Pohdiskelua

Narsistinen vanhempi voi aiheuttaa lapsilleen puutteita itsetunnossa, itseluottamuksessa ja selviytymisestä elämässä aikuisiässä sekä haasteita luottaa toisiin ihmisiin.

Valvojat: Karju, NinniAnniina

Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (NUT ry.) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.

Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.

Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.

Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:49. Yhteensä muokattu 22 kertaa.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Hei Hubertus, viime yönä aloin ensimmäistä kertaa lukemaan näitä foorumin keskusteluja, ja pysähdyin sinun kirjoittamaasi Pohdintoja. Oma kohtaloni täällä Maan päällä on ollut niin vaikea narsisti- äitini ja triangulaatio- sisarusteni kanssa, että en ole halunnut lukea toisten kokemuksia vastaavasta. liika on liikaa. Olen kyllä kuunnellut valtavat määrät englanninkielisiä psykologeja ym. asiantuntijoita you tubessa, joista joillakin on todella asiantuntemusta asiasta. Niin, muutoin omassa elämässäni on ollut tarpeeksi.

Minä suorastaan ällistyneenä luin kirjoittamaasi tekstiä. Tunnistan paljon, paljon siitä, mitä kirjoitat. Eli outoa kyllä, se toi jonkin välittömän helpotuksen, koska aivoni kai tajusivat, että on kysymys jostain inhimillisestä ilmiöstä ihmisen kehityksessä. Mutta, pääasiassa ällistyin kirjoitustasi.

Tajuatko, että olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja! Pääpaino sanalla poikkeuksellisen. Jos sinulla on yhtään motivaatiota ja kiinnostusta kirjoittamiseen, niin tämä materiaali ja sitten kirjoitat vain lisää kokemuksestasi ja pohdinnoistasi, niin sinulla on best sellerin luonnos käsissäsi. Jos sinun tekstisi käännetään englanniksi ja se saa asiantuntevan markkinoinnin, niin on tasan tarkkaan varma, että kirjasi menisi maailmalla kuin kuumille kiville. Sitä käännettäisiin. Isoin ongelma on, että saisit Suomessa kustantajan ja osaavan markkinoinnin kirjallesi. Sellaisen, joka näkee vaivaa asian eteen, Nuoremmilla ihmisillä on ehkä enemmän ennakkoluulottomia visioita kuin vanhemmilla.

Asiantuntijoiden kirjallisuutta on narsismista, mutta tällaista kokemukseen pohjautuvaa kertomusta ei ole ainakaan minun silmiini osunut. Kysyntä syntyy viimeistään silloin, kun käännetään englanniksi. Mutta tietty, Suomessa saatava ensin läpi niin, että käännetään.

Tietysti pääasia on lahjakkuutesi. JOS sinulla on motivaatiota. SINULLA ON OIKEASTI UPEA, POIKKEUKSELLINEN LAHJA KIRJOITTAMISEEN. Käyttämäsi ilmaisut, sanan käyttösi on rikasta ja värikästä, ja miten kuvailet asioita, ihmisiä ja ilmiöitä. SIIS WAU, mitkä lahjat ihmisellä! Sinulla Hubertus! :)
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Tajuatko Hubertus, että sinä olet ihan mielettömän lahjakas kirjoittaja. Tällaisia kirjoittajia kuin sinä, ei kasva puussa. Tämä koko teksti on ihan mieletöntä, siis niin hienoa tuotosta se on kirjoittajalta. Näissä kirjoituksissahan ei ole mitään tavallaan salattavaa, koska puolella Suomen kansasta on taju näistä kokemuksista. Ne ovat ylisukupolvista traumaa. Olet huippulahjakas kirjoittaja. Tämä materiaali on erittäin upeata kuvailua ja kerrontaa. Voit esimerkiksi järjestää tapaamisen muutaman kustantajan kanssa, ja laittaa nämä tekstisi tässä wordille, tulostaa ja annat näytteen kustantajalle kirjoituksestasi. Joudut etsimään oikean kustantajan, joten et saa lannistua. On aivan ilmeistä, miten lahjakas olet. Jopa jotkut lehdet voisivat julkaista kirjoitustasi, mutta minä satsaisin sinuna kirjaan.

Ruotsissa tehtiin elokuvakin jonkun miehen esikoisromaanista, eikä ollut nuorukainen. Ikä ei ole rajoite, vaan kaikki normikaaviosta poikkeaminen on hyvästä markkinoinnille. Se ruotsalainen esikoisromaani oli muistaakseni jostain miehestä, joka joutui vanhainkotiin. Hän pakeni sieltä, ja lähti jollekin hurjalle matkalle. Muistaakseni kirjan aihe oli tämä. En muista varmaksi.
Viimeksi muokannut 321, 07 Joulu 2023, 10:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Poistettu
Viimeksi muokannut Hubertuss, 21 Joulu 2023, 14:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Tässä on nyt minulta sinulle monta tärkeää asiaa. Toivottavasti jaksat lukea. Sanon em. seuraavasta syystä. Tulin ensimmäistä kertaa foorumille tämän edellisen kirjoitukseni myötä. Minulla on niin vaikeat kokemukset tästä asiasta (narsistinen persoonallisuuden häiriö / persoonallisuushäiriö ja ties mitä) 1) ylisukupolvisena asiana, 2) oman lapsuuden perheeni kautta, 3) avioliittoni kautta ja 4) jopa kaverisuhteiden kautta. Luojalle kiitos, pääsin entisestä puolisostani eroon ja se oli valtava, vuosia kestävä urakka, missä terveyteni oli kovilla. Siinä oli tietysti narsisti-puolison kautta myös narsisti pesänjakaja ja puolison asianajajananarsisti. - Tuosta avioeron sodasta ja suomalaisesta oikein oikeusturvasta selviytyminen olisi riittänyt ainoaksi kokemukseksi narsisteista. Tämähän on oikeusvaltio, missä elämme. Eli mitä laajemmin kokee yhteiskunnan nimenomaan julkisten organisaatioiden rakenteita Suomessa, joutuu kohtaamaan tosiasian siitä, että ihmiskunnassa, ja ainakin Suomen kansakunnassa, on ihmisen henkinen ja sosiaalinen kehitys primitiivisissä tekijöissään. Narsismin kokemukseen altistuu kaikkialla.

