntä kohtaan, astian tiskaaminen olisi sellaista että siitä tulisi minun hänelle maksaa. Nuo asiat eivät ole keskenään missään mittasuhteessa, mutta ei äiti sitä käsittänyt koska ei tiennyt mistään juuri mitään. Hän ajatteli että minä hänelle maksaisin ja tekisin talon ja vastineeksi kun hän tiskaa minun kahvikuppini. Ei rakentaminen kuitenkaan noin mitätöntä ole, mutta äiti teki sen sellaiseksi että sai meidät näyttämään huonolle. Minun ei tarvitsisi osallistua tiskaamiseen eikä hänen tarvitsisi osallistua talon tekemiseen eikä maksamiseen, ne olivat hänestä samanarvoiset saavutukset. Tietysti täytyy tajuta että äiti oli täysin kouluttamaton ihminen eikä koskaan ollut kiinnostunut mistään oikeista taidoista tai asioista ja äly oli varmaankin vähän niin ja näin, joten hän ei osannut vertailla oikein mittasuhteita. Ja tuollainen johtaa siihen että viimein äiti olisi maksattanut minua lapsena saadusta äidinmaidostakin, jota hänen ei varmaan hänen omasta mielestään olisi tarvinnut antaa, vaan minäkin olisin saanut senkin äidiltä extralahjana, josta lasku tulee myöhemmin. Äiti vain hallitsisi ja hän ottaisi oppia omalta siskoltaan, kuinka perhe alistetaan. Äiti halusi polkea omat lapsensa alleen että itse näyttäisi olevan korkeammalla.

Jotakin kertoo se että äiti eli ihmisten kanssa joka osasi rakentaa, 35 vuotta ja koko ajan täysin asuinkelvottomissa taloissa. Äiti ei olisi välittänyt vaikka perheen asunto olisi maakuoppa hän olisi kipponsa ja kuppinsa levitellyt pitkin pientareita ja leiri olisi ollut siinä. Äiti eli aivan kuin suomi olisi kehitysmaa jossa mahdollisuuksia kunnolliseen asumukseen ei ole. Hän olisi sopinut jonnekin kehitysmaahan jossa perhe voi elää puun alla.

Ja se oli outoa että vaikka äiti itse oli pakolainen, ei hän koskaan antanut mihinkään avustukseen tai hyväntekeväisyyteen mitään, kerran äidin kanssa kauppaan mennessä kaupan oven edessä oli Punaisen ristin keräyshenkilöt lippaineen, äiti nosti nokkansa ja melkein sylkäisi lippaaseen ja tuhahti kohdalla suureen ääneen: "Minä en anna mihinkään keräyksiin rahaa" . Ihmiset kääntyilivät katsomaan oikein tuon pyylevän matriarkan mielenilmausta. Vaikka äiti ja hänen perheensä oli itsekin varattomina pakolaisena ollessaan saaneet varmasti avustuksia, hän ei antaisi itse niitä lainkaan. Mutta varakkaampia suosikkejaan hän auttoi ruoka-avuin, leipoi ja paistoi heille ja teki töitä pyyteettömästi ja ilmaiseksi. Olisiko niin että äidin ainoa taito olisi ollut vain varakkaampien pe.seen nuoleminen? Jotain tuokin kertoo millaisesta ihmisestä oli kysymys.

Miksi en aiemmin päässyt äidistäni eroon? Syy on siinä että suurimman osan ajasta lapsesta lähtien pidin sitä oikeana että äiti olisi terve ja jos en tule hänen kanssaan toimeen vika olisi minussa. Meni liian kauan, olin yksin sen asian kanssa, siihen ajatukseen ja toteamiseen että äiti onkin sairas eikä suinkaan terve. Siitä hetkestä alkoi vasta ajatus äidistä eroon pääsemisestä ja siitä etten ole hänestä vastuussa ja että minussa ei olekaan vika ja hän tekee minulle vahinkoa. Äiti uskoi itsekin omiin valheisiinsa, siten hän oli niin täysin vakuuttava mitätöidessään toista, hän teki sen aidosti vaikka se syy oli silkkaa valhetta, äidin olisi pitänyt katsoa miksi hän ei tule minun kanssani toimeen, mutta sairailla ei ehkä ole kuvaa omasta toiminnastaan, vaan he ovat vain aina oikeassa sen vuoksi koska heille ei ole muuta vaihtoehtoa. Äiti itse oli henkinen talloja ja sellainen ehkä pelkää että jos hän antaa oikeuksia toiselle, se toinen ryhtyy tallaamaan häntä. Valtataistelua. Äidille oli tuntematonta se että joku voisi tehdä jotain joka tulisi käyttöön yhteisesti, ehkä hän ajatteli että kaikki ovat samanlaisia kuin hän itse, haluavat siis vain valtaa vaikka se valta olisi oman kurjuudessa elävän perheensä alistamista. Siinä kurjuudessakin olisi ollut jo minullekin riittävästi kestämistä mutta kun siihen vielä lisätään sairas ihminen joka sortaa ja vähättelee se oli liikaa. Sille kurjuudelle minä olisi mahtanut, ja sen pystynyt korjaamaan, se olisi ollut jo hyvä alku, mutta sairaalle äidille joka pilasi kaiken, en mahtanut mitään.

Äiti olisi halunnut olla hänen itse ajattelemalle, fiktiiviselle tulevalle miniälleen opettajana, mutta mistä löytyy sellainen ihminen jota hän pystyisi edes opettamaan? Hänen täytyisi olla vähemmän koulua käynyt kuin äiti ja äidin koulutus on muutama luokka kansakoulua, ei sellaisia ihmisiä taida olla enää. Olisiko äidin haaveileman ihmisen yleensä pitänyt osata mitään, ehkä sellainen olisi ollut äidistä hyvä joka ei osaisi lukea ja äiti pääsisi päsmäröimään häntä kaikessa parempana. Sehän olisi mennyt niin että äiti olisi mitätöinyt henkilön kaiken osaamisen ja aloittanut vahtimisen ja kyttäämisen että kaikki tehdään hänen määräämällään tavalla, yrittänyt väkisin opettaa kaikki itsellään olevat "entisajan" huonot ja väärät tavat hänelle. Sitä ei kestäisi kukaan. Narsisti äiti olisi vain valinnut itselleen sopivan "morsiamen".

Minullakin ärsytyskynnys laski koko ajan ja viimein tulin huonolle tuulelle kun vain näin sen hahmon olevan jossain, eniten suututti kun se sairas oli aina joka kerta vastassa minua odottamassa pihalla kun tulin töistä. Vein ruokakassit ja läksin saman tien pois, en kestänyt yhtään sen akan naamaa enää. Tiesin että se harrastaa samaa ärsyttämistä minua kohtaan kuin teki isäänikin kohtaan että saisi toisen suuttumaan jo olisin jäänyt kotiin äiti olisi ärsyttänyt riidan johon olisi sitten hankkinut itselleen tueksi siskonsa porukan. Eikä väkivaltakaan saata olla kaukana jos riittävästi ärsyttää toista. Äiti ei lopettanut koskaan, vaan jatkoi ja jatkoi ärsyttämistä niin kauan kunnes toinen räsähti, näin sen lapsena ja nuorena. Täysin hullu akka. Vaikka itse äiti oli aina väärässä, mutta se ei meinannut hänelle mitään, vaan tarkoitus hänellä olikin saada toinen suuttumaan näkyvästi jolloin hän saisi muiden sympatiat itselleen olemalla uhri. Ja minä välttelin myös koska katsoin etten ole hänen vanhempi tai aviomies joten minulle ei kuuluisi hänen asiat lainkaan. Kun äiti tahallisesti ärsytti eikä lopettanut ennekuin vastapuoli aina suuttui, hän alkoi sen jälkeen esittämään uhria. Kyllä se oli sairasta touhua. Kaikki pysyi piilossa koska silloin kun oli vieraita äiti oli täysin erilainen eikä tehnyt tuollaista, hän passasi ja syötti ja juotti vieraat, ja oli niin iloinen, mutta heti kun vieraat lähtivät alkoi tuo sairas toiminta meitä kohtaan.

Äiti oli täysin tunteeton joka sääli vain itseään, vaikka minäkin kuinka autoin häntä, hän meni jonnekin aina valittamaan huonosta. Siksi epäilen jotakin pahempaakin olleen hänessä kuin narsismia.

Tuo ei periydy kuin korkeintaan kasvatuksellisesti, geeneissä se ei ole kuten eräs sisaruksistani sanoi omasta lapsestaan, että hänellä paskat geenit. Tuo on todella pahaa mollaamista omaa lastaan kohtaan eikä voi kuvitella että joku sanoisi noin omasta lapsestaan. Noin se saattaa siirtyä jälkipolville, tyhmien vanhempien välityksellä, Äiti oli pahasti henkisesti sairas mutta se johtui muusta kuin geeneistä ja äiti vain kasvatti omat tyttärensä oman sairautensa mukaisesti, siten se voi periytyä jatkossa että tyttäret jatkavat samaa äidiltä opittua kaavaa. Jos äidin sairaudesta mainitsen, vedetään heti mukaan äidin lapsenlapset ja että minä tarkoitan että hekin ovat sairaita, eli täysin asiankuulumattomia ihmisiä narsisti vetää mukaan asiaan, se myös taitaa kuuluu myös narsistin toimintaan. Hän siirtää siinä vastuunsa omille lapsilleen eli on samanlainen luuseri kuin äitinsäkin oli. Voi tietysti olla että äidin puolen suvussa onkin sairautta, ei sitä ole tutkittu, enkä sitä poissulje. Mutta epäilen että se johtuu pääosin kasvatuksesta. Asioita ei mietitä sen kauempaa vaan annetaan pikapäätös saman tien, se on tyypillistä, siksi geenejä on helppo haukkua sen kummemmin asiaan perehtymättä. Minä ainakin haluan selvittää mikä tuossa asiassa oli oikeasti taustalla ja ettei kaikki ole minun syytäni niin kuin asia on ilmaistu.

Tuo on juuri sitä pikatuomiota ilman tarkempaa selvitystä. Voi sanoa pääpiirteittäin että äiti oli narsisti tai muu vakavampikin sairas ja sitä on peitelty kuin sitä ei olisikaan ollut olemassa. Sisaruksetkaan eivät ole puhuneet siitä. Itsemurha olisi vain itsemurha, ilman mitään johtavaa syytä. Minun elämään se teki raskaan kuorman mutta muille se ei ole vaikuttanut samoin koska muut eivät ole joutuneet asumaan kahdestaan äidin kanssa edes yhtä päivää. Koska muut eivät kärsineet asiasta se peiteltiin aivan kuin äiti olisi terve ja jos minä sanoin asiasta tai oli äidin kanssa ongelmia syy oli aina minussa, ei äidissä. Siten ei heidän tarvinnut koskaan antaa tukea minulle vaan he antoivat tukensa tälle narsistille ja minä uskoin todellakin olevani syyllinen, ennekuin terapia avasi uusia näkymiä asioihin. Olin asunut ihmisen kanssa joka kiusasi aviomiestään niin paljon ja kauan, että hän lopulta teki itsemurhan.

Tuollaisia asioita ei kannata peitellä, kannattaa mennä puhumaan ammattiauttajille ja jos syy paljastuu itsestä sekin on ihan ok, silloin saa ainakin apua. Minäkin menin silloin terapiaan ajatuksena että minä olen sairas ja tarvitsen hoitoa, ja siinä ei mitään pahaa olisi ollutkaan jos olisin ollut se sairas osapuoli, mutta kun en ollutkaan, niin asia kääntyikin täysin päinvastaiseksi. Minun sanomiseni äidille ei ollutkaan sairasta, vaan täysin tervettä reagointia ja sairas osapuoli olikin äitini, joka aikaansai asioiden menemisen ristiriitaiseksi ilman mitään perusteita. Isäni itsemurhankaan syitä ei äiti pohtinut jälkeenpäin lainkaan, se vain tapahtui, aivan kuin olisi isä jäänyt auton alle, tuokin kertoo asioiden peittelemisestä ettei perussyytä tuollaiseen tekoon haluta paljastaa, koska se syy saattaisikin löytyä äidistä. Jos joku jää auton alle vahingossa se on vahinko, mutta jos joku hyppää auton eteen se ei ole vahinko, vaan teko johon on jotkin syyt olemassa. Noita syitä ei äiti halunnut tietääkään, se oli kyllä niin selvä osoitus siitä ettei perhe-elämä meillä isälle ollut mitään kevyttä vaan siellä täytyi jyllätä äidin sairaat henkiset periaatteet, ahdistaminen, mitätöinti, passiivisaggressiivinen käytös ja jatkuva syyllistäminen. Eikä äiti ollut eikä halunnut koskaan olla vastuussa mistään. Jos äiti ei tuntenut vastuuta ja sen kautta omaa moraaliaan, hän pystyi tekemään mitä vain tuntematta lainkaan syyllisyyttä, tai ajattelematta seurauksia. Vaikka kaikesta oli haittaa myös äidille itselleen, hän vain teki sitä, se kertoo millaisesta ihmisestä oli kysymys, sairas ei ehkä välitä myöskään omasta itsestään, vaan haluaa kiusata toista niin että menee siinä itsekin mukana, tunteettomasti.

En tiedä, alkoholisoituneessa serkkupojassa ja äidissä oli kyllä jotain todella samankaltaista taustalla ja mikä heitä yhdisti oli kasvatus, ja ehkä se yhdistävä tekijä on äidin isä, joka äidin mukaan oli todellakin lastaan mollaava siis varasti samalla myös väheksyvä kasvattaja. Luulen, että äidin siskosta olisi kasvanut oman isänsä kaltainen, joka mollaamalla ja vähättelemällä kasvatti omaa lastaan siis serkkupoikaani, joka alistui ja kärsi selvästi heikosta itsetunnosta aivan kuten minun äitini myös teki. Molemmilla oli samankaltaista toimintaa ja heikko itsetuntoa joka näkyi sitten häiriöinä.

Äidin vakio sanontoja oli aina "eikö se yhtään minua ajattele" ja mitään muuta kun ei ajateltu kuin hänen asioitaan. Äidille ei olisi voinut koskaan antaa lapsen vahtimista suurempaa tehtävää, se olisi jäänyt tekemättä. Hänen työnsä olivat aina sellaisia joihin oli selvä kuva mitä pitää tehdä, ja lapsenvahtina oleminen sopi hänen muuten kyttäävään luonteeseen hyvin. Mutta jos hänelle olisi sanottu että sinun täytyy hoitaa jokin sellainen asia jossa täytyy ajatella ei hän olisi saanut mitään aikaiseksi. Hän olisi unohtanut koko asian, hän piti tärkeänä vain siivoamista ei muuta. Oman perheen suunnitelmiin ei lähde mukaan mutta kun hänen siskonsa tulee pyytämään ostaa kesäpaikkatontit heille varaukseen, siihen äiti lähti empimättä. Kyllä se oli halventavaa aikaa meille. Äiti eli kädestä suuhun tyylillä kuin alkuasukkaat viidakossa. Hän ei tiennyt että itse pitäisi tehdä jotain vaan hän odotti toisten aina tekevän hänelle "avaimet käteen" tyylisesti eli kaikki valmiiksi ajateltuna ja tehtynä ettei ruustinnan tarvinnut itsensä tehdä mitään.

Millainenhan tuo äiti on ollut työssään, hän on varmaan pomoaan miellyttääkseen tehnyt mitä vaan ja muidenkin edestä, että saa hyvän nimen. Muistan kun äiti sanoi että hän joutuu meidän takia tekemään niin paljon enemmän töitä kuin muut siellä. En muista äidin tehneen kertaakaan ylitöitä ehkä toiset ovat siellä töissä nähneet että tämä miellyttäjä tekee toistenkin työt saadakseen hyväksyntää ja antaneet extratöitä. Kehtasi syyttää siitäkin omia lapsiaan.

Kun vanhempi syyllistää lastaan, lapsi alkuun puolustaa itseään, mutta lopulta kun syyllistäminen on jatkuvaa, vastaanottaa enää vain kaiken. Ei lopulta jaksa enää puolustautua ja imee itseensä kaiken pahan mikä vanhemmasta tulee. Uhrilla voi olla myös täysi työ puolustaa itseään narsistia vastaan ja siinä on silloin mahdollisuus että ongelman vuoksi muutkin voivat päästä uhrin niskan päälle hyppimään, kuin huomaamatta.

Äidin kanssa asioista ei voinut keskustella koska hän ei ymmärtänyt että asiat pilkkoutuvat myös pienempiin osiin. Hän käsitteli aina suuria asioita, vaikka itse oli täysin mitätön niihin nähden. Ei elämä ole lottovoitto yksistään sen vuoksi että olisi syntynyt Suomeen vaan siinäkin se onko se hyvä vai huono koostuu pienistä asioista. Äiti oli sellainen että särki kaikki pienetkin asiat ettei mitään suurempaa päässyt syntymään, ja se on varmasti myös narsistin tekniikkaa. Syyllistäminen mitättömistä pikkuasioista estää sen että uhrilla olisi isompaa tarkoitusta kehittymässä omassa elämässä, narsisti kyttää pikkuasiatkin uhrista ja valittaa uhrille niistä. Äitikin löysi koko ajan virheitä ja vikoja minusta ihmisenä ja minun tekemisistäni mutta ei koskaan löytänyt tai etsinyt omia vikojaan yhtäkään. Uhrilla menee aika vain tuossa ja silloin ei suurempaa suunnitelmaa voi olla. Jos niitä narsistin aiheuttamia ongelmia ei olisi, uhri saattaisi vaikka päättää lähteä pois, mutta narsisti pitää uhrinsa kiireisenä eikä silloin pysty tekemään elämässä kauaskantoisempia ratkaisuja.

Äidillä oli lapsenomainen käsitys kaikesta, jos hän oli samaa mieltä jostakin suuremmasta kokonaisuudesta vaikka että rakennettaisiin talo hän ei käsittänyt miksi sitä taloa ei ryhdytty siinä paikalla heti tekemään. Äiti ei käsittänyt sellaista että ennen talon rakentamista täytyy käydä paljon asioita läpi ennekuin taloa ryhdytään varsinaisesti tekemään. Äidille kaikki oli lapsenomaista tekemistä, kuin että nyt aion rakentaa talon ja ziuh, se on nyt tehty. Täysin lapsen nukkekotileikkiä. Äiti jotenkin hahmotti asiat isoina kokonaisuutena kuten juuri talo tai joku muu vastaava asia, mutta ei sitten käsittänyt että se talo koostuu pienistä osista jotka toisiinsa liitettyinä tekevät sen talon. Jotenkin hänen ajatusmaailmansa oli nurinpäin, kuitenkin hän jotenkin ymmärsi että kakun tekemiseen tarvitsee useita eri aineita ja lisäksi on tehtävä työ, ei vehnäjauhot tai kananmunat yksistään ole vielä kakku. Tuota samaa periaatetta että kaikki koostuu pienemistä osasista hän ei ymmärtänyt että se on periaate muissakin asioissa. Siksi äidin periaatteen mukaan talon voi tehdä mutta sitä ei saisi suunnitella koska se ei kuulu talon tekemiseen. Yksi asia kumoaa toisen ja estää toteutumisen, se oli aina todellista, silloin tilanne pysyi aina nollana, eikä mitään pystynyt tapahtumaan.

Minulle tuli vahinkoa äidistä eikä hyötyä kuten luullaan. Jos minulla olisi ollut talossa ihminen joka olisi ollut aikuinen olisi minunkin asiat aivan toisin. Meni 14 vuotta äidin kanssa riidellessä täysin hukkaan, koska äiti oli sairas, jonka kanssa ei kyllä tullut mistään mitään. Samoin sitä edeltävä aika jolloin isä vielä eli, sekin meni täysin hukkaan koska silloinkin äiti oli se paha joka hallitsi myös passiivisella aggressioillaan. Hän ei kyennyt mihinkään kunnolliseen. Jos tänne elämään syntyy, ei kyllä toivoisi tuollaista sairasta vanhemmakseen joka tuhoaa kaiken. Ihmiset normaalisti perheessä kai tekevät yhteistyötä eivätkä yritä vain hallita ja vallan saamiseksi yritetään tuhota toisilta mahdollisuudet. Äiti omisti ihmisiä, ne olivat hänen omaisuuttaan jota hän havitteli. Äidille oli tärkeämpää että hänellä on jonkin tittelin omistava ihminen kuin kunnolliset asuinolot itsellään ja omalle perheellään. Äiti nosti omaa arvoaan noilla "ystävillään" jotka eivät olleet oikeasti hänen ystäviään mutta äiti luuli ja uskotteli itselleen niin. Samalla hän tunsi pääsevänsä hierarkiassa ylöspäin, hän ylpeili noilla "ystävillään" ja kertoi ylpeänä kuinka heillä oli kaikkea. Äiti omisti ihmiset joilla oli varallisuutta ja asiat niin kuin pitääkin olla. Jokin harha siinä äidillä selvästi oli, hän oli olevinaan ystävä mutta outoa ystävyyttä se on jos täytyy koko ajan ystäviään palvella. Äidillä selvästi oli tarkoitus päästä itse parempaan ja jättää entisen elämän paskat lapsilleen, hän pyrki parempiosaisten äidiksi.

Ehkä äidillä oli kouluttamattomana ihmisenä sellainen käsitys, että lapsen mukana tulee myös hyvinvointikin hänelle ja kun se ei tullut, hän pyrkii pois, koska se purkukuntoinen talo ei äidistä ollutkaan hänen, vaan minun. Äiti oli vastuunpakoilija, joten hän ei voinut ottaa vastuuta jos hänen perheensä asui järkyttävissä oloissa, vaan kaikki vastuu olikin yhtäkkiä vaikka lasten. En koskaan nähnyt edes yhtä asiaa, josta äiti olisi ollut itse vastuussa, se vahtiminen ja kyttääminen ei ollut vastuuta, vaan jotain aivan muuta. Äiti kuvitteli sen olevan vastuuta ja että hän menee siskonsa perheelle heti juoruamaan jos kotona puhutaan jonkin asian tekemisestä. Äiti oli pelkkä juoruakka aivan sananmukaisessa merkityksessä, jonka tehtävä oli vain juosta kertomaan suosikeilleen mitä kotona oli puhuttu. Ja tuollaiseen ihmiseen sitä on joskus luottanut ja luullut että hän olisi yksi oman perheen jäsenistä, mutta hän olikin vain jonkinlainen vieraan kätyri, joka edesauttoi että oma perhe kärsi. Tuollaista se sairas vallanhimo on, kun ei saanut valtaa, kärsikööt siitä sitten perusteellisesti. Äiti ei alentunut tekemään mitään meidän kanssamme, koska hänellä oli arvokkaita "ystävinä" jotka nostivat äidin arvon meidän yläpuolelle. Nuolemalla heidän pebaa äiti luuli että hänen arvonsa nousi oman perheen ihmisiä ylemmäs. Äiti ei arvostanut osaamista vaan sitä, mikä titteli ihmisellä on. Muut maksoivat kyllä minulle tekemästäni työstä ja osaamisesta, mutta kotona olin täysin arvoton, koska minulla ei ollut titteliä jolla äiti olisi saanut ylpeillä ja kerätä kunniaa itselleen. Mikä se olikaan se häiriön nimi jossa sairas kerää itselleen kuin krenikoiksi sellaisia ihmisiä joilla on hänelle mieluinen titteli?

Äitikin oli kuin taikauskoinen joka uskoi siihen että elämä on etukäteen kirjoitettu, mitä siinä tapahtuu, itse vain ajelehditaan elämän mukana tekemättä mitään, elämä tuo sen tullessaan jos sinulle olisi se tarkoitettu tulevan. Silloin asutaan siinä mihin joskus on asetuttu ja odotetaan että kohtalo toisi jotain. Vaikka rakennusalan ammattilaisia on kaksin talossa, heillä ei ole mitään tekemistä kotona, koska äiti uskoo että kaikki vain tulee tekemättä mitään. Siksi hän aina minullekin sanoi kun olin lapsi/nuori että meille tulee sitten talo, mutta ei koskaan sen tarkemmin kuinka se tapahtuu. Äiti kai uskoi itsekin ettei tarvitse muuta kuin kuluttaa aikaansa ja joku päivä meillä olisi talo. Tekemään sitä ei saanut ruveta, ei edes suunnitella sellaista. Vai luuliko hän että pystyy sen meille hankkimaan jotenkin, ilman että se tehtäisiin, tuollainen oli äidiltä lapsellista kuvittelua.
Äidissä oli kaksi puolta, suureellinen ja mitätön, mutta se normaali puuttui sieltä kokonaan. Hän oli olevinaan kuningatar joka kuin taikoo meille kaiken tai luuseri joka luovuttaa kaiken, kumpainenkaan persoon ei tehnyt mitään. Kuningatar persoona määrää ja luuseri persoona luovuttaa, normaali ihmisen persoona puuttui kokonaan joka tekee itse ja saa siten itselleen jotain. Heilahtelu äärilaidasta toiseen oli äidille tyypillistä. Se mikä meiltä kotona puuttui oli elämä, siellä ei eletty lainkaan vaan oltiin äidin tahtomalla tavalla. Elämä talosta puuttui kokonaan, kaikki oli pakonomaista toimintaa joka ei johtanut mihinkään.

Äiti esti heti jos aikoi tehdä sitä elämää taloon, talon kunnostaminen olisi silloin ollut esimerkiksi juuri sitä elämää, se voi johtaa ja todennäköisesti johtaakin vain parempaan, mutta ei saanut elää, vaan piti olla paikoillaan. Pystyyn kuolleita ihmisiä, jotka ovat periaatteessa jo kuolleita vaikka ovat elossa, sellainen on äidin koti ja samalla minunkin. Äiti vain odotti että kaikki tulisi mutta mitään ei tule jos ei eletä vaan kaikki menetetään. Nyt jälkeenpäin tajuaa kuinka kammottavasta ihmisestä oli äidissä kysymys, vieraille näytetään täysin eri asioita kuin on todellisesti kotona. Äiti pystyi näyttelemään sen ajan kun vieraita oli aivan muuta kuin mikä oikeasti oli meidän kanssa. Äiti tykkäsi pitää vieraita, silloin hän sai esiintyä ja näytellä jotain jota ei oikeasti ollut, kun vieraat lähtivät hänestä tuli täysin eri ihminen ja hän alkoi purkaa meihin passiivista aggressiotaan, juuri eleillä ja haluttomuudella ryhtyä mihinkään ja asioiden pilaamisella. Äiti halusi että kaikki tapahtuu hänen mukaansa ja silloin odotetaan ja odotetaan että tulee. Äiti oli kuin ihminen joka odottaa voittavansa lotossa vaikka ei ole edes lotonnut. Jokin pidätteli häntä ja se oli henkistä sairautta joka hänessä piili hän vain peitti sen yliystävällisyytensä alle niin ettei se koskaan näkynyt sivullisille. Siksi minä tunnen että me olimme äidin uhreja, sairas luonne joka ei voinut sietää että toiset perheessä olisivat jotain vaan hänen tuli olla se kaikkein ylimmässä asemassa oleva. Äiti pelkäsi huonouttaan ja sen paljastumista mutta oli niin sairas ja kova ihminen ettei voinut antaa meille muille edes mahdollisuutta tehdä mitään. Hän halusi olla kaikkivoipa perheessä ja olikin ja onnistu vaikuttamaan huonolla tavalla joka asiaan, kaikki asiat jäivät tekemättä. Äiti valehteli paljon, itselleen myös, se näkyi kaikessa.

Elämä on puuttunut kokonaan jo silloin kun isä oli elossa, luulin että he olisivat jotenkin epäonnistuneet elämässä ja kaikki korjautuu kun ohjaa heidät alkuun ja auttaa heidät alkuun. Silloin en tajunnut ettei kyse ole tuollaisesta epäonnistumisesta, ehkä isän kohdalla voi puhuakin epäonnesta koska hän tuollaisen vaimon sai itselleen, joka ei ole lainkaan elämää. Äiti ei ymmärtänyt että hänen tulee olla mukana elämässä eikä vahtia toisten elämää, nyt hän oli vain vahtija ja tarkkailija mutta ei itse elänyt perheensä mukana, hän oli perheestä erillinen joka tarkkaili ja kyttäsi vain mitä oma perhe tekee ja heti kun näki jotain niin juoksi estämään sen. Siksi sitä elämää ei tullut meille lainkaan, se oli samanlaista kuin laitoksessa olisi ja tarkkailun alla, mutta tietämättä miksi tarkkaillaan. Nyt tajuan sen asian että äiti oli henkisesti kuollut jolla ei ollut tulevaisuutta hän esti ettei saanut tehdä niitä asioita jotka elämässä yleensä tuovat ne normaalit asiat. Kuitenkin hän haaveili niistä mutta ei tajunnut että pelkästään elämällä normaalisti kaikki muukin olisi tullut tekemisen kautta. Nyt äiti odotti kuin istuen roskakasassa ja odotti että siihen tulisi onni, ei tullut, ihmiset karttavat tuollaisia. Mutta jos hän olisi jotain tehnyt ja antanut meidän tehdä, kaikki olisi mennyt oikein ja elämää olisi tullut taloon. Nyt se oli kuin ruumisarkku, sinne tuskin haluaisi kovin moni tulla.

Minun itseni olisi pitänyt nuorena ymmärtää, ettei se että vanhemmat eivät saa mitään aikaiseksi olekaan äkillinen onnettomuus, vaan pitkän ajan tekemättömyyden ja saamattomuuden ja kiusaamisen tulosta, enkä pysty tuollaisia auttamaan. Äitiä ei käy yhtään sääliksi, hänen olisi pitänyt kuolla, eikä siitä olisi haittaa meille ollut, mutta isääni säälin että hän joutui tuollaisen psykopaatin uhriksi, hänestä olisi ollut suurta apua minullekin, äidistä ei ollut kuin helvetinmoinen riesa ja rasite. Ennen isäni olisi saanut elää ja äitini kuolla, isä ei ansainnut tuollaista kohtaloa, mutta äiti järjesti sen hänelle, kaikenlaiset k.sipäät tekevät kohtaloita toisille. Sairasta kiusantekoa sairaalta akalta, joka johti lopulta kiusatun kuolemaan.

Äiti vaan katseli vanhoja suomalaisia elokuvia joissa oli aina sama teema: mitään muuta ei tarvita kuin rakkaus, siellä rakastutaan ja se kantaa vaikka asuisi p.skakassa kaikkien vaikeuksien yli, eikä muuta tarvita. Niillä elokuvilla ei ole mitään tekemistä aidon elämän kanssa, ne ovat viihdettä, mutta äiti uskoi niihin. Hän odotteli milloin meidänkin elämä etenisi samaa kaavaa kuin elokuvassa tapahtuu. Noista elokuvista äidin oppi siitä mitä elämä on varmasti tuli. Elokuvissa kaikki tapahtuu ja valmistuu kenenkään tekemättä ja hetkessä onkin jo kaikki valmiina, niistä puuttuvat oikean elämän asiat, jotenkin se äidin elämä meni elokuvamaisesti, elämä jäi hyvin ohueksi ja pinnalliseksi, siihen tuli kyllä sitten kerralla syvyyttä isäni itsemurha kautta. Mutta sekään ei muuttanut mitenkään äitiä, sama peli jatkui ja ehkä elämä muuttui vielä enemmän pinnalliseksi kuin se ennen oli.
Äiti halusi enemmän vain elää toisen kautta ja se entistä enemmän vähensi minun mahdollisuuksiani. Koska äiti oli pelkuri hän ei uskaltanut itse ryhtyä mihinkään eikä yhteistyöhönkään, vaan siten että minäkin tekisin ne kaikki yksin ja jos minä onnistuisin siinä äiti tulisi ja ottaisi kaiken valtaansa mutta jos minä epäonnistuisin, silloin minä saisin kantaa sen kaiken vastuun epäonnistumisesta. Tajusin tuon jos silloin enkä ryhtynyt yksinäni tekemään koska koin jo silloin että tuo sairas ihminen saattaa järjestää minullekin "kohtalon" tekemällä sellaista vahinkoa, joka voisi johtaa vaikka mihin. Se oli liian iso riski, ongelmia olisi silloinkin vaikka toinen olisi mukana täysin rinnoin, mutta tuollaisen vahingontekijän kanssa se on valtava riski ryhtyä yksin sellaiseen, josta sitten yksin olet vastuussa ja toinen ei lainkaan. Äiti sai härnättyä ja provosoitua toisen suuttumaan ja se oli hänen päätehtäviään perheessä. Mikään ei ole niin helppoa kuin sabotoida tekevää ihmistä ja koska äidillä itsellään ei olisi ollut mitään menetettävää, hän olisi voinut tehdä terrorisointia niin että minulle tulisi myöskin sama "huono tuuri" sen kautta. Äiti oli täysin huithapeli, vai miksi tuollaisia oikein sanotaan.

Jos teillä on tuon tyyppinen oma vanhempi pyörimässä nurkissa ja näyttää ja tuntuu kuin hän olisi teidän lapsenne, työntäkää se pihalle, kasvamaan aikuiseksi. minullakin on elämässäni ollut paineita monesta taholta, kammottavat asuinolosuhteet siitä seuraa kärsimystä jo niistä pelkästään ja paineita ulkopuolisten taholta koska ikävä kyllä tällisiä kuin me, pidetään yleensä roskasakkina ja sitten on vielä kotona henkisesti sairas joka painostaa siellä. Ei siis oikein mitään hyvää ole ollut minullakaan koko elämän aikana, se hyvä on ollut hyvin pinnallista. Tuollaisen kanssa joutuu elämään jotain muuta elämää kuin omaansa, äiti tunkeutui minun elämään siten ettei se enää tuntunut omalta vaan että sitä ohjaa äiti juuri passiivisuudellaan ja sillä että mitä minä teen elämässäni, sillä täytyy olla hyöty äidille, ei minulle. Siksi se ei ole ollut milloinkaan sellaista että se olisi tuntunut omalle, tai olisin ollut aidosti tyytyväinen, aina tee ja ajattele toisen, sen autettavan ihmisen asioita ensin ja ei voi lainkaan keskittyä omaan elämäänsä. Se näkyy sitten siten että oma elämä jääkin vaillinaiseksi mutta se toinen nauttii extra palveluista elämässään joita hänelle ei kuuluisi olla.