Niin, koska olen kohdannut Suomessa laajalti tällaista primitiivistä ihmisyyttä, olen oman selviytymiseni takia pyrkinyt välttäämään kaikkea narsismiin liittyvää keskustelua jne, koska olen halunnut päästä aiheesta / kokemuksistani eroon. (Tästä kirjoitit loistavasti, miten pitäisi vain unohtaa kokonaan nämä ihmiset jne., aivan loistava teksti!) Olen halunnut saada elämääni ihan muuta. Olen asunut paljon ulkomailla ja koen, että siitä syystä näen vielä tarkemmin, miten venäläläisellä mentaliteetillä - vaietaan, lapaset suorina - on syvälle juurtuneet henkiset perinteet tässä maassa. Joopa joo, "maailman onnellisinta kansaa". Olen kuitenkin kuunnellut youtubessa monia eri asiantuntijoita narsismin aiheesta, siitä henkisestä väkivallasta, mitä se on ja vaikka mistä näkökulmasta käsin. You tubessa on englanninkielisenä lukemattomia psykologeja, psykiatreja ja kokemusasiantuntijoita, joilla on useimmilla laaja kokemus ja valtavan hyvää tietoa aiheesta. Useammalla kuitenkin on varsin pinnallisia kokemuksia nasismista, huolimatta ammattilaisuudesta. Amerikassakin on 331 miljoonaa ihmistä ja valtavat ongelmat eriarvoisuudesta. Vanhemmilla on huumeongelmia sun muuta, siellä löytyy vaikeita tapauksia, mutta ei niitä you tubessa käsitellä. Pointtini kuitenkin on, että asiantuntijan erittely antaa etäisyyttä kokemani narsismin käsittelyyn, auttaa jonkun verran. Haluan nimenomaan jättää kaiken taakseni. Sinun kirjoituksesi ei ollut huonolla tavalla minun traumakokemuksieni vahvistamista, koska tavallaan kun lukee upeaa tekstiä, missä käsitellään ja kuvaillaan hämmästyttävällä tavalla samoja kokemuksia kuin mitä itselläkin on ollut, se eheyttää, auttaa luomaan etäisyyttä.

Luin sinun Pohdiskeluasi, ja olin oikeasti innostunut, koska tunnistin heti, että joo, tämäpä on tuttua, ei ole kiilloteltua eikä kaunisteltua mainoksen omaista tekstiä. Mutta, koska olen ainakin aikoinani lukenut paljon muuta kirjallisuutta, ja koen, että ymmärrän ja tunnistan laatua, annan tämän palautteen sinulle kokemuksestani. Olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja. Omaan trauman kokemukseeni (mikä laukeaa aina omaisteni kanssakäymisen seurauksena) sain välittömän avun. No, tekstisi upeus antoi muuta ajateltavaa. Aivot ovat ikään kuin jumittuneena narsistilokeroon traumakokemuksen aktivoituessa, ja sieltä pitää päästä pois. Niin, minä pidän sinun kirjoitustasi aivan poikkeuksellisen upeana. Tämä ei tarkoita, että väheksyn muiden kirjoituksia aiheesta, ei todellakaan! Lähinnä nyt kysymys siitä omasta kokemuksestani kirjoitustasi lukiessani, että ohoh, tässä onkin kirjoittajana ihminen, jolla on poikkeuksellinen taito ja lahjat kirjoittaa ja kuvailla omia kokemuksiaan.

(Alla ja edellä tulee vähän toistoa, koska korjailin tekstiä, en huomannut että sanoin jo asian.)

No, ensinnä pääsin pois omien aivojeni traumakokemukseni lokerosta, koska koin elämyksen, että tässä on poikkeuksellinen lahjakkuus kirjoittajana siinä, miten kuvailet tapahtumia, ihmisiä, kaikkea, pohdit omia kokemuksiasi, ihmisten käytöstä. Kirjoituksesi on niin upeata, että se kohottaa lukijan jonnekin sfääreihin. Nykyään maailma on täynnä sontaa, pinnalla olevat ihmiset, monet heistä, ovat siellä muiden syiden perusteella kuin lahjakkuutensa ja kehittyneiden taitojensa perusteella. Siksi on upea kokemus saada kokea jotain poikkeuksellista, hienoa, joku ihminen on kehittynyt todella pitkälle taidoissaan kuvailla kokemuksiaan. Sinulla on ilmeisten kokemustesi, ja luonnollisina sinulla olevien ominaisuuksien takia kehittynyt pitkälle taito kuvailla ja kirjoittaa kokemuksiasi, taito kuvailla ihmisten käyttäytymistä. En tiedä, että kirjoitatko yleensä paljon, mutta oli niin tai näin, sinä jos alat ajamaan tuota asiaa, ja hakemaan julkaisijaa ja kustantajaa kirjoituksillesi ja mahdolliselle kirjallesi, sinulla on jotain ainutkertaista käsissäsi.

Minulla ei ole kokemusta kustantajan hakemisesta. Sen tiedän, että voi tulla tyrmätyksi toistuvasti, mutta ei tarvita kuin yksi kustantaja, joka tunnistaa aidon kirjallisen lahjakkuuden, sellaisen, joka kuvailee upeasti sellaisia kokemuksiaan, mistä on yhteiskunnassa pitkälti vaiettu. Niin ajattelisin, että tutkailisit kustantajia, jotka julkaisevat teoksia, joissa käsitellään ihmisen kokemuksia, joista yhteiskunnassa on vaiettu pitkään. Tässä yhtäkkiä tuli mieleeni, että se Harry Potterin kirjojen kirjoittaa (en ole lukenut), oli työtön yksinhuoltaja äiti. Hän tarjosi kirjoituksiaan lukemattomille kustantajille, jotka hylkäsivät tekstin. Kunnes kohdalle osui etsinnän jälkeen oikea henkilö. Muistaakseni näin tämän kirjailijan kohdalla, mutta joka tapauksessa tämä on se kuvio, jonka useimmat kirjoittajat joutuvat kohtaamaan. Harvemmin käsikirjoituksesta tai näytteestä kiinnostutaan heti, ellet ole jonkun julkisen henkilön lapsi, sukulainen tai itse julkinen henkilö. Silloin käy vaikka kertomus Pikku Possun Oppikirja Munakkaan Laittamisesta..

Vaikka et olisi kiinnostunut viemään asiaa eteenpäin, se on ihan ok. Ymmärrän senkin. Toisaalta sinun tekstisi voisi olla käänteentekevä lukemattomille ihmisille Suomessa, ja maailmassa. Tuon vain esiin, että mitä ajattelen. Sinä TIETYSTI teet juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä, sinä kuljet omaa tietäsi.

Teet niin tai näin, on tosiasia, että sinä olet huippulahjakas kirjoittaja. Omien kokemustesi laittaminen kirjalliseen muotoon on ainutlaatuista ja todella lahjakkaan kirjoittajan kirjoittamaa.

Minulla on pitkälti samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Isäni koki varhaisen kuoleman heti päästyään eläkkeelle 45-vuotiaana. Ei alkoholia, ei tupakkaa. Kiltti, empaattinen, ahkera, tunnollinen ihminen, joka teki kaikkensa lastensa, vaimonsa ja yleensä perheensä ja yhteiskunnan eteen. Hän uupui. Ei jaksanut. Olen nämä asiat tajunnut vanhempana, ja ymmärtänyt, koska minä perin isäni luonteen ja roolin. Sitten paljastui minulle myös, että isäni tuli lapsuudenkodista, missä narsismi rehotti. Ihminen ei jaksa, hän menehtyy, kun on lapsuudenkodissa saanut kokea rakkaudettomuutta, kylmyyttä, henkistä ja taloudellista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa oman vanhempansa ja sisarustensa tahoilta. ja sitten avioliitossa sama on jatkunut.
Se on niin sydäntäsärkeävää, että se vie halun elää. Terveydentilassa tämä näkyy, immuniteetti heikkenee, ihminen sairastuu. Ei ole elämänhalua jatkaa elämänpituista taistelua. Olen kokemut saman omassa elämässäni. Vaikeaa on se, että oma rooli ja ihmisten tapa toimia ja kohdella toisia ihmisiä on niin sisäistetty ja sisäänajettu lapsuudesta alkaen, että siitä aivopesusta (se on aivojen ohjelmointia) ulos pääseminen vie koko elämän. Käyttöjärjestelmää ja ohjelmointia pitää vaihtaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin osa ihmisistä ei pääse ohjelmoinnista ulos koko elämänsä aikana.