En tiedä onko se kuinka yleistä että kiusaaja hakee apua uhrilleen, tietämättä olevansa kiusaaja. Kun uhri suuttuu provosoinnista, kiusaaja hakee apua uhrilleen koska hän antaa ymmärtää että suuttuminen olisi sairasta. Tuohon ansaan menin minäkin, samoin kuin isäni aiemmin, mutta minä meninkin hakemaan apua siihen ongelmaan että suutun äidilleni ja ryhdyin vihaamaan häntä. Jos en olisi tehnyt sitä olisin ehkä edelleen syyllinen vain kaikkeen, ainakin se nopeutti asian tajuamista, että vika olikin äidissä eikä minussa. Muualta ei tukea tai ymmärrystä herunut lainkaan, mutta terapiasta oli todella suuri apu. Eikö äiti tiennyt olevansa sellainen. Ei todellakaan tiennyt, hän ei ajatellut edes sitä mahdollisuutta että hänessä olisi jotain vikaa, vaan hän sairautensa mukaisesti oli aina kaikessa oikeassa. Kun tuli ristiriita äidin kanssa, hän lukkiutui siihen omaan totuuteensa vaikka oli täysin väärässä, siten hän säilytti sen tunteen että hän olisi erehtymätön, ei antanut koskaan periksi. Äitiä ei saanut koskaan näkyvästi suuttumaan, sekin oli myös todella outoa, en koskaan nähnyt että äiti olisi räiskynyt, hän meni ennemmin kuoreensa ja kosti sitten selän takaa. Kun hän ei suuttunut, asiat jäivät hänelle aina varastoon ja selvittämättä ja hän kosti sitten kun siihen oli mahdollisuus. Vaikka olisi ollut itse väärässä. Toinen outo asia oli että äiti luuli aina etteivät toiset ole tosissaan jos puhutaan jostain, hän luuli että se puhe on vain leikkiä. Äidillä oli vain virne kasvoilla aivan kuin jotain hauskaa olisi tapahtunut. Siksi jos hänen kanssaan puhui asioista, se oli äidistä leikkiä, puheen asia katosi saman tien kun se oli sanottu. Hän itse oli valehtelija ja siksi luuli että kaikki ovat samanlaisia kuin hän. Sen vuoksi hän ei seuraavana päivänä tiennyt että jostakin asiasta olisi edes puhuttukaan. Eikä hänellä ollut mitään dementiaa. Ehkä hän siksi oli todella huono oppimaan yleensä mitään asiaa, koska kaikki oli hänestä ei-todellista leikkiä. Se oli todella turhauttavaa kun äidin kanssa sai ottaa ja sanoa aina samoja asioita uudestaan ja uudestaan eikä hän käsittänyt, että minä olen tosissani. Asia aina haihtui heti mielestä. Eikä ne asiat menneet koskaan hänelle perille, vaan ne jäi kuin läiskäksi ulkokuoreen, josta ne hävisivät nopeasti pois.

Äiti turvautui aina sellaisiin ihmisiin jotka hän itse näki "vahvoina" kuten vaikka oman siskonsa, joka komenteli kotonaan omia porukoitaan, mutta se kaikki tapahtui heidän kotonaan. Hän oli kuitenkin tavallinen ihminen ja erehtyväinen, kuten me muutkin, joka komensi perhettään mutta äiti luuli että hänen siskollaan on valta ja oikea tieto vähän joka asiaan perheen ulkopuolellakin, olihan hänellä silloin tietysti valtaa myös meidän äitiimme. Itsensä ja oman perheensä äiti näki heikkoina, joiden tulisi olla ulkopuolisten tietojen varassa ja käydä kaikki asiat kysymässä vaikka juuri hänen siskonsa perheeltä. Siksi äidille oikea ja ainoa tietolähde kaikessa oli kuulopuheet. Omaan perhe ei tiennyt mitään äidin mielestä ja siksi olimme heikkoja ja meidän olisi pitänyt mielistellä muita saadaksemme heiltä neuvon aina mitä pitää tehdä. Koskaan äidiltä ei tullut sitä lausetta että 'nyt ME tehdään', vaan aina että 'täytyy mennä kysymään muilta, mitä meidän pitäisi tehdä', äidin mielestä noin sai oikean tiedon koska muut näkevät mitä meiltä puuttuu ja luokittelevat mitä meillä tulisi olla. Mutu saisivat siten täysin määrittää meidän asemamme yhteisössä. Äiti ei ollut itsenäinen vaan täydellinen osa muita, joka ei itsenäisesti ajattele vaan tekee niin kuin ulkopuoliset hänestä ajattelee, hän tarvitsisi ulkopuolisten ja asiaan kuulumattomien suostumuksen ennekuin tekisi yhtään mitään. Aina täytyisi siis kysyä muilta ja asettua sitten siihen lokeroon johon muut sinut asettaa, siellä sinulla olisi sitä mitä muut ajattelevat sinulle kuuluvan, et saisi tehdä tai hankkia sellaista joka ei sinun arvoosi kuulu, arvojärjestyksen mukainen toiminta elämässä joka antaisi etuoikeuksia toisille ja sellaiset kuin äiti ja äidin perhe olisivat viimeisenä eli saisivat mitä toisilta tähteelle jää.

Ei olisi saanut itse aloittaa asioita vaan olisi pitänyt mennä kysymään muilta että miten te olette saaneet tämän aikaan ja yrittää tehdä sitten heidän mukaansa omat asiat. Perheessä kyllä olisi ollut kaikki tieto ja taito siihen että itsenäisesti pystytään tekemään asiat ilman että lähdetään kopioimaan asiaa suoraan muilta. Jokainen tekee asiat omalla tavallaan, tietyissä yksittäisissä asioissa kopiointi ja kysyminen on hyvä asia, mutta jos heti alusta lähtien on jo toisten varassa ja talutettavana, ei se silloin onnistu. Toiset vie minne haluavat. Yleensä se jos äiti oli jonkun ulkopuolisen kanssa tekemisissä se tarkoitti että äidille oli siellä palkatonta työtä. Äiti tarjoutui heti tekemään muille että toiset pääsisivät tavoitteisiinsa, äidin parempina pitämien ihmisen hyvinvointia kasvattamaan, niiden joilla oli jo ennestään kaikki mutta halusivat vielä jotain enemmän, mutta oman perheen tilanne huononi koska äiti ei uhrannut ajatustakaan sille. Hän vain takertui kiinni ulkopuolisiin ja tunsi olevansa tärkeä kun sai olla palvelijana parempiosaisille. Kaikki mitä äiti kotona teki meidän olisi pitänyt hänelle maksaa siitä mutta ulkopuoliset saivat saman ilmaiseksi, se teki tuon homman sairaaksi.

En pysty kuvaamaan sitä tunnetta mikä tuollaisesta ihmisestä minulle tulee, oma koti oli kuin alkoholisteilla mutta mölli vaan juoksee pitkin kylää ihmisille omaa hyvyyttään todistamassa. Olisi todistanut omalle perheelleen sen eikä muille. Tuo oli niin sairasta kuin olla vaan voi, äiti yritti todistuttaa omaa hyvyyttään meille juoksemalla piikana ulkopuolisille niin että ulkopuoliset olisivat todistaneet äidin hyvyyden ja äiti olisi saanut oikeutuksen sitä kautta pitää meitä kuin sikoja karsinassa. Lapsi olisi ollut väärässä jos hän sanoisi ettei äiti välitä meistä, koska ulkopuoliset todistavat sen että äiti on hyvä ihminen koska äiti tekee heille pyyteettömästi ilman palkkaa piian tai lapsenvahdin töitä ja tuo vielä kakunkin tullessaan töihin. Miksei äiti todistanut suoraan hyvyyttään meille, siksi koska ei arvostanut meitä lainkaan ja piti meitä arvottomina ihmisinä. Äiti arvosti vain parempiosaisia ja se oli meidän perheen tuho. Äiti sai minultakin apua vaikka ei olisi sitä ansainnut, hänet olisi pitänyt hylätä kokonaan jos hänet joku sitten olisi ottanut piiaksi ja antanut hänelle huoneen jossa asua. Äidin ei olisi tarvinnut ajatella mitään, vaan tehdä palvelusväen töitä. Äiti ei osannut kantaa emännän roolia, vaikka hänelle se annettiin, tasavertaisena muiden kanssa olevaksi, vaan hän ryhtyi heti piiaksi, jolla ei ole muuta vastuuta kuin kotityöt.

Olen avannut asioita tässä millaisessa perheessä olen kasvanut. Asioita on paljon koska olin vielä aikuisenakin äitini kanssa. Minkä huomasin äidistä näin jälkikäteen että se miksi jäin loukkuun oli ehkä se että äitini osasi näytellä säälittävää mutta sitten taas vastavuoroisesti taas hallitsevaa, mitätöivää. Olemalla säälittävä hän sai minut jatkamaan. Jos hän olisi ollut raivoissaan oleva ja räjähtelevä persoona hänet olisi ollut helppo hylätä mutta hän oli välillä todellakin niin säälittävä kuin olla voi ja vetosi sillä minun tunteisiin että säälin häntä ja jatkoin auttamista ja kun autoin häntä siitä tulikin sitten minulle kuin velvollisuus ja äiti muuttuikin toisenlaiseksi hän ei arvostanut vaan löysi koko ajan vikoja ja puutteita. Häntä olisi pitänyt avustaa hänen mukaansa täydellisesti. Kun taas ajauduttiin asioiden takia ristiriitoihin äitini oli säälittävää ja taas minä jatkoin äidin auttamista. Tuollainen oli äidiltä kyllä ala-arvoinen keino käyttää omia lapsiaan hyödyksi, rohmusi minkä ennätti toisen elämää selviytyäkseen itse. Mitä enemmän autoin, sitä avuttomampi ja säälittävämpi hänestä tuli. Äiti itse oli tietynlaisessa lokerossa johon muut hänet asettivat ja hän itse yritti asettaa oman perheensä samoin, äiti oli tavallaan siinä meidän ja ulkopuolisten välissä. Yläpuolella olivat hänen suosikkinsa ja alapuolella oma perhe, äidin maailmassa ihmiset olivat kuin arvoasteikolle asetettuja. Äiti kohteli meitä sen mukaisesti minkä itse oli oppinut. Tietysti koska hän oli erityisien avulias tiettyjä kohtaan he pitivät äitiä palvelijana. Äiti ei auttanut koskaan huonompiosaisia vaan aina parempiosaisia. Ehkä äiti kilpaili muiden kanssa parempiosaisten suosiosta, ettei kukaan muu vaan pääse hänen ohitseen heidän suosiossaan.

Nyt kun kirjoitan näitä asioita alan entistä enemmän vihata sitä ihmistä, ei tämä ainakaan nyt helpota lainkaan. Ei ole mukava tajuta että minulla oli mahdollisuudet niin kuin muillakin ihmisillä, mutta joku p-skapää ne esti. Olin poissa omasta elämästäni kun elin äitini kanssa ja jo aiemmin kun jäin avustamaan auton kanssa vanhempiani. Silloin olisi ollut minun aika alkaa oma elämä mutta tuollainen avuton luuseriäiti aiheutti minulle koko elämän kestävän harmin. Äiti oli se meidän perheen mätämuna joka pilasi kaiken. Jos äiti olisi ollut toinen ihminen olisi isä tehnyt sen mitä isän pitää tehdä, hän olisi saanut perheelleen aikaan parempaa, äiti ei saanut mitään hyvää aikaan. Äiti sai sai isänkin käyttäytymään eri tavoin kuin hänelle olisi kuulunut, kun äiti ärsytti ja provosoi ja teki kiusaa isä käyttäytyi sen mukaisesti. Äidillä oli todella paha ja ilkeä luonne joka ailahteli jatkuvasti, me kaikki muut olemme oirehtineet tuon sairaan ympärillä, niin isä, minä ja sisaruksetkin. Uskon että jos äidin tilalla olisi ollut joku toinen nainen, ei isäni olisi tehnyt itsemurhaa, isän tekoon johtavat syyt olivat täysin äidin aiheuttamia. Koska äiti ei tuntenut koskaan vastuuta mistään, ei hän ajatellut että noin voisi käydä, se oli äidille tyypillistä vastuutonta touhua, josta aina aiheutui vain vahinkoa. Tuossa näkee sen kuinka tyhmä äiti oli. Iso vahinko siitä tulikin isäni poismenon muodossa. Äiti manipuloi minutkin uskomaan että isä "suuttuu tyhjästä", kuten äiti aina sanoi. Ei suuttunut todellakaan tyhjästä vaan aiheesta koska nuo äidin käyttäytyminen että saa toisen suuttumaan oli kuin narsistin oppikirjasta, mykkäkoulua ja eleitä ja ääntelyjä myöten. Kun äiti vuosikausia oli sellainen että hän mitätöi isää ettei ryhtynyt isän kanssa tekemään perheelleen mitään parempaa, se näkyi varmasti isänkin käytöksessä meitä kohtaan, hän ei olisi ollut sama jos äiti olisi ollut hänen kanssaan yhteistyössä. Isästäkin tuli hermostuneempi koska äidin kanssa ei mikään onnistunut ja se oli äidiltä suoraa kiusaamista. Lisäksi uskon että äiti sai manipuloitua isänkin uskomaan että koko perhe on äidin puolella isää vastaan ja isän tulisi muuttaa luonteensa äidin haluamaksi. Siksi isä välillä varmasti luuli että me kaikki väheksymme ja kiusaamme häntä. Tuossa olisi jo mahdollista syytä isän tekemään itsemurhaan, koska ei ihan kevyin perustein isä varmasti sitä tehnyt, vaan rankan jahtaamisen tuloksena. Siihen jahtaamiseen osallistui varmasti aika moni. Pääpiruna toimi äiti. Kun vain ajattelenkin äitiä minulle tulee kuva hänestä kyyräilevänä, kyttäävänä ja mykkänä puhumattomana, pahansuopana ihmisenä, joka vahti aina jostakin minua, pahat mielessä.

Äiti pyyteli saatto-osastolla ollessaan minultakin anteeksi tekojaan, mutta ei tarkentanut niitä, jotain vääryyttä hän tiesi ehkä tehneensä koska anteeksiantoa pyysi ja toisteli olleensa tyhmä ihminen. Nuo lauseet olisi pitänyt tulla jo silloin kun isä vielä eli, ja hänen olisi pitänyt sanoa ne isällekin, mutta silloin vielä oli häiriö hänessä täydessä voimassaan, eikä tuollaisesta ollut mitään tietoakaan. En sanoisi mitään jos itse olisi halunnut elämästäni tuollaisen, mutta en tuollaista elämää itselleni halunnut, vaan ajattelin sen olevan väliaikaisen vaiheen joka loppuisi. En pystynyt katkaisemaan siteitä äitiin, koska hän aina vajosi omaan sääliinsä ja oikeassa hän olikin säälittävä hän oli, joka sai minut muuttamaan mieltäni hänelle myönteiseksi. Eikä äiti olisi todellakaan pärjännyt ilman minun apuani, vaikka jotkut käänsivät senkin asian päinvastaiseksi, kuin kiusatakseen ja saadakseen itselleen vapauden ettei heidän tarvinnut äitiään auttaa. Tuota loukkua kannattaa sellaisen varoa, joka on siinä tilanteessa jossa muut sisarukset ovat paenneet ja jää yksin hankalan ihmisen kanssa. Se lähteminen vaikeutuu todella paljon kun on vain yksi joka auttaa, silloin ei ole vaihtoehtoja; toinen on jatkuvassa avun tarpeessa, eikä hän hoida asioitaan niin että auttaja pääsisi siitä riesasta vapaaksi, vaan autettava takertuu täysin auttajansa varaan.

Äidin tyyppinen ihminen oli kuin myrkkyä isälle vaikka hän välittikin äidistä. Ehkä siinä olikin syy että äiti käytti isän tunnetta hyväkseen samoin kuin minunkin. Äiti ei ollut sopiva vaimo isälle lainkaan jos katsoo ihmisiä lähemmin, isä oli hyvin tekevä ihminen, joka olisi tehnyt perheelleen jotain joka olisi korjannut perheen perusasioita kuntoon, mutta äiti ei ollut lainkaan mukana, vaan vastusti. Isässä oleva potentiaali meni täysin hukkaan hänen ollessa äidin kanssa, äiti ei arvostanut sellaista joka osasi rakentaa perheelleen talon, hän arvosti enemmän kaikkia muita, tekikö isän kiusaksi, se on melko varmaa. Äiti luuli että saisi isän luonteen muuttumaan, mutta niin siinä kävi että ennen isä teki itsemurhan. Se oli äidille kova
opetus sillä hetkellä, mutta ei se oppi kauaa äidin päässä pysynyt , sama homma, vähättely, mitätöinti ja kiusanteko alkoi kohta minun kanssani.

Äidillä oli jotain pakonomaisia rituaaleja jotka hän suoritti, kuten aina kun menin saunaan (ulkona oleva pieni sauna), hän sanoi minulle että laske lämmintä löylyhuoneesta pukuhuoneeseen, jos ennätin lähteä ennekuin hän sanoi nuo sanat, hän käveli saunalle avasi oven ja sanoi aina nuo samat sanat. Jonkinlainen pakkorituaali sanoa nuo sanat sairaalla oli, yhtään kertaa en päässyt saunomaan, ettei äiti olisi sanonut noita sanoja jos hän oli kotona. Jokin sairaus piilee tuollaisenkin takana, luulen. Tuo homma kyllä keljutti raskaasti silloin, ajattelin että kaikenlaisten hullujen kanssa joutuu asumaan, mutta äiti sai kuitenkin olla se hullu mikä oli. Vaikka hänelle sanoi että älä sano, älä tule perästä sanomaan, hän vaan tuli. Kai hullu luuli olevansa hyödyksi lapselleen, tuollaisia tyhjänpäiväisiä asioita äiti teki, ei äidistä ollut mihinkään oikeaan tekemiseen tai auttamiseen, kaikki oli sellaista, josta ei ollut mitään hyötyä. Hänellä oli siis tapana huolehtia samoista asioista joita minä itsekin huolehdin, sellainen otti kyllä kovasti hermoon silloin, kun hän näki mitä aioin tehdä, hän sanoi sen saman mitä olin tekemässä. Ei hän tahallaan tehnyt, mutta oli ja toimi kuin olisi idiootti. Hän vahti mitä toinen aikoi tehdä, että ennätti sitten sanoa. Olisiko äidissä ollut myös jotakin pakko-oireista häiriötä.

Sanotaan että narsisti pääsee valtaan parhaiten silloin kun on sekasortoiset ja epävakaat olot. Meillä ne todellakin oli sekasortoiset, ja siinä tilanteessa narsisti nautti kun pääsi aiheuttamaan että tilanteet menivät vain katastrofista toiseen. Ne ihmiset jotka olisivat osanneet tehdä olot vakaiksi, heidät narsisti jättää huomiotta ja on passiivinen tekemään mitään sellaista joka aidosti auttaisi perhettä. Äiti teki juuri siten että aiheutti epävakaat olot, hän hyötyi itse niistä. Tuollainen osaamaton ja taidoton ihminen kuin äitini pääsi "johtamaan" asioita. Äiti aiheutti epäonnistumisen ja sitä ei muut heti tajua vaan alkavat epäillä, kuten terveiden ihmisten kuuluukin itseään. Se on erityisen veemäistä toimintaa. Äiti romahdutti ja teki tyhjäksi asiat omalla toiminnallaan, minäkin luulin että minussa olisi silloin ollut se vika. Äiti hyötyi siitä että teki niin, narsistihan on juuri sellainen joka alentamalla muut nousevinaan ylemmäksi. Aiheuttamalla toisille vahinkoa hän saa mutta näyttämään huonoille, äitikin sabotoi asioita salaa ja selän takana, siksi se näytti että syy olisi meissä. Vain hyvin pahasti sairas ihminen tekee tuollaista omassa perheessä siinä tilanteessa jossa mekin olimme. Äidin perhe oli huonommassa asemassa kuin kukaan, siitäkin huolimatta äiti sabotoi toisten suunnitelmatkin ja pitää perhettään kurjuudessa. Mitähän pahaa me tehtiin äitiä kohtaan että hän teki meille noin.

Eikö sairas ymmärtänyt että kunniaa riittää kaikille, eikä sitä tarvitse hankkia järjestämällä toisille vahinkoa. Jos nyt, joka tietysti on mahdotonta toteutua, olisin samassa tilanteessa tällä tietämyksellä äidistä, isäni kuoleman hylkäisin äidin tyystin. Siitä ihmisestä ei ollut muuta kuin vahinkoa. Lapsen luottamusta käytetään omaksi hyödykseen, kun lapsi tekee äitinsä eteen on äidillä varaa silloin uhrata itseään ventovieraille. Äiti ei arvostanut yhtään saamaansa apua, vaan sen avun turvin hän ei antanutkaan mitään kotiinsa vaan hän pääsi esittämään hyväntekijää ulkopuolisille varakkaammille ihmisille. Hän jakoi sen avun sinne. Narsistilla on arvoasteikko johon hän asettaa ihmiset joten lapset tekevät hänelle koska äiti on heitä "ylempi" ja taas ulkopuolisiin nähden äiti oli "alempi" ja äiti teki heille. Siksi meillä kotona ei mikään kohentunut koska sen mitä autoin, äiti lahjoitti muille saadakseen heiltä hyväksyntää. Normaaliperheissä tuo apu jää oman perheen käyttöön ja jos äitiä autetaan hän pystyy silloin olemaan perheen asioissa mukana, mutta meillä se että autoin äitiä, menikin täysin harakoille, äiti vähät välittä omasta vaan kun kaikki asiat hoidettiin hänelle, hän pystyi tekemään muille ilmaiseksi. Tulos oli aina plus miinus nolla, oman perheen kannalta. Sitä voisi verrata kuin jos olisin antanut äidille 1000 euroa rahaa, niin hän juoksisikin sen heti lahjoittamaan vieraille.

Vanhemman tulisi antaa lapselle muutakin kuin jotain sokeripitoista joilla lapsi saadaan tyytyväiseksi sillä hetkellä. Lasta opetetaan kuin koiraa herkkupalojen perään. Lapsi ei ymmärrä mitä vanhemman oikeasti pitäisi tehdä, vaan antaa hyväksynnän vanhemmalleen kun saa jotain makeaa. Vasta aikuisena sen minäkin ymmärsin että äitini luisti tuolla kokonaan vastuusta. Suosionhakuinen ihminen tekee noin, hän ei saa välitöntä suosiota jos hän järjestää lapselle kunnolliset ja turvalliset olot, sekin suosio tulee vasta myöhemmin, äitinikin halusi vain välitöntä suosiota lapseltaan ja silloin makeinen tai joku muu lahjus vaikka raha, on hyvä keino saada sitä nopeasti. Lapsi luulee siinä turvattomissa ja huonoissa oloissa että nyt asiat ovat hyvin. Tuollainen ei ole kestävää, lapsi antaa äidilleen suosion ja hyväksynnän pelkillä hiluilla, vanhemman ei tarvitse kantaa oikeasti vastuuta, vaan asiat ovat aina silloin hyvin kun lapselle antaa pienen lahjuksen, jolla voi ostaa lapsen puolelleen. Aikuisena tajuaa ettei tuo ihminen tehnytkään mitään meidän puolestamme, vaikka hänellä olisi ollut kaikki mahdollisuudet siihen. Turvattomuus ja huonot olot eivät poistu antamalla sokerisen pullan, ne ovat iso ongelma jota lapsi itse ei silloin näe, mutta tajuaa myöhemmin ettei vanhempi viitsinyt tehdä mitään oikeiden ongelmien eteen, jotka olisivat olleet hänen ratkaistavissa. Hän ajatteli vain itseään.

Hän itse ajatteli vain miltä hän näyttää suosikkiensa silmissä ja suosikit osasivat lypsää häneltä lisää työtä ja antamalla suosiota palkaksi. Eikä siinä kovin kummia taitoja edes tarvita, sairas suosionhakuinen äiti on oven takana odottamassa, että pääsisi tekemään palveluksiaan, ei tarvita muuta kuin ovi avata, niin palveluskoira on palveluksessa. Äiti oli suosikkeihinsa nähden aina pyyteetön sankari joka ei koskaan kieltäydy tekemästä palveluksiaan, hän jätti omat tekemättä ennekuin olisi kieltäytynyt. Hän petti vaikka omat lapsensa ollakseen lojaali ulkopuolisille "rakkailleen".

Isäni itsemurha oli äitini syytä. Itsemurhaa ei kukaan tee kiusallaan tai tahallaan vaan siihen tekoon täytyy olla todella painavat syyt. Minua yritettiin manipuloida että isäni teki ilkeän teon ja olisi syyllinen, se isän syyttely jatkui isäni eläessä ja vielä hänen kuolemansakin jälkeen. Tosiasiassa isää kiusattiin ja jahdattiin kovasti, sen taidon osaavat kyllä apinatkin. Äiti oli tyhmempi vielä kuin apinat, joten häntä ulkopuoliset käyttivät kuin keihästä tökkiäkseen kauempaa isää. Äiti oli heille "hyödyllinen idiootti". Äiti oli kiusaajien kaveri, koska hän asettui niiden puolelle jotka hän näki vahvempana ja siskonsa perhe oli äidin maailmassa maailman vahvin ja vaikutusvaltaisin perhe. Äiti eli kuin säkissä ja hänen maailmansa niin suppea eikä siihen mahtunut kuin nuo suosikit, muut ihmiset olivat täysin suljettuina siitä maailmasta ulos. Hän halusi olla siskonsa kopio. Se oli täysin suljettu piiri, äiti näki vain että hänen siskonsa perhe oli mahtavin hän ei nähnyt sitä että hän itse oli asettanut itsensä ja perheensä täysin mitättömäksi.

Tuollaisessa suljetussa maailmassa nämä suosikit opettivat äidille ideologiaansa ja manipuloivat kuka on hyvä ja kuka paha, yleensä pahat olivat sellainen, jolla oli asiat paremmin kuin heillä, tai oli jokin ristiriita heidän kanssaan. Äiti seurasi heitä ja asetteli samat ihmiset samoihin kategorioihin, vaikka hänelle ei ollut mitään syytä. Noin tekee luonteeltaan lammas. Siksi meidänkin ihmiset rajoittuivat pelkästään äidin sukulaisiin. Tietysti yksi syy oli varmasti ettei äiti ollut käynyt kansakoulua kokonaan ja hänen siskonsa oli kansakoulun käynyt, joten siskolla oli jumalan asema äitiini nähden. Äiti uskoi sokeasti mitä he sanoivat ja jos äiti ei uskonut he "tukistivat" äitiä niin että äiti uskoi. Äiti ei kyennyt eikä uskaltanut kyseenalaistamaan mitään heidän sanomaansa koska oma arviointikyky puuttui, hän yritti olla vain mielin kielin heille että saisi hyväksynnän. Mitä enemmän äiti yritti, sitä enemmän ne muut vaativat äidiltä tekoja osoittamaan uskollisuutta heille. Äidin tuli tehdä niin että se hyödyttää suosikkeja eikä äidin omaa perhettä, jos äiti teki, hän sai palkaksi tarvitsemaansa hyväksyntää, tuosta oli kierre joka kesti ja se muodostui äidille elämäntavaksi. Oman perheen kärsimykset äiti kuittasi sokeripullalla. Tuo touhu oli henkisesti hyvin sairasta.

Jos elettäisiin siten kuin äitini eli, muodostuisi uudelleen entinen vanhanaikainen palvelija-isäntäväki yhteisö, jossa piioilla tai rengeillä ei ole mitään omaa, vaan he tekevät kaiken isäntäväen eteen, mutta kovin suuria vastuitakaan ei mistään ollut. Äiti olisi sopinut sellaiseen hyvin, hän eli kuin nyt olisi jotain entisaikaa jolloin oli palvelusväet isäntätaloissa. Äitini olisi ollut erinomainen piika, emännäksi omaan taloon hänestä ei olisi ollut, koska emännällä on vastuita, äiti ei niitä juurikaan kantanut.

Ehkä äiti oli jäänyt kehityksessään sille tasolle joka on sen ikäisellä lapsella joka pystyy toimimaan lapsenvahtina. Hän ei osannut muuta tehdä kuin vahtia, aikuisiakin hän vahti kuin he olisivat pikkulapsia. Hän ei itse kasvanut ulos tuosta roolista ja siksi ei kyennyt ottamaan suurempaa vastuuta ja tehdä suurempia asioita jotka elämässä olisivat välttämättömiä. Siksi osat vaihtuivat minusta tulikin äidille kuin olisin hänen vanhempansa joka aina silottaa tietä hänen edessään ettei hän kaadu. Äidistä tuli vaativa lapsi jolle sai tehdä kaikki hänen eteensä, mutta aina hän vain valitti, kuten lapset yleensä tekevät. Jokin siellä äidin aivoissa oli täysin nurinperäistä ja se mikä minua harmittaa ja surettaa, ei ole hänen kuolemansa, vaan se ettei häntä koskaan tutkittu mikä ongelma hänellä oikein oli. Se olisi ollut mielenkiintoista tietää, se olisi antanut jonkinlaisen ratkaisun asioille ja helpotuksenkin kun tietää että se ihminen oli sairas tai häiriöinen ja sairaudelle tai häiriölle on jotkin syyt. Kuitenkin se että isä teki itsemurhan kielii siitä että jotain oli pahasti pielessä heidän avioliitossaan ja perhe-elämässä jo alusta lähtien. Isällä ei ollut hyvä olla sen kyllä näki mutta äidillä oli aina tietty typerä virne naamalla, se kertoo että äiti oli jotenkin niskan päällä ja kiusasi isää ja oli tyytyväinen siitä. Äiti käyttäytyi kuin sairas kun muita ei ollut näkemässä, vieraat hän osti pullalla sanomaan että äiti olisi hyvä, koti vaatii enemmän kuin kuin leivonnaiset.
Todellisuudessa hän olikin hyvä muille, sellainenhan on hyvä joka tulee pullakorin ja kakun kanssa katsomaan lapsia ilmaiseksi, tiskaa ja siivoaa samalla, eikä kuulu edes kyseiseen perheeseen, perheen vanhemmat pääsevät helpommin toteuttamaan tavoitteitaan kun heillä on kotipiika joka luulee olevansa heidän äitinsä. Kun nämä henkilöt ovat varakkaampia he tietävät kyllä sen että he ovat äidistäni häntä arvokkaampia ja hän yrittää tavoitella heidän suosiota tekemällä työtä heille ilmaiseksi. Äiti suostuu tekemään koska tavoittelee kuuta taivaalta ja luulee saavansa sen itselleen.

Sen ymmärtää että äiti itsekin eli järkyttävän huonoissa oloissa ja hän yritti päästä siitä huonosta eroon vaihtamalla perhettä. Hän luuli että kaikki huono oli lasten syytä, eikä ymmärtänyt että hänen itsensä ne olot olisivat pitäneet saada edes jotenkin keskinkertaiseksi jo silloin kun alkoi lapsiaan synnyttää tähän maailmaan. Äiti ei ymmärtänyt ettei me asuta Intiassa, jossa lapset valjastetaan tuomaan perheelle hyvinvointia pakkotyöllä, vaan Suomessa vanhemmat joutuvat sen itse tekemään. Hyvät olot eivät kasva itsekseen vaan niiden eteen täytyy tehdä työtä, eivät kengätkään kasva jalkoihin vaan ne täytyy hankkia. Äiti ei tehnyt minkään eteen yhtään mitään mutta odotti kuin kaikki hyvä kasvaisi hänen ympärilleen. Hän tiskasi mutta niin tekee melkeinpä kaikki täällä, äiti korosti sitä aivan kuin muu perheenäidit eivät sitä tekisi, toinen asia jota hän korosti että hän on antanut meille ruokaa, tuokin on ihme sanonta äidiltä joka tekee lapsia. Eikö hänen olisi ollut velvollisuus siihen? Hänen mielestään ei, vaan lapsen olisi pitänyt tuoda ruuat ja asunnotkin tullessaan. Äiti ei paljo itselleen haalinut vastuita vaan hän pudotti ne kaikki aina lastensa niskaan.
Äiti itse auttoi muita, perheen ulkopuolisia, että he pääsisivät tavoitteisiinsa, mutta omalle perheelleen kasasi vain esteitä tavoitteiden eteen, vaikka ne tavoitteet olivat tavallisia kuten kunnolliset asuinolot hänen piti ne estää. Todella viheliäinen elämäkumppani jos isääni ja meitä lapsia ajattelee. Mutta tuollainen ei ole kypsä vanhemmaksi jonka täytyy itselleen saada hyväksyntä aivan kuin olisi pikkulapsi, hänellä ei riitä aikaa oman hyväksynnäntavoittelunsa lomaan pyrkiä toteuttamaan koko perheen tavoitteita. Tuollaista ajaa eteenpäin jokin pakkomielle saalistaa hyväksyntää ja suosiota muilta osoittaakseen sillä omalle perheelleen olevansa joku. Äiti antoi sen mikä kuuluisi antaa omalle perheelle, vieraille, ja sanoi sitten omalle perheelleen "näettekö kuinka nuo muut kehuvat minua ja te ette sitä tee". Kaikki perheen asiat olivat kietoutuneet äidin heikon itsetunnon ympärille.

[Hubertuss]

Kun kasvaa jossain toisen ihmisen järjestämässä elämän illuusiossa joka on vain sairaan ihmisen kuvittelua se on iso ongelma. Sitten kun lopulta alkaa huomata isoja eroja muiden ihmisten ja oman perheen välillä alkaa miettiä miksi eroja on. Kun kaikki mikä eroaa muista ei suinkaan eroa parempaan päin vaan näkee että kaikki omassa perheessä on jätetty tekemättä, tulee ajatus että mistä se johtuu. Sitten huomaa sen että meillä elämänpiiri on aina vain tietyt ihmiset, koskaan ei ole sellaisia ulkopuolisia jotka sanoisivat jotain olevan pielessä, aina vain sellaisia jotka itse ovat paremmassa mutta pitävät meidän kurjuutta normaalina. Aivan kuin matkustaisi Afrikkaan ja näkisi kuinka ihmiset asuvat hyvin puutteellisissa oloissa se olisi normaalia. Äidille olisi jonkun pitänyt sanoa että miksi te asutte noin huonoissa oloissa, kun kukaan ei sanonut äidille mitään äiti sai hyväksynnän sille. Kuitenkaan ne henkilöt eivät omia perheitään pitäneet noin, he olisivat pyrkineet parempaan. Siinä huonot asiat hyväksyttiin ja äidin ei tarvinnut tehdä mitään, hän eli vain omassa täydellisessä yltäkylläisyyden liemessään. Äiti oli sellainen joka ei huomannut mitään ellei sitä joku toinen sanonut hänelle. Tietysti yksi syy oli että ne ihmiset jotka kävivät meillä olivat pääosin äidin sukua ja tietysti he pitivät omansa puolta vaikka mikä olisi. He antoivat hyväksynnän omalleen, vaikka sitä ei olisi pitänyt antaa vaan kyseenalaistaa asiat. Tavallaan he piilottivat asiat.

Me elettiin kuin siat pellossa ja kaikki hyväksyivät sen ja äiti oli vain tyytyväinen siitä kuinka hyvin hän on kaikki järjestänyt. Siis järjestänyt siten että kaikki oli jätetty tekemättä. Äiti itse oli kova valehtelemaan, mutta vastapainoksi hän itse uskoi myös muiden valheita, joten vaikka meidän talo olisi romahtanut kasaan ja muut olisivat sanoneet että teilläpä on hyvä ja hieno talo, äiti olisi uskonut sen ja ollut tyytyväinen, elämä olisi jatkunut romahtaneessa talossa romujen seassa. Äidiltä puuttui arviointikyky kokonaan, hänelle täytyi sanoa vaikka milloin tiskiriepu piti vaihtaa, hän piti samaa vaikka vuosia, sekin oli liasta ruskeaksi pinttynyt ja reikiä täynnä mutta äiti vaan käytti sitä. Hän ei itse huomannut tuollaista asiaa. Sama oli muiden siivousvälineiden kanssa hän siivosi niillä vaikka ne olivat pilalla, lattialuuttukin oli kulunut niin ettei siitä ollut juuri mitään jäljellä, enemmänkin se kolhi lattiaa ja äiti vaan pyyhki sillä lattioita. Hän ei itse osannut päättää, milloin nuokin olivat vaihdettava. Ehkä hän työssään oli oppinut että joku aina sanoo hänelle milloin työvälineet täytyy vaihtaa tai ne vaihdettiin automaattisesti, kotona kuitenkin pitäisi osata itse päättää asiat ja sitä äiti ei osannut tehdä, hän ei osannut tehdä minkäänlaisia itsenäisiä ratkaisuja, vaan aina jonkun muun piti hänelle sanoa asiasta mitä pitää tehdä.