Jos sinulla on mitään kiinnostusta saattaa kirjoituksiasi julkisiksi, laajalle lukijakunnalle, niin hyvä ihminen, lähde ajamaan sitä asiaa koko sydämelläsi. Laita kaikki voimavarasi siihen. Sinun taitosi eivät ole syntyneet tyhjästä. Olet harjaantunut taidoissasi havainnoida ympäristöäsi, ympärilläsi olevia ihmisiä, heidän käytöstään, käytöksen syitä ja tapahtumia. Olet pohtinut tekemisiäsi havaintoja. Sinun kirjoituksesi on kuin kauas loistava kaunis helmi! Jos et tiedä, miten helmi syntyy simpukassa, voisi olla kiinnostavaa googlata netistä. Kaikkea hyvää! En odota vastausta. Voit kirjoittaa, jos sinulla on tarve vastata. Käyn tällä foorumilla harvoin. Kaikkea hyvää!

PS Luin toiseen kertaan eilen kirjoittamasi vastauksen minulle. Sinulla on niin vangitseva, mielenkiintoinen tapa kirjoittaa asioista, että se vangitsee lukijan. Sinä olet todella lahjakas kirjoittaja.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Tyhjensin kirjoittamani viestit, kopioin ne itselleni ja jatkan kirjoittamista Wordissa yksityisesti. Aiempia kirjoituksiani en saa tyhjennettyä koska alkuperäiset tunnukseni sivustolle katosivat.
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

Hyvää loppuvuotta 2023, Hubertus!

Hyvä, olet LAHJAKAS kirjoittaja. Suomessa lahjakkuudella ei ole väliä vaan suhteilla, mutta nuorempi sukupolvi on erilaista, ja kun olet sinnikäs, saat ja kohtaat oikean kustantajan. Olen lukenut hyvää brittiläistä kirjallisuutta. Suosittelelen esimerkiksi eteläafrikkalaista J.M Coetzee´ta. Esim Häpeäpaalu. Hän on voittanut kaksi kertaa Brooker kirjallisuus palkinnon. Voisit tykätä lukea. En haluaisi vatvoa, mutta usko minua, minä tunnistan lahjakkuuden, kun sellaista näen. Ja jokainen, joka nyt nyt on jollakin tapaa oikeasti asiantuntija kirjoittamisessa, tunnistaa sen sinun tekstissäsi. Jos kirjoituksesi olisi englanninkielistä, ja asuisit esimerkiksi USA:ssa, sinulla olisi useita kustantajia, jotka kilpailisivat että saisivat tulla kustantajaksesi. Suomi on hyvin toisenlainen stoori, mutta uskon, että nuoremmista ihmisistä, jotka ovat kartalla, mitä maailmalla keskustellaan, tunnistavat jalokiven.

Voit laittaa teksteihisi tälle sivustolle että Copywright by Hubertus 20XX-2040. Tarkista netistä, miten tekijänoikeudet suojataan.

Onnellista Uutta Vuotta 2024 Sinulle Hubertus ja jokaiselle, jonka silmä osuu tähän!

PS Taas tulee unettomia öitä, kun on tekemisissä lapsuuden perheen henkilöiden kanssa.....
321
Viestit: 9
Liittynyt: 05 Joulu 2023, 01:40

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja 321 »

PS Piti vielä palata sivustolle sanomaan seuraava. Suosittelin lukemaan J.M. Coetzee´ta, mutta vain koska hän on hyvä kirjoittaja. Missään nimessä sinun ei kannata yritä matkia ketään toista eikä yrittää kadottaa omaa tyyliäsi. Sinulla on ainutlaatuinen taito kirjoittaa kuvailevasti ja mielenkiintoisesti. Sinun oma tyylisi on sinun lahjasi, muita ei kannata yrittää matkia tai ajatella että he olisivat parempia. Ja vaikka et ikinä välittäisi hakea kustantajaa tms, se ei poista lahjakkuuttasi. Sinänsä maailma vaikuttaa olevan aika sekaisin ja sairaalloinen, niin että on myös ymmärrettävää, jos pitäytyy itsekseen. Mutta sinun kirjoituksillasi on niin paljon annettavaa ihmisille. Minusta on ihanaa nähdä, kun joku on oikeasti lahjakas jossain asiassa. Esimerkiksi suomalainen TV on täynnä viihdeohjlemia yms, minne suomalaien lahjakkuuksien kerma on kokoontunut, aina sama kaveripiiri..... Eli lahjakkuus kaukana tästä porukasta, sinne porukkaan pääsee vain kaverit. Lahjakkuudet suljetaan ulkopuolelle melko usein näissä kuvioissa Suomessa.
Hubertuss
Viestit: 23
Liittynyt: 24 Loka 2022, 21:10

Re: Pohdiskelua

Viesti Kirjoittaja Hubertuss »

Kun kävin terapiassa muutuin ihmisenä ja äitini luuli että nyt minulta "sairaus" on parantunut ja hän voi jatkaa samaan entiseen malliinsa, se oli väärä luulo. Äitini ei muuttunut miksikään, hän ei nähnyt yhtään vaivaa muuttua, hän oli aina sellainen kuin oli ja aina mielestään oikeassa ja hän sai tehdä mitä halusi mutta minulla olisi tiukat säännöt. Ei toiminut tuo enää minulle.


Isä oli aivan toisenlainen hän jätti traumansa sivuun ja teki, hän olisi tehnyt meille perusasiat kuntoon, mutta koska äiti ei kyennyt samaan se jäi häneltäkin tekemättä. Isän trauma tuli esiin aina silloin kun äiti provosoi sen näkymään, äidin täytyi tahallisesti ärsyttää isää että sai isän traumat tulemaan esiin ja niiden esiintulo tapahtui niin että hän suuttui äidille ja riitely alkoi. Sitten äiti manipuloi lapsiaan isästä kuin hän suuttui ei-mistään asiasta, se ei ollut niin, vaan isä suuttui aina äidin provosoinnista. Kun äiti oli aina passiivinen kaikelle ja sitten sen päälle vielä provosoi isää, siinä kävi isällä luonteen kiehahtaminen. Mikä teki äidin niin sokeaksi ettei hän nähnyt mitä tekee?


Hän oli jäänyt kehitykseltään sille tasolle ettei hän osannut muuta kuin vahtia lapsia, sen vaativampaan työhön äidistä ei ollut, ja sekin miksi hän vahti koska se vahtiminen ja tarkkailu kuului hänen luonteeseensa. Lapsi ei huomaa sitä vahtimista mutta aikuiselle se tuottaa pahaa jos toinen vahtii vieressä. Hän oli perusluonteeltaan sellainen joka vahti ja "kyttäsi" ympäristöään koko ajan, teki kuin koiran työtä. Ulkopuoliset ihmiset tarvitsevat juuri tuollaisia jotka käyvät tekemässä vain työn ja lähtevät kotiinsa, mutta kotona ei tuollaista tarvita vaan sellaista äitiä joka olisi aina läsnä oman perheen asioissa ja ongelmissa. Äiti hylkäsi perheensä ja ryhtyi hakemaan ulkopuolisten ihmisten hyväksyntää itselleen. Hänellä oli siihen aikaa koska kotona hänen ei tarvinnut olla mukana asioissa kun kotityöt oli tehty, äiti oli täysin vapaa oman perheen asioista. Kotona kertoili kammottavia juttujaan pakolaisajoilta niitä sai kuulla, ne olivat äidille kuin raamatun kertomus jota piti toistaa koko ajan, se teki minullekin pahan olon kun äidillä ei ole sieltä mitään hyvää kerrottavaa vaan jos kertomusten aihe on aina huono ja negatiivinen, minua alkoi kuvottaa koko ihminen.
Häpesin häntä, jos äidin puolen suvun suurin saavutus on tyypiltään sellaisia että ne oksettavat, ei se mieltä ylennä, mutta sairaalla äidillä oli tietysti vain huomion hakemisen tarve ja tarve saada sääliä, ja tarve vaikuttaa lapsen mieleen tuollaisilla asioilla. Äiti oli tyytyväinen jos sai lapsissaan aikaan reaktion sillä kuinka hän on kärsinyt. Lapsen tulisi itkeä äidin kohtaloa, silloin äiti olisi tyytyväinen, mutta mitähän se tuollainen lapselle tekisi? Lapsen tulisi hyvittää äidin kokemat kärsimykset, olisiko se oikein lapselle?


Näin äitienpäivänä pitää muistella erityisesti äitiäni joka halusi aina kaiken huomion itselleen. Hän joko tyrkytti omaansa josta ei ollut mitään apua tai sitten hän esti kaiken mitä toiset ajattelivat ja aikoivat tehdä. Ei koskaan keskustellut mistään syvällisemmin, kaikki puhe hänellä kosketti vain sitä hetkeä joka oli, tai sitten vain hänen itsensä lapsuutta. Hän sai todellakin kaiken huomion, hänen vaivansa olivat koko ajan esillä, minullakaan koskaan ollut mitään, äitiä ei kiinnostanut kuin oma itsensä. Äiti kertoi koko ajan vain omista sairauksistaan ja se tuntui niin vastenmieliseltä touhulta, että minä en koskaan sanonut mistään mitään hänelle. Näki että se oli säälin hakemista, olemattomia verisuonia katkeili päästä, olemattomia sydänkohtauksia jos johonkin vähän vihlaisi äiti sanoi heti että "nyt katkeaa verisuoni päästä" tai "nyt ottaa sydämestä" ja piteli päätään ja sama valitus jatkui kaikessa. Mitään sairautta hänellä ei silloin ollut, ne olivat normaaleja vihlaisuja, joita jokaisella on, terveilläkin, mutta äidillä noita sairaskohtauksia tuli toistuvasti, jotka menivät saman tien ohi, mutta äiti ennätti jo sanoa kuolevansa. Tuollainen ei todellakaan ole normaalia touhua, siinä äiti sai lapset huolestumaan ja sitoutumaan palvelemaan häntä. ettei äiti vain kuolisi. Aikansa se huijaus meni läpi ja minäkin uskoin että äidillä olisi todella jokin, mutta viimein kun äiti teki kuolemaa jatkuvasti huomasi että sillä ole mitään ja se vain valittaa kuolevansa.

Sen ymmärtää jos äitikin oli tiedoiltaan ja taidoiltaan nolla että hänen ainut tapansa saada riittävästi huomiota lapsiltaan oli olla säälittävä, se että lapsi pelkää äidille sattuvan jotain on tehokas mutta pirullinen tapa vangita lapsensa.

Koska minäkin välitin äidistä annoin aina periksi etten aiheuttaisi hänen kuolemaansa, vasta myöhemmin tuli ilmi että äidin touhu oli itsekästä ja häiriöistä. Äiti oppi että valittamalla että "verisuoni katkeaa päästä" hän saa tahtonsa läpi ja muut tottelevat, pelottelu tuollaisella on tehokasta lapselle. Toivottavasti muut äidit eivät tee tuollaista omille lapsilleen se on halpa-arvoista työtä lasta kohtaan, sillä äiti sai muut tuntemaan huolta äidistä ja kun äiti näki että hän pystyy vaikuttamaan noin hän oli tyytyväinen. Se oli hänen keinonsa vaikuttaa, hyvin epäreilua ja ala-arvoista toimintaa. Äidille ei ollut mitään väliä meneekö lapsen elämä hukkaan hänen kanssaan kunhan lapsi tukee häntä että hän pystyy elämään. Eihän äiti pääse kauppaan, eihän äidillä ole autoa jolla sinne menisi, silloin minun velvollisuuteni oli auttaa häntä, antaa äidille omasta elämästäni se osa joka äidiltä puuttui. Mutta auttajan roolissa auttaa sai ja äiti sai mitä halusi, mutta auttaja menetti omasta elämästään eikä saanut mitään mitä itse olisi halunnut. Vaikka olisi kuinka avuton ja säälittävä pitäisi ajatella niitäkin jotka auttavat, auttajienkin täytyy elää elämänsä, äitikin olisi kahminut lapsen elämän itselleen. Luulen että äidille olisi pitänyt antaa elinvuotensakin jos se olisi vain ollut mahdollista että äiti eläisi täällä mahdollisimman pitkään, ainoastaan äiti oli merkityksellinen ja arvokas, minunkaan elämälläni ei ollut hänelle mitään väliä. Aivan kuin minulle ei olisi kuulunut elämää lainkaan vaan tulisin toimeen äitini elämän tähteillä palkkiona auttamisesta. Jos äidillä oli jonkinlainen vamma päässään hän ei olisi saanut vangita toista korvaamaan omat puutteensa, hänen olisi pitänyt tulla toimeen sillä mitä hänellä oli eikä ottaa jatkeeksi lapselta. Äidin olisi pitänyt tehdä yhteistyötä minun tai/ja isäni kanssani eikä olla itsekäs "kuningatar" jonka mukaan eletään, se yhteistyö olisi mahdollistanut minullekin oman elämän vaikka asuimme samassa talossa. Nyt äiti oli kuin diktaattori perheessään. jos ei tehty hänen mielensä mukaan joka käytännössä tarkoitti ettei saanut yhtään mitään, ei saanut tehdä yhtään mitään. Kaikki äidin kanssa johti aina siihen ettei mitään koskaan tehty, hän mitätöi kaikki perheen tarpeet, perhe ei tarvinnut mitään vaikka mitään ei perheellä ollut. Kun äiti sai kaupasta tavaransa, kun toin ne hänelle tietysti vielä äidin valitusten kera, siinä oli hänelle tarpeeksi.