Äidille ei olisi voinut koskaan antaa tehtävää jossa täytyisi itse osata tehdä jotain ja ei varsinkaan päätöksiä vaan kaiken tulisi olla täydellisesti ohjattua ja järjestettyä valmiiksi. Sellaista jossa ei tarvitse ajatella mitään, vaan tehtävä olisi erityisen helppo. Tuollainen ihminen saattaa puhua täysin puuta-heinää ja tehdä mitä sattuu jos tuleekin tilanne jossa joutuisi tekemään päätöksen eli ajatelle asiaa. Hän ei tiedä mistään mitään ja järjestää silloin hankalia ongelmia omalle perheelle.

Äiti varmasti luuli että hänen siskonsa ajattelee asiat äidin ja meidän perheen puolesta ja neuvoo äitiä sitten kädestä pitäen mitä pitää tehdä. Se ei vaan käy niin, äidin sisko ajatteli vain oman perheensä etuja eikä meidän, äiti ei ymmärtänyt että ainoat jotka ajattelevat oman perheen etuja ovat oman perheen sisällä olevat ihmiset, eli me. Ehkä äiti antoi meidän asiamme siskonsa ja hoidettavaksi ja jäi odottamaan hän päättää asiat äidin puolesta. Äiti oli liian vain liian tyhmä jolla oli täysi luottamus ulkopuolisiin ja täysi epäluottamus omaan perheensä kykyyn hoitaa asioita. Siksi kun äidin sisko tuli sanomaan kesäpaikkatonttien varauksesta äiti luuli että se asia oli nyt tarkoitettu meille, ei ollut, se oli tarkoitettu hänen siskolleen joka järjesti koko asian. Äitikin lähtee siskonsa pyynnöstä aivan älyttömiin asioihin, itse asuu purkukuntoisessa talossa ja sitten laittaa perheen remonttirahat kiinni siskolleen meneviin kesäpaikka tontteihin. Niiden tonttien osto olikin lopullinen niitti oman talon remontoinnille, ne kaikki rahat jotka isäni oli säästänyt menivät sinne.

Tilanne olisi ollut vielä senkin jälkeen pelastettavissa, mutta äitini oli päässyt unelmiensa täyttymykseen, hänellä oli nyt idolina pitämänsä siskon kanssa tontit vierekkäin. Sillä ei väliä vaikka tonteille on matkaa lähes 50 km eikä äidillä tai isällä ole edes autoa. Tuossa näkee sen vahingollisuuden, toinen säästää kymmeniä vuosia ja äiti suostuu yhtäkkiä, hetken mielijohteesta, siskonsa ehdotukseen, josta hyöty oli tarkoitettu äidin siskolle ja hänen perheelleen, eikä meille. Sitten farssi jatkui kotona vaikka millaisin kääntein, äiti vaan puhui noista tonteista, ei kotitalosta sanaakaan. Oikotietä onneen ei äidille tullut, vaan kaikki kariutui silloin lopullisesti. Isäni luuli että äitini mieli muuttui myös talon korjaamiselle, se ei muuttunut todellakaan, se muuttui vain koska äidin sisko oli asialla, äidin itsensä oma haave toteutui osittain. Äidin haave josta hän aina puhui, olisi asua tuon siskonsa kanssa vierekkäin, siitä olisi helppoa käydä kysymässä siskoltaan onko nyt päivä vai yö, kun äiti ei itse olisi osannut päättää. Asiat menivät kaikki päälaelleen ja isäni loppu alkoi häämöttää hänen tajutessa varmaan mistä oli kysymys, eli äiti vain entistä tiukemmin sitoi meitä kiinni siskonsa perheeseen. Äiti olisi toivonut että me kaikki olisimme alistuneet hänen siskolleen ja siitä olisi hyvä tullut, niin vahva oli äidin usko oman siskonsa erinomaisuuteen ja erehtymättömyyteen sekä hänen suureen valtaansa, joka oli suuri vain äidin pään sisällä. Äiti otti esimerkin siskoltaan joka tietyllä tapaa alisti perhettään, osin täysin aiheellisesti, koska oli siinä perheessä se joka sanoi kaapin paikan, ja ennen kaikkea oli "pääarkkitehtina" oman perheensä suunnitelmissa ja tavoitteissa. Noiden tonttien ostattaminen oli myös hänen tulevaisuuden suunnitelmia omalle perheelleen.

Äitini näki alistamisen hyvänä asiana mutta ei nähnyt, että se tulee hänen siskolleen sen johdosta, että hänellä on tulevaisuuden suunnitelmia joita toteuttamaan hän tarvitsi perhettään ja hän patisti heidät tekemään. Hyöty tulee hänen omalle perheelleen. Mutta meillä asiat olivat aivan toisin, äidillä ei ollut tulevaisuuden suunnitelmia lainkaan joita hän olisi eteenpäin ajanut, vaan äitiini teki vaikutuksen se kuinka hänen siskonsa alistaa omaa perhettään. Äiti näki vain sen millainen valta hänen siskollaan on omassa perheessä, mutta ei ymmärtänyt ettei se tule tyhjästä, vaan siksi koska koko perhe hyötyy siitä. Äitini olisi vain alistanut meitä ilman mitään oikeaa tekemistä, hän olisi ollut vallassa, mutta mitään ei olisi tehty, äidille olisi pitänyt antaa valta vain hänen vallanhimonsa vuoksi, ei sen takia että valtaa käyttämällä saataisiin jotain hyvää aikaan. Se olisi ollut pelkkää simputtamista, jossa ei olisi ollut mitään mieltä. Kaikki olisi ollut tarkoituksetonta, ei mitään päämäärää. Kuin rangaistusta. Me emme alistuneet ja tämä tilanne sitten jatkuikin koko ajan. Isäni ei enää kauaa tuota kestänyt vaan teki itsemurhan, kaikki meni aiemmin isän kannalta katsottuna päin helvettiä ja ainoa joka nautti oli äitini. Yksi ihminen, äitini, sai paljon paljon pahaa aikaan elämänsä aikana.

Kaikki vieraiden mielistely ja yletön passaaminen voi ajatella olevan huonojen asioiden piilottamista. Kotona oli asiat todella huonosti, mutta äiti antoi sen kuvan että kaikki olisi aina hyvin. Kaikki olisi aina vain pelkkää hyvää, asuinkelvottomassa purettavassa kunnossa olevassa talossa asuisi onnellinen perhe joka ei vaadi itselleen mitään, vaan tyytyy aina kaikkein huonoimpaan, palvelee muita ja olisi onnellinen. Äiti oli kova piilottelemaan epäkohtia ettei niitä tarvitsisi hoitaa, silloin niistä pääsi vähällä mutta sai sitten kärsiä senkin edestä. Äidille se oli vain elämää, ennen kärsittiin kuin korjattiin asioita. Äiti piilotti ne huonot asiat ja kärsimiseen tottui joten asia oli kuin se olisi hoidettu. Se oli vain turtumista kaikille huonolle, ei lainkaan sitä että asiat olisivat oikeasti korjautuneet tai tulleet paremmiksi. Huonoon tottui eikä enää osannut siitä edes valittaa, se kuului siihen elämään äidin kanssa. Nimenomaan se huono tuli äidin kautta, hän oli se joka sai sen huonon aikaiseksi olemalla vain passiivinen kaikelle sellaiselle toiminnoille tai jopa ajatuksille tai suunnitelmille jotka kohentaisi tilannetta. Äiti vain odotti milloin asiat korjautuisivat itsekseen, sitä ei koskaan tapahtunut, siihen olisi tarvittu positiivinen asenne ja tekemistä, mutta äiti oli negatiivinen ja asioissa täysin saamaton ihminen. Varmastikin myös kaikki se äidin ulkopuolisille erityisen hyvänä ihmisenä esittäytyminen oli tietynlaista näyttelyä huonojen asioiden paljastumisen pelossa.

Kaikki olisi ollut äidistä hyvin jos kaikki muutkin ihmiset olisivat eläneet kuin meidän perhe, alkeellisissa oloissa ilman mukavuuksia, se olisi tasavertaista äidistä kun kenelläkään ei ole mitään. Silloin äiti sulautuisi joukkoon ja olisi kuin muutkin, mutta jos ympärillä olevat ihmiset kohentavat elintasoaan aktiivisesti omilla toimillaan äiti ei kuuluisi silloin siihen porukkaan lainkaan. Hän eli kuin mitään mahdollisuuksia ei olisi. Äiti jäisi siten vain niille sijoilleen tekemättä mitään ja silloin hän ja hänen perheensä erottuisi täysin joukosta, huonolla tavalla, kuten me silloin teimmekin, ja ehkä sen asian peittelemiseksi että äidillä on kaikkien huonointa hän ryhtyisi mielistelemällä ja palvelemalla muita pyrkimään tasavertaiseksi muiden kanssa. Ehkä hän kuitenkin sisimmässään tiesikin, mutta peitti sen huonon itseltäänkin eikä suostunut tunnustamaan tai näkemään tosiasioita. Minäkin luulin että syy olisi aina minussa, mutta onneksi tuli aika jolloin tajusin lopulta mikä äiti oli, se sopi hyvin myös siihen tapahtumaan että perheessä oli yksi ihminen tehnyt itsemurhan, eli jotain oli ollut pahemman kerran pielessä isänkin elämässä äidin kanssa. Harmi ettei isän silmät auenneet koskaan sille että äiti oli häiriöinen mieleltään, se oli ollut varmasti ollut isällekin sietämätön paikka, koska se syy ei selvinnyt koskaan mistä kaikki johtui. Kuin rangaistaisiin ilman mitään syytä.

Äiti ei ollut sellainen joka aidosti puolustaa lastaan. Vaikka hän oli kovin huolehtivainen, mutta ne huolehdittavat asiat olivat mitättömiä pikkuasioita. Kun olisi pitänyt oikeasti huolehtia, ei äidistä siihen ollut lainkaan, hän oli todellakin hyvä lapsenvahti ja sellaisena pysyi koko ikänsä. Hän ei kyennyt olemaan sellainen jonka kanssa olisi turvallista tehdä jotain, vaan asiat saattoivat kääntyä päälaelleen yhdessä hetkessä, joten elämä äidin kanssa oli erityisen epävakaata. Koskaan ei voinut luottaa ihmiseen että asiat olisivat niin kuin hän sanoo, vaan ne saattoivat kääntyä sekunnissa päinvastaisiksi riippuen kuka aina sanoo jotain hänelle. Äiti yritti kulkea sokkona näkemättä itse asioita ja vieraat huutelevat hänelle omia totuuksiaan joiden mukaan äiti toimi. Äidistä ei ollut ottamaan tosissaan mitään asiaa, vaan kaikki oli kuin leikkiä, joka ei koskaan toteudu. Kun tuo ihminen ei luottanut itseensä, ei hän kyennyt luottamaan silloin omaan perheeseen, kaikki meni täysin leikiksi. Kun äidillä oli luonnehäiriö joka esti olemasta oman perheen kanssa samaa mieltä, todennäköisesti koska hän varmaan pelkäsi oman kuvittelemansa aseman menettämistä. Jos hän olisi tehnyt minunkin kanssa yhteistyötä, hän olisi menettänyt hallinnan asioihin koska silloin olisi pitänyt antaa osa hallinnasta toiselle ja se tarkoittaisi, ettei hän enää ymmärtäisi mitä tapahtuu. Siksi tuollainen kuin äiti haluaa pitää langat käsissään ja niin yksinkertaisina ettei asia tulisi hänelle liian vaikeaksi jolloin hän ei enää hallitsisi niitä. Siksi kaiken tuli olla äidin tasolla, todella yksinkertaisia rutiineja ja sillä tasolla ei tehdä mitään muuta kuin korkeintaan kotityöt. Äidin tasolla oleva ihminen ei saa koskaan aikaan parempaa, vaan hän elää sellaisessa maailmassa jossa ei olisi mahdollista mikään. Hän ei koskaan sanonut että tehkää te, minä en osaa tehdä tai suunnitella, vaan hän sanoi ettei se ole mahdollista ja kielsi asian. Hän oli olevinaan yksin, vaikka vieressä olisi muitakin. Näinhän olisi käynytkin jos me olisimme ohittaneet hänet, hän ei olisi silloin enää ymmärtänyt mitä tapahtuu ja hänen ainoa keinonsa olla mukana olisi yrittää työntää kapula rattaan väliin että toiset aina epäonnistuisivat. Kun minäkin tein aivan normaaleja asioita, se meni äidiltä jo yli hilseen eikä hän ymmärtänyt asioista yhtään mitään, ne menivät hänen käsityskykynsä ulkopuolelle. Tavalliset asiat joita kaikki muutkin tekevät.

Se että olin lojaali äidilleni vei minun omat mahdollisuuteni. Tuota en tiennyt enkä arvannut että äiti olisi tuollainen, luulin että pystyn itsenäiseen elämään vaikka hän asuu läheisyydessä ja minä autan häntä, mutta äiti oli niin tunkeva tyyppi että se itsenäisyys oli täysin mahdotonta. Kaikki menikin pelkästään äidin elämän ylläpitämiseksi, äiti ei ymmärtänyt etten minä ole hänen aviomiehensä, jonka kuuluu elää hänen kanssaan jatkuvasti vaan olen hänen lapsensa jonka kuuluisi elää täysin oma elämä. Äiti hyötyi minusta ja kuvitteli että minä hyödyn vastaavasti hänestä kun hän lakaisee lattian. Jos minä olisin lähtenyt, äiti ei olisi voinut asua siellä missä asui, silloin olisi tapahtunut hyvin negatiivista asiaa hänelle, mutta jos hän olisi lähtenyt pois sillä ei olisi ollut vaikutusta minun elämääni paitsi positiivisella tavalla. Tuollainen oli suhde. Äiti itse luuli että se korvaa minulle kaiken kun hän siivoaa ja että se on tasapainossa minun tekemieni asioiden kanssa, ei ollut. Äiti sai kaiken minkä tarvitsi elämälleen ja minä jäin kaikesta paitsi.

Äiti ihaili siskoaan joka piti perhettään kovassa otteessa ja äiti yritti samaa meille, mutta siinä pitämisessä täytyy olla jokin syy, jota äidillä ei ollut. Äidin siskolla oli tarkoituksia ja suunnitelmia joiden takia hän perhettään piti otteessa, meillä taas äidillä ei olisi ollut mitään tarkoitusta. Sellainen joka ryhtyy alistamaan perhettään ilman tarkoitusta pelkästä alistamisen ilosta, on sairas. Sairas ihminen näki vain sen vallan, joka hänen siskollaan oli omassa perheessään ja yritti olla vallassa omassa perheessään ja se olisi tarkoittanut ettei mitään olisi tehty koskaan, mutta äitiä olisi pitänyt kumartaa ja mielistellä että saisi hänen suosionsa. Kuin jossakin hovissa. Äiti ei ollut sellainen tyyppi joka suunnittelisi perheelleen parempaa ja saisi sitä kautta aidosti oman perheen arvostuksen ja tietynlaisen oikeuden ollakin johtaja, äiti olisi halunnut olla johtaja jonka 'alaiset' nuolisivat hänen varpaitaan saadakseen hänen hyväksyntänsä ja suosionsa ja kilpailisivat vielä niistä muiden kanssa. Siksi äitini oli sellainen että hylkäsi meidät ja etsi mielestään parempia itselleen, koska ei saanut meiltä tarvitsemaansa ihailua, hänen ihailemansa sisko taas ei hylännyt perhettään koskaan, hänen perheensä myös arvosti häntä ja täysin aiheesta.

Se että että isäni kuoli oli tietysti paljolti syy tuohon. Isäni kuolema taas oli johdannaista äitini toiminnasta, joten se äidin toiminta oli juurisyy asioille. Sitäkään äiti ei nähnyt että hänellä on osuus isäni itsemurhassa, hän oli vain omasta mielestään syytön tai ehkä minun näkökulmasta äiti oli paremminkin syyntakeeton kuten henkisesti sairaat ovat.

Tyypillinen oire näytti äidissäkin olevan kategorinen ihmisten asettelu arvojärjestykseen, äidin yläpuolella oleville ihmisille äiti juoksee ilmaisena piikana ja samaa sitten vaatii omalta perheeltään, oma perhe alempina ihmisinä juoksisi hänelle palveluksia. Samaa huomasin myös eräässä toisessa perheeseen kuulumatomassa henkilössä joka oli lapsena joutunut olemaan niin köyhissä oloissa että oli jopa joutunut kerjäämään. Se näkyi hänessä siten että hän olisi mielellään asettanut muut aina alapuolelleen kuten hän itse oli joskus tuntenut olevansa, todennäköisesti se että tuntee kaikkia muita kohtaan alemmuutta aiheuttaakin loppujen lopuksi ylemmyyden tunteen jos henkilö pääsee kurjuudestaan. Tietyt henkilöt jotka yleensä olivat häntä varakkaampia saivat häneltä kaikkea ilmaiseksi kuin lahjuksina.

Tuollaiset ovat sairastuneet henkisesti eivätkä sitä itse näe, olisi mielenkiintoista tietää millainen heidän maailmansa on. Miksi joku ei kykene olemaan oman perheensä kanssa yhdessäkään asiassa samaa mieltä vaan vastustaa aina kaikkea ja on täysin passiivinen muun perheen ehdotuksille.
Tuollaisen kuten äitini ei kannattaisi perhettä perustaa jos ei sitten ole perheensä kanssa mitään yhteistä, puuttuuko tuollaiselta jotenkin tunteet etteivät he kykene tuntemaan tiettyjä asioita. Jos äidin isä on kasvattanut äitini väheksymällä on äitini oppinut sen taidon itsekin. Ehkä hän ei tiedä mitä toisenlainen on, hän on ehkä lukenut jostakin että lasta täytyy kehua ja kannustaa mutta tuollaisella ajoitus on aina väärä. Se ei tule hänestä itsestään vaan se tulee koska tietää että niin täytyy tehdä. Äiti ei ehkä tiennyt milloin minäkin tein jotain sellaista josta olisi pitänyt mainita positiivisesti, kun tein meille se ei ollut minkään arvoista, jos taas ajoin autollani 80km hakemassa äidille leivontatarpeet että hän sai leipoa naapureille kakun se oli äidistä hyvä teko. Jokin outo siinä äidissä oli että hän näki omalle perheelle tehdyn hyödyllisen teon pahana ja toisille tehdyn, siis hänen suosikeilleen taas hyvänä. Äiti alensi oman arvonsa ja samalla oman perheensä arvon, sellaisen oman arvon joka jokaisella tulisi olla. Äiti eli toisten kehuilla ja sen oli huono asia, se ei tuonut mitään omalle perheelle, äiti sai itse siitä vain jotain jota normaali oman arvonsa tunteva ihminen ei käsitä. Äiti oli kuin pikkulapsi hakemassa aikuisilta hyväksyntää pikku palveluksilla ja eikä kyennyt ajattelemaan asioita yhtään syvällisemmin. Kaikki oli silloin äidistä hyvin kun ulkopuoliset kiittelivät äitiä palveluksesta, vaikka äidin kotona olisi ollut niin paljon tekemistä ettei äiti olisi joutanut vieraita palvelemaan. Siksi osatkin vaihtuivat että minusta lapsena tuli kuin äidin holhooja jonka täytyi ajatella ja huolehtia asia koska äitini ei lapsenomaisella ajattelullaan pystynyt tekemään mitään.

Ehkä äidiltä oli puuttunut lapsuudessa perusturvallinen ja kannustava isä joka huolehtii äidistäni ja siksi hän oli jäänyt ikuiseksi lapseksi jolle suosikit ovat jonkinlaisia isähahmoja, joiden hyväksyntää hän halusi ja minä lapsena sain tehdä kaiken hänen puolestaan kuin olisin hänen vanhempi. Minä olin kuin hänen isänsä joka tekisi sen perusturvan ettei äidin tarvinnut huolehtia asioista, silloin hän pystyi olemaan kuin lapsi joka juoksee muiden luona vailla vastuuta kodistaan. Jos äitiä on mollattu ja väheksytty lapsena ei hänelle ole silloin voinut kasvaa vastuuntuntoakaan, ei äidille ole annettu silloin mitään vastuuta vaan hänet on mitätöity ja päälle vielä mollattu. Vastuun oppii vain kun saa vastuuta kannettavakseen. Onneksi minulla oli isä joka ei väheksynyt minua ja siksi minä tunnen että pystyn ottamaan omista asioista vastuun, jos olisi lapsesta äidin kasvattama olisi asia ollut aivan toisin.

Se että äiti aina sanoi että muut näkevät meidän asiat paremmin kuin itse, on vastuun siirtämistä muille. Äiti piti idoleita sellaisina jotka päättäisivät meidän perheen asiat joten vastuu olisi heillä eikä äidillä. Äiti voi elää huolettomana eikä tarvitse välittää mistään koska kyllä muut sanoisivat jos me jotain tarvitaan. Äiti käytti sanaa "me" kun oli kyse jostakin sellaista asiasta jota hän itse ei osannut, tyyliin "me ei..." joten siinä hän leimasi koko perheen samanlaiseksi kuin itsensä.

Siten säilyy teennäisesti puhtaana jos ei ota koskaan mistään vastuuta mistään eikä tee mitään sellaista josta olisi vastuussa. Äiti ei halunnut olla edes omata osaltaan vastuussa hän oli passiivinen osallistumaan mihinkään asiaan. Tuollaisesta tulee päällyspäsmäri, toiset tekisi työt ja yksi hyppisi olkapäillä osallistumatta oikeasti mihinkään, jos jokin menisi vikaan päsmäri ei tietenkään ole tehnyt mitään, jos kaikki menisi hyvin, päsmäri kehuisi kuin kaikki oli hänen ansioitaan.

[päiväkerrallaan]

Moikka. Olen lukenut iltaisin varmaan pari viikkoa sinun kirjoituksiasi.
Vasta nyt sain rohkeuden itsekin kirjoittaa.
Kirjotat monipuolisesti, ja kuvailuistasi saa hyvän käsityksen mitä elämäsi on ollut narsistiäidin kanssa, ja minkä tunnetilojen kanssa kamppailet. Sieltä paistaa katkeruus ja viha. Sinä selkeästi olet prosessoinut tätä asiaa paljon.
Minua ei haittaa pitkät tekstikappaleet, koska luen aina pätkän kerrallaan kunnes nukahdan.. ja olen ajatellut itsekin avautua tänne, ja käyttää kirjoittamista terapia-muotona. (pidän siitä muutenkin.)
Löysin yhteneväisyyksiä äitiemme käytöksissä, kuten sokerin syöttäminen. Ja esiintyminen hyvänä ihmisenä vieraille.

Sinusta ei ehkä nyt tunnu siltä että olisi toivoa tai että loppuelämä olisi kivaa, mutta haluan muistuttaa että sinä olet nelikymppisenä vasta elämäsi puolessa välissä.. Siis sinulla on vielä vuosikymmeniä aikaa elää mukavaa ja normaalia elämää. Sinä voit vielä toteuttaa unelmiasi, ja perustaa perheen.
(Miehellä lisääntymisikä jatkuu ties kuinka pitkään. Naisena olisi hankalampi juttu). Siis ei kannata menettää toivoaan, ikinä. Sinulla itselläsi on avaimet parempaan tulevaisuuteen. Ehkä tarvitset lisää terapiaa, vertaisryhmää tai vastaavaa? Ehkä ihanan, ymmärtäväisen ja hyväksyvän ihmisen kohtaaminen tuo elämääsi kaivattua toivoa? Et ole yksin.

Ymmärrän, että olet vihainen siskoillesi, mutta ehkä haluat joskus kertoa heille tarinasi, ja kuulla heidän tarinansa?
Narsistin hylkääminen on usein itsesuojelua, ja voi olla että siskot ovat lähteneet juuri siitä syystä että he eivät halunneet olla narsistin kanssa missään tekemisissä. Vuosittainen kahvittelu on ollut sitten pakkopullaa, jonka he ovat tehneet velvollisuudesta. He eivät ole selvästikään auttaneet sinua pois narsistin luota, vaikka itse ovat lähteneet. Jos äitisi narsismi on ollut heillä tiedossa, ja sinulla ei, olisi ollut heidän velvollisuutensa avata asiaa sinullekin. Narsistiäitihän on pyrkinytkin siihen, että "uhri" jäisi yksin, ja että perheenjäsenet vihaisivat toisiaan, jolloin heitä on helpompi manipuloida yksitellen. Hän kertoo asiaa toiselle aivan eri tavalla kuin toiselle. (meillä esimerkisi, antaa ymmärtää minulle että minulla menee huonosti, mutta sitten kehuu siskolleni että minulla menee hyvin). Ja tämä narsistin viesti muuttaa aina muotoaan riippuen siitä, kuka on kuulemassa. Eri tarinaa jokaiselle. Jolloin kukaan ei tiedä ketä uskoa, ja välit menee. (Minulla on huonot välit kahteen siskooni.) Siskosi ovat jättäneet sinut narsistin armoille luultavasti siksi, että äitisi on syöttänyt heille paskaa sinusta, ja he ovat uskoneet. Tiedät itse totuuden, ja voit sen aina heille kertoa. (Jos he osaavat kuunnella.) Ja voit vastavuoroisesti kysyä heiltä, miksi he lähtivät, ja mikseivät valaisseet sinuakin, jos kerran tiesivät äitinne narsismista?

[Hubertuss]

Mukava päiväkerrallaan, että olet ryhtynyt kirjoittamaan tänne. Luin myös tarinasi ja on meillä yhtäläisyyksiä äideissä. Äiti tarvitsee jonkun jota hän "hoitaisi" ja silloin uhrin täytyisi olla aina kuin taidoton lapsi jota äiti opastaisi yläpuolelta. Kun sitten osoittaa sen että onkin erilainen eikä äidin asettaman roolin mukainen, alkaa alistaminen. Lapsen tulisi olla äitinsä kaltainen, ajatella samoin, tehdä samoin, kaikki mieltymykset samoja kuin äidillä. Silloin äidin elämä olisi helppoa kun eläisi itsensä kloonin kanssa, ei tarvitsisi mitään muuta kuin samaa mitä äiti itse haluaisi. Lapsen pitäisi oppia äidiltä kaikki äidin väärät tavat ja ideologia joka äidillä olisi. Kun lapsi ei niillä pärjää, alkaa lapsen huonontaminen jolla äiti yrittää saada yliotteen lapsesta henkisesti. Äiti on jotenkin juuri ja juuri selvinnyt väärillä tavoillaan koska muut ovat auttaneet häntä ja hän luulee että ne tavat olisivat oikeita. Oikeasti tuollaisen pitäisi vain varoittaa lasta: "älä vaan tee niin kuin minä", mutta hän ryhtyy opettamaan lastaan tekemään väärin. Äitinikään ei nähnyt että hänen omat tapansa toimia ovat täysin väärät ja niillä ei saisi mitään aikaan jollei toiset aina korjaisi pieleen menneitä asioita ja kantaisi oikeaa vastuuta asioista.

Varmaankin siskoilla on oma tarinansa mutta miten he sen esittävät on toinen juttu. Heidän tilanteensa on ollut erilainen kuin minun, he ovat lähtenee ja karistaneet asuinkelvottoman mökin pölyt pois eikä heidän ole tarvinnut siitä sen jälkeen kärsiä. Minä taas olen saanut kärsiä ja tuntea sen nahkassani, mitä on asua asuinkelvottomassa rähjässä vielä aikuisena ja kun isää ei ollut, ympäristö alkaa mieltää että kaiken huonous on minun syytäni. Äidin vastuulla ei ole mikään asia, hän on aina olevinaan viaton ja puhdas. Minulle se olisi ollut tärkeätä ettei minun statukseni ympäristön silmissä ole paskassa eläjä kuten se nyt väkisinkin sellaiseksi muodostui. Se ulkoinenkin status vaikuttaa kaikkeen elämässä, halusi tai ei, vaikka parisuhteen muodostamiseenkin. Tuskin on kenenkään toivetta saada itselleen mies joka asuu äitinsä kanssa asuinkelvottomassa purkukuntoisessa talossa jossa äiti kyttää jokaista asiaa. Siskoni eivät ole kärsineet tuollaisesta, silloin kun lapsuudenkodin ovi on takana sukeutunut, he ovat olleet irti kaikesta siitä. Se että olin empaattisin lapsi joka ajattelee, kostautui minulle tuossa. Kaikessa ei näköjään kannattaisi ajatella, vaan ummistaa silmänsä ja vaan lähteä. Näin jälkeenpäin ajatellen itse äiti olisi ansainnut tuon kaiken huonon, mutta se lankesi kokonaan noin minun niskoilleni.

Äiti suosi sitä joka häntä eniten auttoi, mutta se onkin kysymys miten sellaiseen tilanteeseen on jouduttu että yhtä täytyy olla koko ajan auttamassa. Saamattomuus omassa elämässä, vaikka äiti oli naimisissa todella tekevän ihmisen kanssa he eivät yhdessä saaneet mitään aikaan, koska äidin passivisuus tuhosi kaiken. Isänikin täytyi olla joku muu kuin mikä oli oikeasti, äiti ei hyväksynyt ihmistä sellaisena kuin hän itse olisi. Kun tulevaisuuteen ajattelevalta aikaansaavalta ihmiseltä tuhotaan aina asiat joita hän olisi tekemässä se vahingoittaa ja vääristää sen toisen elämän, se lähtee kuin kasvamaan vinoon. Syy on siinä että äidin kaltaiset ihmiset elämät omassa maailmassaan eikä heillä ole älyä huomata että jokin olisi asioissa pielessä, he uskovat omaan kaikkivoipaisuuteensa eivätkä voi olla koskaan väärässä. He kokevat tuon syyttelynä ja syyllisyytenä ja alkavat puolustaa itseään vaikka olisivat asioissa täysin väärässä. Siksi he eivät koskaan kehity koska eivät näe omia virheitään, vaan tekevät samat virheet aina uudelleen.

Se on todella huono tilanne kun joutuu tuollaisen lapseksi. Äiti ei tullut isäni kanssa kunnolla toimeen eikä minunkaan kanssani, hän yritti muuttaa meitä sellaisiksi jotka olisivat samankaltaisia kuin hän itse. Se ei onnistu, jokaisen täytyy saada olla oma itsensä, tottahan toki se saa aikaa toisessa reaktion jos yritetään muokata ihmistä omaksi kuvakseen, yleensä se on negatiivista ja aiheuttaa puolustautumisen. Äiti itse sai olla sellainen kuin itse oli, mutta hän käsitti sen väärin luulemalla että hänellä on silloin valta, koska saa olla sellainen kuin on ja muut eivät häntä komenna. Äiti ei ymmärtänyt sen olevan tasavertaisuutta, olisiko hän tottunut lapsuudenkodissaan alistamiseen ja piti sitä ainoana oikeana tapana, joko alistua itse tai alistaa toista. Äidin kanssa ei voinut keskustella koska hän otti kaiken syytöksinä, sen näki että vaikka hän oli ulospäin ystävällisyyden perikuva sisällä näkyi olevan hyvin jäykkä persoona, joka ei antanut missään periksi, vaikka olisi ollut kuinka väärässä tahansa. Tuollaisen itseään jumalana pitävän kanssa ei voi toimia, muut joutuvat kärsimään mutta tämä yksi ei näe kuin itsensä, eikä hän osaa asettua toisen asemaan missään asiassa.
Ehkä pohjalla on häpeä omasta huonoudesta ja hän yrittää pakottaa muut uskomaan että hän olisi kaikessa se paras. Jos ei pysty antamaan periksi tulee romahdus, vaikka asiat olisi oman perheen sisäisiä asioita. Muualla sama ihminen antaa kyllä kaiken periksi niille, joiden suosiota on vaille.

Minua kiinnostaisi tietää minkä tyypin sairaan kanssa olen ollut, sen verran tiedän että tietämätön yleensä mistään muusta kuin omista kotiaskareistaan, oli siis kyökkipiika eikä halunnutkaan muuta tehdä. Muut asiat eivät kiinnostaneet lainkaan, tyhmä tai typerä, kummin sen haluaa nähdä, itsekäs ja hakee kaiken perheen ulkopuolelta, kyvytön tekemään mitään päätöksiä itse, turvautuu niissä idoleihinsa, on kaikesta perheen asioista ulkopuolella. Yrittää alistaa toiset alleen mutta toisille se silloin tarkoittaa niin kurjia oloja ettei niissä voi yksinkertaisesti olla. Haluaa että me muut olemme samanlaisia kuin hän ja meillä olisi elämässä samat tavoitteet ja tarpeet ja se tarkoittaa ettei ole mitään tavoitteita tai tarpeita.
Hän olisi halunnut että me muutkin tekisimme kuten hän, ryhtyisimme auttamaan ympärillä eläviä parempiosaisia saavuttamaan vielä korkeamman elintason ja jäädä itse ilman mitään. Hänelle näiden 'isäntien' suosio on tärkeintä elämässä, ei se että omalla perheellä olisi jotain, hän haluaa elää muiden elämää ja olla siellä apulaisena mutta ei osaa ottaa omaa elämäänsä minkään arvoisena eikä samalla lastensakaan saati aviomiehensä.
Kun hän itse tuntee olevansa huono ja nolla se tarkoittaa että koko perhe on huono ja nolla, hän yleistää oman saamattomuutensa ja kaikki huonot ominaisuutensa siten että se koskisi koko hänen omaa perhettä. Hänen taidot ovat koko perheen taidot, kukaan perheessä ei voi niitä hänen mielestään ylittää. Kaikki asiat ovat yksinkertaista, päätökset ja muu senkaltainen toimii kuin kaksiasentoinen katkaisin, joko on päällä tai ei ole päällä, ei ole sitä vaihtoehtoa että suunnitellaan kuinka joku saadaan. Tuntui että hän eli sellaisessa maailmassa jossa olisi vielä piiat, rengit ja isännät. Kategorisessa maailmassa. Äiti olisi kuulunut tavoiltaan elämään tuota aikaa, hänellä oli vaikeuksia vastuun kanssa joka siis tulee pakosti omistamisen ja itsenäisyyden myötä, teet itsellesi, vaikka olet nykypäivänäkin toisen renki.

Äiti olisi halunnut että hän olisi huoleton piika joka asuu isännän talossa piikatuvassa eikä hänellä olisi muuta vastuuta kuin kotiaskareet. Isäntäväki hoitaa kaiken muun ja maksaa kaiken, piika tekee vain työnsä ja on sen jälkeen vapaa. Kun me olimme toisenlaisia äiti ei sitä hyväksynyt vaan yritti alistaa meitä muuttumaan hänen kaltaisekseen. Äidille olisi ollut tärkeä että meistä pidetään ja olisimme muiden suosiossa ja se asia tulisi hankkia tekemällä palveluksia ja työtä palkatta ulkopuolisille ihmisille joilla olisi jokin "arvo tai status". Äiti ei ollut kehittynyt eikä ymmärtänyt että nykyään ei enää oikein tuollainen ole oman perheen kannalta hyvä vaan todella huono asia. Ilmainen työ varmasti kelpaa mutta mitä tuollainen ilmaisen työn tekijä saa itse, hän kuvittelee saavansa hyväksynnän ja että hänestä pidetään, no varmasti pidetäänkin, en sitä epäile, mutta oman perheen sisällä ei ehkä niinkään, koska hän ei silloin varmasti välitä omasta perheestään kalastaessaan itselleen muiden hyväksyntää. Ja kun ne muut näkee että perheen äiti nuoleskelee heidän ahteriaan he ryhtyvät ajattelemaan että muutkin perheessä täytyvät olla samanlaisia, sitä samaa ovat lapset mitä äitinsäkin, ilmaisia työntekijöitä.