Minä en enää osannut kunnioittaa äitiäni, hän menetti äidin arvonsa täysin, se kunnioitus karisi pois vähin erin, hän oli minulle enää jokin ilkeä noita-akka jota en enää sietänyt edes nähdä tuntematta vihaa. Hän oli rasisti minua kohtaan. En käynyt enää yhtenäkään äitienpäivänä hänen luonaan hänen lähtönsä jälkeen, olin niin täynnä vihaa häntä kohtaan, tunsin vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Olin monesta aikeissa mennä, mutta en mennyt, en onnitellut, enkä koskaan lähettänyt korttia hänelle. Enkä kävisi edelleenkään vaikka hän eläisi, haluaisin hävittää hänet ja hänen muistonsa kokonaan pois mielestäni, ne häiritsee minua edelleenkin. Viha on kova tunne kun se ajan mittaan vähitellen kasvaa, se ei tule yhdestä teosta tai toiminnasta vaan todella pitkäkestoisesta syrjinnästä ja halveksivasta toiminnasta. Vähän samaa kuin miksi tummat vihaavat valkoihoisia siellä missä valkoihoiset ovat sortaneet heitä ja pitäneet heidän ihmisarvoaan itseään alempana se alistaminen loppuu sitten kyllä tavalla tai toisella.

Äidillä oli omat traumansa mitä hallitsivat häntä eikä hän kyennyt katsomaan elämää kuin taaksepäin, se mikä puuttui oli tulevaisuus, sitä ei ollut lainkaan. Hän ei pohtinut vaan käytti menneitä tapahtumia kuin ne olisivat hänen omia saavutuksiaan, niillä voi nyt ylpeillä ja ne ovat kuin jotain mainetekoja ja saavutuksia. Muilla asiat ja kehitys olosuhteissa eteni, meillä ne pysyivät jäissä äidin henkisen jäykkyyden vuoksi ja ne pysyivät sellaisina. Äiti olisi tarvinnut hoitoa ja terapiaa jossa hän olisi saanut puhua nuo entiset asiansa ja keskittyä siihen mitä pitää tulevaisuudessa tehdä ja myöskin tehdä se. Nyt äiti piti minuakin terapeuttina, minä en osannut neuvoa kuinka niistä traumoista pääsee eroon ja siksi hän toisti niitä koko ajan. Äitiä itse ei tiennyt että ne mitä hän tekee ja kertoo ja millainen on olisi trauman aiheuttamaa. Hän ei tiennyt että hänellä on trauma, ja vaikka minäkin välillä suutuin hänelle ja aivan aiheesta hän piti minua syyllisenä, minun olisi pitänyt vain kuunnella ja kuunnella sitä traumaa niin kauan kunnes järki olisi hävinnyt.

Mutta tuo että jouduin elämään traumaisen kanssa aiheutti minulle trauman ja minulle alkoi tulla pahaa oloa enkä tiennyt mistä se johtui, se johtui äidistä ja siitä ettei meillä kotona käsitelty koskaan muuta kuin äidin asioita ja äidin trauma näkyi tekemisessä juuri vaikka jatkuva siivoaminen oli siitä johtuvaa. Hän teki kokoajan traumansa pakottamana. Minullekin tuli niin paha olo etten voinut olla paikollani ja kun kotona ei voinut tehdä mitään ajelin illat autolla, en voinut kotona olla. Se oli äidin aiheuttaman trauman merkki minussa. Minun olisi pitänyt olla tekemässä hyödyllistä kotona, mutta mitään ei voinut tehdä, koska äidillä ei ollut asioissa lainkaan mukana hänellä oli vain se hetki, äiti purki siellä traumaansa, eikä muuta. Kun äiti elämä oli vain se hetki siitä johtui vahtiminen ja toisen jatkuva tarkkailu, hänellä ei ollut muuta tekemistä. Sellaisessa ympäristössä ei pysty olemaan, jossa vahditaan koko ajan eikä mitään siellä saa tehdä.

Jos äiti olisi laitettu hoitoon tilanne olisi ollut parempi ja hänen kanssaan olisi ehkä voinut jopa elää, mutta henkisesti häiriöisen kanssa oleminen on mahdotonta. Kun äiti syyllisti aina lapsesta lähtien e tullut mieleen että äiti on se sairas enkä minä ole syyllinen mihinkään. Kun lapsesta saakka katsoi äidin käytöstä, sitä arkuutta ja epävarmuutta sai oppia siitä että maailma on jokin sellainen paha paikka ja siellä tulee pelätä ja piiloutua eikä uskaltaa tehdä. Äidin arkuus ja pelko oli lapsesta todellista ja oikeaa maailmaa ja se toi äidin maailmankuvan todeksi lapsille, vaikka ei nähnyt sitä uhkaa niin näki että äiti pelkää asioita ja on arka se oli lapsellekin uhkan kokemus. Ei ymmärtänyt lapsena että äidissä oli jotain erikoista, hän käyttäytyi ja suhtautui asioihin normaalista poikkeavalla tavalla, se jokin oli vain äidissä, ei muissa ihmisissä.

Se ettei tiedä on pahinta, jos joku toinenkin olisi sanonut minulle että äidillä on häiriö, mutta kukaan ei sanonut ja silloin minä otin syyt niskoilleni, ajattelin että vika ja syy on minussa, etten osaa olla sellainen kuin pitäisi, se on luonnollista koska en itse ole narsisti. Tuli viallisuuden tunne joka aiheutti sen että jättäydyin pois tietyistä asioista elämässä kokonaan enkä tuntenut itseäni kelvolliseksi. Koska perheessä sisarukset kaikkosivat pois minä jäin siihen yksin ottamaan vastaan kaiken, eikä mitään yhteistyötä minun ja siskojeni välillä ollut, äiti pääsi esteettä purkamaan häiriötään minuun. En koskaan alistunut ja se aiheutti sen että kotona koko ajan tila oli jännittynyt, äiti yritti alistaa ja minä pidin puoleni. Vahinkoa hän kyllä sai aikaan minulle, olen luullut suurimman osan elämästäni olleeni täysin kelvoton ihmisenä. Ennen kuin tajusin että se oli häiriöisen äidin näkemys minusta koska en alistunut ja minuun kohdistuneet alistusyritykset olivat äidille suoraa toiminnan jatkumoa isääni kohdistuvista yrityksistä.
Äiti käänsi hyvän pahaksi, kaikki ne hyvät ominaisuudet jotka minussa olivat olivat äidistä pahoja ja huonoja. Moni olisi varmaan onnellinen että perheessä on ihmisiä jotka osaavat rakentaa kodin mutta äidistä se oli paha ja huono asia. Hän ei pyytänyt koskaan, siis ei yhtään kertaa tekemään mitään. Hän ei hyväksynyt että osaamme tehdä, kaikki piti tulla vain äidiltä ja koska äiti ei osaa rakentaa sitä ei silloin saanut muutkaan tehdä. Siksi koti oli sellainen että vain se mitä äiti teki oli äidistä sallittua. Eikä hän antanut periksi, äidin luonne oli erityisen tahmea ja jäykkä rakenteinen.