Äiti valitsi ympärilleen asiat vain ulkonäön perusteella asiat ja silloin minä en kuulunut hänen valitsemiin "kauniisiin ja rohkeisiin". Muutuin äidin kanssa asumisen aikana kiukkuiseksi ja vihaiseksi koska äiti ei välittänyt mitään mitä sanoin, en pystynyt edes loukkaamaan häntä vaikka yritin, hän ei välittänyt yhtään. Hän oli hyvin julma vaikka päällepäin itse hyvyys lähes kaikille, hän yritti tehdä minusta hoidokin että hänellä olisi ollut elämässään merkitys ja hän saisi ihailua muilta kuinka hänellä on raskas vastuu hoitaa aikuista lastaan. Äidin tiedot ja taidot ja muut kyvyt riittivät siihen että hänestä oli lapsenvahdiksi, tai yleensäkin vahtimaan jotain, mutta ei muuhun älylliseen asiaan. Jos jotain piti vahtia äiti oli hyvä, mutta jos hänellä oli älyllisesti yhtään vaativa tehtävä siellä odotti aina huono yllätys, hän ei ollut hoitanut mitään. Eli aivan kuin koira, reagoi heti kaikkeen mikä ympärillä liikkui mutta ei osannut ajatella lainkaan mitä hän huomenna tai tulevaisuudessa tekee. Ehkä se että minäkin tein ja mahdollistin äidille kaiken edesauttaa tyhmänä pysymistä, hän ei nähnyt sitä että häntä hoidetaan ja palvellaan kaikessa vaan luuli että se kuuluukin olla näin. Jos äiti olisi ollut omatoimisempi olisin päässyt hänestä eroon, mutta kun ihminen on täysin toisen varassa ja se on oma äiti niin vaikea sen on. Toisaalta tuollainen ihminen ei ansaitsisi mitään palvelusta hän itse on julma ja mitätöivä auttajaa kohtaan ja olettaa että hän on arvokkaampi että hänelle täytyy lapsen uhrata oma elämä. Tuossa ei olisi mitään jos siinä säilyisi itsellä mahdollisuudet mutta äiti esti ne kaikki ja ainoa mahdollisuus jäi vain huolehtia äidistä joka ei kuitenkaan saa apua vaan auttaa omasta mielestään minua.

Siskoillani ei ole ollut samoja ongelmia, he ovat lähtenee puhtaalta pöydältä, minä sain ison kasan paskaa siivottavaksi ja korjattavaksi ja siinä menee minun elämä. Täysin hukkaan heitettyä aikaa. Minulta katosi arvostus äitiäni kohtaan, en pysty arvostamaan tuollaista, näin mikä nolla tuo ihminen oli, parempi olisi ettei olisi nähnyt niin olisi jäänyt edes kuviteltu arvo äidille. Nyt ei ole minkäänlaista arvoa hänellä minulle. Kiusantekijä ja itsekäs paska joka tuhosi ja tappoi meiltä isänkin, äitiä voisin verrata että hän oli yhtä mukava kuin syöpä. Sillä erotuksella että syövästä on mahdollisuus parantua mutta äiti ei parane koskaan vaan pahenee koko ajan.

Narsisti ihminen hän ainakin oli mutta epäilen että jotain vakavampaakin hänellä oli koska ei pelkästään narsistisuudella saa toista tekemään itsemurhaa vaan siinä tarvitaan jonkinlaista henkistä sairautta ja täydellistä tietämättömyyttä ja sokeutta siitä mitä tekee. Narsistikaan ei pysty asumaan asuinkelvottomissa olosuhteissa vaan siihen tarvitaan myös jotain muuta lisäksi. Vaikka hän asui suomessa ja hänellä oli vakituinen työ hän eli kuin joku aron asukki, ei mitään mukavuuksia kotona eikä edes halua niitä. Ei seurannut yhtään mitä mahdollisuuksia maailma tarjoaa, vieressä asuvat ihmiset tekevät innolla mutta meillä ei mikään muutu, äidistä se oli normaalia että muilla on kaikki ja meillä ei ole mitään. Kammottava hirviö. Äidillä ei ollut tarkoitustakaan että tehtäisiin koskaan mitään, hän odotettaisi että talosta katto putoaa tai se romahtaa ja lähtisi sen jälkeen pakolaiseksi toisten nurkkiin. Ihme eläjä oli ettei välittänyt mistään asioista. Ehkä äidin paikka olisi ollut asua jonkun toisten nurkissa piikana, sellaisten jolla asiat olisivat valmiina eikä äidin tarvitsisi muuta kuin palvelijana pöytää pyyhkiä.

Langettaa häpeän ja häpäisee oman perheensä kuten äidin sisko, se jota äitini piti idolina, sanoi minulle kerran kun juttelimme äidistä kun kävin katsomassa äidin siskoa kun hän oli sairaalassa, hän vielä lisäsi että hänestä äitini oli sellainen joka hylkää vaikka lapsensa ja juoksee itse turvaan. En ole siis ainoa joka on huomannut äidissä jotain outoa. Ehkä se että äiti haki tuon siskonsa suosiota oli että hän sanoi äidillenikin aina suorat sanat ja aivan asiasta koska äitini oli kuin vähäjärkinen tomppeli useinkin teoissaan. Tuolla varmasti on ollut heikkoitsetuntoiseen ihmiseen iso vaikutus ja hän on madellut sen ihmisen edessä joka haukkui häntä.

Ehkä siskotkin ovat sen jälkeen kun lähtivät kotoa luoneet itselleen illuusion ja valheellisen mielikuvan onnellisesta perheestä ja pullantuoksuisesta mammasta joka oli aina ystävällinen, suojellakseen itseään ja peitelläkseen asiat. Minulle asiat tulivat aidosti eteen niin huonoina kuin olla voi, en päässyt kiemurtelemaan niistä eroon kuten muut. Koska jäin viimeiseksi kotiin, ei ollutkaan enää vaihtoehtoa.

Äitiin ei tehonnut mikään, häneen ei vaikuttanut mikään, ei välittänyt mistään, hän teki mitä teki välittämättä siitä että muitakin on perheessä. Minunkin piti kärsiä asiat, mihinkään asiaan ei tullut apua. Kärsiä ongelmat loppuun saakka se oli äidin lapsena aivan luonnollista, mihinkään ei tullut apua koska äidistä ei ollut mihinkään, hän ei koskaan edes puolustanut vaan ennemmin asettui muiden puolelle, varmaankin se vuoksi että saisi alistettua oman lapsensa täydellisetsi 'valtansa' alle. Äiti käytti henkistä väkivaltaa omaan perheeseensä. Häneen ei saanut vaikutusta aikaan millään tavalla, hän oli täysin tunnoton ja tunteeton ihminen. pahasti sairas joka ei välittänyt mistään. Se suututti kovasti kun sai sanoa äidille mutta se oli aivan sama sanoiko ei mitään reaktioita mihinkään suuntaan, viimein se muuttui vihaksi ja ajatukseksi että tuo ihminen yrittää aiheuttaa vahinkoa minulle, samoin kuin teki isällekin. Minä näin sen ystävällisyyden läpi että se on harhaa jonka äiti luo peittääkseen oman julmuutensa, sen takana oli julma ja säälimätön ihminen joka leikkii toisen elämällä ja vähät välittää lapsestaan. Hänellä oli vain hätä itsestään että hän jää pimentoon jos lapsi pärjäisikin. Äiti oli antavinaan mahdollisuuksia julkisesti mutta sitten esti itse niiden toteutumisen kun muut eivät olleet näkemässä, muille muodostui siten kuva hyväntahtoisesta äidistä, joka kannustaa lastaan tekemään kaikkea, eikä hän olisi minkään esteenä. Äiti siis jotenkin aisti että sellainen on oltava kun paikalla on vieraita että hän saa ulkopuolisten hyväksynnän, mutta meillä ei ole mitään väliä mitä me saamme, hänellä ei ole paskankaan väliä sillä. Silloin äidin asema ainoana hyväntekijänä perheessä olisi vaarassa jos minäkin saisin jotain aikaan, hän ei jakanut kunniaa vaan kaiken tuli olla hänen, silloin hänen täytyi estää muiden onnistuminen. Kaikki piti tulla julkisesti äidiltä, hän matki siskoaan joka oikeasti sai omassa perheessään aikaan asioita todellisesti, hänen ei tarvinnut valehdella. Minun äitini yritti olla samanlainen mutta valehtelemalla ja näyttelemällä asiat, tuo on hyvin sairasta, ei edes se ettei perhe on huonoissa oloissa saa häntä lopettamaan valehtelua ja tekemään jotain oikeaa. Äidin piti saada kunniaa valehtelemalla, hän halusi olla niin kovasti siskonsa kaltainen. Äiti ei omassa mielikuvitusmaailmassaan jonka hän oli valehtelemalla saanut aikaiseksi, hän itse uskoi ehkä siihen, jos ei uskonut niin ainakin hän sai itselleen jotain mielihyvää tuosta jos ihmiset uskoisivat hänen juttujaan. Ei tarvinnut mitään oikeaa ja todellista äidille riitti pelkästään että hän valehtelee asiat.

Äiti itse oli se jonka apuna piti koko ajan olla, ei kulkuvälineitä ei mitään sellaisia taitoja että niillä pärjäisi maalla talossa joka on asuinkelvoton ja purettavassa kunnossa. Äiti valehteli itselleen sellaisen maailman jossa hän on aina kaiken antaja tuollaiset kääntää puheissaan jotenkin kierosti asiat niin nurinpäin että auttaja joutuu häpeään. Se että kaikki ajot ajetaan minun autollani johon maksan bensat ja korjaukset ja teen kaikki sellaiset työt että talossa pystyy edes jotenkin asumaan, kuului äidistä ollakin niin siitä ei saa puhua, mutta hän pyyhkii pöydän jolla kukaan ei ole edes syönyt se olisi maksullista. Jotenkin vaikka omasta äidistä sanoo tuntui että äiti oli vähä-älyinen tai jäänyt kehityksessä lapsen asteelle ja kun kaikki koulunkäynti oli hänellä jäänyt muutamaan luokkaan, hän ei osannut tehdä mitään muuta kuin kiusaa toiselle. Toisetkaan eivät olisi saaneet tietää tai osata koska hän ei tiedä eikä osaa asioita. Äiti oli kuin hukkuva joka hukutti auttajansa tarraamalla kiinni niin kovasti ettei auttajakaan pysynyt uimaan ja hän vajosi autettavan mukana. Se ehkä on osaamattoman reaktio. Jos menee auttamaan totaalisen surkeaa, osaamatonta ja taitamatonta ihmistä se saattaa tarttua kiinni ja takertua niin että auttaja joutuu itse pulaan. Tuollainen ehkä näkee auttajassa sen että hän pärjääkin auttavan ihmisen avulla mutta ei ymmärrä kohtuutta vaan vaatii auttajaansa tekemään hänelle kokonaan uuden elämän. Surkimuksella ei vain ole tarkoitus oppia itse vaan hän roikkuukin toisen varassa, toinen joutuu tilanteeseen jossa hän ei voi jättää toista koska sen taidottoman hylkääminen olisi kuin rikos, heitteillejättö.

Se että minä osaan asioita johtuu siitä ettei minua ole autettu eikä tehty mitään minun eteeni, se että äitini teki kotityöt, eivät olleet apu, minä pärjään nykyisinkin ilman äitiäni eikä minulla tarvitse olla äitiä tiskaamassa, siis aivan turha ihminen minun elämässäni. Äidistä oli tuhoava haitta minulle eikä mikää apu tai että olisin tarvinnut hänen turhanpäiväistä huolehtimista. Totta kai lapsena olen tarvinnut häntä kuten muutkin mutta osat vaihtuivat eikä äiti ollut edes vanha vielä kun hänen eteensä sain hoitaa kaiken, paitsi kotityöt.

Siinä oli tilanne jossa äiti oli täysin riippuvainen minusta eikä hän tehnyt ratkaisua itse että minä pääsisin omaan elämääni, hän vain on eikä tee mitään. Minun piti sekin asia loppujen lopuksi päättää ja sanoin että hänelle että etsii itselleen asunnon, sanoin sen verran vakavasti ja meillä oli välit jo niin tulehtuneet ainakin minun puoleltani että äiti todellakin uskoi että on lähdettävä. Se on todella ikävä päätös koska kyseessä on äiti, sitä ei vähällä sano joten siitä voi päätellä kuinka hankalasta tapauksesta äidissä oli kyse. Jos hän olisi yhtään antanut minulle arvoa hyväksymällä minutkin ja minun tekemiseni en olisi tehnyt tuollaista päätöstä, mutta kun empatia puuttui äidiltä tyystin, tulin siihen tulokseen että joutava ämmä saa lähteä. Aloin olla jo ylikypsä häneen ja näin ettei kannata odottaa muutosta hänen puoleltaan.

Olisi pitänyt vain huomata tuo jo paljon aikaisemmin, en oikeastaan tiennyt mikä äiti oli aiemmin kun isäni vielä eli. Näin kyllä että isäkin oli kyllä aina kiukkuinen äidille, riitoja oli todella paljon, mutta en koskaan ajatellut mistä se oikeastaan johtuu, äiti oli valehdellut että isä suuttuu tyhjästä itsekseen, vaikka näin lapsena äidin provokaatiot, mykkäkoulut ja kaikki muu käytös, en mieltänyt niitä että ne olisivat syynä isän suuttumiseen. Vasta sitten kun isäni kuoli sain kokea mitä tuo ärsyttäminen tarkoittaa käytännössä, mitätöinnin kautta suuttuu kyllä kuka tahansa. Sairas ihminen tekee vaikka siitä koituisi vahinko itselleenkin hän vie muut mukanaan, hän saa jotain iloa toisten kärsimisestä ja itse kestää huonoja oloja, ehkä kestääkin juuri sen takia että saa tehdä kiusaa toisille, hän on voitolla, hän on kuin jossakin huumassa sen vuoksi, hän on paskakasan kuningatar. Mutta se paskakasa jää häneltä huomaamatta että hän seisoo keskellä sitä mutta hän ylpeilee sille että hänellä on valta.

Äiti ei koskaan suuttunut tai korottanut ääntään se kertoo myös jotain, silloin kun vanhemmillani oli riita isäni suuttui mutta äiti vain tyynnytteli isää eli hän teki jotain ja tiesi tehneensä ilkeän asian isälle josta isä suuttui. Sellainen joka koskaan ei suutu, hänen täytyy olla täysin tunteeton ja tyhjä ihminen, hänellä ei ole niin tärkeää mikään että hän suuttuisi siitä. Hän voi tehdä mitä vain koska ei ole väliä, hän pilaa toisen asiat mutta ei välitä siitä lainkaan, hänellä ei ole koskaan sellaisia asioita mitä toiset voisi pilata koska hän ei tee mitään tärkeää. Siinä on jotain enemmän kuin pelkkää narsismia. Tuollaisia kannattaa varoa he ovat sairaita joille ei mahda mitään laillisin keinoin. Äidin aiemmin mainitsemani sisko jota äiti piti idolinaan sanoi minulle että tuo äitisi elää ihan omassa maailmassaan, senkin siis huomasi joku muukin minun lisäkseni, noin olin minäkin ajatellut äidistä.
Äiti oli kuin liukas limainen rantakivi ei mitään tarttumapintaa josta saisi kiinni että saisi heilautettua ihmistä, hän eli niin vahvasti omassa mielikuvituksessaan ettei siihen voinut vaikuttaa millään. Kun ihminen oli tietämätön ja oppimaton ei häneen voinut vaikuttaa tietämällä tosiasioitakaan, hänen omat valheensa olivat hänelle tosia, tosielämä oli hänestä siten ettei se ollut ulottuvilla. Hänelle ihmisiltä kuullut kuulopuheet olivat totuuksia ja niitä hän uskoi kyllä.

Äiti eli suljetussa kuplassaan jossa asiat olivat hänen mielikuvitustaan vastaavia, aivan kuten hän asiat kuvitteli olevan. Vääristynyt maailmankuva jossa asiat voidaan vain sopia olevan joko hyvin tai huonosti, sillä elämällä ei ollut mitään tekemistä oikean elämän kanssa. Siinä kuplassa lapsi saa kantaa kaiken vastuun mutta äiti itse kuvittelee olevansa kaikesta vastuussa, hän luuli että kun se sanoo ääneen että olen vastuussa tarkoittaisi että on oikeasti vastuussa. Kun mielikuvitusasiat eivät toteudu saa lapsi kärsiä siitä, äiti vaan muutti kuvitelmansa toiseksi ja hän ei olekaan tehnyt mitään väärää. Vastuu näkyy teoista eikä sanoista. Sanat valehtelee, teot eivät. Jos ei tee millekään asialle mitään ei ole vastuussa mistään, vaan on pelkkä vapaamatkustaja. Luja usko omiin kuvitelmiinsa on yksi syy miksi äitini ei nähnyt asioissaan mitään epäkohtaa, sellainen ei niitä näe joka on aina omasta mielestään oikeassa ja tekee aina vain oikein. Vaikka hän tekisi kuinka pahoja tekoja toista kohtaan hän saa oikeutuksen kuvittelemalla ja uskomalla että se oli oikein tehty. Kyky asettua toisen asemaan puuttui, oli vain oman hyödyn tavoittelu toisen kustannuksella, kun itse sai mitä halusi se riitti, vähät siitä mitä ongelmia se muille aiheuttaa. Ne ongelmat voidaan kompensoida sitten jollakin täysin hyödyttömällä asialla. Hän on surkea ja häntä täytyy aina auttaa, se tulisi aina ottaa huomioon automaattisesti jo ennakkoon ja tehdä vain mukisematta, hänellä oli tavallaan vamma tai sairaus jota ei saanut tuoda esiin, vaan se piti peitellä toisen antamalla avulla. Siitä ei saanut puhua eikä sitä ei saanut mainita, äiti loukkaantui siitä muuten kovasti. Aivan kuten alkoholiongelmainen loukkaantuu jos hänelle sanoo hänen juomisestaan johtuvasta avuttomuudesta. Äiti oi vain absolutisti alkoholin suhteen, mutta sama on muuten periaate. Äidiltä puuttuivat päästä työkalut millä asioita hoidetaan eikä hän osannut asioiden vaatimia käännöksiä, välillä täytyy ottaa askeleita eteenpäin mutta voi joutua ottamaan niitä taaksepäinkin, vaan hän meni suoraviivaisesti, kuin ajaisi autolla vain suoraan mutta ei osaisi kääntää rattia mutkassa ja ajo menisi ojaan ensimmäisessä mutkassa. Äiti pystyi oikeastaan elämään vain toisten varassa, hänen tapansa oli vahtia mitä muut tekevät ja siitä muka oppia, ikävä kyllä tuolloin näkee vain ulkoiset tavat eikä syytä miksi joku tekee jonkin asian niin. Tuo viittaa ettei hänellä ollut omaa sisäistä ajattelua tai pohtimista lainkaan, joka pistäisi hänet tekemään asiat kuten hän itse ajattelee ja aikoo, sekä ottamaan myös teoistaan vastuun. Kun tekee kuten muut tai yrittää tehdä, ei ole koskaan itse vastuussa, vaan ne muut aina ovat, tulee väärä luulo omasta erehtymättömyydestä ja voi sanoa ettei ole koskaan tehnyt yhtään virhettä vaan syy on aina muissa, koska asiat ovat kopioitu muilta. Oma sisäinen oppimisprosessi ei kehity koskaan.

Kun äiti haki hyväksyntää mielistelemällä ulkopuolisia hän samalla hän veti maton koko perheen alta, meistä kaikista tuli arvottomia joiden arvo on vain hetkellinen, arvoa on vain silloin kun me hyödytämme muita. Meillä ei ole pysyvää arvoa, vaan joudumme tekemään työtä sen eteen ja en tarkoita tällä työsuhdetta, vaan aivan asumisyhteisöä tai muuta vastaavaa jossa normaalisti ei tehdä työtä tai palvella toisia. Ulkopuolisista tuollainen ihminen on hyvä, hän alentaa itsensä palvelijaksi mutta itse luulee olevansa tasavertainen. Tekee aina mitä pyydetään. Kun äiti sai kehuja muilta hän sai siinä palkkion, josta hän vielä omasta mielestään jäi velkaa, vaikka olikin tehnyt ilmaisen työn kehujen eteen. Mitä tuollaiselle sitten on lapsuudessa tapahtunut joka aiheuttaa pohjattoman heikon itsetunnon, jota täytyy koko ajan olla virkistämässä ettei se katoa. Kaikille hän ei kuitenkaan teehnyt vaan tietyille, juuri itseään parempiosaisille, hän osasi valita "uhrinsa". Miksi tuollainen ei hae omalta perheeltään hyväksyntää, kokeeko hän oman perheensä niin mitättömäksi ettei sillä ole mitään merkitystä. Kun äiti on huomannut ettei hän itse jotain osaa, ei hän voi uskoa että omassa perheessä kukaan muukaan voisi osata. Hän projisoi oman osaamattomuutensa muihin oman perheensä jäseniin. Itsekkyyden huipentuma, jos minä en jotain osaa, ei kukaan muukaan voi sitä osata, muut ovat tyhmempiä kuin minä ja minä olen huippu, jotenkin noin se ajatusperiaate äidilläkin oli. Äiti kiirehti heti kysymään muilta vaikka omassa perheessä olisi ollut tieto ja taito, se oli meidän muiden halventamista.

Narsisti käy jatkuvaa selviytymistaistelua josta hänen täytyy selvitä aina voittajana, jos hän antaa periksi hän on silloin hävinnyt. Kyse on vain tyhjänpäiväisestä henkisestä kamppailusta kuka on vallassa, ei siitä kuka oikeasti saa jotain hyvää aikaan. Narsisti kokee yhteisissä asioissa että toiset tallovat häntä jos ei tehdä hänen mukaansa, hän ei jousta. On vain yksi tapa tehdä ja se ainoa tapa on hänen tapansa tehdä vaikka se tapa olisi huonoin kaikista. Kun tehdään sitten hänen tavallaan muut saavat niellä paskaa koko ajan koska kaikki ongelmat kaatuvat aina muiden, mutta ei koskaan narsistin niskaan. Äidillä oli todella hauras itsetunto joka romahteli jatkuvasti hän ei ollut vakaa vaan epävakaa joka heilahteli koko ajan, sellaiseen ihmiseen ei voi luottaa, asiat kääntyvät hetkessä päinvastaiseksi kuin mitä ne aiemmin oli. Äidin tapaisista ihmisistä ei oikein ole kasvattajiksi, heillä on omat ongelmansa aina päällimmäisenä ja lasten asiat tulevat viimeisenä jos tulevat edes lainkaan. Äiti oli täysin kykenemätön auttamaan ja ratkomaan lasten ongelmia koska hän ei osannut ratkaista omiansakaan. Äidille paras lapsi olisi ollut täysin alistuva ja ilman omaa tahtoa oleva lapsi, jota äiti ohjaisi mielensä mukaan.

Äiti omisti ihmiset, ei taloa jossa hänen perheensä asui, joka asia normaalisti on päinvastoin, pitäisi omistaa talo mutta ei siinä asuvia ihmisiä. Siksi hän asetteli omaisuutensa, siis ihmiset arvojärjestykseen kuten tavallisesti ihminen asettaa omistamansa asiat, siihen ei siis normaalisti kuulu ihmiset. Tämä on eri asiaa kuin sanoa että perhe on tärkein, sitten terveys, työ, noita asioita kukaan ei omista. Se on väärin jos pitää omaisuutenaan ihmisiä. Se mitä hän sitten oikeasti omisti, jäi täysin huomiotta ja huoltamatta ja se jota hän ei omistanut, sai kaiken huomion. Ihmisistä kodissa siis äidin omaisuudesta, tuli tosiaankin hermostuneita äidin vahtivan silmän alla, itse kodille tai muille epäkohdille ei saanut tehdä mitään. Sellaiset asiat joita olisi pitänyt hoitaa ja uudistaa jäivät täysin huomiotta. Äiti pyöritti vain ihmissuhteista koostuvaa teatteria koko ajan, muita asioita tai tekemistä hänellä ei ollut. Hän ei hävennyt asuinkelvotonta kotia, hän olisi hävennyt jos talo olisi purettu että kaikki silloin näkisivätkin millainen se oikeasti oli, siksi hän piilotteli asiaa ja piti elää näyttelemällä kuin kaikki olisi kunnossa ja yltäkylläistä. Lapsethan joutuvat olevaan samassa halusivat sitten tai eivät, heille se äidin kuvittelema ideaalimaailma näkyi vain epäkohtina joka asiassa mutta niistä ei saanut sanoa. Äidille olisi ollut suuri häpeä jos asioiden todellinen laita olisi paljastunut, ettei hän ollutkaan koskaan ajatellut perheensä oloja lainkaan. Siksi piti elää kuin mitään ongelmia ei olisi, jos ongelmia olisi ollut ne olisivat äidille niin suuri häpeä että epäkohdat tuli peittää ettei paljastuisi kuinka huono vaimo hän isällekin oli ollut. Kaikki oli vain valhetta ja hämäämistä jolla saatiin äiti näyttämään sellaiselle että hän olisi hoitanut kaiken. Piti olla vain tyytyväinen vaikka kaikki oli huonoimmin kuin kenelläkään muilla ja tietoa ja taitoa olisi ollut, mutta sairas ihminen oli esteenä joka pakonomaisesti varjeli vain itseään ja omaa imagoaan ettei hän paljastuisi. Sen täytyi olla iso asia ja todella suuri häpeä äidille koska sitä huonon paljastumista peiteltiin ja salattiin noin visusti.

Äiti sai olla sellainen kuin oli vaikka teki vahinkoa, hänestä huolehdittiin, se ongelma onkin paha varmasti läheisissä ihmissuhteissa että autettava sitoo auttajansa kiinni omiin asioihinsa ja auttajan elämän omat mahdollisuudet hupenevat ja auttaminen jää ainoaksi tehtäväksi elämässä. Arkuus ja pelokkuus oli äidissä päällimmäisenä ja hän turvautui ympärillä oleviin parempiosaisiin, 'vahvoihin' ihmisiin joita nuolemalla hänenkin asemansa nousisi. Äiti piti heitä ystävinään mutta toisinpäin äiti oli palvelija, piika tai muu sellainen, ystäväksi ei toisinpäin sanottu. äiti itse kuvitteli asiat toisin kuin ne todellisuudessa olivat. Ystävät eivät juokse piikomassa eivät nuole peffaa, siinä on tietty tasapaino asioissa, ei yksipuolista palvelemista ja leikkimistä kuvitellen olevansa kuin äiti heille. Se oli äidiltä jokin epätoivoinen yritys päästä eroon kaikesta huonosta kerralla, hylätä kaikki entinen, hän kuvitteli pääsevänsä äidiksi parempiosaisten ja varakkaampien perheeseen esittämällä heille olevinaan kuin äiti. Siinä kaikki asiat olisivat kuten äiti olisi halunnut, varakkaat lapset ja äiti heillä pölyjä pyyhkimässä. Tuollainen on venkula ja veijari tyyppisen ihmisen toimintaa, kun omat lapset eivät saaneet hänelle aikaan vaurautta hän vaihtaisi lapset parempiin. Hän ei nähnyt että perussyy kaikkeen huonoon on hänessä itsessään, pelokas ja arka ihminen joka ei uskalla mitään ja vie perheensäkin mukanaan omaan ahdistavaan maailmaansa jossa ei ole yhtään mitään ja jos joku yrittää tehdä jotain asioiden korjaamiseksi hän vastustaa ja estelee kaikin tavoin ja kieltää tekemisen. Tuota voisi lapsen kannalta nähtynä sanoa vankilaksi, siellä valvotaan, estetään, rajoitetaan tekemistä. Vapaaksi pääsi vasta kun tuo ihminen katosi maan päältä, äitiä ei todellakaan ole eikä tule ikävä. Kukapa sortajaansa kaipaisi, en ainakaan minä.

Sitten kun siihen tilaisuus tulee hän jättää kaiken paskan lapsen siivottavaksi joka ei näyttele vaan alkaa siivoamaan likaista pöytää ja siinä riittääkin tehtävää loppuiäksi. Äiti itse on elänyt omasta mielestään puhtaan elämän koska ei tehnyt mitään eikä ainoatakaan epäkohtaa ollut hänen aikanaan ja lapsi on taas kuin paskassa ryvetetty, koska hän avaa sen paska-pandoran lippaan jota on varjeltu vuosikymmenet ettei äidin tarvitsisi hävetä itseään ja alkaa korjata asioita. Noin ne aidot narsistit tekevät. Narsistin kanssa ei saisi muodostua minkäänlaista henkistä sidettä, narsisti itsekkyydessään vetää toisen omiin ongelmiinsa ja sen jälkeen ne ovatkin yhteisiä. Se ihminen jonka oikeasti pärjäisi elämässä joutuukin elämään ongelmaisena kantaen toisen ongelmia mukanaan, ne vaikuttavat häneen. Minunkin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla sellainen jolla ei ole kovin suuria omia ongelmia, ei normaaleja suurempia ainakaan, mutta kun minut vedettiin mukaan ongelmaisten kanssa ja äiti oli se pää ongelmainen jonka ongelmat heijastuivat kaikkiin muihin perheessä. Koko perhe kärsi äidin ongelmista vaikka ne ongelmat olivat vain äidillä, olivatko ongelmat sitten narsismia vai jotain vielä siitä vakavampaa. Muut eivät pysty elämään samassa oma elämäänsä, samantapainen tilanne tulee alkoholistien perheissä kaikki perheessä kärsivät alkoholismista vaikka sitä sairastaisi vain yksi. Elämään tulee rajoituksia ja ylimääräisiä velvollisuuksia ongelmaisen takia, et voi lähteä ja sinun tulee huolehtia, siinä heti niitä. Ongelmainen ei itse välitä eikä näe ongelmiaan ja ympärillä olevat vastuulliset ihmiset joutuvat huolehtimaan ongelmaisen puolesta asioita, joita hän itse ei välittäisi lainkaan tehdä. Loppujen lopuksi sitten alkavat oman elämän ongelmat tulla siitä ettei ole elänytkään omaa elämäänsä vaan huolehtinut aina toisesta, se katkaisee hevosen selän. Narsistin kanssa täytyy olla tunteeton mikä on vaikea tila saavuttaa jos kyseessä on vaikka oma äiti, siihen menee aikaa mutta lopulta sen saavuttaa, mutta yleensä liian myöhään. Minua äiti ei kasvattanut mutta sisareni kylläkin ja voi vain arvata että tuossa on ollut oiva väärän esimerkki ja roolimalli varmaankin.

Isäni kuolema antoi asioille hieman syvyyttä ettei häiriöisen kanssa elämä ole mitään leikkiä. Jos isäni olisi elänyt luonnehäiriöttömän kanssa hän saattaisi elää vieläkin. Näköjään piruilla ei ole rajoja mitä he tekevät, he tekevät niin kauan että siitä koituu toiselle tuollainen onnettomuus. Äiti oli luuseri joka väisteli koko elämänsä ajan vastuuta ja selvisi näennäisesti elämästä puhtain paperein ja tahrattomana. Mutta muut perheessä on ryvetelty siitäkin edestä. Äiti yritti kasvattaa niin että kun teit oikeasti jotain sellaista josta oli hyötyä se oli kuin rikos äitiä kohtaan. Oikea ja väärä olisivat sitä mitä äiti sanoo eikä sitä mitä ne oikeasti ovat. Kaikki tavat olisi sallittua jos se tuottaa äidin mielestä hänelle jotain hyvää, suosiota tai mutta samantapaista. Alistaminen oli äidin yksi toimintavoista, häneltä olisi pitänyt ottaa kaikki vastaan halusi tai ei, vaikka siitä olisi ollut vahinkoa, siitä äidillä ei ollut mitään väliä oliko apua, pääasia että HÄN antaa. Minä ajattelin aina mitä äiti oikeasti tarvitsee ja autoin sen mukaan, äiti taas ei toisinpäin välittänyt yhtään hän saattoi antaa mitä käteen sattui sillä hetkellä ja joka oli täysin hyödytön ja jolla ei mitään tee. Hän ei ajatellut, ei välittänyt tuntea omia lapsiaankaan että mitä he tarvitsevat, hän ajatteli vain itseään. Toisten tarpeet olivat sitten täysin keksittyjä eivätkä ne olleet oikeita. Minunkin tarpeet olisivat olleet vähäiset, että perusasiat olisivat kunnossa, mutta perusasiat äiti korvasikin sokerilla. Suussa maistaa sokeri mutta istut kuitenkin kaatopaikkaläjässä, siinä on ristiriita, toinen pää sokerissa ja toinen paskassa. Äiti oli tyypiltään tukka hyvin - kaikki hyvin. Yksi asia korvasi kaiken, riitti että suuhun oli makeaa muuta ei tarvinnut, siksi äiti oli kykenemätön kasvattaja sen jälkeen kun lasta ei enää voinut lahjoa tyytyväiseksi makealla. Lapsi yritti kasvattaa lapsiaan. Äiti itse oli jäänyt lapsen tasolle ja hänen keinonsa loppuivat jos makeaa ei ollut. Hänelle oli turha puhua että elämässä ei riitä pelkästään yksi asia tyytyväisyyteen, mutta kun hän oli itsekin ehkä jäänyt kehityksessä lapsen tasolle, hän ei ymmärtänyt sitä, hän ajatteli kuin pienet lapset, kaikkeen auttaa se kun syöt jotain hyvää, kaikki ongelmat katoavat siinä samalla. Äiti ei ymmärtänyt että sokeri vastaa alkoholia.

Äidin tehtävä oli estää toisia pääsemästä omiin tavoitteisiinsa, kaikki mistä oli suora hyöty hänelle sai kyllä tehdä, vaikka ruokatavaroiden tuonti kaupasta, mutta sellainen josta tuleva hyöty jakautui sitä äiti ei halunnut. Hän vahti ettei toiset saa liikaa ja kävi niin että vaikka toiset eivät saaneet itselleen mitään, äiti oli edelleen tyytymätön siitäkin olisi pitänyt vähemmän. Se vertaus narsistista happiletkun hanan vartijana jolla uhrille annetaan happea on tosi, narsisti haluaisi säännöstellä mitä toiset saa ja sitten olla pelastajana kun vähän venttiiliä avaisi, ettei uhri aivan tukehdu. Hän pitäisi uhriaan sillä rajalla että uhri pysyisi juuri ja juuri elossa, mutta ei saisi hengittää kuten muut ihmiset. Narsisti antaisi silloin kaiken, uhrin pitäisi olla kiitollinen siitä että on elossa narsistin ansiosta. Narsisti ei näe mitään väärää rajoittamisessa hän luulee sitä oikeudekseen.
Äiti ei itse huomannut että minä autan häntä koko ajan hän ei pitänyt sitä mitenkään erikoisena vaan normaalina että näin täytyykin tehdä, eikä hän nähnyt niitä ongelmia joita tuo minulle aiheutti.

Äiti oli tyytyväinen symbioosiin. Vaikea on kyllä mennä sanomaan äidilleen että olet hyödytön ja paha rasite minun elämässäni ja joudun aina tekemään pakotettuja päätöksiä liittyen oman elämääni asioihin koska joudun aina ottamaan ensin huomioon hänet. Sitä odottaa että toinen tekisi päätökset itsenäisesti ilman sanomista ja osaisi asettua toisen asemaan. Muuta äidin kohdalla se ei toiminut, koska äiti ei ajatellut vaan eli sitä hetkeä ja kun sillä hetkellä asiat ovat hyvin, mitäpä sitä mitään miettimään. Kun itse sai avun niin kaikki oli ok, hän ajatteli että minä en tarvitsisi apua ja pystyn siinä ohessa elämään oman elämän samalla kun mahdollistan hänen elämisensä. Minä olisin tarvinnut apua mutta en sellaista kuin äiti itse kuvitteli. En tarvitse piikaa. Talosta oli aina puuttunut emäntä koska äiti ei kyennyt emännän vastuuseen, hän halusi olla piika joka pyyhkii vain pöydän. Tietenkään äidin kyvytkään eivät olisi riittäneet suunnittelemaan ja ottamaan vastuuta vaan hän halusi elää niin ettei hänen tarvinnut taloustöitä vaativampaa tehdä. Silloin hän ei huomannut epäkohtia, niitä ei ollut jos pöytä oli pyyhitty eikä huolta huomisesta. Äidille ei muut asiat kuuluneet. Hän sai elää ilman vastuuta ja muilla oli kaikki vastuu. Ihme eläjä. Ne asiat joita minä olisi tehnyt (ja isänikin) olivat liian vaikeita äidille ja ne piti hänen kieltää ja estää, kun ohjakset olivat äidin käsissä, silloin asiat olivat sillä tasolla jolla äiti itsekin on. Siinä tasolla vain kaikki asiat pysähtyivät eikä mikään kehity. Minuakaan ei pysäytä asiat, mutta jos asun täysin negatiivisesti suhtautuvan ja henkisesti häiriöisen ihmisen kanssa se pysäyttää. Asioille mahtaa aina jotain, ihmiselle ei mahda jos ihminen ei itse mahda itselleen mitään eikä muutu koskaan.

Äidin ajatusmaailma oli hyvin rajoittunut, ajatus ei koskaan lähtenyt lentoon niin että sen ajattelun tuloksena olisi ollut jotain uutta. Hän ei osannut ajatella asioita ja löytää siten ratkaisuja epäkohtiin, toisten piti se aina tehdä hänen puolestaan, se on turhauttavaa niille jotka joutuvat huolehtimaan että sillä yhdellä olisi asiat hyvin. Vaikka hän oli kuin kyökkipiika hän kuitenkin puuttui asioihin estelemällä asioiden toteutumista mutta ei koskaan ollut mukana asioita suunnittelemassa eikä hän innostunut koskaan minkään uuden tekemisestä, hän vain pyrki aina estämään kaiken. Toisten on kuitenkin pakko jossakin vaiheessa ryhtyä tekemään jotain ettei asioista tulisi täydellistä katastrofia.

Äidille riitti se että hän oli jostain erikoisesta paikasta syntyjään, se oli hänen omaisuutensa, niin arvokas omaisuus että siitä riittäisi jakaa lapsillekin. Äiti piti itseään parempana kuin muu perhe juuri tuon tyhjän takia. Äidillä oli mielestään kaikki, mitäpä silloin muilla tarvitsee mitään olla, hän voi jakaa muistot ja lapset elävät ja ylpeilevät niillä. Meillä lapsilla ei ollut todellakaan mitään millä ylpeillä, hävetä sai silmät päästään kaiken sen huonon vuoksi, mutta äiti eli henkisesti täysin eri maailmassa, vaikka fyysisesti olimme samassa. Meillä lapsilla ei ole ollut eikä ole mitään arvoa, mutta äidillä on sitä meidänkin edestä, eikä hänen ole tarvinnut sen arvon eteen muuta kuin syntyä. Me muut emme saaneet mitään arvoa vaikka olisimme tehneet mitä tahansa, arvo ei voinut olla kuin yhdellä henkilöllä ja se oli äiti. Arvo oli kuin kasvanut häneen kiinni syntymässä mutta meihin muihin se ei tarttunut kiinni lainkaan.

Äiti oli perheen syöpä joka kulutti perhettä ja sai kaiken perheessä menemään huonompaan suuntaan. Sairaalloinen suosion tavoittelu oli toimintaa jolla hän haki vain itselleen jotain. Äidin on täytynyt pitää itseään kelvottomana koska hän haki hoitoa itselleen siihen vaivaan mielistelemällä muita ja hakemalla muiden suosiota. Ehkä hän ajatteli korjaavansa itsensä kun olisi saanut vain toisten hyväksynnän ja suosion. Äiti ei kyennyt arvostamaan saati hyväksymään omaa perhettään, koska ei itse ollut saanut arvostusta ja hyväksyntää, äiti sairasti itse eikä hänestä ollut kasvattajaksi. Kaikki oli vain kietoutunut äidin subjektiivisten näkemysten ympärille, hyvä asia sai kiellon ja moitetta, huono asia vastaavasti kehuja. Hän ei ajatellut siten että asiat olisi pitänyt hyödyttää perheessä tasapuolisesti kaikkia, eikä vain yksin häntä. Hän ei osannut puntaroida asian vaativan vaivan ja tuottavan hyödyn välillä vaan näki aina vain vaivat ja oli siten aina negatiivinen kaikelle sellaiselle josta oli vähänkään vaivaa, hyötyä hän ei osannut kuvitella. Jokaisen asian eteen täytyy kokea jonkinlainen vaiva jollei sitä saa täysin vastikkeetta, äiti olisi kyllä ottanut valmiina kaiken mutta ei olisi halunnut nähdä yhtään vaivaa sen eteen.

Äiti oli sisäisesti tyhjä joka eli vain siinä hetkessä ja hän halusi kopioida asiat toisilta (idoleilta) koska äidillä itsellään ei ollut elämässä sisältöä, mitään ei tehdä, mitään ei koskaan suunnitella koskaan ei ole mitään suunniteltua tekemistä josta tulisi perheelle jokin hyöty tai epäkohtiin korjaus.
Kun idolit olivat jostain huolissaan äitikin halusi olla samoista asioista huolissaan vaikka hänellä ei ollut mitään vastaavia asioita joista olisi pitänyt olla huolissaan. Kopioimalla toisten ulkoiset piirteet ja toimintoja hän huijasi että hän olisi vastuussa asioista ja että hänelläkin olisi jotain suurempia asioita menossa joita piti huolehtia ja olla huolissaan. Äiti olisi halunnut olla samanlainen kuin muut, mutta koska hän ei tehnyt kuin kotityöt hänellä elämä jäi ontoksi vaille sisältöä. Äidin piti valittaa samoista ongelmista kuin hänen siskollaan oli vaikkei hänellä ollut lainkaan samoja ongelmia, hän kopioi ulkoisesti toisten elämää, eli jotenkin ulkopuolisten kanssa. Äiti ei ymmärtänyt että elämän sisältöä tulee jos elää omiensa kanssa ja on heidän kanssaan yhteisiä tavoitteita, hän oli jotenkin irrallaan koko elämästä. Hän oli erityisen arka tekemään elämässä mitään suurempaa, ennemmin jätti kaiken tekemättä jolloin kaikki pysyi tyhjänä, ja elämän sisällöksi tulivat pelkät kotityöt. Äiti oli itse jäänyt lapseksi jota ei saanut tekemään oikeasti vastuullisia asioita jotka kasvattaisivat ihmistä, hänessä ei ollut asioille tarttumapintaa, vaan kaikki vastuu valui pois kuin vesi hanhen selästä. Hän ei ottanut aidosti vastuuta, eikä ollut siis vastuussa mistään asiasta. Kun ei ole tehnyt mitään ei voida syyttää mistään, noin äiti ajatteli. Yleensä sellaista joka tekee ja yrittää ei syytetä koska ne virheet ovat inhimillisyyttä, mutta jos ei tee millekään mitään ja jättää kaiken oman onnensa nojaan, ei välitä, miten onkaan siinä tapauksessa?

Mielenkiintoista olisi tietää miksi äiti ei kehittynyt vaan jäi lapseksi joka välttelee vastuuta kaikin tavoin. Lapsen ja aikuisen roolit vaihtuivat meilläkin, minusta tuli vanhempi joka kantaa vastuut kun lapsi ei välitä mistään. Tunnen samankaltaisuutta alkoholistiperheiden lasten kanssa jotka ovat joutuneet vastuuseen kun vanhemmat eivät ole kyenneet tekemään mitään. Äiti oli absolutisti alkoholin käytön kanssa mutta yhteistä alkoholistien kanssa äidillä oli ehkä jonkinlainen persoonallisuushäiriö, joka on todettu olevan myös monen alkoholismia sairastavan taustalla. Yhteistä myös se että äidin kanssa joutui joustamaan aina äärimmilleen koska hän ei kyennyt mihinkään, jälkeenpäin ajatellen hän oli asioissa täysi nolla. Minäkin monesti ajattelin äidistä kuin veemäinen m.lkku hän on, en silloin ajatellut että hän olisi henkisesti sairas. Henkisen sairauden oireet näkyivät hänessä tuollaisena käytöksenä ja tekoina jotka terrorisoivat koko ajan toista joka on lähimpänä ja jonka kanssa tulisi elää. Ymmärrän täysin mikä ongelma isällä oli, se oli yhdellä sanalla sanottuna äiti, joka sairasti henkisesti ja teki kaikenlaista ilkeyttä sairautensa oireina. Äiti oli sokea itselleen, hän ei nähnyt että tuhosi koko perheen kiusaamalla isää. Sairaus oli niin paha että se jähmetti perheen kurjuuteen eikä parempaa ollut koskaan näköpiirissä, jos sellaista oli äiti piti huolen siitä ettei mikään asia toteutunut. Isän kuolemakaan ei avannut äidin silmiä näkemään itseään miten huono vaimo hän oli ollut isälle, ei hän itseään epäillyt koskaan, syy tai vika oli aina isässä ja sitten minussa. Se isän itsemurha oli vahva merkki siitä että jokin oli perheessä pahasti pielessä, mutta äiti tapansa mukaan mitätöi sen mahdollisuuden että hänessä olisi ollut siihen mitään syytä. Äidistä se olisi ollut vain kiusanteko äiti kohtaan.

Äiti luuli voivansa kiusata isää loppuelämänsä ajan mutta erehtyi. Jälkiviisaana ajatellen äiti olisi saanut jäädä silloin yksin ilman mitään apuja, että olisi tullut kantapään kautta kokemusta, oliko isä hyödyllinen vai ei. Mutta ei äidillä ollut älyä tuollaiseen ajatteluun, hän vain valitti mitä isä hänelle teki. Äiti piti kiusaamistaan normaalina asiana se vain kuului elämään. Äidille olisi pitänyt vain sanoa isäni kuoleman jälkeen että siitä sait mitä ansaitsit ja jättää hänet kokonaan yksin, mutta silloin minullekin oli tuo kuvio ja toiminta vielä epäselvää, vaikka olin nähnyt selviä viitteitä mitä äiti teki. Lapsen solidaarisuus äitiä kohtaan oli vahva. Jos olisin ollut ulkopuolinen ja nähnyt saman millaista äidin ja isäni yhdessäolo oli, olisin todellakin voinut sanoa että siinä sai akka palkintonsa, mutta nuorena kieltäydyin ajattelemasta mahdollisuutta että äidissä olisi vika, se tuntui kuin väärälle ja että kuin loukkaisi jotain pyhää. Kun elimme äidin kanssa kahden isän kuoleman jälkeen oli pakko todeta ettei äiti ole terve ja terapia viimein särki sen "hyvä äiti joka ajattelee aina perheensä parasta" illuusion. Varmasti monellakin on tuo vielä että äiti on jotenkin pyhä ja siksi hänen tekonsa ovat aina oikeutettuja eikä niitä tule arvostella. Äidit ovat ihmisiä niin kuin me muutkin ja jos he tekevät väärin, se tulee tuomita eikä ajatella äitiä jonkinlaisena jumalana ja luojana joka saa rankaista aiheetta ja vahingoittaa luomansa ihmisen elämää. Lapsi ei ole äitinsä omaisuutta. Normaalit ja terveet äidit ajattelevat lapsensa parasta, eivätkä katso lapsensa asioita vain itseään ajatellen ja itselleen hyötyä hakien.

Äitini ansioiksi voi laskea että isäni kuoli ja perhe asui purkukuntoisessa ja asuinkelvottomassa talossa sekä kaikki näistä edellä mainituista ansiosta aiheutuneet ja kasvaneet ja kertautuneet lisäongelmat. Äiti oli sairas. Minua harmittaa että äiti on haudattu samaan hautaan isäni kanssa, ehdottomasti heidät olisi pitänyt haudata erilleen. En halua edes käydä äidin haudalla mutta kun he ovat samassa isäni kanssa...Äiti olisi ehkä pitänyt tuhkata ja tuhkat levitellä idoliensa nurmikolle lannoitteeksi, olisi siten vielä kuolemansa jälkeen saanut hyödyttää suosikkejaan.

Äidissä itsessään oli jotakin jota hän visusti peitteli. Ulkopuoliset näkivät vain pyyteettömän ruuanlaittajan joka on aina ystävällinen, se oli vain kulissi. Äiti ei antanut hyväksyntää oman perheensä ihmisille muuten kuin sanallisesti, teot osoittivat aina jotain muuta. Hyväksyminen olisi näkynyt siten että äiti olisi ollut oman perheensä mukana oman perheen asioissa eikä juossut kylillä muiden hyväksyntää hakemassa. Silloin omat asiat jäivät tyystin oman onnensa nojaan ongelmista kärsittiin koska toista perheen vanhemmista ei kiinnostanut asiat lainkaan. Äiti halusi vain itse mennä oikotietä onneen ja nousta muiden, siis sellaisten vanhempien joukkoon jotka ovat hoitaneet asiat hyvin vain suoraan näyttelemällä että meillä olisi kaikki hyvin. Hän olisi halunnut esiintyä muiden veroisena vaikka ei itse ollut tehnyt mitään, kun äidin olisi pitänyt olla perheen ongelmia ratkomassa hän meni kylälle esittäen että kaikki on valmista eikä mitään ongelmia ole aivan kuin hän olisi hoitanut kaiken. Kaikki oli äidillä feikkiä, valehteleminen oli luontevaa koska hän itse uskoi asian olevan kuten esitti. Äiti valehteli todella paljon ja sellaisen kanssa eläminen ja tekeminen tulee mahdottomaksi, koskaan et voi luottaa onko asiat niin kuin hän vakuuttelee. Hän valehtelee tehneensä mutta jos uskot siihen, tuleekin pettymys koska ei hän olekaan tehnyt mitään, hän vain yrittää saada hyväksyntää itselleen valehtelemalla. Omassa perheen sisällä ne valheet paljastuvat koska nähdään etteivät asiat ole siten kuin äiti esittää, mutta ulkopuolisten piirissä valheet eivät paljastu, vaan niistä saattaa tullakin totuuksia kun se vale kiertää monen suun kautta. Tyhjäntoimittajasta ja valehtelijasta saattaa tulla suuri sankari valheen avulla. Jotakin outoa tuollaisissa ihmisissä on että he pystyvät valehtelemaan kirkkain silmin vaikka itse tietävät ettei asiat niin ole. Jotenkin tuntuu kuin että se olisi hyvä rikollisen ja petkuttajan ominaisuus, elää aina pinnalla eikä ole asioissa oikeasti syvällisemmin mukana vaan hakee vain hyötyä itselleen.

Äiti sanoi aina että minulla on helppoa koska on minulla on auto jolla pääsee liikkumaan, tuokin on kyseenalainen juttu onko se helppoa sitten kun joutuu muidenkin asiat hoitamaan sen vuoksi että sinulla vain on se auto. Kun siitä tuleekin työ joka vie omaa aikaa, niin se ei olekaan enää helppoa, ennemmin se tuntuu kiroukselta. Tai että osaa rakentaa, se on jossain mielessä helppoa mutta jos joutuu tekemään kaikkien työt, se ei ole. Se etteivät vanhemmat hankkineet omaa ajokorttia ja autoa toi minulle lisätöitä ja joutui pakolliseen symbioosiin avuttomien ihmisten kanssa, jotka eivät itse hoitaneet asioitaan. Auton pitäminen ja hankkiminen maksaa, vanhemmat säästivät kun ei tarvinnut ikinä autoa hankkia ja pitää, ei edes bensalitraa autoon ostaa mutta kuitenkin auto ja tarvittaessa peräkärry ja kuljettaja olivat aina heillä tarvittaessa käytössä.

Äiti ei varmasti saanut lapsena hyväksyntää omilta vanhemmiltaan, hänellä oli läpi elämänsä jatkuva tarve hyväksynnälle osoittamalla hänen arvostamilleen ihmisille kuinka hyvä hän on hän tekemällä hyväksyntäpalkalla kaikkea. Omien läheisten hyväksyntä ei ollut äidistä mitään, koska omat läheiset ovat yhtä mitättömiä kuin hän itse. Hän ajatteli nousevansa omiensa yläpuolelle kun hankkii itseään parempia "ystäviä" itselleen mielistelemällä jolloin äidin oma perhe näkisi kuinka mahtava äiti olikin. Tuo on varmaan monellakin niin että kun omat status ei riitä, rellestetään kaverin statuksella, sillä yritetään saada arvostusta itselleen ja mielikuva että olen samaa tasoa kuin kaverini, koska hän on kaverini. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa mutta kun siihen liittyy oman perheen alistaminen ja väheksyntä, se on sairasta.

Pitää aina selvittää jos joutuu jonkinlaiseen kokoaikaiseen auttamisvastuuseen toisesta ettei se syö omia mahdollisuuksia, en tarkoita ettei auttaa saisi kun on tarve, mutta jos avuntarvitsija onkin sellainen ettei itse edes yritä, niin saamattomia ei oikein kannata auttaa. Se on silloin suoraa työtä toisen puolesta, kun menee "avuksi" saa tehdäkin koko homman alusta loppuun ja joutuu vielä vastuuseen sellaisista asioista jotka kuuluisivat toiselle. Uimataidottoman kanssa ei kannata lähteä uimaan, siinä voi käydä molemmille huonosti. Miten tuollaiselle tavalliselle ihmiselle kasvaa luulo omasta vallastaan, äidillä ei ollut valtaa sen takia että hän olisi osannut ja taitanut tai tietänyt, hänelle valta kasvoi koska hän oli synnyttänyt meidät, hän käytti sitä valtaa joka äidille tulee lapseensa nähden. Se tuli tyhjästä eikä sille ollut mitään perusteita. Jos muita taitoja ei äidillä ollut niin se äiti tittelin tuoma valta kasvoi niin suureksi että hän yritti olla kaikkivaltias joka asiassa huolimatta siitä, ettei hän ollut kykenevä arvioimaan asioita siten että katsotaan muidenkin kuin itsensä kannalta. Hän yritti määrätä kaiken, ei sen takia että hän tietäisi tai osaisi asiat, vaan siksi että hän oli äiti ja äidillä oli valta. Hän ei voinut koskaan olla väärässä, omasta mielestään erehtymätön, äidillä oli luulo että jos hän oli yhdessäkin asiassa väärässä ja tunnustaisi sen, hänen arvonsa romahtaisi totaalisesti. Tuollainen ihminen ei koskaan opi mitään vaan pysyy aina tyhmänä. Hänelle ehkä siinä muodostui oma todellisuus joka ei vastannut todellisuutta. Äiti olisi halunnut olla vallassa mutta ei tiennyt kuinka valta tai arvostus ansaitaan niin hän vain päätti että koska hän on äiti, valta on hänellä. Normaalisti se joka oikeasti tietää, ei tarvitse käyttää keinoja toisten alistamiseksi vaan hän saa arvostuksen ja valtaa muilta, eikä nimitä itse itseään valtiaaksi.

Äiti halusi olla samanlainen kuin siskonsa joka omassa perheessään määräsi asiat hänellä oli tavoitteita perheelleen, hän oli asioissa tiukasti itse mukana, suunnittelusta tekemiseen ja hän myös patisti toiset tekemään. Äidiltä puuttuivat kokonaan tavoitteet, eikä hän halunnut ollut missään asioissa mukana, hän vastusti vain kaikkia asioita jo heti alkuunsa, eikä asiat koskaan edenneet mihinkään vaan jäivät kokonaan tekemättä. Äidiltä ei tullut koskaan yhtään ideaa, mitä tulisi tehdä, hän vain esti meitä ettemme saisi mitään aikaan. Kun me muut olimme ihmisiä jotka haluavat, että tärkeissä asioissa kaikki olisivat olleet samaa mieltä ja osallistuvat asioihin, emme pakottaneet äitiä. Äiti olisi tarvinnut ihmisen, joka aina asioissa kävelisi hänen ylitseen tekisi itsekkäät päätökset ja pakottaisi toisen tekemään halusi tämä sitten tai ei. Äiti piti omaa siskoaan kuin äitinään, joka on kaikessa ehdoton auktoriteetti. Koska äitini oli erityisen arka ja pelokas tekemään mitään, niin hän tekisi kun äiti (siskonsa) käskee, ja vastuutakaan ei silloin hänellä olisi. Äiti tarvitsi ehdottaman auktoriteetin joka komentaa, ja äiti tottelee ja tekee yksinkertaisia töitä, se olisi ollut äidistä helppoa ja turvallista. Ennen kaikkea juuri yksinkertaisia asioita, suunnittelemaan ei äidistä kyllä ollut, hän toimi aina hetken mielijohteen tai suunnittelemattomuuden seurauksena tulleen pakottavan tilanteen mukaisesti. Hän tunsi itsensä turvattomaksi jos hänellä ei ollut johtohahmoa joka auktorisesti hallitsee ja joka käskee ja määrää asiat, ettei äidin tarvitsisi itse tehdä muuta kuin totella. Hänen elämässään ihmiset olivat eri askelmilla korkeussuunnassa ja ylempi käskee aina alempaa, eivätkä tasavertaisesti rinnakkain samalla tasolla jossa toisia ei käsketä, vaan vaihdetaan tietoja ja näkemyksiä.

Äiti ei edes halunnut oppia mitään olemalla mukana asioissa, äidille kaiken olisi pitänyt olla valmiina, ettei hänen tarvitsisi olla missään asioissa mukana, ei suunnitella, ei maksaa, ei olla tekemässä, mutta sitten kun kaikki olisi valmista, hän ottaisi sen kaiken haltuunsa ja vain arvostelisi kun jokin asia ei olisi siinä hänen mieleisensä. Äiti teki meillekin henkisen vahingon ja sai minutkin epäilemään itseäni että olen oikeasti niin huono, etten kelpaa tekemään, se oli halveksimista ja mitätöintiä, myöhemmin tajusin että hän toimii kuin olisi kova rasisti meitä kohtaan, hän pitää meitä arvottomina eikä luota meihin milloinkaan eikä antaisi meille mitään. Jos äiti olisi arvostanut meitä hän olisi hyväksyisi meidät tekemään, hän ihaili vain ulkopuolisia ja nosti heidät aina paremmaksi, tuo äidin toiminta oli kyllä kuin narsismin periaatteen mukaista. Tuo periaate pudotti koko perheen sosiaalisen statuksen ö-luokkaan. Varmaan tuttu periaate sellaisille, jotka asuvat narsistin kanssa. Siksi 35 vuoden avioliittovuoden jälkeen vanhempani asuivat edelleen täysin purkukuntoisessa mökissä, syy oli häiriöisessä äidissä, joka mitätöi täysin oman perheensä. Meillä ei ollut samoja oikeuksia kuin muilla, koska olimme hänen perhettään. Meillä ei ollut mitään toivoa paremmasta ennekuin pääsisimme tuosta ihmisestä eroon ja vapaaksi hänestä.

Kaikissa asioissa äidin kanssa joutui käymään perheen sisäistä valtakamppailua, asialla ei ollut merkitystä, vaikka joku asia olisi hyvinkin hyödyllinen, äiti kielsi sen, koska kun hän sai tahtonsa läpi hän oli silloin vallassa. Äiti asettui automaattisesti toisen ehdottamaa asiaa vastaan jolloin tuli lopulta riita, koska äiti ei koskaan perustellut miksi hän jonkin asian kieltää. Hän ei ymmärtänyt edes sen vertaa ettei hyviä ja hyödyllisiä asioita pidä vastustaa vaan olla mukana. Hänen mielestään myöntyminen olisi ollut hänen asemansa heikkenemistä perheessä, hän halusi pitää yksin langat käsissään ja vedellä niistä mielensä mukaan. Hän pelkäsi kovasti menettävänsä jotain. Hän oli aina ehdoton eikä muita vaihtoehtoja koskaan ollut kuin jättää asiat tekemättä, muuten syntyisi oikea härdelli kun äiti meni valittamaan ja valehtelemaan ulkopuolisille kuinka häntä sorretaan eikä totella. Se oli kuin sotaa, jossa taisteltiin, jos minä yritin tehdä jotain asioiden kohentamiseksi se oli hyökkäys äitiä kohtaan joka vaati elämään kuin mitään epäkohtia koskaan olisi edes ollut. Koska kaikki kunnia pitäisi saada äidille ei sopinut että muut saisivat aikaan mitään. Siksi kotityöt jäivät ainoiksi töiksi joita sai yleensä tehdä nekin työt äiti halusi tehdä vain itse, siihen väliin ei kukaan päässyt tekemään. Hän vartioi omia taloustöitään ettei muut tekisi niitä.

Koska äiti matki aina muita ja otti sieltä ulkoisen mallin ei hänessä ollut mitään omaa muuta kuin uppiniskaisuus. Äidin ihailemalla siskolla oli poika joka oli käytti alkoholia runsaasti, ja tietysti äidin sisko kantoi huolta hänestä. Äidillä ei ollut vastaavaa tilannetta, mutta hänen täytyi elää aivan kuin hänellä olisi sama tilanne, äiti näki että sellainen elämä on jotenkin kunniakasta ja antaa arvoa kun saa vahtia toista ja olla huolissaan. Äiti ei ymmärtänyt, tyhmä kun oli, että se oli hänen etunsa ettei hänellä ole vastaavaa kotona. Äiti kopioi idolinsa ongelmatkin ja alkoi potea niitä aivan kuin samat olisivat hänelläkin. Kun me emme olleet tuollaisia avuttomia ongelmaisia, emme kelvanneet hänelle, koska hän jäi ilman sitä kunniaa ja sääliä, jota saa ihminen jonka perheessä olisi vaikka alkoholiongelmaisia ja äiti tuntisi itsensä sankariksi ja marttyyriksi hoitaessaan heitä. Äiti näki asiat vähän eri tavoin kuin muut. Hän ei nähnyt mahdollisuutena sitä asiaa kun ei tuollaista ole, vaan hän näki että hänen elämästään puuttuu sellaista jonka avulla hän kalastelisi kunniaa ja sääliä ulkopuolisilta ihmisiltä. Hän ei osannut hakea muualta ongelmia kuin ihmisistä, koska ei osannut juuri mitään. Asioiden kuntoon saattamisessa olisi ollut kyllä ongelmaa ja haastetta, mutta äiti vähät välitti oikeista ongelmista, hän olisi vain tekemällä tehnyt ihmisistä ongelmaisia, joita hän hoitaisi ja sitten kärsisi sankarillisesti. Varmaankin äidin oma lapsuudenperhe on ollut todella ongelmainen eikä siellä ole uutta tehty, vaan pyöritty samassa kusessa yrittämättäkään ratkaista mitään asiaa. Ehkä vain pelkästään riidelty ja alistettu saamatta mitään aikaan, vaikutti ettei äidillä ollut muuta tekemistä koko elämässä kuin riidankylväminen ja yritys alistaa ja manipuloida toisia. Ehkä viittaa sellaiseen perheeseen jossa on ollut omat julmat sisäiset lakinsa joita pitää totella ja siellä väärä ja oikea ovat saattaneet vaihtaa paikkaansa.

Asioiden kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa niitä, minäkin kirjoitan aina senhetkisten tuntojeni mukaan ja siksi asiat tulevat käsitellyksi usealta lähestymistavalla. Oikeaa totuutta ei ole, on vain mahdollisia totuuksia. Tekstiä tulee kyllä paljon mutta on mukava myös katsella jälkeenpäin mitä on kirjoittanut ja onko asioiden käsittely muuttunut ajan myötä. Kirjoittelen aina lisää asiaa tuonne väliin joten kappale kasvaa aina lisää ensimmäisen lähettämisen jälkeen. Lisäksi kun kirjoittaa voi alkaa ajatella asioita uudella tavalla, tulee uusia ajatuksia asioista, minulle kirjoittaminen sopii, ja kirjoitusvirheistä viis, pilkkuja ei viilata.

[Hubertuss]

Olen itsekin sitä mieltä että minä tein väärän ratkaisun jäädessäni vanhempieni tukijaksi. Heidän olisi pitänyt pärjätä itsenäisesti ja he olisivat varmaan pärjänneet jotenkin ja jollakin tavalla, mutta he eivät olisi pystyneet kohentamaan elinoloja koska siihen heillä ei ollut siihen tarvittavia edellytyksiä. Minä joka seurasin sivusta näin ne ongelmat, joita perheellä oli, mutta äiti oli täysin henkisesti sokea niille asioille. Elämä oli näennäisesti helppoa asuinkelvottomassa talossa kun mitään ei tarvitse tehdä, eletään välittämättä mistään, kaikki oli kuin olisi ollut valmista, mutta sitten jossakin vaiheessa ongelmat pahenivat ja olikin pakko tehdä jotain. Jokin osa-alue siinä elämässä jäi kokonaan pois, huomasin monessa asiassa että kyllä äiti jotenkin ehkä hämärästi ymmärsi että jotain pitäisi tehdä mutta hän hyppäsi sen tekemisen yli ja eli kuin kaikki olikin valmista ja tehty. Sama oli jos meillä lapsilla oli ongelmia, oli ne mitä tahansa, niiden kanssa piti elää kuin ne olisi ratkaistu jo valmiiksi eikä mitään tarvinnut tehdä. Toisin sanoen saikin kärsiä ne ongelmat niin kauan kuin se ongelma kesti, aina loppuun saakka, ratkaisua ei koskaan tullut aiemmin.

Äidillä oli jonkinlainen moni häiriö, jossa oli useammastakin häiriöstä oireita mukana, ei pelkästään narsismista, mutta sekin oli varmasti yksi osa, koska muiden mitätöinti ja oman itsensä tuominen aina esille oli todella, todella voimakasta. Koskaan ei puhuttu enkä kuulut äidin puhuvan meistä lapsista tai lasten asioista, aina oli vain äiti ja äidin asiat, mitä äiti oli kokenut joskus, kuinka äidillä oli raskasta, lapsista tuli täysin näkymättömiä joita ei oikein ole ollut olemassakaan, meillä ei saanut olla mitään ongelmia, ei tapahtumia, koska ne olisivat uhannut äidin omia ongelmia ja kokemuksia joiden niiden piti olla aina päällimmäisenä. Tuo oli hyvin todella itsekästä, ihminen puhui aina vain itsestään. Meistä lapsista tuli todella vaatimattomia jotka alistuvat helposti muille, koska me olimme aina olleet kotonakin kuin alemman luokan ihmisiä, meidän takiamme ei tarvinnut koskaan tehdä mitään. Äiti kyllä tyrkytti jotain omaansa, mutta jos pyysin hän tekemään jotain joka olisi hyödyttänyt minuakin, oli se mitä tahansa, hän sanoi että joskus sitten, ja sitä joskus hetkeä ei koskaan tullut. Siinä äiti kuin opetti että minunkin tulee vain odottaa mitä annetaan eikä pyrkiä hankkimaan itse mitään. Olemaan ja elämään toisten armoilla ja armosta. Olin mukana kun opiskelija haastatteli äitiä päättötyöhönsä kuuluvassa tehtävässä, hän kertoi vuolaasti lapsuudestaan mutta sitten meidän ajastamme ja avioliitostaan ei sanonut mitään haastattelijan piti kaivamalla kaivaa että sai jotakin sieltä ja äiti oli niukkasanainen. Se tuntui väheksymiselle ja onkin myös sitä äidin puheissa kaikki äidille arvokas jäi hänen kotipaikalleen lapsuudessa ja mitään muuta mainitsemisen arvoista ei sen jälkeen ollut. Minäkään en ollut hänelle arvokas, ehkä samanarvoinen kuin jokin työkalu joka kuuluu hänelle luonnollisesti, eikä sitä tarvitse erikseen mainita. Pora on tarkoitettu poraamiseen ei sitä tarvitse erikseen kertoa sitä vain käytetään hyväkseen. Me olimme työkaluja äidin työkalupakissa, meitä tarvitaan kun on tarve, muuten meihin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota tai kertoa meistä yleensä mitään. Näkymättömät ihmiset joita ei ole olemassa.

Valehtelu oli äidillä luontevaa ja siksi se hämäsi niin hyvin, hän uskoi itsekin omiin valheisiinsa. Jos hän olisi sanonut rehellisesti, ettei osaa eikä ymmärrä, olisimme päässeet eteenpäin asioissa, mutta valehtelemalla hän sai uskomaan että asiat olisivat hänen hallinnassa. Hän halusi hallita vaikkei tiennyt mitään mitä tehdä, siksi äidin siskon perhe oli hänelle tärkeä neuvonantaja ja äiti jäi siinä vielä heidän tossunsa alle. Äiti meni täysin sekaisin. Tosiasiassa äiti ei hallinnut mitään asiaa millään tavalla, kaikki asiat menivät oman onnensa nojalla, aivan kuin lottoamista, jos sattuma osuu kohdalle ja järjestää niin sitten onnistuu, muuten ei. Voi jokainen ajatella millaista on jos omien elinolosuhteiden korjaaminenkin on sattuman varassa, eikä ihmisten itsensä. Äidin kaikkivoipainen luonne ei kestänyt tunnustaa omaa vajavaisuuttaan asioissa omalle perheelleen ja siksi hän aina valehteli ja samalla koko perheen epäonnistumisen aikaiseksi. Äiti meni osoittamaan ymmärtämättömyytensä muille jotka alistivat hänet ja saivat hänen kauttaan meille huonoa aikaan, äiti toimi siinä välittäjänä. Ehkä hän kuvitteli että hänen siskonsa perhe osaa ja tietää kaiken ja he opastavat hänet kädestä pitäen surkeasta tilanteesta ulos. Toisin kävi.