Sairaan ihmisen täytyi olla aina parempi kuin me muut ja siksi äitikin mitätöi muiden perheenjäsenten taidot ja vain hän oli aina kaiken luoja ja tuoja. Se näkyi minussakin niin että ajattelin aina ettei minusta ole mitään hyötyä ja samalla kasvoi se arvottomuuden tunne, ennen asutaan asuinkelvottomassa ennen kuin minua hyväksytään tekemään mitään. Se oli todella pahaa kiusaamista. Jos äidilläni oleva häiriö olisi ollut tiedossa, se olisi helpottanut minua ja minulle ei olisi kasvanut arvottomuutta koska olisi tiennyt että se on häiriöisen toimintaa. Koska olin lojaali lapsi äiti sai kiusata mielin määrin eikä kukaan ulkopuolelta kommentoinut koska äiti osasi mielistellä heitä ja oli heille itse ystävällisyys ja piti muita aina ylempinä. Kaikki muuttui kun olimme oman perheen kesken, äiti muuttui täysin toisenlaiseksi. Mitä tehdä siinä tilanteessa kun se pahin kiusaaja onkin oma äiti? Ehkä äitiini pätee sama kuin muihinkin kiusaajiin, mutta miksi äiti kiusasi, se on jäänyt epäselväksi. Mitä traumaa hän siinä purki vai oliko hänellä trauma?

Äiti yritti todistaa sitä kuinka hyvä äiti hän on tekemällä ympärillä oleville ihmisille ilmaista työtä. Kun hän sai kiitoksen naapurilta kun kävi tekemässä ilmaistyötä hän luuli sen olevan todiste kuinka hyvä äiti hän on ollut omassa kodissaan. Jos minä teen töitä muille, niin ei se hyödytä sinua mitenkään, eikä sinun tarvitse minua siitä arvostaa, äidin käsitys oli että mitä enemmän hän tekee ulkopuolisille kiitospalkkaista työtä sitä parempi äiti hän on kotona. Sen todistaisi ne ulkopuoliset ihmiset joille hän teki, joilta hän sai kiitosta ja jotka siten hyväksyivät hänet. Jotenkin nurinkurista. Äiti ajatteli että jos hän olisi niiden äiti joille hän teki, hän saisi kiitosta aina, hän eli jossakin omassa valheellisessa mielikuvitusmaailmassa aasinsiltoja rakennellen. Jos äiti olisi ollut niiden äiti joita hän palveli, ei heillä silloin olisi ollut sitä mitä heillä nyt on, vaan tilanne heillä olisi täysin sama kuin meillä oli. Siinä minusta hyvä esimerkki aasinsillasta joita äidillä oli ajattelussa, jos äiti olisi heidän perheensä äitinä, he olisivat menestyneet samoin kuin me, siis huonosti eikä heillä olisi mitään, ja he todennäköisesti olisivat muuttaneet kauas äidistä. Mutta äiti pääsisi aasinsillalla noin suoraan parempiosaisten äidiksi ja loi kuvitteellisen menneisyyden jossa hän olisi oikeasti kasvattanutkin nuo menestyjät. Siis täyttä valhetta kaikki, mutta äitiä se ei olisi haitannut tuleeko hänelle kunnia valehtelemalla vai ei. Ehkä äidillä tuo jonkinlainen sukuvika. Jos joku sanoisi äidille että kuinka sinä olet onnistunut kasvattamaan noin menestyneet lapset äiti sanoisi vain "niin minä olen" ja hän uskoisi siihen itsekin ja oikeat lapsensa hän hylkäisi.

Se olisi vastaavaa jos minä rakentaisin talon ilmaiseksi jollekin ulkopuolisille, täysin vieraille ihmisille, ei kai minua tarvitsisi omassa kodissani siitä työstä vielä kiitellä ja arvostaa, vaan sanoa että mitä helvettiä sinä oikein teet kun juokset ventovieraita palvelemassa vaikka oma koti on asuinkelvoton.

Ehkä monissa ongelmaerheissä on sama tyyli että jollekin yhdelle lapsista jätetään vastuu ja muut kaikkoavat omaan elämään eivätkä sen jälkeen ajattel asiaa, heidän ongelmansa oli oh kun he pääsivät äidin luota pois. Tuollaisen ihmisen kuten äitini oli, ei rakenneta oikeaa elämää, vaan se on jatkuvaa piilottelua ja kulissien takan elämistä, pitää näyttää muille että kaikki olisi ok vaikka kaikki olisi miten huonoa tahansa. Ongelmia ei saa olla koska se olisi häpeä äidille, miten se tarkoittaa oli että kaikki isot ja pienet ongelmat kärsittiin mutta niistä ei saanut puhua eikä valittaa. Siten äiti sai hyvän mielen ja itselleen valheellisen luulon että kaikki olisi hyvin. Se oli oikeasti laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä, kun mistään et välitä, ei näennäisesti ole ongelmia. Eikä millekään huonolle asialle saa tehdä sellaista joka korjaisi sen koska silloin paljastuisi että äidin perheessä onkin ongelmaa. Äiti oli täydellinen äiti ja miten hän siihen täydellisyyteen pääsi, oli valehteleminen kaikesta ja se ettei hän välittänyt mistään, jos lapsella on ongelma hän ajatteli että se loppuu sitten aikanaan eikä ymmärtänyt millainen piina se lapselle on. Äiti pääsi siinä helpolla koska ei hänen ei tarvinnut tehdä koskaan mitään. Kaikki ongelmat ratkesi kun lapselle annetaan karkki. Äiti oli niin tarkka hyvästä maineestaan äitinä ettei ongelmia saanut olla, täydellinen äiti joka hoitaa perheensä täydellisesti vaikka ei tehnyt juuri mitään. Lapsille se tarkoitti selviytymistä päivästä toiseen kun muiden lapsilla samanlaista ei ollut. Minäkin tunsin rasittuvani jo lapsena koska jos oli ongelma sen kanssa piti elää. Aivan kuin joku ampuisi nuolella sinua ja nuoli jää sinun selkääsi kiinni kunnes se putoaa omia aikojaan sieltä, itse et saa sitä nuolta pois vedettyä, eikä äitisi huomaa sitä lainkaan vaikka se on näkyvillä. Äidistä mitään ei ole tapahtunut.

Äiti puhui vain itsestään ja omista "kärsimyksistään" mutta ei nähnyt että hänen lapsensa kärsii enemmän hänestä kuin hän on kärsinyt, hän luuli ettei meillä ole hänen lapsinaan koskaan mitään ongelmaa, ainoastaan hänellä on kärsimystä koko elämä täynnä.

Äidin elämässä hänen kärsimyksensä on tullut muista asioista kuin jostakin yksittäisestä ihmisestä, ne eivät liity tiettyyn ihmiseen, mutta minä olen kärsinyt äidistä, koska hän on omaa kärsimystraumaansa purkanut minulle, jolle se asia ei lainkaan kuuluisi. Tuo sai minut jotenkin tuntemaan suurta empatiaa äitiä kohtaan ja syyllisyyttä siitä että minulla ei ollut ongelmia, enkä tajunnut että olenkin paljon suurempi kärsijä elämässä kuin äitini. Äitiä tietysti helpotti kun hän sai pitää lastaan terapeuttina jolle kertoo elämänsä kärsimykset ja paskan mutta ei tajunnut että hän pilaa samalla lapsensa elämää. Minua ei ole tarkoitettu nielemään sitä paskaa mitä toisen turvasta tulee. Se että äitini piti minua henkisenä kaatopaikkana teki elämästä raskaamman eikä sitä äidin minulle työntämää huonoa saanut irti, se aiheutti että olen elänyt välittämättä itsestäni ja välittänyt ja hoivannut sellaista ihmistä, joka itse ei tee mitään itsensä eteen, hän kannattaa oman henkisen kuormansa lapsellaan.