Äiti sai perheessä aikaan hyvin epävakaat olot emme olleet yhtenäisiä vaan täysin hajalla olevia, hän sai riidan aikaan ja eripuraa eriarvostamalla omia lapsiaan ja aviomiestään. Äiti sai isänkin uskomaan että me lapset olemme aina isää vastaan, jos isä suuttuu tai tekee jotain vain isän luonne joka ei kestä jatkuvaa riidan provosointia ja sitä että muita nostetaan jalustalle ja omia väheksytään. Isän kaikki tekemiset oli kuin synti. Jatkuva isän töiden ja tekemisen halveksiminen sai minutkin uskomaan lapsena ja nuorena että isässä olisi vika, ja hän aiheuttaisi meille huonoa. Vasta aikuisena tajusin että se oli sairaalta äidiltä pahimman luokan kiusaamista ja väheksymistä isääni kohtaan ja äiti puhui noita vielä aina lasten kuullen, silloin kun isäni ei ollut paikalla, että saisi lapset uskomaan ja tulemaan puolelleen. Muistan kuinka hän aina puhui hyvin negatiivisesti isästä minunkin kuullen enkä osannut silloin aavistaa että äiti pelaa peliään, me olimme pelinappuloita, pelin tarkoituksena oli vain alistaa isä ja saada isä näyttämään minunkin silmissä ilkeänä pahantekijänä.

Isäni kalastus harrastus oli yksi asia josta äiti jatkuvasti puhui, että kun isän kalastaa, se on kaiken pahan takana. Kaikki huono johtuu muka siitä. Myöhemmin ymmärsin että se oli isäni panettelua minun kuullen ja tarkoitus sillä oli, että vieraantuisin pois isästä, tulisin äidin puolelle omaa isääni vastaan. Kaikki olikin vain henkisesti sairaan äidin selän takana puuhailua. Hän yritti saada tukijoukkoja itselleen isäni alistamiseksi itsensä ja äidin siskon perheen alle. Äiti oli, katsoi asioita miltä kantilta tahansa persoonallisuushäiriöinen, se on varmaa, hän oli se täysi mätämuna, joka pilasi koko kakun. Narsistisessa perheessä kaikki ovat kuin toistensa vihollisia, narsisti saa sen aikaan, ei ollut yhteistä rintamaa joka olisi yhdessä todennut että äidissä on jotain todella outoa. Suosimalla ja väheksymällä (hylkäämällä) ja valehtelemalla hän käytti hyväkseen lasten henkistä riippuvuutta äidistä. Koska äiti oli kaikkien ihmisten piika, hänelle oli varmaan mukavaa olla oman perheensä herra, jonka suosiosta lapset kamppailisivat. Terveessä ympäristössä ei tuollaista ole, ei ole jatkuvaa ja vaihtelevaa eriarvoisuutta perheen jäsenten kesken, mutta sellaisissa perheissä kuten meillä oli jossa äiti ei ollut saanut hyväksyntää itse, hän halusi vastavuoroisesti että omat lapset ryömisivät hänen edessään anellen hänen hyväksyntäänsä tai hän hylkäisi. Noin tekevät luuserit jotka kiusaavat omaa perhettään siksi ettei itse ole saanut jotain joiltakin muilta. Äiti käytti lasten kiintymystä äitiin hyväkseen perinpohjaisesti, hän tunsi kuinka hänellä on valta koska hän saa kohdella lapsiaan kuinka halveksien tahansa ja lapsi ei jätä häntä. Tuo on sairainta mitä ikinä voi olla. Siksi siskotkin lähtivät kotoa heti kun vain pääsivät ja kaikki jäi sitten minun kannettavaksi. Tosiasia on että vaikka olen perheen poika, olen kärsinyt äidistä eniten ja siksi en voi koskaan antaa tuollaiselle mitään arvoa en näe hänessä mitään hyvää. Kaikki "hyvät teot" ovat vain mielistelyä että toinen pysyisi hänen palvelijanaan, ihmisellä ei siinä pelissä ole ollut mitään väliä, vain välikappaleita jonka avulla äiti sai jotain itselleen. Kaikki menee hyvin niin kauan kun narsisti on mielissään, palvelu pelaa ja uhri on sidottuna hänen tarpeiden täyttäjäksi. Mutta siinä vaiheessa alkaa helvetti jos uhri alkaa osoittaa että hänellä onkin jotain omaa, silloin hyökkää koko hoviäki kuvainnollisesti kimppuun koska narsistihan menee asioista valittamaan ettei orja tottele.

Narsisti ei tietenkään antanut muille todellista kuvaa mitä tapahtuu vaan puhui kuin häntä kohtaan tehdään väärin jos orja meinaa itselleen vapautta, valehtelija kun äitikin oli, hän puhui uskottavasti ja itsensä puolesta. Onhan se hirveää jos ei ole orjaa huolehtimassa vastuista että narsisti saisi vain juosta kylällä esiintymässä ja kertomassa ylpeänä mistä on kotoisin. Äidin takia minkään en arvosta hänen kotipaikkaansa, se on minulle yhtä avokas kuin koiranpaska tiellä, ehkä vieläkin arvottomampi. Minä en halua enkä ole koskaan käynyt äidin kotipaikalla, minulle se enemmän merkitsee paikkaa jossa hirviö on syntynyt, minulle se paikka edustaa negatiivisyyttä ja kaikkea mahdollista huonoa mitä olla voi. Tuon sai äiti aikaan olemalla ylpeä pelkästään paikasta josta hän on kotoisin, se ylpeys pilasi kaiken muuta hän ei osannutkaan tehdä. En tiedä onko tuo ominaisuus joka on yleensä pakolaisissa, äitikin oli itse pakolainen, että hänen täytyi olla jollakin tapaa parempi kuin kantaväestön johon hänkin sitten asettui. Paikalliset ihmiset tekivät ja saivat aikaan itselleen hyvinvointia, meillä äiti vain ylpeili menneisyydellä eikä tehnyt mitään tulevaisuuden eteen, siksi koko perheelle tuli pahoinvointi. Äidin olisi kannattanut jäädä sinne mistä oli tullutkin, siellä ei noita asioita olisi tarvinnut hoidella tai ajatella vaan kaiken annetaan olla niillä sijoillaan eikä mikään koskaan kehity. Äidin paikka olisi ollut kehittymättömässä ympäristössä jossa mikään ei muuttuisi ja hän olisi saanut vain kilistellä ja kolistella kattiloitaan ja pannujaan eikä tarvitsisi mistään vastuuta itse kantaa. Äiti olisi kuulunut avuttomien ihmisten joukkoon jolle yhteiskunnan olisi täytynyt hankkia kaikki tarvittavat, koska hänestä itsestään ei siihen ollut. Jonkinlainen kolhoosin tapainen olisi ollut hyvä paikka hänelle jossa kaikki määrätään ylhäältä eikä yksilö tee mitään omia ratkaisuja. Äiti tekisi sitä mitä muutkin, olisi samanlainen kuin muut, kaikki olisi yhteistä, valtio pitäisi huolen ja olisi vastuussa hänestä ja antaisi sen mitä hän tarvitsee.

Lapselle se tuollainen käy hyvin raskaaksi jos joutuu tuollaisesta huolehtimaan se syö lapsen oman elämän, se on kuin joutuisi kyttyrää kantamaan selässään jonka haluaisi lähtevän pois, mutta se ei vaan lähde ainoaksi vaihtoehdoksi jää että se täytyy jotenkin piilottaa..

Aivan samoin kuin meille ei saanut tulla kuin ne tietyt ihmiset jotka tiesivät millaisissa oloissa asumme, jos kotiin olisi ventovieras tullut häneltä olisi pudonnut silmät päästä kun olisi nähnyt miten ihmiset voivat elää surkeissa oloissa. Ne tietyt ihmiset hyväksyivät ja olivat tyytyväisiä siihen ettei meillä ollut mitään. He eivät koskaan kyseenalaistaneet mitään ja äiti joka seurasi heidän ilmeitään luuli että meillä olisi kaikki hyvin. Ne ihmiset olivat äidistä pahoja jotka sanoivat totuuden ja ne olivat hyviä jotka valehtelivat tuossa asiassa. Jos joku olisi sanonut talosta jotain negatiivistä äiti olisi loukkaantunut koska hän omissa mielikuvissaan eli hienossa talossa aivan kuten ne jotka oikeasti asuivat. Olisi ollut mukavaan tietää mitä äiti ajatteli kun katsoi asuinpaikkaansa, tajusiko hän yleensä mitään vai näkikö yleensä mitään vaan ehkä hänen aivonsa ei reagoinut mitenkään ja hän vain katsoi näkemättä koskaan mitään. Ehkä hän oli niin tottunutkin elämään kurjissa oloissa ettei hän enää huomannut mitään outoa missään. Vaikka se olisi noin ollutkin, olisi äidin oman järjen pitänyt sanoa, jos se olisi ollut terve, ettei kaikki ole hyvin ja tarkastella asiaa vieraan näkökulmasta. Äidin päässä on ollut joko täysin tyhjää tai aivan liian täyttä, ehkä pelkät kotityöt veivät äidin kaiken henkisen kapasiteetin ettei millekään muulle riittänyt enää ajatuksia.

En tiedä onko muilla vastaavanlaisia äitejä kuin minulla oli, kotona jokin kuningatar mutta kodin ulkopuolella muille ilmainen piika joka nuolee varpaatkin saadakseen hyväksynnän. Joka on halventanut ja alentanut koko perheensä tuollaisella ylenpalttisella "ystävällisyydellä" vieraita kohtaan joka on kuitenkin enemmän mielistelyä ylempiarvoisia kohtaan. Miten jollakin heilahtelee oma arvo noin paljon kuten äidillä, johtuisiko se siitä että synnyttämällä hän on saanut omistusoikeudet lapsiinsa ja hän saa halveksia heitä ja omaisuuden täytyy totella. Miksi hän näki kaikki ympärillä olevat ihmiset arvokkaampina kuin oman perheensä sisällä olevat? Olisi mukava tietää onko tuollaisella sairaudella olla nimikin? Häiriöinen on liian lievä sana kuvaamaan äidin henkistä tilaa joka hänellä oli, siihen liittyy varmasti jotain muutakin koska kyllä häiriöinenkin viimein ymmärtäisi jotain mutta äiti ei koko elämänsä aikana. Hän oli mielestään kaikessa oikeassa ja meitä parempi syntymästä kuolemaansa. Kuolinvuoteella saattohoidossa ollessaan hän sanoi minulle kuinka tyhmä hän on ollut, tuo toteamus vaan tuli häneltä liian myöhään. Jos äitikin on pitänyt itseään erehtymättömänä ja aina oikeassa olevana, se on estänyt kaiken oppimisen, hän on itse vääristellyt omaa kuvaansa itselleen, hän on pysynytkin aina tyhmänä. Se eläminen onnistui äidin kohdalla koska minäkin toimi asioissa välissä, olin se joka käänsi asiat että ne oli aina oikein ja mahdollista tehdä, korjasin ne. Jos äiti olisi ollut yksin ilman mitään tukea, en pysty kuvittelemaan että hän olisi mitenkään pärjännyt. Äitiä olisivat ehkä muut taluttaneet kuin tyhmää pässiä narussa. Minä itse en sellaisesta pidä, en halua taluttaa ketään vaan hänen tulisi osata itse.

[Milli]

Olen itsekin sitä mieltä että minä tein väärän ratkaisun jäädessäni vanhempieni tukijaksi.


Äiti sai perheessä aikaan hyvin epävakaat olot emme olleet yhtenäisiä vaan täysin hajalla olevia, hän sai riidan aikaan ja eripuraa eriarvostamalla omia lapsiaan ja aviomiestään.

En tiedä onko muilla vastaavanlaisia äitejä kuin minulla oli, kotona jokin kuningatar mutta kodin ulkopuolella muille ilmainen piika joka nuolee varpaatkin saadakseen hyväksynnän. Joka on halventanut ja alentanut koko perheensä tuollaisella ylenpalttisella "ystävällisyydellä" vieraita kohtaan joka on kuitenkin enemmän mielistelyä ylempiarvoisia kohtaan. Miten jollakin heilahtelee oma arvo noin paljon kuten äidillä, johtuisiko se siitä että synnyttämällä hän on saanut omistusoikeudet lapsiinsa ja hän saa halveksia heitä ja omaisuuden täytyy totella.

Hei!
Jätin tuohon lainaukseen muutaman kohdan pitkästä viestistäsi.

Olen miettinyt monesti tuota samaa; miksen häipynyt äitini vaikutuspiiristä heti täysi-ikäsityttyäni. Vammautuminen tai haavoittuminen olisi pysähtynyt siihen.. Nythän tässä on tullut paljon lisää vuosikymmenten mittaan.
Olen saanut laitetuksi jonkinlaiset rajat kanssakäymiselle, enkä aio äitini omasihoitajaksi ryhtyä missään olosuhteissa, vaikka hän tuntuu sitä vaativan ja suunnittelevan.

Tuo toinekin kohta on aivan sama meillä; perhe on levinnyt kuin tuhka tuulee, isä on kuollut, muut sisarukset eivät juuri pidä äitiin yhteyttä ja minäkin koko ajan vähemmän.

Narsisistisia piirteitä omaavat ovat usein taipuvaisia lajitteleaman ihmiset itseään ylempiin, joita nuollaan ja mielistellään ja itseään alempiin, joita halveksitaan ja poljetaan. Meillä saattoi josku hirveä rähjääminen tai viikkojen mykkäkoulu mennä pausselle, kun tuli yllättäen joku vieraaksi. Äiti oli lipevä ja mairea, puhui tämän aikaa perheenjäsenillekin ystävällisesti. Kun ovi vieraiden perässä pamahti kiinni, tunnelma muuttui sekunnissa ja hän palasi tilannetta edeltäneeseen räyhäämiseen tai mykkäkouluun. Ilme, äänensävy ja puhetapa vaihtui aivan toiseen samantien kuin olisi napista painanut.

Voimia sinulle!
Menneet kokemukset ovat raskas painolasti, mutta sitä emme enää pysty muuttamaan, tulevaisuuteen ja tähän päivään pystymme vaikuttamaan paljonkin.

[Hubertuss]

Kiitos Milli että vastasit. Narsisteilla taitaa olla tyylinä suunnitella asiat etukäteen ja suunnittelulla en tarkoita mitään normaalia asioiden suunnittelua vaan kuten äitinikin yritti suunnitella toisen elämää. Toisen elämää, josta hän loi elokuvamaisen mielikuvan itselleen ja yritti toteuttaa sitä. Aiemmissa viesteissä kerroin kuinka äitini suunnitteli että ottaisin itselleni siihen talonrähjään naisen, kaveriksi tai vaimoksi ja äitini opettaisi sen naisen tekemään ruokaa...hän olisi tavallaan johtaja joka opettaisi toisen alamaisekseen.

Hänellä oli jo kaikki ennakkoon asetettu, se nainen ei osaisi tehdä ruokaa eikä varmasti mitään muutakaan, vaan äitini kouluttaisi häntä mieleisekseen.
Tuo oli jotenkin hyvin sairasta, hän eli aivan jossakin muussa maailmassa kuin minä tai me muut, hän kuvitteli asiat. Se ihminen joka olisi tullut taloon olisi kelvoton ennekuin äiti opettaisi hänet kunnolliseksi, sitähän tuo tarkoitti. Hyvät ovat ennakkoasenteet, tietäisi ihmisistä jo etukäteen mitä he ovat Nimenomaan ihmiset jotka liittyisivät minuun, ovat automaattisesti huonoja, äiti ajatteli asioita hyvin sairaasti. Eikä hän ymmärtänyt että kaikki olisi mennyt omia raiteitaan oikein, jos olisi vain oltu niin kuin muutkin ihmiset. Eikä silloin tarvitse ruveta säätämään ihmisten asioita. Ne menee silloin täysin pieleen kun joku sorkkii elämää sivusta, se juna suistuu raiteiltaan. Me menimme käytännössä kuin sillan alle asumaan, sinne on halukkaita varmaan jonoon saakka.

Se on totta ettei pitäisi jäädä siihen tuleen makaamaan vaan häipyä ja jättää narsisti omaan elämäänsä, mutta kun kyseessä on oma äiti se onkin eri asia. Äiti joka kuitenkin on saamaton eikä pystyisi elämään ilman apua, vaikka onkin fyysisesti terve, henkinen puoli heittää. Ehkä äitiä olisi jonkun pitänyt käyttää hyväkseen oikein kunnolla, että hän olisi ymmärtänyt etteivät ne ulkopuoliset häntä rakasta, vaan saadun hyödyn takia kehuvat.

Samaoja piirteitä oli äidissänikin, lipevä mielistelijä joka palveli vieraita ja antoi heille sen kuvan, että hän olisi ollut aina samanlainen, yhtä innokas kaikkeen. Kun hän oli omiensa kanssa, hän muuttui täysin passiiviseksi joka vastusti kaikkea, kaiken olisi pitänyt olla kuin valmista josta häntä kiitetään ja ylistetään. Meidän olisi täytynyt kiittää ja ylistää äitiä siitä että asuimme rähjässä ja elinolomme olivat todella surkeat, äiti itse kuvitteli asiat että ne ovat aina erityisen hyvin. Minullekin asioiden realistisuus löi vastaan, kaikki oli surkeata surkeampaan mutta äiti eli kuin olisi kuningatar. Todellisuudessa jätetunkion kuningatar, en tiedä mikä oli hänen oma kuvitelmansa. Se ihminen oli kyllä täysin päästään sekaisin kuin seinäkello. Minäkin olisin voinut sanoa äidille että se on sinun asiasi kuinka kaupasta saat ruokatavarasi, se ei minulle kuulu lainkaan, mutta aina minäkin vaan asiat hoidin kuitenkin. Ehkä säälistä, ehkä lojaalisuudesta vanhempaani kohtaan, koska hän osasi olla myös surkea ja säälittävä. Kun lähdin tekemään noin, äitini sai kuvan siitä kuinka arvokas hän itse on, koska toiset palvelevat häntä, samalla minun työni menetti täysin arvonsa, siitä tuli äidille itsestäänselvyys, minun kuului tuoda hänelle ruokatavarat ja huolehtia hänen asiansa aina ensin sitten jotenkin omani. Minä menetin oman ihmisarvoni. ja minusta tuli äidin pitkä käsi joka käy kaupassa hakemassa ruokaa. Siellä en käynyt minä, vaan äitini. Äidin mielestä. Olin äidille pelkkä mitättömyys joka palvelee häntä, hän ei nähnyt että autan häntä. Hän varmasti näki että teen sen vuoksi että hän on ylemmässä asemassa minuun nähden. Äidilläni oli alemmuuskompleksi perheen ulkopuolella ja perheensisäpuolella vastavuoroisesti taas ylemmyyskompleksi.

Äiti ei osannut muuta kuin tehdä kiusaa omalle perheelleen. mikä tekee ihmisestä kiusaajan, tuo on samaa kuin kiusaajalla koulussa, millaisia he ovat? Oliko äiti jälkeenjäänyt joka ei itse pärjännyt, mutta ei sietänyt että me olisimme hän parempia missään ja siksi emme saanet tehdä tai osata mitään, kiusaaja ei sietänyt sitä, vaan alkoi terrorisoida meitä. Jotenkin se tuollaiseen ehkä liittyy.

Äiti eli maailmassa jossa hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä mitään, hänen oikea aikansa elää olisi ollut silloin kun oikeasti ei olisi ollut mitään kenelläkään. Kun muut ympärillä tekivät äiti paljastuikin silloin täysin saamattomaksi, joka ei saakaan mitään aikaan, puheissaan hän niin aiemmin teki tulevaisuudessa kaikkea, mutta kun se aika koitti, hän olikin pelkkä nolla. Huijari, joka huijasi omaa perhettään koko ajan, esittämällä ensin jotain aivan muuta, kuin mikä oli. Huijaamalla hän sai meidät uskomaan että parempaa olisi edessä, äiti valehteli meille että sai meidät arvostamaan itseään. Kun se aika koitti, että jotain olisi pitänyt tehdä, hänestä ei ollutkaan mihinkään, hän olikin teoissaan pelkkä nolla. Suuret puheet ja mitättömät teot. Tuo valehtelu sai aikaan minussakin sen luulon, että äiti oli se joka suunnitteli kaikkea parempaa, mutta oikeasti se olikin isä, joka olisi ajatellut perheen eteen, äiti ei ollut isäni arvoinen, isälle olisi kuulunut toisenlainen ihminen. Isä ei olisi ansainnut sitä minkä hän teki itselleen. Sen aiheutti välillisesti tai suoraan äiti.

Äiti luuli että kaikki kasvaa itsekseen kun vaan odottaa, hän ei tehnyt millekään mitään, kaikki meni vain huonompaan suuntaan. Hän ei välittänyt, hän välitti vain siitä, että hän olisi paras vaikka huijaamalla ja valehtelemalla. Äiti ei voinut antaa mistään kunniaa toiselle, vaikkei itse osannut tehdä juuri mitään, hän oli juuri narsisti, päällyspäsmäri, joka itse ei tee mitään, mutta vetää kunnian muiden työstä aivan se kuuluisi hänelle. Hän on johtavinaan asioita ja luulee että hänen ansiostaan kaikki tuli ja onnistui. Luulo että hän saa täällä aikaan asioita, vaikka todellisuudessa hänen ei tee mitään, vaan ne asiat tapahtuisivat muutenkin, elää jossakin omissa harhoissaan. Hän on kaikkien onnistumisten takana, mutta epäonnistumisen takana on se, joka tekee, niitäkin tekeville sattuu ja narsisti ei ole koskaan niissä mukana, ettei häneen tule tahraa. Oikeasti äiti oli riesa ja rasite minulle eikä edes minkäänlainen apu, mutta itse luuli olevansa korvaamaton.

Äidille ei ollut tärkeää että perheessä olisi hyvinvointi, hänelle tärkeää oli että kaikki "hyvä" tulee hänestä ja hän on kuin aurinko taivaalla, joka antaa kaiken valon maailmaan, muut eivät saa loistaa lainkaan. Jos sellaista oli äiti sammutti loisteen estämällä toisten tekemisen, olemalla itse täysin passiivinen kaikelle. Kun kyse oli isommasta asiasta johon olisi tarvittu kaikki mukaan osallistumaan, asiat eivät lähteneet etenemään lainkaan äidin vastustelun ansiosta. Silloin minun olisi pitänyt sanoa että pidä tunkkisi perkele ja lähteä...

Kun jouduin yksin vastaamaan äidistäni ja muut siskot eivät ottautuneet asiaan lainkaan, se muutti minun elämäni täysin, jouduin yksin kantamaan vastuun joka olisi kuulunut myös sisaruksilleni. Tietysti kokonaan se olisi kuulunut äidilleni. Minun elämä putosi raiteiltaan, koska jouduin huolehtimaan sellaisen ihmisen elämästä, joka ei yksin minulle kuuluisi. Tietysti sisarukset pääsivät äidistä vähällä, ja ajattelivat kun minä olin äitini kanssa, ettei heidän tarvitse tehdä mitään. Minun elämä oli yhtä helvettiä ja taistelua äitiäni vastaan, mutta kuitenkin mahdollistin hänenkin pärjäämisensä. Sisaruksetkaan evät välittäneet yhtään mitä minulle kuuluu, heillä ei ollut äitiä, vaan minulla oli kaikki kannettavana. He kyllä tiesivät miten hankala äiti oli ja siksi välttelivät häntä, mutta samalla he kostivat minulle että olin poika ja jotenkin erikoisasemassa varmaan heidän mielestään.

Kun äidillä ei ollut omaa elämää se elämä oli lähinnä pelkkää joutenoloa, ei mitään suunnitelmaa eikä pientäkään tavoitetta. Omien astioiden tiskaaminen tai oman lattiansa siivoaminen oli hänestä työtä josta tulisi hänelle maksaa. Hän valitti kuinka hän tekee kotona ilmaista työtä, mutta ilmaiseksi hän teki muillekin. Törkeätä toimintaa että kotona joutuisi maksamaan hänelle vaikka hän itse siinä asuu, mutta sitten hän tekee samat työt ventovieraille ilmaiseksi. Hän eli vain siinä hetkessä, ei mitään huolta tulevasta. Vertaan äitiä koiraan, joka reagoi siinä hetkessä tapahtuviin asioihin, mutta ei osaa itse valmistella, mitä huomenna tehdään ja ihmisen täytyy huolehtia se työ. Samoin oli äitini kanssa, hän vain eli ja katseli ja reagoi, saattoi sanoa jotain tyhjänpäiväistä jos liikuin, mutta minun täytyi ajatella kaikki tuleva ja niiden mukana tulevat ongelmat tehdä ennakkoon ettei tule vahinkoa. Minä huolehdin hänestä, kun minun olisi kuulunut huolehtia omasta perheestäni, jota minulle ei tullut. Minäkin olin kuin omaishoitaja, mutta tämä omainen oli terve, saamattomuutta ei taideta laskea vammaisuudeksi.

Minulla oli äiti, joka oli kuin vammainen, jonka asiat täytyi minun hoitaa, ja uhrata samalla oma elämä. Kun ajattelee, äiti on ollut koko elämänsä ajan sellainen, ettei tule toimeen kuin muiden avulla ja hän oppi hyödyntämään sitä, että toinen auttaa, ajattelematta mitä se muille aiheuttaa. Alunperin äidillä on ollut vanhemmat jotka tekivät hänen puolestaan sitten oli isäni joka mahdollisti äidin elämisen, isän kuoleman jälkeen olin minä ja sen jälkeen kun äitini sai "häädön" minun luotani, hänen asioitaan kaupungissa huolehti nuorempi siskoni, joka oli myös varmasti kurkkuaan myöten täynnä äitiä loppuvaiheessa. Äiti itse loi harhakuvan että minullakin olisi parhaimmat olot kun äiti laittaa ruokaa ja paistaa pullaa. Mitään muuta ei tehdä. Sitten vain lojutaan rähjässä. Lapsi saa syödä mahansa täydeltä makeaa sokeria. Minua on kaduttanut jälkeenpäin että uhrasin turhaan elämääni tuollaisen ihmisen puolesta.

Minä ymmärrän miksi minunkin luuloni, että isässä olisi jotain vikaa, oli täysin väärä, kaikki syy olikin tässä mätämunassa, joka syytti ja syyllisti isää koko ajan, mutta ei nähnyt mitä itse teki. Manipuloi meitä. Koiran kanssa on mahdotonta ollut rakentaa tai tehdä sellaista, jota ihmiset yleensä tekevät, koira ei osallistu mihinkään, se vain vahtii. Äitini oli kuin koira. Ehkä äidin elämä oli muutenkin kuin koiran, ehkä älykkyyskin oli samaa tasoa. Jos äidillä olisi ollut normaali ihmisen äly ja järki, hän ei olisi asunut asuinkelvottomassa talossa, vaan hän olisi osannut isän tai minun kanssa tehdä yhteistyötä, että elinolot saadaan edes jotenkin normaaliksi. Mutta mitään elettä siihen suuntaan hän ei näyttänyt, ehkä äly ei sanonut että kannattaisi tehdä jotain, hän vain keskittyi kiusantekoon estämällä. Mutta saattaa olla, että hän oli oikeasti sairas, ei pelkkä häiriöinen, vaan hänellä ehkä oli todella jonkinlainen henkinen sairaus, jonka oireita me näimme. Sekin on jotenkin sairasta ettei äiti suuttunut koskaan, terveelle ihmiselle kuuluu suuttua, mutta äitiini ei tuntunut vaikuttavan mikään asia. Äitiin ei saanut mitään kontaktia, jäi arvoitukseksi mitä siellä kuoren takana lymysi. Se on vaikeaa toimia jos tuo kontakti ei toimi, äitikin oli arvaamaton koska ei tiennyt oikeasti kuka tai mikä hän on. Sanotut asiat kimposi hänestä kuin lohkareisesta kivestä eikä tiennyt tai osannut arvata, mihin suuntaan ne siitä kimpoaa. Kaikki oli hyvin epätasapainossa, hän oli erittäin epävakaa joka hermostutti muut ympärillään, ne ihmiset jotka joutuivat hänen puolestaan asioita hoitamaan.

Tuo oli täysin luonnotonta, sellainen ihminen ei suutu myöskään itselleen, joka sekin kuuluuisi varmasti terveelle ihmiselle, silloin ihminen voi ottaa itseään "niskasta kiinni". Minä itse tein niin monta kertaa koska äitini ei ollut koskaan tyytyväinen, vaan valitti kaikesta mitä tein ja minun täytyi silloisen luuloni perusteella ottaa itseäni niskasta kiinni, luulin että olen huonoin kaikista ja minun täytyi tehdä enemmän ja paremmin. Äiti ei koskaan tehnyt tuollaista, siksi hän teki mitä teki, mitä hetkellisesti mieleen juolahti, häntä ei saanut tekemään mitään muuta. Tavallaan täytyi tyytyä siihen mitä saa eikä ollut sellaista että se olisi tarkoitettu minulle ja minua ajatellen. Viimein tajusin että äitini ei olekaan mikään arvostelija joka oikeasti osaa arvioida vaan hän on pahasti sairas joka moittii aina eikä ole koskaan tyytyväinen minuun, tai siihen mitä teen. Edustin hänelle huonoutta ja mitättömyyttä koska en saanut hänen mieleistään aikaan. Ne olisi pitänyt minun taikoa tyhjästä, aivan kuin kaniini taiotaan hatusta.

Äiti itse ei välittänyt lainkaan, jos minä olisin ollut samanlainen, äiti olisi itse ollut täysin k.sessa. Roolit kääntyivät nurinpäin, minun täytyi ajatella äitiäni kuin hän olisikin minun lapsi, eikä itse vielä kykene itsenäiseen elämään. Olin vanhempi ja äiti oli tyytymätön lapsi, jolle ei kelvannut mikään. Minulle tuli syyllisyys ja huonouden tunne. Äiti oli täysi nolla, ja siihen kaivoon sai vettä kantaa, mutta se ei pysynyt lainkaan kaivossa, siitä kantamisesta tulikin kuin elämäntyö, huolehtia että äiti pystyy elämään vaikka hänellä ei ole mitään todettua sairautta. Piilossa oleva mielisairaus korkeintaan. Minä itse ajattelen ettei tuollainen ollut äidin puolelta tervettä, vaan tuo ihminen eli jossakin täysin erillisessä huuruisessa maailmassa johon ei mikään oikean elämän asia ylettynyt. Oliko hänellä niin kova ja paksu kuori, vaikka hän näytti olevan pintapuolisesti itse ystävällisyys. Jos ei pintapuolinen elostelu riittänyt meille, niin sitten ei tule muutakaan. Ei oikeasti mitään todellista, lapset saavat kyllä asua äidin mielikuvitus maailmassa, jossa ei ole ongelmia. Oikeita ongelmia on vaikka millä mitalla, mutta niitä ei saa vaan huomata, jos johonkin koskee, pitää vain hymyillä.

Jos äitiä pyysi että jätä rauhaan, ei hän ymmärtänyt sellaista tai yleensäkään, jos jotain pyysi, ei se mennyt hänen aivoihinsa, että jotain hänen tulisi tehdä, hän ei tehnyt mitään, hän vain hymyili. Tuli tunne, että puhuin kuin koiralla tai kissalle, äidin äly ei ehkä yltänyt normaalille tasolle, normaali ihminen ymmärtäisi että asumme kuin kuin laitapuolen ihmiset, ja jotain täytyy asialle tehdä. Äidillä ei ollut huolta, hän oli ja eli kuin joku alkoholisti, joka ei välitä kuin juomisestaan. Vaikka äiti olikin absolutisti, hänen sairautensa varmasti muutti hänet jotenkin samakaltaiseksi, mistään ei välittänyt antaa mennä vain näin, ja juhlat jatkuvat...kunnes talo palaa tai romahtaa päälle.

Kun äidillä ei ollut vastuuta, eikä mitään vastuullisia asioita hoidettavana, kaikki tärkeät asiat hoidettiin hänen puolestaan, hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä. Hän sorkki sitten vain toisen elämää, koska omassa elämässä ei ollut mitään, se oli tyhjä. Kammottava ihminen, joka kyttäsi ja vahti kun ei ollut itsellään muutakaan tekemistä. Se on raskasta olla aidosti vastuussa asioista ja sitten kun sen päälle syyllistetään, ja mikään ei vielä ole mielen mukaan. Se on epäonnistumiseen johtava raide, se tie vie kyllä helvettiin.

Valehtelija joka valehteli lapsilleen ja lupaili kaikkea päästäkseen aina vain tilanteesta ohi ja saadakseen lapset tyytymään kurjuuteen sillä hetkellä, ja luulemaan että jotain valoisampaa olisi edessä tulossa elämään, mutta loppujen lopuksi sanookin ja viestittää että minäpä kusetin teitä, mitään ei tulekaan, eikä ollut tarkoituskaan tullakaan, huijasin vain, koska pelastin sillä omana nahkani, eikö ollutkin teistäkin hauskaa...ja hymyilee päälle veemäisesti. Nuo tyhjät lupaukset olivat minullekin yksi syy josta minulle tuli mielikuva äidin hyvyydestä ja siitä että hän aidosti ajattelisi meitä, siksi se oli niin vahvana mielessä, luulo että äiti yrittää, mutta ei se tehnytkään mitään. Tuon lapsesta asti manipuloidun mielikuvan perusteella loin äidistä aiemmin sellaisen kuvan itselleni että olen hänelle noista velkaa, kunnes huomasin ettei hän ollut tehnytkään mitään, hän vain silloin valehteli.

Äiti halusi kaikesta kunnian, toisten aikaansaamista asioista mutta jonkin huurun läpi hän katsoi että kunnia kaikesta olikin hänen, hän yritti matkia siskoaan joka oikeasti oli omassa perheessään kantava voima joka edisti asioita. Toiset tietysti ylistivät häntä siellä perheessä jopa liiankin kanssa ja äiti ajatteli että häntä täytyisi meidän ylistää ja palvoa täällä, vaikka hän ei tehnyt mitään vastaavaa kuin siskonsa teki omassa perheessään. Äiti ihannoi ja idealisoi siskoaan, ja varmasti hän ajatteli että kunpa häntä itseään ihailtaisiin samoin meillä kotona, äiti ei vain ymmärtänyt että se ihailu täytyisi ansaita. Hän yritti samaan oikotietä, meidän tulisi ihailla äitiä ja palvoa sekä ylistää hänen saavutuksiaan joita ei oikeasti ollut lainkaan vaan ne kaikki olivat äidin valehtelua.

Äiti ei ymmärtänyt että se missä asutaan antaa myös jonkinlaisen kuvan meistä ihmisinä, varsinkin maaseudulla jossa on vähemmän ihmisiä. Kaupungissa sulautuu massaan ettei kukaan tiedä oikeastaan mitään sinusta, mutta maalla se näkyy ja kaikki tietävät kuka kukin on.
Kyllä äiti osasi itselleen ostaa hyviä vaatteita, hienojakin ja kalliita mutta hän ehkä ajatteli ihmisten tekevän sinusta arvion vain vaatteiden perusteella. Se kontrasti vaatteiden ja asunnon välillä oli sitten kuin katsoisi Uuno Turhapuroa frakissa.