Äiti mielestään kuuli totuuden kun meni ulkopuolisille palvelemaan ja vei kakutkin tuliaisina ja kun sai kiitoksen se tarkoitti että hän on hyvä äiti, se oli henkisesti lapseksi jääneen ajattelua hän osasi mieltää hyvän vain tuollaiseen, sokeriseen leivonnaiseen tai pöydän pyyhkimiseen. Ne olivat äidille elämän pääasia, kun toisille ne ovat sivuasia, eivätkä elämän tärkein juttu. Todellakin vaikka lapsi asuisi jätekasassa mutta syö siinä äidin antamaa sokeripullaa, lapsella olisi silloin asiat hyvin, äiti ei näkisi sitä jätekasaa missä lapsi asuu, hän näkisi vain sen antamansa pullan. Kun lapselle tulisi ongelmia koska hän on jätekasan asukki, äiti syyttäisi lastaan siitä ja sanoisi että hän tehnyt kaikkensa lapsensa eteen, antanut pullaakin. Sitä on vaikea normaalin terveen ihmisen käsittää miten joku voi olla tuollainen että näkee vain sen minkä hän antaa mutta ei näe että hänen vastuullaan olisi millainen hänen lapsensa elinympäristö on. Lapsen tulisi osallistua valehteluun ja peittelyyn äidin mieliksi ja sanoa että minä tykkään asua jätekasassa, siten äiti olisi täyttänyt lapsensa kaikki toiveet.

Voi sanoa että molemmista suunnista satoi paskaa laariin, äiti roiskutteli henkistä paskaansa minun päälle ja lisäksi elinympäristö oli huonoa joka tuotti paskaa toisesta suunnasta. Minua harmittaa, että minulle juuri sattui tuollainen koti ja äiti.

Äiti näki asiat aivan eri tavoin kuin normaalit terveet ihmiset, siksi hänen siskonsa oli äidille maailman mahtavin ihminen jonka valta ylittää kaikki. Äiti ei tajunnut että se valta ulottui vain hänen siskonsa omaan perheeseen ja äitiini. Se oli siten vain äidin omassa kuvitteellisessa maailmassa ja hän yritti tehdä siitä meille todellista mutta ei se mielikuvitus muuttunut todeksi meille. Hänen siskonsa alisti oman perheensä ja myös äitini ja äidistä tuntui että hänen siskollaan on kuin rajaton valta kaikkeen, mutta se valta oli hyvin suppea mutta täytti kokonaan äidin mielikuvitusmaailman. Totuus äidille tuli aina siskoltaan vaikka se totuus olisi ollut kuinka karkeasti väärä. Äiti uskoi sen.

Äiti muuttui kotona toisenlaiseksi mitä hän oli muualla, muualla hän oli niin nöyristelevä ja mielistelevä mutta kotona hän muuttui jäykkäluonteiseksi hirviöksi jonka kanssa ei voinut keskustella mistään. Kaiken piti olla tuon hirviön mieleiseksi muuten ei mistään tullut mitään. Hän ei kotona joustanut yhtään, mutta ulkopuolisille hän oli kuin muovailuvahaa joka muutti muotoaan koko ajan heidän tarpeidensa mukaan. Äiti oli lapsen tasolla asioiden hoidossa joten silloin ei saanut tehdä sen enempää kuin mitä lapsi määräisi. Äidille kaiken elämässä piti olla leikin tasolla mikään ei saanut toteutua oikeasti, voidaan kyllä leikkiä että meillä olisi asiat ok mutta oikeasti ne eivät ole edes siihen suuntaan. Voidaan leikkiä että meillä olisi oikea asuinpaikka mutta oikeasti sitä ei saa olla. Kaiken pitää olla kuin lapsen leikin tasolla olevaa, kuvitellaan että jokin on, mutta oikeasti sitä ei ole olemassa. Epärealistinen maailma jossa lapsen tasolle jääneen äidin mielikuvitusmöröt tulevat esiin eikä niitä ole edes oikeasti olemassa, mutta niitä pitää pelätä. Äidillä oli lapsenomainen henkinen maailma jossa kuviteltiin jokin ongelma ja se ratkaistiin myös saman tien, helppoa. Oikeaan elämän ongelmiin ei ollut mitään kosketusta. Mielikuvituksen luomat ongelmat ratkesivat aina mielikuvituksella sen sileän tien aivan kuten lapsen leikeissäkin käy. Henkisesti lapsen tasolle jääneenä äiti ei kyennyt ratkaisemaan mitään ongelmaa ja siksi hän ehkä piti nuorempaa siskoaan vanhempanaan, jolta yrittää käydä aina kysymässä ohjetta, mutta ei sitä saanut ja vaikka olisi saanutkin, ei varmasti lapsen tasolle jäänyt olisi edes ymmärtänyt mitä pitäisi tehdä. Lapsen tasolla olevalle kaikki on ehkä suoraviivaista ei monivaiheista vaan kaikki tapahtuu aivan kuin leikissä, talon tekeminen voi olla että otetaan laatikosta valmis leikkitalo, ja se on silloin siinä. Äidille kaikki elämän asiat olivat leikin tasolla.

Lapset, leikitään sitä että meillä olisi kaikki kunnossa niin äidin ei tarvitse hävetä. Tärkeintä on että äiti pääsee kaikesta vastuusta ja se onnistuu kun kaikki ovat leikissä mukana ja ylistetään äitiä hänen hyvyydestään aivan kuin hän olisikin hoitanut kaikki hoitamatta jääneet asiat. Se on vain äidin nukkekoti-leikki. kun asiat kuvitellaan tapahtuneeksi, se asia onkin kohta kuin olisi oikeasti tapahtunut.

Äiti oli jostakin syytä jäänyt henkisesti lapseksi joka ei osannut tehdä oikeita asioita vaan hän kuvitteli ne asiat jotka perheellä olisi pitänyt olla ja luuli että ne ovat oikeasti. Äiti varmasti kuvitteli mielessään kuinka hän tekisi meille talon ja kohta myös uskoi itsekin että hän olisi sen oikeasti tehnyt, hän ei ymmärtänyt asiaa ettei se ole todellista tekemistä. En tiedä onko muilla samankaltaisia vanhempia jotka oikeasti ovatkin henkisesti lapsia ja elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan. Tuollaisen lapsena voin sanoa ettei se ole herkkua, koska lapsella tulisi olla vanhempi joka näyttää esimerkkiä tekemisestä ja siitä että jotain saadaan aikaan. Onneksi isä oli senkaltainen tekevä ihminen vaikkei koskaan päässyt tekemään juuri mitään kotona johtuen äidin henkisen kehityksen ongelmista. Äiti pysyi lapsen tasolla kuolemaansa saakka. Osoituksena lapsen tasosta oli myös kun pappi kävi hänen luonaan kaksi kertaa sairaalassa, hän niin kertoi vedet silmissä kuin hän oli pakolaisena ollessaan nukkunut äidin vieressä ja lukeneet illalla rukousta, se oli ainoa asia sillä raukalla jota hän kertoi, aviomies ja neljä lasta eivät olleet edes mainitsemisen arvoisia, vaan se mitä äidille oli tapahtunut lapsena oli ylitse kaiken, sekin oli hyvin lapsellista, aivan kuin lapsi joka ajattelee vain itseään ja hakee jutullaan itselleen sääliä. Teatteri-esitystä aivan loppuunsa saakka.