Äiti meilläkin sai sen aikaiseksi että perheestä tuli hauras ja se hajosi eikä se ollut millään tavalla yhtenäinen, äiti murskasi sen olemalla sellainen kuin hän oli. Hän provosoi riidat aikaiseksi, isä ei ollut koskaan valmiiksi pahalla päällä kun tuli töistä kotiin mutta tiesin että kohta alkaa riita kun äiti muuttui omituiseksi ennen isän kotiintuloa. Äiti valmisteli itseään osoittamaan mieltään isälle, ei mennyt kauaa kun riitely voimistui, tuota minä en ymmärrä vieläkään että mikä hupi tai ilo siinä äidille oli saada isä suuttumaan. En ensin tajunnut asiaa koska äiti manipuloi meitä että "isä suuttuu tyhjästä" mutta niin se ei ollut vaan se oli jotain henkisen sairauden ulostuloa äidin puolelta. Itse koin sitten samaa kun asuin kahden äitini kanssa, hän osaa olla sellainen että elein ja ilmein näyttää suoraan halveksuntaa tai mitätöintiä. Sanatonta viestintää, tai sitten jotakin sanallista tai molempia vuoronperään, joka johtaa että toinen hermostuu ja alkaa puolustaa itseään. Tuon taidon äiti osasi hyvin, kaivaa toisesta esiin suuttumus.
Kun isänikin oli jo varmaan huomannut että mitä tämä homma äidin kanssa oli hän suuttui aina vain helpommin. Äiti aivan kuin tökki kepillä toista että mistä se toinen älähtää ja kun sai sattumaan esitti itse uhria, jos hänelle sanottiin siinä jotenkin pahasti. Henkisesti hirviö.

En tiedä onko kenelläkään omia kokemuksia omassa perheessä tämäntapaisesta. Tuossa näin kuinka lapsia voi huijata uskomaan toisen pahuudesta, lapsi ei tajua mykkäkoulua, vihjailuja tai muuta epämääräistä puhetta provosoinniksi vaan hieman lapsen naiviudella uskoo, että se joka suuttuu olisi syyllinen kaikkeen. Lapsi voi pitää pelkästään suuttujaa uhkana ja pelkää, voi ajatella vain suuttuvaa henkilöä pahana eikä ymmärrä taustalla tapahtunutta provosointia. Oikeasti uhka onkin se henkilö jonka toiminnan vuoksi koko tapahtuma eskaloituu riidaksi, henkilö joka sitten suuttumisen jälkeen alkaa esittämään uhria lasten nähden ja sanoo että meidän pitää pelätä isää, näettekö kuinka hän suuttui tyhjästä...

Jos äidillä olisi ollut toisentyyppinen aviomies kuin isä, hänet olisi todennäköisesti pieksemällä laitettu tottelemaan. Isä ei koskaan lyönyt vaikka äiti kuinka provosoi häntä siihen, samoin oli minun kanssani. Jos äiti olisi ollut toisenlaisessa perheessä tuollainen äiti, hän olisi saanut turpaansa varmaan joka päivä. Hänet olisi opetettu kovalla otteella milloin ei kannata puuttua asioihin. Minä kuten isänikin oli, emme pakota ketään mihinkään, vaan pyrimme että toinen ymmärtäisi että yhteistyö on tuossa tilanteessa ainoa keino saada aikaan jotain. Emme halua riidellä koska se turhin asia kaikista. Näin kuinka asiat perheessä pysähtyivät kymmeniksi vuosiksi provosointien ja riitojen vuoksi, se on aivan sama kuin sota.

Silloin tuleekin hankaluuksia kun onkin tuollainen ihminen, joka ei anna periksi, vaan käyttää solidaarisuuttamme hyväkseen, hän oli kuin terroristi joka käyttää demokratian ominaisuuksia hyväkseen ja vapautta suorittaakseen onnistuneita terroritekoja. Jos meillä olisi ollut tiukka kuri ja kontrolli äidille olisimme hallinneet äitiä, hän ei olisi uskaltanut puuttua asioihin, olimme kuitenkin vahvempia kuin hän. Mutta koska emme olleet mitään tiukkoja kurinpitäjiä tai ottaneet yksinvaltaa itsellemme perheessä, äiti käytti sitä hyväkseen ja sai vapaasti olla se mikä oli ja hänelle tuli tilaisuuksia pilata toisten asiat. Hän käytti ne aina. Se on tuollaisen huono puoli, aivan kuten demokratiankin. Huonot ja tuhoavat ihmiset saavat saman vapauden kuin kuka tahansa muu, se mahdollistaa että he onnistuvat omissa teoissaan.

Vaikka äiti ei ollut omaisuuden perään, hän ei kerännyt omaisuutta tai että kotona olisi pitänyt olla hienoa, hän oli mielestäni aivan täysin narsisti, se voi esiintyä monella tavalla. Ihminen saattaa olla ettei omista mitään, mutta onkin täysi narsisti, joka ajattelee vain itseään. Se on suhteellista. Jälkeenpäin ajateltuna tunnusmerkki oli että voin huonosti aina äidin seurassa, tulin vihaiseksi hänen jutuistaan ja jo siitä että olen samassa talossa. Lopulta tulin jo vihaiseksi pelkästään kun vain näin hänen hahmonsa. En muista oikein yhtäkään päivää etteikö äidin kanssa olisi ollut ristiriitaa, hän härnäsi koko ajan ja puuttui joka asiaan. Äiti puhui muille kuin olisi hyväksynyt kaiken, jopa meidätkin, mutta käytännössä hän ei hyväksynyt mitään itsestään poikkeavaa.

Äidin elämä pohjautui valheelle, hän valehteli itselleen että asiat ovat aina hyvin, eikä millekään tarvitse tehdä mitään. Ei koskaan tunnustanut, että asiat olisivat huonosti ja niille pitäisi tehdä jotain, koska niille pystyy tekemään jotain. Hän oli niin itsekeskeinen ja toisia mitätöivä että mitä hän ei osannut tehdä, sitä ei tehty vaikka perheessä olisi kuinka osaavia ihmisiä tekemään. Hänellä oli matala itsetunto, jonka vuoksi hän ei arvostanut perhettään, hän näki aina että ruoho olisi vihreämpää aidan takana. Hän ei tehnyt pientäkään elettä siihen suuntaan että jotain pitäisi tehdä. Hän ehkä tiesi että hän ei ole kovin osaava, eikä hän edes osannut sanoa mitä itse haluaa, joten kaikki asiat jäivät tekemättä. Äiti ei arvostanut meitä edes sen verran, että olisi antanut meidän tehdä ja olisi ollut itse jotenkin, miten itse kykenee mukana asioissa.

Ongelma oli siinä ettei äitiä saanut ottamaan sitä ensimmäistä askeltakaan siihen suuntaan että hän ajattelisi asioita eteenpäin. Kuningatar oli tyytyväinen rähjäänsä kunhan hänelle vaan mahdollistetaan arkielämä, me muut hoidetaan asiat että hän pystyy asumaan. Kaikki oli silloin hyvin kun äidillä oli hyvin, muista ei väliä. Jotenkin hän katsoi asioita aivan nurjalta puolelta, hän näki aina vain vaivan, ei sitä mitä saa lopputuloksena. Hän ei nähnyt eikä osannut kuvitella lopputulosta, hän oli kuin pikkulapsi joka kyllästyy neljän tunnin automatkalla jo puolen tunnin kuluttua lähdöstä, alkaa kysellä turhautuneena, eikö jo olla perillä. Äidillä ei ollut lainkaan pitkäjänteisyyttä, hän ei kyennyt pidempikestoisiin asioihin, joissa lopputulos ei ole välittömästi nähtävänä. Hän ei osannut ajatella että asiat edistyvät vaiheittain, vaan tyyliin kaikki tänne ja heti. Hänelle kaikki olisi pitänyt tulla kuin taikaiskusta heti näkyviin. Eikä häntä kiinnostanut mikään perheen sisäinen asia, hän oli kiinnostunut vain vieraista ihmisistä joiden seurassa hänen arvonsa nousisi. Eihän se todellakaan noussut meidän seurassa jotka asuimme asuinkelvottomassa röttelössä, vaan hän meni oikotietä onneen ja suoraan sellaisten luo joilla oli kaikki kunnossa.

Tekemällä töitä heille hän pääsi parempaan, eikä hänen tarvinnut olla vastuussa millaiset meidän elinolot kotona olivat. Äidille riitti että hänen "ystävänsä" toivat hänelle lisäarvoa, joten äidin elämä oli silloin hyvin, kun hän palveli parempiosaisia ja kuvitteli itsensä heidän ystäväkseen. Hän ei kuulunut meihin jotka yritettiin korjata asioita. Hänen olisi kuulunut olla mukana asioissa, mutta ei hän ollut lainkaan. Hän vain puhkui oikein ylpeyttä kuinka hän menee tekemään "ystävilleen" eikä ota siitä mitään palkkaa, eihän ystäviltä veloiteta. Äidin asioiden painopiste siirtyikin kodista muualle, hän seurasi muita mutta ei oman perheen tilannetta. Aina niin päin, että äitini tekee ja ne muut saavat, eivätkä tarvitse tehdä vastaan koskaan mitään. Aivan kuin hän olisi päättänyt että hänen perheensä asuu aina vaikka teltassa ja ryhtyy sieltä käsin tekemään ilmaista työtä niille joilla on kaikkea. Hänen oma asuntonsa, talossa jossa hän asui oli kuin väliaikaismajoitus ja normaalisti sellaisessa ei viihdy kuin sen aikaa, että saa kohta jotain parempaa. Äidille väliaikainen asia olikin aina lopullinen ja jatkuva. Pakolainen jäi asumaan sellaisiin oloihin, jotka ovat kuin hätämajoitus, silloin ei olisi niin väliä, jos oli huonokin asunto. Ihmiset joutuvat elämään hetken hätätilanteen pakottamana sellaisessa kuin me asuimme vuosikaudet, se oli meille normaalia että kaikki oli niin huonoa kuin olla voi. Oma perhe ei saanutkaan tehdä mitään, koska se tekeminen paljastaisi että asiat eivät hänen perheessään olekaan hyvin, hän eli kuin kaikki olisi tehty ja valmista ja sitten vain voi auttaa muita. Ei saanut sanoa että oli huonoa, koska se olisi ollut loukkaus äitiä kohtaan joka on kaikkensa yrittänyt omasta mielestään, vaikka on vain juossut muualla ilmaisena piikana.

Äidillä oli vain tarve saada arvoa itselleen ja se varmaan koukutti hänet kun hän sai arvoa menemällä parempiosaisten luo tekemään pyyteettömästi työtä. Hän tunsi varmaan silloin tehneensä jotain arvokasta, eikä jos hän olisi ollut perheensä mukana hoitamassa asioita perheen olojen kohentamiseksi. Hän ei nähnyt lainkaan siinä arvoa, koska arvon hankkimisessa menee noin tehtynä aikaa, eikä hän edes nähnyt lopputulosta, vaan arvon piti tulla heti ja nopeasti. Hän sai nopeasti arvoa kun meni arvokkaina pitämien ihmisten pariin ja näyttäytyi siellä muille.
Kotiolojen kohentaminen olisi vaatinut vuosia ja vuosia mutta lopputuloksena olisi arvostus ja myös oman arvon tunteen kasvu. Nyt tuollaista mitä äitini harrasti voisi verrata siihen mitä sokeri tekee ihmisen verensokerille, se taso nousee äkisti huippuunsa, mutta romahtaa nopeasti alas. Jotakin huumetta se hänelle varmaan oli...

Äiti miellyttäjä joka miellytti myös niitäkin ihmisiä joita ei olisi pitänyt milloinkaan miellyttää. Äidin siskon perhe, joka asui lähellä oli yksi esimerkki äidin miellyttämisen tarpeesta. He eivät olisi sallineet meille juuri mitään, oliko syynä kateus vai mikä, mutta he tulivat aina rajoittamaan ettei jotain saisi tehdä ja he tulivat ja arvostelivat äidillekin aina meidän asioita. Mutta suinkaan ei sitä, että meillä olisi huonoa, vaan että oli muka liian hyvää ja loihtivat uhkakuvia äidille mitä tulee, jos rupeatte. Toisin sanoen pelottelivat arkaa ihmistä joka uskoi vain pelottelijoihin, eikä itseensä. Äidissä tuo sai sen reaktion että heitä miellyttääkseen hän ei uskaltanut ajatellakaan minkään tekemistä. Äiti uskoi heitä. Äiti piti heidät myös tyytyväisenä koska oli miellyttäjä, se tarkoitti, että kun he ovat tyytyväisiä, meillä ei tapahtuisi tai tehtäisi mitään. Meillä olisi asiat huonosti. Äidin olisi pitänyt miellyttää ennemmin omaa perhettään eikä ulkopuolisia ja silloin asiat olisivat edenneet.

Omalle perheelle riittää hänen leipomansa pulla, jonka päällä sokeria, siinä kaikki, ulkopuoliset ovat tyytyväisiä kun äiti peilasi sieltä oman perheen oloja, se meni täysin väärin. Jotenkin se oli sairas ja uskomaton asetelma, että perheessä oleva äiti ei näe oman perheensä asioita, vaan luulee ulkopuolisten tietävän nekin. Äidin on täytynyt olla todella nolla. Hänen olisi pitänyt kysyä omalta perheeltään, se olisi ollut tervettä peilaamista asioille nyt toiset saivat päättää, onko meidän perheellä asiat hyvin. He antoivat äidille täysin vääristyneen kuvan ja kun äiti luuli että toiset tietävät aina asiat peremmin kuin me, siinä oli todella huonon sopan ainekset. Äiti eli täysin omassa maailmassaan joka oli hyvin suppea ja jossa komentoa pitivät muutamat ulkopuoliset pelottelemalla. Äiti ei tehnyt mitään sellaista meidän eteen, joka olisi oikeasti kohentanut oloja, hän vain esteli eikä ollut missään mukana koska varmaan pelkäsi siskonsa suuttuvan hänelle. Äiti oli todella pelkuri. Äidin siskolla taas oli kuin jumal asema omassa perheessään ja äiti liittyi niihin palvojiin. Äiti kyllä osasi olla jos hänen toinen sisko tuli käymään joka oli heistä siskoksista tervejärkisin, samaa mieltä hänenkin kanssaan joten mikään asia ei koskaan paljastunut. Äiti vaihtoi väriään kuin kameleontti. Eikä hän ollut todellakaan mikään turva vaan turvattomuuden lähde, koska kaikki pääsivät vapaasti nokkimaan eikä äiti yrittänyt sitä mitenkään estää vaan heidän miellyttämisellä hankki itselleen suosiopisteitä. Hän ei pitänyt meitä itselleen tärkeinä ja puolustamisen arvoisina. Tärkeimmät äidille olivat kaikki perheen ulkopuoliset, ympärillä olevat ihmiset, mutta ei milloinkaan oma perhe. Hän mitätöi oman perheensä täysin.

Äiti yritti hoitaa minuakin aivan kuin olisin vammainen tavallaan se olikin minun vammani että asuin äitini kanssa. Tuollainen symbioosi oli minulle vahingollinen, se pilasi minun elämäni. Äiti oli onnellinen kun sai "hoitaa" ja näyttää muille kuinka hyvä äiti hän oli. Todellisuudessa hän oli todella iso riesa ja sai aikaan isot vahingot koska ei osannut edes oikeasti auttaa, vaan apu oli kuin 3-5 vuotiaan tasolla olevaa. Eikä hänen olisi muuta tarvinnut tehdä, kuin auttaa omaa itseään, mutta hän lähtikin hoivaamaan toista unohtaen omat asiansa, että hänellä ne ongelmat ovat, siinä kävi niin että minä mahdollistin hänen elämänsä ja hän leikki hoivaavansa minua ja olevansa vastuussa minusta. Elämä oli yhtä helvettiä kun vertaa siihen mitä on olla ilman äitiä, en todellakaan kaipaa häntä. Tietysti hän oli sairas henkisesti, mutta siitä huolimatta minun on vaikeaa sulattaa tuota asiaa että joku ryhtyy tekemään noin, eikä kanna oikeasti mistään vastuuta vaan kuin ratsastaa lapsillaan. Harmittaa ettei äitiä tutkittu koskaan mikä hänellä oli, koska hän oli omasta mielestään terve eikä suostunut tutkittavaksi. Jotain todella outoa siinä ihmisessä oli hän ei toiminut asioissa kuten normaalisti ihmiset toimivat vaan hän toimi niin ettei mitään milloinkaan tullut, mikään asia ei edennyt kaikki oli kuin lasten nukkekotileikkiä.

Omasta mielestään äiti antoi aina sopivaa apua, koska hän määritteli itselleen sen mitä toinen tarvitsee, että syö muutama sokeripulla ja kaikki ongelmat ovat tipotiessään. Hän ei koskaan kysynyt mitä tarvitsisi vaan teki mitä teki. Minä tunsin että olen vanhempi kuin oma vanhempani, koska äidillä ei ollut kuin mitättömiä huolia joista hän teki suuren asian, minun täytyi kantaa oikeasti vastuu asioista, sellaisista asioista jotka oikeasti merkitsevät ja mahdollistavat elämän. Tuossakin näki ettei äiti ollut kasvanut aikuiseksi henkisesti hän ajatteli aivan lapsen tavoin, mitä nyt vain leikittäisiin, kuravelli olisi mielikuvitusruokaa jota nuket syövät, äiti kuvitteli asioiden olevan hyvin, kun sanoo kuin nukkekotileikissä, että asiat ovat nyt hyvin. Oikeasti ne eivät olleet hyvin. Äidin elämästä puuttui kolmas ulottuvuus, syvyys kokonaan, se ettei vain puhuta ja kuvitella, vaan ne tehdäänkin sitten myös oikeasti. Hyvissä asioissa tuo on tärkeä, etteivät ne jää tekemättä, huonoissa asioissa ne voi hyvin jäädä tekemättä ja kannattaakin jättää.

Todellakin se on raskas taakka kun huomaa että on tehnyt turhaa työtä sellaisen ihmisen eteen joka ei sitä ansaitse, menettänyt oman elämänsä saadakseen nollan jollakin tavalla pärjäämään jatkuvan avun turvin. Hän ei arvostakaan vaan vaatii itselleen sellaista palvelua joka ei kuuluisi lapsille. Äiti nosti omat henkilökohtaiset kärsimisensä suurimmaksi ja yritti sillä nousta suosituksi. Äiti kertoo vain omasta kärsimisestään ja kokemuksistaan ja lapset hukkuvat takana eikä hän sitä edes huomaa. Äidin kokemukset joita nyt on varmaankin siihen aikaan ollut ties kuin monella nousivat kaiken ylimmäksi, kokemukset joista ei ole mitään hyötyä nykypäivänä. Hän keräsi niillä itselleen suosiota hän pyrki olemaan kuin julkkis joka on aina etunenässä ja ensimmäisenä ja jota jokainen seuraisi. Perheen keulakuva joka oli täysin tarpeeton mutta hänen asiansa piti aina kertoa kaikille, lapsilla ei olisi saanut olla mitään kerrottavaa omasta elämästään koskaan he ovat mitättömiä äitiin nähden.

Oikeastaan äidin olisi kuulunut lukea nämä tekstit että näkisi miten hyvin meidän asiat olivat silloin ja vastasivatko ne hänen kuvittelemaansa. Mutta vaikka hän lukisi, ei hän sairaudeltaan näkisi noita asioita noin, hän vaan sanoisi ettei mahtanut millekään mitään, hän oli kuin olisi joku huume addikti päällä jonka huumeet vie mennessään. Varmasti sama kuviteltu kaikki oli hyvin kuvitelma olisi hänellä edelleen eikä hän uskoisi mitään koska kaikki on nyt peitossa. Ei ole enää todisteita. Olisi pitänyt säilyttää se talo sellaisena kuin se oli että voisi näyttää ihmisille millaisesta rähjästä oli kyse, se olisi kammottavaa katsoa sellaisen joka on elänyt normaalioloissa.

Ihmisiä on kaikenlaisia, tuollaista ihmistä en haluaisi tuntea enkä haluaisi kuulua hänen perheeseensä, mutta tosiasioita ei voi kiertää. Meillä oli hyvin sairas ihminen äitinä, se on pakko sanoa, ja olimme alinta kastia silloin mitä olla voi. Se jättää omat jälkensä, sille ei mahda mitään. Minulle se jätti vihan äitiä kohtaan, joka ei laannu edes hänen kuolemansakaan jälkeen. Vihaan kaikkea sitä entistä ja niitä muistoja mitä on, muistoja äidistä, hyi helvetti mikä akka, kaikki suuremmat asiat hänen kanssaan kaikki olivat negatiivisia, positiiviset asiat olivat mitättömiä.
Ei saa oikein kompensaatiota elämän menettämiselle siitä että sai syödä pullaa.

Tuota voisi ajatella myös niin että jos 3-5 vuotias lapsi huolehtisi sinusta, mitä hän pitäisi sinulle tärkeänä, niistä sinun elämä olisi rakentunut. Se mitä äiti sai aikaan, oli kuin jostakin 5 vuotiaan ajatusmaailmasta. Tuon ikäisellä ei ole vielä huolta huomisesta, eikä sitä ollut äidilläkään.

Elää olisi ollut pelkästään olemista, mitään ei olisi tarvinnut tehdä, vaikka samassa kyläyhteisössä muut tekivät heti kun vain saivat tilaisuuden, meillä ei tapahtunut oikeastaan mitään. Talo oli purettavassa kunnossa mutta äidin mielestä mitään muuta ei tarvita kuin ruokaa ja leivonnaisia. Hän olisi kuulunut elää joskus kauan aikaa sitten kun oikeasti kenelläkään ei ollut suurta mahdollisuutta tehdä omien elinolojensa eteen tai oli, mutta se oli vain rikkailla. Isälläkin näkyi selvästi turhautuminen koko touhuun koska äiti ei ollut missään asiassa mukana vaan veti ulkopuolisia heti siihen mukaan jolloin kaikki tyrehtyi alkuunsa. Sama turhautuminen oli minullakin koska äidin kanssa meni riitelyksi koska hän oli heti kaikkea vastaan.
Koska äiti itse oli pakolainen jonka perhe oli kierrellyt vähän siellä sun täällä hän ehkä piti normaalina päälle kaatuvaa talonröttelöä että siinä vaan asutaan, luulen että heidän asumuksiensa on kiertelyn aikana ollut ö luokkaa ellei huonompaa. Äiti jatkoi ehken vain samaa perinnettä ja tavaksi tuli ettei hänen itsensä tarvitse tehdä mitään, kaiken pitäisi vain tulla jostakin hänen olisi pitänyt saada kaikki valmiina, itse hän ei mitään ryhtynyt järjestämään.

Elettiin kuin edelleen oltaisiin pakolaisina väliaikaismajoituksessa, kymmeniä vuosia. Tervejärkinen jos äitikin olisi ollut hänen olisi pitänyt jo jossakin vaiheessa "kotoutua" ja ryhtyä perustamaan kotia mutta mitään elettä ei hänellä siihen suuntaan ollut. Isän suunnitelmat menivät nurin siinä koska äiti oli totaalisen negatiivinen ja passiivinen kaikelle. Äiti on juuri sellainen joka jatkaa traumojaan jälkeläisille jollakin tavalla, hän ei tunne olevansa sairas joten hän ei tarvitse hoitoa. Jos toiset hermostuvat hänelle, ei hän koskaan epäillyt että hän itse on ärsyttävä ja provosoiva, vaan laittoi kaikki sen syyksi että toinen vain suuttuu. Ei saa suuttua, suuttuminen on kiellettyä, pitäisi vain kestää. Aivan kuin hänen aivoistaan olisi poissa jokin osa, joka ajattelee että täytyy nähdä hieman vaivaa paremman eteen sekä pyrkii myös tekemään omalta osaltaan jotain paremman eteen, hän vain oli, ja se siitä, eikä hän ymmärtänyt että hänen tulisi olla asioissa mukana ja vastuussa osaltaan kaikesta. Äiti oli asioissa kuin sivullinen joka ei ottanut vastuuta mutta arvosteli ja valitti vieressä, osallistumatta itse millään tavalla itse asiaan. Kuitenkin hän odotti että kaikki tulisi, aivan kuin kuin odottaisi lottovoittoa vaikka ei lottoaisi koskaan. Kaiken pitäisi tulla jonkun muun tekemänä siten ettei äidin tarvitse osallistua lainkaan mutta voitto olisi sitten hänen. Jotakin vaivaa täytyy nähdä sen eteen että saa aikaan jotain, mutta jos vain odottaa tekemättä mitään ei varmasti tulekaan mitään.

Minä näin vaivaa äitinikin edestä mutta sekin jäi erilaiseksi kuin muilla, en saanut niitä asioita itselleni joita työlläni tavoittelin, epäonnistumisesta piti äitini huolen. En ollut tyytyväinen koska oma työni meni hukkaan jäin aina vain vaiva palkaksi mutta mitään todella sellaista joka olisi kääntänyt suuntaa tai kohottanut elämänlaatua ylöspäin en saavuttanut. Mukana ei saisi olla sellaista henkilöä joka on vastaan, joka yrittää koko ajan työntää kapulaa rattaan väliin, vaikka äiti olisi ollut asioissa mukanakin, olisi silloinkin aina ollut ongelmia ja vastoinkäymisiä mutta jos ryhtyy työhön sellaisen kanssa, joka ei välitäkään mistään mitään, tulee siitä kova lisästressi. Kaikki asiat ja suunnitelmat ja tekeminenkin romuttuu ja alkaa vain kamppailu onko joku yksin vallassa vai onko demokratiaa. Äiti olisi mielellään yksinvaltias jonka mukaan eletään ja kaikilla olisi samaa kuin hänellä, silloin hänellä olisi helppoa, mistä hän pitää, siitä samasta pitävät aina muutkin perheessä. Kaikki pitäisivät siitä että vain maleksitaan kotona tekemättä mitään eikä millään olisi mitään väliä, asutaan missä vain ja miten vain. Kaikki olisi silloin valtiaan mielestä aina hyvin. Minäkin odotin häneltä että hän edes hiukan ottaisi itselleen jotain sen eteen että parempaan päästäisiin, mutta äiti laittanut kahta tulitikkua ristiin sen eteen. Äiti toimi kaikessa kuin ankkurina jota sai liikkumaan aina vain juuri sen verran, minkä minä jaksoin eteenpäin vetää. Se turhauttaa.

Alkuun luulin että kaikki syy olisi minussa, mutta sitten tuli ilmi millainen madame äiti oli, jollen olisi mennyt terapiaan näkisin ehkä asian vieläkin niin että syy oli vain minussa. Mutta kun äiti osoittautui erityisen hankalaksi persoonaksi, oma syyllisyys helpotti ja alkoi ymmärtää että myytti "pyhä äiti" onkin vain tavallinen ihminen, joka voi olla henkisesti sairas. Aina oli iskostettu että tottele vanhempiasi ja että he ovat oikeassa, heillä on järkeä, sinulla ei ja lapsi aina väärässä. Tässä tapauksessa ei ollut niin, mutta ennekuin minullekin se asia selvisi kesti aikaa. Manipuloinnin voima on joskus kova ja tarvitaan jotain joka särkee sen.

Minä olisin voinut olla todella ilkeä hänelle ja piilottaa sen huolehtivaisuuteen ettei se näkyisi kenellekään. Aivan samoin kuin äitini sanoi että hän ajattelee minua ettei minun tarvitse tehdä kun sai sen aikaan ettei mitään tehty, outo ajattelutyyli. Ajattelen sinun parastasi että voit olla vain tekemättä mitään hän käänsi asiat päälaelleen kun normaali terve ihminen olisi ajatellut että mahdollistan että pystyt tekemään jotain parempaa koska olosuhteet ympärillä ovat huonot.

Minä olisin voinut sanoa äidilleni vastavuoroisesti, jos olisin ollut samanlainen kuin hän, että ajattelen hänen parastaan ettei hänen tarvitse tehdä ruokaa, joten en käy enää ostamassa hänelle ruokatavaroita. Äiti olisi ollut silloin pulassa. Se on varmastikin narsistin tyyli ajatella toisen parasta että hän saisi asiat tahtonsa mukaiseksi, estämällä toisia tekemästä asioita, jotka oikeasti kohentaisivat oloja. Narsisti yrittää pitää ohjaimia käsissään ja hallita, hän luonnollisesti naamioi sen välittämiseksi ja toisen parhaaksi ajattelulla.

Äidillä oli tietysti ollut vaikeita aikoja muutaman vuotena pakolaisena ehkä yli kymmenvuotiaaksi saakka, mutta ne äidin kokemukset pilasivat meidänkin elämän kokonaan, hän kärsi alusta elämäänsä vain muutaman vuoden minä saan kärsiä hänestä koko elämäni ajan. Muuta sillä ei ollutkaan koko elämässään, hän oi vähäjärkinen jolla ei ollut muuta kun nuo muutaman vuoden kokemukset ei mitään muuta. Äiti oli hyvin heikkolahjainen ei osannut oikein mitään kuin rutiinityöt teki ja valitti niistäkin. Hän oli perustyhmä ja sen johdosta avuton josta on täytynyt huolehtia aina koska hän itse ei ole sitä osannut osannut. Koko elämän ajan äiti eli tuettua elämää joku oli aina hänen asioitaan hoitamassa lapsesta saakka, mutta hän oli kuitenkin papereiden mukaan terve, silloin hän oli virallisesti terve. Tämä kaikki pysyi vain piilossa ja minua. äidin lasta, syytettiin etten minä tee äitini eteen muka mitään, se kääntyi silloin niin päin. Todellisuudessa minä tein autoin ja pilasin sillä tekemiselläni ja auttamisellani oman elämäni. autettava vangitsi auttajansa, ja palkkioksi siitä että uhraan elämäni saan asua ilman mitään mukavuuksia tai muuta. Kuunnella ihmisten pilkkaa. Äiti oli tyytyväinen kun minua pilkattiin, se pilkka piti minut alhaalla henkisesti ja olin helpommin alistettavissa. Kaikenlainen apu tuollaisella henkisesti sairaalle hirviölle olisi pitänyt lopettaa tyystin ja häipyä maisemasta.

Miten äidin olisi käynyt, sitä voisi arvella ehkä joku ulkopuolinen, jolla olisi ollut auktoriteettiasema äitiin, olisi ostanut äidiltä paikan pilkkahinnalla, äiti olisi myynyt halvalla saadakseen heiltä suosiota. Äiti ei ollut itse lainkaan varakas, mutta hän mielellään antoi lahjoja, teki ruokaa ja antoi muuta omaa työtään vain varakkaille, ei koskaan niille, jotka oikeasti tarvitsisi apua. Äidistä olisi oman mielensä mukaan tullut hyvä ystävä ostajalle, ostajan mielestä äiti olisi ollut hyödyllinen idiootti.

Minä en halunnut äidiltä suosiota, hänen suosionsa oli minulle täysin merkityksetön, olisin halunnut että hän on mukana asioissa, jolloin hän olisi myös osallistunut asioihin, omalta osaltaan. Se mikä sai minut auttamaan häntä oli että säälin häntä, sääli on sitä mikä saa ihmisen olemaan ajattelematta itseään ja tekemään toisen eteen. Mutta sen tulisi olla vain väliaikaisesti. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa kun kuuli äidin säälittävää kertomusta hänen omista kokemuksistaan, se muutti silloin minua. Vaikka sitten äitiä auttoi kuinka paljon tahansa, hän vain edelleen haki sääliä itselleen, sille ei tullutkaan loppua. Eikä hän itse tehnyt pienintäkään elettä päästäkseen siitä tilanteessa oman itsesäälinsä yli. Äidin tilanne oli säälittävä mutta sitten tajusin että äiti itse on myös säälittävä ihmisenä. Hän oli kuin alkoholisti joka säälittelee omaa juomistaan, mutta ei tee kuitenkaan mitään se juomisen lopettamisen eteen. Ihminen tuossa tapauksessa aiheuttaa itse oman säälittävän tilanteensa ja hän on itse säälittävä. Voi sellainenkin joutua säälittävään tilanteeseen joka ei ole ihmisenä säälittävä mutta yleensä he pyrkivät itse auttamaan oman tilanteensa kohenemista he eivät jää rypemään omaan itsesääliinsä kuten äitini teki. Vaikka äidille olisi tehnyt olot kuinka hyväksi tahansa, hän olisi nähnyt vain huonoa ja säälitellyt itseään, eikä hän ihmisenä olisi muuttunut miksikään.

Kerrankin äitini meni valittamaan ettei hän pääse kauppaan, ihmiset mutisivat äidille että millaisia lapsia sinulla on, kun eivät äidistään huolehdi, äidin ilmeestä näki että hän oli tyytyväinen kun ihmiset ryhtyivät puhumaan minusta huonoa. Minäkin toin aina äidille kaikki mitä hän halusi ja kyllä vihastutti kuulla tuollaista. Ja vielä oma äiti, jätti sanomatta sen että vaikka hän ei pääse, minä huolehdin hänen kauppa-asiansa aina, paskaa satoi niskaan vaikka olisi tehnyt niin kuin pitääkin tehdä. Sairas äiti halusi sääliä itselleen välittämättä siitä mitä se toisille aiheuttaa.

Se auttaminen ja palveleminen oli ulkoista minullakin, se tuli säälistä omaa äitiäni kohtaan, mutta kuitenkaan se ei ollut minulle minun elämäni tarkoitus, joten lopulta minäkin aloin tulla itse esiin elämässäni enemmän, ja se ei äidille sopinut, olisi vain pitänyt jatkaa kilttinä lapsena ja tehdä äidin eteen eikä ajatella itseäni koskaan. Äiti ensin tyylillä. Tuollainen sairas vangitsee toisen apurikseen ja siitä on väkisin murtauduttava pois, pitää rikkoa äitisuhde ja ajatella äitiä pelkkänä raadollisena ihmisenä joka käyttää lapsensa elämää hyväkseen ja kuin syö sitä pärjätäkseen itse.

Se kuvastaa hyvin millaisia ihmisiä äidin siskon perheessä oli kun äitini siskon (=tätini) mies tuli kerran minun luokse ja kysyi mistä hän saisi Äiti Teresan elämänkerran luettavaksi, että hän luulee että äitini sisko, siis hänen vaimonsa, oli samanlainen kuin tuo Äiti Teresa oli. He palvoivat äitiään kuin jotain jumalankuvaa ja toinen kohteli heitä kuin he olisivat halpaa makkaraa, mollasi sen kun ennätti. Tietysti syytäkin oli, koska tuossakin näkyi, että jotain oli sielläkin pahasti pielessä arvoissa. Äiti Teresan kaltainen hän ei todella ollut, mutta näki kun ihmisillä oli pää jotenkin sekaisin, että siellä tulee suureellisia kuvitelmia. He luulivat olevansa jotain suurta globaalissa mittakaavassa. Tietysti siinä säkissä hän oli valtias ja hänellä oli siellä ehdoton valta, mutta ei hänellä valtaa juurikaan ollut perheensä ulkopuolelle, ehkä äitiini, joka oli samanlainen kuin tätini perheen muut jäsenet, äiti pelkäsi jopa häntä ja hänen sanomistaan. Sanomiset olivat täyttä asiaa, mutta tuollaisille kuten äitini oli, ne ovat pelottavia, hän mollasi joskus äitiänikin ja aivan oikeasta aiheesta, mutta äiti olisi halunnut kuulla vain lipeviä kehuja, joten hänelle se totuus jonka tuo tätini sanoi oli hävettävä asia. tuon vuoksi äitini yritti miellyttää että välttyisi sanomiselta. Nuoleskella varpaita kuin koira suosion toivossa. Äidissä oli samaa kun serkussani he häpesivät kuulla asioita enemmän totuudenpohjaisena, joten he luimistelivat jos heille sanottiin jotain. Mutta tavat heiltä eivät muuttuneet, he tekivät mitä tekivät. Heitä oli aivan turha pyytää tekemään jotain, he tekivät vain sitä yhtä ja samaa mitä osasivat.

Elämä alkoi minullakin vasta kun pääsin äidistä eroon ja kun lopullisesti äitiä ei enää ollut. Siihen saakka minunkin elämä oli täysin hyödytöntä, jossa ei ollut mitään mieltä. Elämä henkisesti sairaan kanssa on helvettiä, mikään ei ole normaalia. mikään asia ei mene kuin muilla ihmisillä, aivan kuin olisi synnytty kehitysmaan ihmisiksi keskelle hyvinvointivaltiota. Siinä ei enää ollut lainkaan hauskaa, eikä edes hymyilyttänyt vaan viha ja synkkyys loimusi, koska äitiä ei voinut muuta kuin vihata. Se tilanne on sietämätön, ihminen joka on synnyttänyt sinut on pahin halveksija ja mitätöijä mutta sinun täytyy kantaa lapsen roolisi ja auttaa tuollaista hirviötä. Sitä ei voi oikein kuvailla, siinä on kaksi puolta tai persoonaan taistelee keskenään, toinen joka lähes murhaisi sen ihmisen ja toinen joka säälii häntä ja auttaa. Siinä viha ja sääli käyvät mielessä kamppailua koko ajan. Se ei ole mukavaa vaan erittäin epämiellyttävää elämää. Erittäin epävakaata ja tunnetilojen vaihtelua äärilaidasta toiseen. Kun äiti ei muuttanut tapojaan eikä muuttunut ihmisenä, sanoin hänelle että hänen täytyy lähteä. Onneksi tajusi lähteä. En enää olisi voinut taata että äiti olisi turvassa, 14 kiusan vuotta saa minulle aikaan paljon henkistä pahaa. Sen jos kostaa voi tulla pahaa jälkeä. Siinä alkaa vakaampikin ihminen menettää hermonsa ja saattaa tehdä jotain harkitsematonta.

Voi ihmetellä varmaan kuinka noin "hyvän ihmisen" aviomies teki itsemurhan, isäni elämä meni täysin helvetiksi äidin takia. Itsemurha ei ole mikään kevyt teko, jonka joku tekee huvin vuoksi, vaan siihen tarvitaan rankat syyt. Isän kohdalla tuo rankka syy oli henkisesti sairas äitini joka arvosti vain ulkopuolisia ihmisiä. Ei antanut isälle edes mahdollisuutta, vaan eliminoi heti kaiken mitä isä olisi osannut. Samoin minun kohdalla, Äiti on antanut väärän kuvan itsestään olemalla hyvä, hän oli teennäisellä hyvyydellään ostanut ihmiset puolelleen. Ne ihmiset nähneet, mikä äiti oikeasti on, hän ei olekaan säteilevä ja ihana ihminen, joka aina tarjoaa, vaan todella sairas, joka näyttää paskaa naamaa perheelleen, kun vieraat ovat lähteneet. Mitätöi meiltä ihmisarvon. En haluaisi että minulla oli tuollainen äiti. En tiedä mikä piru tuollaista riivasi, kun piti oma perhe tuhota ja särkeä ja aiheuttaa isän itsemurha. Äiti olisi pitänyt tuomita murhasta, isäni itsemurhasta, mutta äiti pääsi vastuusta kuin koira veräjästä. Kun äiti tappoi meiltä isän, hän sai vielä säälit itselleen, hyi helvetti mikä ämmä. Kukaan ei tiennyt millaista meidän elämä oli sairaan ihmisen kanssa. Äiti valehteli kaikille kuinka hän kärsii, miksei äiti sitten itse tehnyt itsemurhaa? Ei tehnyt, koska oli itse rikollinen, joka teki myyräntyötä mutta esitti uhria. Äiti olisi joutanut kuolemaan isäni sijaan, kukaan ei olisi silloin menettänyt mitään.

Äiti oli peittelemisen mestari, siksi mitään ongelmia ei koskaan ollut, vaikka niitä oli joka asiassa. Ongelmia ei vaan saanut tuoda esiin, koska silloin olisi paljastunut että jotain on vialla. Ongelmat täytyi kärsiä, ne ongelmat kestivät vuosikausia, eikä niille tulisi koskaan loppua. Tarkoitan ongelmilla perheen isoja ongelmia, en pieniä juttuja, joita jokaisella meistä on. Isoille ongelmille ei äitikään ymmärtänyt tehdä lainkaan mitään, hän ei nähnyt niitä, ne olivat hänelle kuin olisi ollut sota, jolle yksittäinen ihminen ei mahda mitään, vaan täytyy kärsiä se mitä tulee. Lasten olisi pitänyt näytellä että kaikki on aina hyvin, koska muuten tulee ilmi että äiti on jättänyt tuon kaiken tekemättä, eikä hän ole kiinnittänyt tuollaisiin isoihin asioihin mitään huomiota. Äiti olikin sellainen joka seurasi toisia tarkkaan ja huomasi kaikki pikkuasiat, ja ne veivät hänen huomionsa kokonaan, mutta isot perusongelmat olivat aina pysyviä, niitä äiti ei edes huomannut, tai ehkä huomasi ja tiesi mutta ne piti peitellä ja näytellä ettei mitään olisi.

Tuollainen voi toimia jos on vieraiden kanssa tekemisissä. älä näytä että sinulla on ongelmia, koska silloin toiset, ulkopuoliset voivat käyttää sitä asiaa hyväkseen ja sinua itseäsi vastaan. Mutta äiti oli oman perheensä kanssa ja silloin hänen olisi pitänyt puhua niistä ongelmista meille, mutta hän vain keskittyi manipuloimaan meitä, että kaikki syy olisi yksin isässä. Syynä oli että äiti itse eli jossain omassa täydellisyyden kuplassaan, eikä siihen kuplaan sopinut puhkoa reikiä, äiti ei nähnyt mitään syytä itsessään. Äiti ei tunnustanut että asiat ovat pielessä ja silloin ne saivat vain mennä enemmän ja enemmän huonoon suuntaan. Isänikin turhautui koko touhuun, koska äidin kanssa elämä oli mahdotonta ojan pohjalla olemista. Äiti ei kuunnellut omaa perhettään hän kuunteli vain ulkopuolisia.

Ilman että tunnustaa huonot asiat ei varmasti saa niihin aikaan kohennusta. Meillä ei saanut sanoa ääneen huonosta, koska se oli loukkaus äitiä kohtaan, etteikö äiti ole hoitanut kaikkea loistavasti kuten muutkin. Äiti pelasi peliä jossa vain feikattiin, että meillä ei ole lainkaan ongelmia. Näin äiti säästyi itse ettei kukaan sanonut hänelle siitä, miksi hän ei ole tehnyt mitään, lapset saivat kyllä siitäkin edestä kärsiä huonojen olosuhteiden tuomat lieveilmiöt. Kaikki varmasti kyllä näkyi ulospäin. iti ei välittänyt siitä. Ehkä pakolaistausta ja kurjat olot lapsuudessa olivat koulineet hänet niin ettei saanut tunnustaa toisille, eikä varsinkaan itselleen, piti olla vain ja ainoastaan ylpeä. Ne huonot asiat pitivät meidänkin mielen alavireisenä ja minäkin kyseenalaistin tuon touhun ja turhauduin itsekin samalla myös, koska vastassa oli aina sellainen ihminen, jonka kanssa ei neuvotella ja äiti asettui aina automaattisesti vastustamaan asiaa, oli se sitten mikä tahansa. En osaa olla vain ylpeä ilman mitään syytä, terveeseen ylpeyteen tarvitaan tekoja, saa asioita paremmaksi ja on siitä itselleen ylpeä. Ehkä kun ihmisarvo puuttuu jää ainoaksi arvoksi tekojen arvo. Äiti piti meitä kuin vihollisina, joille ei saa antaa periksi yhtään. Äiti sai asiat pidettyä omassa hallinnassaan sen avulla ettei mitään ei saanut tehdä, silloin äidille jäi ainoaksi työksi toisten vahtiminen, aivan kuin olisi perheen ulkopuolinen henkilö, se oli helppoa verrattuna siihen, että olisi itse mukana asioissa ja joutunut osallistumaan ongelmien ratkaisuun. Jos minäkin sanoin että jokin asia on huonosti, yritin äidin mielestä tahria sillä asialla vain äitiä ja syytellä häntä. Siksi piti olla sanomatta mitään ja kärsiä. Samalla sahasimme itse oksaa alta jolla seisoimme.

Äiti oli hyvä lapsenvahtina, mutta siitä vaativampaan tehtäviin hänestä ei ollutkaan. Normaalisti lapsenvahdin töitä tekevät teinit, joilla ei vielä ole aikuisuutta vaativaa työtä. Äidille tuo työ sopi todella hyvin, koska ei hänestä ollut aikuisten kanssa tekemään yhteistyötä. Hänellä oli tekemisen puute, koska hänellä oli kotityöt ja piste. Jos asutaan kuten me, asuinkelvottomassa, ei siinä pitäisi olla tekemisen puutetta, normaali-ihmisellä ei olisi silloin aikaa juoksennella toisen ilmaisena piikana. Äidillä oli aikaa runsaasti, koska hän ei tehnyt kotinsa eteen sitä mitä olisi pitänyt tehdä. Hän eli asioiden ulkopinnalla, ei koskaan sisällä jolloin huomaisi että tekemistä olisi vaikka millä mitalla, muutakin kuin kotityöt. Äiti eli aivan kuin olisi ollut perheen lapsi jolla ei ole oikeasti perheen asioissa paljoa tekemistä eikä suurta vastuuta, vaan vanhemmat hoitavat kaiken. Noin kuuluukin olla jos on perheen lapsena, mutta äiti oli perheen toinen vanhempi, koska äidistä ei ollut mihinkään hän oli pelkkä nolla. En silloin tajunnut että äiti on kuin vapaamatkustaja joka kuluttaa vain aikaansa, hän ei ole missään mukana eikä mistään vastuussa.

Vasta myöhemmin tajusin että hän on ollut sellainen koko elämänsä ajan, äiti vain piilotti sen provosoimalla riitoja jotka saivat näyttämään sille että riitojen vuoksi asiat jäivät hoitamatta. Todellisuudessa ilman riitoja äidin saamattomuus olisi tullut esiin jo paljon aiemmin, hän sai siten syyt isän niskoille. Noinhan narsisti tekeekin, hämmentää asiat sekaisin ettei hänen osaamattomuutensa ja saamattomuutensa paljastuisi. Asia selvisi vasta kun äidin kanssa olisi pitänyt ryhtyä isäni kuoleman jälkeen tekemään jotain oikeasti, äidistä ei ollutkaan mihinkään ja hän aloitti saman riidan provosoinnin minun kanssani. Taas oltiin tilanteessa jossa "riidat" estivät kaiken tekemisen. Äiti ei paljastunut, koska provosoi aina riidan aikaiseksi ja syytti riitaa että se olisi estänyt tekemisen. Se ei ollut totta, vaan riidalla äiti peitti jotain itsessään olevaa. Jos ei ollut riitaa, ei mitään tehtykään, jos aioin jotain tehdä olojen kohentamiseksi, äiti provosoi heti riidan aikaan. Asiat jäivät tekemättä. Tuota samaa äiti teki isällekin, siinä on se todennäköisin syy ettei isäni saanut aikaiseksi mitään. mutta riitoja oli todella paljon, joihin ainoa syyllinen oli äitini. He eivät olleet lainkaan sopiva pari, äiti terrorisoi isää jatkuvasti joko näkyvästi provosoimalla riitoja tai sitten isän selän takana manipuloimalle meitä tai muita isää vastaan. Isä sai äidissä todella huonon ihmisen elämänkaverikseen, äiti ei ollut isäni arvoinen.

Hän pääsi helpolla kun hänellä ei ollut kun kotityöt hoidettavana ja silloin jää kyllä aikaa vaikka mihin. Äidin olisi kuulunut huomata kuinka huonossa kunnossa asunto oli, mutta ei hän noteerannut sitä mitenkään, kaikki oi hyvin silloin mitään ei tarvita tehdä. Menee vaan naapureihin piiaksi vaikka oma koti on päälle kaatuva tölli. Tehtävää olisi äidillä ollut kotona yllin kyllin, mutta häneen ei saanut kontaktia, hän teki mitä teki ja vaikka jotain lupasi tehdä jonkin asian toisin, hän teki sen kuitenkin aina samalla tavalla kuin ennen oli tehnyt, hän ei kehittynyt lainkaan samansuuntaisesti kuin me muut. Hän kehittyi tekemään työtä kodista ulospäin ja ilmaiseksi eikä kotiinpäin, kuten ehkä on normaalia. Ehkä äiti leikki jotain sellaista henkilöä joka olisi hyvä kaikille (äidin kohdalla kaikki tarkoittaa: varakkaat ja jonkin tittelin omaavat ihmiset)

Narsisti tai narsistinen ihminen ei varmaankaan koskaan pohdi sitä mikä hän on, syy on aina toisessa ja narsisti itse on kuin valkea joutsen joka ei ole koskaan tehnyt mitään virhettä tai väärää. Äitinikään ei tiedostanut mitä hän tekee ja miten hänen tekonsa (=tekemättä jättämiset, ajattelemattomuus) vaikuttavat lopulta elämään, hän eli riskialtista elämää, jossa olisi joutunut pahaan pulaan koska ei hoitanut asioita lainkaan ellei toinen tekisi ne asiat hänen puolestaan. Lopputulos on huono, minäkin sain huolehtia ja ajatella asiat ja tiedostaa tulevat ongelmat jotka äidin elämäntyylillä väistämättä tulevat. Minun kannalta se oli erittäin huono asia, koska oman elämän asiat jäivät silloin minulta aloittamatta. ne eivät sopineet yhteen auttamisen kanssa. Äitini kuvitteli että se oli myös minun elämäni enkä muuta halunnut, hän ei nähnyt että autoin häntä lapsen lojaaliudesta vanhempaani kohtaan ja että hän oli itse jatkuvassa pulassa, enkä siksi että haluaisin elää kuten hän. Hän ei edes käsittänyt että se mitä tein oli auttamista, hän luuli tekevänsä kaiken yksin, koska minä kuulun "kalustoon" jonka kuuluukin tehdä ja hyödyttää häntä. Jos äiti olisi ollut oikeasti sairas ja todistettavasti jatkuvan avun tarpeessa, tilanne olisi ollut toinen, mutta äidin sairaus oli piilossa ja hän oli virallisesti terve.

En tiedä kuinka tulee ihmisestä kyvytön tekemään itsenäisiä päätöksiä ja sellainen, joka yrittää huolehtia kaikista ympärillä olevista ja yrittää saada sieltä hyväksyntää itselleen ja joku saa sitten huolehtia hänestä kun hän ei huolehdi. Hän ei kuitenkaan osaa huolehtia itsestään ja joku joutuu sen tekemään sitten pakosta. Äiti ei nähnyt siinä mitään outoa. Silloin kun äidin asiat oli hoidettu, hän pääsi niiden huolehtimisesta kuin koira veräjästä, ja juoksi ulkopuolisien avuksi, vaikka kotona olisi tarvittu todellakin hänen osuuttaan asioihin ja suunnittelemaan kuinka oma perhe pääsisi parempaan. Jotakin äidiltä puuttui.


Äiti tungetteli sellaisten ihmisten elämään, joilla hän itse näki oleva suurempaa arvostusta paikallisesti, tittelit olivat tärkeitä joita hänen yksipuolisilla ystävillään oli, äiti sanoi heitä ystävikseen mutta vastapuoli ei sanonut. Äiti palveli heitä saadakseen ystävyyden, siis omasta mielestä se oli ystävyys.

[Hubertuss]

Oliko äiti läheisriippuvainen ja narsisti. Läheisriippuvuuden oireet olivat äidissä kyllä vahvat, muiden ulkopuolisten palvelu ja mielistely saadakseen itse ihailua, tunkeilu omassa perheessä auttamaan, avusta ei vain ollut mitään hyötyä. Aina muiden piikana. Avussa kotona oli aina jokin todella paha epäkohta autettavaa kohtaan, ulkopuolisille se oli pyyteetöntä. Ei uskaltanut tehdä mitään elämässään vaan pitää ulkopuolisia kuin vanhempina, jotka neuvovat mitä hänen tulisi tehdä elämässä. Jos et ottanut läheisriippuvaisen antamaa apua vastaan, alkoi äidissä narsismi tulla esiin ja hän aloitti vastustamisen, ettei toinen voisi toteuttaa omia asioitaan vaan kaikki toiminta olisi hänen kontrollissaan. Ja kun ei tehty oikeasti edes mitään, vaan pelkästään olimme, on tuo käsittämätöntä, se on vastaavaa kuin joku uskonto tai muut aatteet, jotka vahtivat ihmisen jokapäiväistä elämää, yrittävät manipuloida ihmisen mieltä saadakseen heistä mallikansalaisen. Äiti yritti kaikkensa että kaikki mitä tekisin olisi hänelle hyödyllistä, ei minulle itselleni, hän korotti itsensä sellaiseen asemaan jossa hän päättää kyllä kotona kaikesta (siis estää ja kieltää) mutta matelee vaikka siskonsa edessä ollakseen hänelle mieliksi. Todella ahdasmielistä.

Äidin elämäntehtävä oli vahtia ja estää, ettei muut perheessä voisi tehdä niin kuin itse haluavat ja että kaikilla perheessä olisi henkinen pahoinvointi. Muut eivät saaneet olla hyviä, hyvien tekojen tekeminen kuului vain yksinoikeudella äidille. Muiden täytyi olla huonoja, eikä kukaan saanut yrittää tehdä sellaista joka todellisesti auttaisi meitä. Oli vain äidin hurskastelu, valehtelu ja sairaalloinen yli-ystävällisyys. Äiti yritti alistaa omaa perhettään ulkopuolisten avustuksella. Hänen omat taitonsa eivät riittäneet mihinkään muuhun kuin manipulointiin.

Mikään asia kotona ei vaikuttanut häneen, se sai äidin tuntumaan ettei hän ole edes ihminen. Vaikka kuinka kurjasti olisi asiat olleet, me vain olimme ja odotimme mitä edestä tulee. mitään ei tehty, mitään ei suunniteltu, ei yritettykään estää. Äiti sanoi että ihmiselle on kirjoitettu etukäteen kohtalo, hän ei ymmärtänyt että meidän perheen kohtalon kirjoitti hän itse. Äiti käsikirjoitti sen manipuloinnillaan, teoillaan ja tekemättä jättämisillä, aina isäni itsemurhaa myöten. Sitä ei kukaan muu ulkopuolinen tehnyt kuten äiti asian ilmaisi, ettei mikään asia koskaan ole ihmisen käsissä. Jo itse olisin ollut samanlainen kuin äiti, olisin lopettanut äidille ruokatavaroiden tuomisen ja sanonut hänelle että se on nyt sinun kohtalosi. Design by me. Äiti eli hyvin suljetussa ja ahtaassa maailmassa, jossa oli kohtalo joka kuljettaa ja säätää jokaista pientäkin asiaa, eikä ihmisen itsensä tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei ihme että kaikki oli kaikesta surkeinta juuri meidän perheessä. Voisi ajatella että äiti oli todella yksinkertainen ihminen joka antoi vain kaiken tapahtua, yrittämättäkään muuttaa tai tehdä mitään.

Jos veneen pohjassa on reikä, ei sille voi äidin mielestä mitään, vaan vene uppoaa, mitään ei voi tehdä ja hän huutaa siskolleen, joka on eri veneessä joka ei vuoda, että pitäisikö meidän paikata vuoto ja sisko vastaa tälle tyhmälle ivallisesti että " Teidän ei tarvitse tehdä mitään" ja nauraa vielä perään. Äiti oli silloin tyytyväinen kun hän miellytti siskoaan, sisko suhtautui nauraen ja se tarkoitti hyväksyntää. Äiti ajatteli että nyt hän on siskonsa suosiossa ja sisko hyväksyy hänet, kun hän vain tottelee. Tai toisena vaihtoehtona tuo sisko sanoi tuon lauseen äkäisesti ja vihaisesti, jolloin äiti käpertyi kokoon eikä uskaltanut tehdä mitään, silloin äiti pelkäsi. Äiti ottaa kuitenkin tuon "neuvon" tosissaan eikä tee mitään, omia aivoja ei hänen tarvinnutkaan käyttää, hänen idoli siskonsa ratkaisi asian hänen puolestaan. Hän uskoo muihin ei omaan perheeseensä. Sitten äiti vahtii ja estelee ettei vain kukaan pääse paikkaamaan vuotoa. Noin se jotakuinkin äidillä meni, esimerkillä valaistuna, ulkopuoliset päättivät mitä perheessä tehdään, äidistä ei ollut mihinkään muuhun kuin vahtimaan.

Äidiltä puuttuivat omat tarpeet kokonaan hän eli siinä missä oli. Mutta kun muun perheen tarpeet olisi pitänyt olla samat kuin hänen, ei siis lainkaan tarpeita, se ei toiminut. Noinhan se menee normaaleillakin perheellä lapset saavat sitä, mitä vanhempien tarpeet säätelee, normaaleilla tavallisilla siis terveillä äideillä on myös omat tarpeet joita he täyttävät ja samalla lapsetkin saavat siitä osansa. Mutta meidän tapauksessa äidillä ei ollut itsellään mitään tarvetta tehdä tai saavuttaa itselleen mitään elämässä, hänestä tuli vain toisten tarpeiden täyttäjä ja äiti sai omat tarpeensa tyydytettyä kun teki töitä, lahjoitti ruokiaan, mielisteli ulkopuolisia ihmisiä, niitä jotka olivat äidille tavoittelemisen arvoisia "ystäviä" joiden suosiosta hän kilpaili. Teki ilmaista työtä muille saadakseen hyväksyntää itselleen. Siitä tarpeesta ei ollut mitään jaettavaa lapsille. Se oli äidin henkinen tarve joka ei jakautunut perheelle lainkaan, äiti oli sen hetken tyytyväinen kun sai ystäviltään kiitoksen ja seuraavana päivänä se kiitoksen lumous oli jo haihtunut. Äidille tuo tuotti mielihyvää ja hänelle tuli siitä varmasti addikti.

Äiti saattoi meidän samanlaiseen asemaan aivan kuin olisimme olleet tummaihoisia alemman luokan ihmisiä ja ympärillä vain valkoihoisia, ja siinä hierarkiassa emme olisi kelvanneet muuhun kuin olemaan valkoihoisten apulaisina. Äiti tunsi häpeää itsestään ja alensi itsensä automaattisesti muiden palvelijaksi ja hän yritti hieroa sitä omaa häpeäänsä meihin että meistäkin tulisi samanlaisia itsensä häpeäjiä. Äiti oli sisäisesti kuin orja joka tietää olevansa alempiarvoinen kuin muut ja käyttäytyy sen mukaisesti. Ehkä äidistä ulkopuoliset pitivät tuon ominaisuuden vuoksi, koska hän asettui ulkopuolisten suhteen heti alempaan asemaan ja kuin kysyi heiltä mitä saisi olla. Äiti itse piti ulkopuolisia ystävinä, ulkopuoliset vastaavasti pitivät häntä palvelijana ja se kohotti heidän omanarvon tuntoaan kun heillä on oma palvelijakin, joka aina pyydettäessä ja pyytämättäkin huolehtii.

Yksi syy äidin alemmuuden tunteeseen oli varmasti että äidin koulukäynti rajoittui muutamaan luokkaan kansakoulua ja hän oli yksinkertaisesti tietämätön eikä hänelle tullut sellaista taitoa jonka koulunkäynti ensisijaisesti opettaa, hanki tietoa ja sovella sitä elämässä. Äiti oli toisten tiedon varassa ts. hänen tietonsa perustui kuulopuheisiin, suusta suuhun menevään tietoon joka elää koko ajan ja muuttuu lopulta aivan muuksi kuin alkuperäinen tieto. Äidille vain tietyt ihmiset tiesivät kaiken ja piste. Nuo ihmiset olivat hänen suosikkejaan ja heitä tuli totella sokeasti. Eikä äidillä ollut mahdollista kyseenalaistaa mitään koska hänellä ei taitoa ottaa selvää, oliko asia noin kuten hänelle sanotaan. Hän luuli että kaikki tieto olisi jonkun ihmisen päässä, joka voi sanoa hänenkin asiat tuosta vaan, mitä pitää tehdä, ilman että tietää edes taustaa. Kopioidessaan toisten elämää äiti ei ymmärtänyt ettei kaikkien elämä ole samanlainen eikä sitä voi suoraan kopioida, vaan täytyisi etsiä ne omat keinot, joilla pääsee eteenpäin, jotka ovat juuri omaan perheeseen soveltuvat. Siksi meillä ei onnistunut mikään asia koska niitä asioita äiti yritti kopioida muilta, koska äiti oli sisältä tyhjä eikä omia tarpeita ollut hänen oli pakko yrittää ehkä kopioida muita. Se ei toiminut lainkaan, kopioinnissa ei välity tietyt asiat.

Lisäksi hän välitti koko perheestä sen saman kuvan, joka hän itse oli. Jos kotona juteltiin vaikka korjaamisesta. äidillä tuli kiire silloin lähteä kylään juuri vaikka siskonsa luo, hän meni sinne raportoimaan mitä kotona aiottiin ja ehkä pyytämään apua, siten muille tuli kuva ettei perheessä ollut ketään joka tietäisi, koska äiti tulee heiltä kysymään neuvoja. Äiti ei voinut käsittää sitä että omassa perheessä on tarvittava tieto ja taito ja hänen tulisi olla mukana ja oppia jos ei osaa. Mutta hän menikin nöyränä perheen ulkopuolisten luo. Ehkä periaate oli se että minä olen omana osana ja sitten toisella puolella on äiti ja hänen "ystävänsä" joille äiti kertoisi aina mitä kotona aiotaan tehdä ja he neuvoisivat äitiä. Tuolla kokoonpanolla ei tullut asioista mitään ja kaikki tyrehtyi heti alkuunsa. Asiaankuulumattomia ei tulisi päästää omiin asioihin lainkaan, he hämmentävät asiat niin solmuun että kaikki muuttuvat mahdottomaksi. Tietysti perussyy on siinä ettei äiti osaa ajatella eikä hän saa mitään mielikuvaa asiaan jota ollaan tekemässä hän on kuin pikkulapsi joka kyllästyy tekemiseen jo 5 minuutin päästä koska ei osaa aikuisen tavalla nähdä mielessään lopputulosta. Se sisäinen näkymä on tärkeä, jos sitä ei ole, ei tiedä lainkaan mitä pitää tehdä. Äitikin eli vain sitä hetkeä, tulevaisuuteen ei hänellä ollut mielikuvia, vaikka olosuhteet olivat kurjimmastakin kurjimmat. Kun seuraavana päivänä äidillä oli leivontatarpeita, niin elämä oli silloin ok, hän pääsi näyttämään ihmisilleen kuinka hyvä hän on ja sai siitä sen kiitoksen jota hän tavoitteli. Äiti ajatteli tuossa vain itseään, hänen "lauma" ei ollut hänen oma perhe, vaan perheen ulkopuoliset henkilöt joihin hän tunsi kuuluvansa. Hän oli kuin ulkoistanut itsensä ulos perheestä ja hoiti asioita kuin olisi sivullinen jolle ei perheen asiat oikeasti kuulu. Siten hän ei välittänyt ongelmistakaan, eivät ne olleet hänen.

Jos joku ulkopuolisista olisi tullut suoraan nauramaan ja pilkkaamaan meidän huonoja olojamme äiti olisi mennyt sen ulkopuolisen kaveriksi touhuun, hän ei olisi ollutkaan oman perheen jäsen vaan kuin ulkopuolinen jonka syytä ei ole mikään. Ehkä hän suojeli tuolla itseään ja hän pääsi kuin koira veräjästä kaikesta vastuusta. Vertaan äitiä alkoholistiin, hän sai alkoholinsa muiden palvelemisesta se oli kuin viina alkoholistille kun hän meni palvelemaan ja sai siitä hyväksyntää. Seuraavana päivän äitiä poltteli päästä taas palvelemaan ja siihen äidille tuli oikein kiihko, koska se tuntui äidistä niin hyvälle.

Se koti joka äidillä oikeasti oli, ei ollut äidin maailmassa hänen kotinsa, vaan se oli lasten koti eikä hänellä ollut siinä mitään vastuuta, hänen kotinsa on aina siellä missä hän itse oli ja se oli usein siellä missä jonkun lapset ovat hankkineet parempaa, ne "paremmat lapset" eivät asu missään asuinkelvottomassa röttelössä, heillä on hienoa ja äiti menisi mielellään sinne äidiksi, saisi samalla kaikki ne mukavuudet joita omat lapset eivät olleet hänelle saaneet aikaiseksi. Samalla äiti esittäisi kaikille kuinka hän on tämän hienon perheen äiti, ja nämä ovat hänen lapsiaan. Tietysti tutut tiesivät kenen äiti hän oli. Äidille riitti jos hän sai ihmiset uskomaan, sillä onko se totta, ei ollut mitään väliä. Hän valehteli ja jos toiset sen uskoivat äiti oli tyytyväinen, se asia muuttui hänelle itselleen todeksi. Kun hänen itse laskemansa valhe kiersi takaisin hänen omiin korviinsa, hän sanoi että muutkin sen nyt todistavat. Äiti tuli aina välillä vieraaksi omaan kotiinsa, hän oli todellakin kuin vieras, jolle eivät majapaikan asiat kuuluneet, mutta kuitenkaan siellä ei olisi saanut tehdä mitään.

En olisi halunnut tuollaista äitiä, tunsin sen jo nuorena että äidissä on jokin todella outo piirre, mutta se jäi silloin vanhempien riitojen varjoon, huomasin sen outouden kyllä, mutta en pitänyt sitä silloin niin tärkeänä. Päähuomion vei aina kovat riidat, jotka äiti provosoimalla isääni sai aikaiseksi, ei tullut koskaan mieleenkään ryhtyä pohtimaan mikä tuo äiti on. Äiti sai manipuloimalla minunkin ajatukset jollakin tavoin isää vastaan ja isä tietenkin tunsi ja vaistosi sen syyttävän ja vihaavan ilmapiirin joka silloin oli vallalla. Ei saisi suuttua, suuttuminen on kielletty., ainoastaan pitäisi totella ja kärsiä sen seuraukset hiljaa, jos neuvoja neuvookin sinut tekemään väärin.

Äiti yritti nujertaa isän siten että hän saisi lapsetkin nousemaan isää vastaan, isä alistuisi äidin ja ulkopuolisten vallan alle. Tuo oli äidin kuvitelma, pakottaminen hyväksymään hänet vaikka hän tekisi kuinka pahaa tahansa. Tuo ei onnistunut, isä tappoi ennen itsensä ennekuin ryhtyi muiden vallan alle. Koko elämän ajan äitikin kiusasi isää ja lopputuloksena oli itsemurha. Kun äiti näytti olevan myötämielinen asioille, se olikin petausta jollekin hyvälle joillekin hänen suosikeistaan, eikä omalle perheelle, sitä vain luuli että äiti olisi muuttunut, mutta taustalla olikin aina jokin kuin katala virus, jonka ulkopuoliset olivat tartuttaneet äitiin. Äiti oli riittävän tyhmä tekemään kuten muut sanovat, hän oli heille hyödyllinen idiootti. Hänellä ei ollut kykyä ymmärtää että jos hän tekee noin se vahingoittaa perhettä. Äiti siten vahingoitti meitä jatkuvasti. En koskaan luottanut äitiini, kun näin itse mitä hän tekee, luotto oli nolla. Äiti saattoi tehdä mitä vain, mikä repii ja hajottaa, mutta ei koskaan rakenna. Äiti ei ymmärtänyt lainkaan millainen timantti isä oikeastaan oli, äidin tehtävänä olisi ollut vain hioa siitä vielä parempi, mutta kuten sanonta kuuluu, isässä meni helmi sialle, joka ei ymmärtänyt isän arvoa. Äiti ryhtyikin ottamaan vain valtaa itselleen ja alistamaan isää, eikä tekemään yhteistyötä, kuten olisi pitänyt. Esimerkin äiti katsoi siskonsa perheestä, jossa äitini sisko oli jumalan asemassa joka määräsi siellä kaikesta. Tuo sama ei toiminut meidän perheessä koska äiti oli liian tyhmä näkemään yleensä mitään asiaa.

Vastakkainasettelu asioissa on hyvä sana kuvaamaan millaista perheessä oli, kaikki mitä muut tekivät, tai aikoivat tehdä, olikin äidistä paha teko äitiä vastaan. Syynä oli että teoilla, jotka hyödyttivät koko perhettä, oli äitiin negatiivinen vaikutus, teoilla jotka suoraan hyödyttivät vain äitiä oli äitiin positiivinen vaikutus. Kotia ei saanut korjata, koska hyöty siitä ei tullut pelkästään äidille. Koskaan äiti ei ollut asioissa samansuuntainen vaan asettui poikkiteloin silloin kun kaikki olisivat hyötyneet. Ehkä äiti ajatteli niin että kaikki hyöty pitää tulla hänelle ja hän sitten ripottelee sitä muille kuin palkkioina, hänelle tehdyistä palveluksista. Kukaan muu ei saa olla hyödyllinen kuin äiti, jos oli, se tuli estää vakavana uhkana äidille.

Äidillä oli sairaalloinen hoivavietti ja hän tekikin töitä hoiva-alalla, jossa hän varmasti sai hoivata sielunsa pohjasta. Kotona äiti yritti jatkaa samaa kuin työssään. Hänelle täytyi sanoa asiasta ja välillä suuttua koska hän yritti tehdä miestä sellaisia jotka eivät tulisi ilman hänen apuaan toimeen, toimintakykyiset ihmiset eivät tarvitse mitään hoivaajaa viereen lusikoimaan ruokaa suuhun. Siten äidille täytyi sanoa ilkeästikin asioista että hän tajuaisi mutta äiti otti vain itseensä kun hänelle sanoi. Se aika jonka äidin kanssa asuin oli minulle kun painajaisunta, äidistä ei ollut itsestään mihinkään ja tuntui että hän leikkii kuin lapsi nukkekotileikkiä. Koska äidillä oli tuo hoivaamisen tarve jostakin kehittynyt ominaisuus, se jatkui aina työn ulkopuolelle oli sitten kotona kuinka terveitä henkilöitä läsnä. Hoivaamisesta oli hyöty äidille itselleen hän sai tehdä omasta mielestään tärkeätä työtä ja oli tarpeellinen. Hän tyrkytti koko ajan mutta jos häneltä pyysi, ääni muuttuikin kellossa eikä häntä saanut tekemään mitään. Kun olisi tarvittu jotain muuta kuin turhaa hoivaamista sitä ei äidiltä tullut, hän yritti tehdä itsestään perheen ainoan hyväntekijän. Äidistä tulikin pahantekijä, joka sai turhalla hoivaamisellaan vain pahaa aikaan. Me emme olisi tarvinneet tuollaista ihmistä mihinkään, mutta pakko oli pitää ja antaa tehdä sitä mitä hän teki, koska muutakaan ei hän osannut, ja hän oli vielä äitini. Ikävä kyllä.