Äiti oli hyvä lapsenvahtina mutta todella huono äitinä. Lapsenvahtina hän kyllä toimi tunnollisesti kuten lapsenvahti-ikäisten kuuluukin toimia, hän vahti, mutta jos hänen olisi pitänyt ajatella aikuismaisesti se ei onnistunut äidiltä lainkaan.

Se oli raskasta aikaa minulle elää aikuisen mutta henkisesti lapsen tasoisen ihmisen kanssa, vaikka aikuinen on tietyiltä osin henkisesti täysin lapsen tasolla hänet kai katsotaan terveeksi. Koska äiti ei kyennyt tekemään asioita joita aikuiset tekevät kaikki sellainen mitä aikuiset ajattelevat ja toimivat tuli minulle. En olisi halunnut elää niin koska äidistä ei ollut apua vaan hän oli paha riesa ja este minun omalle elämälle, minun piti ottaa aina kaikki huomioon koska äitiä ei voinut pyytää tekemään yhtään mitään, hän ei osannut eikä kyennyt, jos hänelle antoi asian hoidettavaksi se oli varmasti aina jäänyt hoitamatta, se oli varmaankin hoidettu leikisti. Minulla oli paha stressi äidistä, tuollaista ei saisi tapahtua, siitä oli minulle pelkkää vahinkoa, jäin oman elämän junasta pois enkä päässyt se kyytiin, koska äiti ei kyennyt olemaan aikuinen ja tekemään aikuisen päätöksiä.
Olosuhteet olivat sellaiset että seuraava siitä alaspäin on sillan alla, siihen selviytymisleiriin ei voinut kyllä mitään perustaa.

Se on jännä kuinka tuollaiset yrittävät hämätä muita koko ajan. Hän ei voinut ottaa vastuuta vaan yritti tuoda vastuut ja syyt minun niskaani. Harmitti katsoa sitä teatteria jota äiti piti koko ajan ja sitten kun hän ,ei voinut enää väistää sitä että kun näkyi ettei hän ollut asioita hoitanut hän meni totaalisen surkeaksi ja ääni väristen kertoili valheitaan. Aina oli vain syitä miksi äiti ei ollut jotain tehnyt, se oli hänelle normaalia, onnistumisia että hän olisi voinut sanoa että hän hoiti asian, ei ollut yhtäkään. Kaikki jäi aina tekemättä. Pöytää hän kyllä pyyhki vaikka 100 kertaa päivässä, mutta henkisesti sen vaativampaan työhön äidistä ei ollut.

Itse olen sellainen että koska minulle on äiti koko elämäni ajan osoittanut huonouteni, ajattelen itsekin niin. Äiti yritti alistaa ehkä vain itsensä vallan alle, mutta ei ymmärtänyt että sellainen touhu vaikuttaa kokonaisvaltaisesti että ihminen mieltää itse olevansa huono. Tulee kuin leima joka on tiukassa kiinni. Ihmisestä tulee silloin se pohjasakka joka jää jäljelle joka ei kenellekään kelpaa. Lapsethan osaavat myös olla todella julmia ja jos äiti oli henkisesti lapsi hän ajatteli minua kilpailijana joka pitää saada itseään huonommaksi osoittamalla sanoin tai teoin minulle että olen huono eikä hän arvosta minua. Olisin vain hänen auttamisensa objektina jolla äiti saisi kunniaa hyvänä äitinä, mutta se samalla polkisi aina minua alaspäin. Minun tulisi auttaa äitiä salaisesti että hän voisi esittää auttavansa minua julkisesti. Koska minä taas en tarvinnut pöydän pyyhkijää, en tarvinnut häntä lainkaan.

Koska minä en ollut äidin ihanne-ihmisten, hänen siskonsa perheen mukainen, en kelvannut äidille. Myöhemmin kyllä osoittautui millaisia nämä "ihanne-ihmiset" olivat, pojasta kehittyi alkoholin suurkuluttaja, kotona siellä oli todella ahdistava valvonta ja kova manipulointi, haukkuminen ja jatkuva mollailu sekä pitäminen itseään parempana kuin muut. Mutta äiti näki jotain aivan muuta, samanlainen meillä olisi ollut äidin unelma, sokea ei nähnyt mitään väärää siinä touhussa. Äiti näki kuinka siellä äidillä oli täydellinen valta, siellä äiti pystyi haukkumaan poikansa vaimoa huoraksi eikä poika uskaltanut sanoa vastaan mitään. Äiti ihaili sitä valtaa eikä nähnyt mitä jotain hyvin sairasta siinä oli, se oli vähän kuin eläinlauma.
Ehdoton valta kotona, silloin äiti olisi voinut pakottaa lapset olemaan tyytyväinen oli olot mitkä tahansa, se olisi ollut äidin mieleen, hän olisi voinut määrätä lapset tyytyväiseksi eikä hänen tarvitsisi tikkua ristiin laittaa minkään eteen. Silloin äiti olisi voinut määrätä kaiken olemaan hyvää vaikka se olisi toisista täysi helvetti. Äiti käyttäisi valtaansa kuin kehittymätön lapsi, hyvin julmasti ja valtahan sopisi tuollaiselle äidin tapaiselle kiusaajalle hyvin, sen avulla uhrit saadaan hiljaisiksi ja kiusaaja pääsee kiusaamaan ja purkamaan aggressioitaan uhreihin esteettä.

Ei äiti tiennyt mitä tarkoittaa persoonallisuushäiriö ei hän ollut kuullutkaan koskaan sellaisesta, johtui varmasti osaksi todella heikosta koulutustasosta. Kun sanoin kerrankin hänelle aivan suoraan että hänellä on varmasti persoonallisuus häiriö, hän nousi ja huusi ettei hänellä ole mitään häiriötä, hän tietäisi sen itse jos sellainen hänellä olisi. Ainoa asia josta äidin sai vähän suuttumisen kaltaiseen tilaan oli jos sanoi noin hänen persoonastaan ja mahdollisesti siinä olevasta häiriöstä. Hän ryhtyi vimmaisesti puolustamaan ettei hänellä mitään ole, ei hän koskaan kysynyt että miksi sellaista epäilet vaan heti suoraan, ei hänellä ole. Vaikka hän ei tiennyt edes mitä se häiriö tarkoittaa, niin hän huusi ettei hänellä ei olisi sitä. Vaikka juuri tuo viittaa häiriöön, hän otti sen hyökkäyksenä itseään vastaan eikä yhtään itse epäillyt olevansa sairas. Normaali ihminen voisi kysyä selitystä miksi toinen epäilee, mutta äiti päätti hetkessä ettei hänellä ole. Siinä näkyi se tietynlainen halventava asenne myös omia lapsiaan kohtaan.

Äiti oli esteenä ettei minun elämä lähtenyt omalle uralleen vaan minun piti olla aina hänen tukena ja mahdollistamassa äidin elämän jatkuminen siellä. Se sotki minun elämän täysin, aina täytyi olla auttamassa säälittävää äitiä joka oli pulassa eikä tullut toimeen omatoimisesti. Se koti joka silloin oli, ei ollut minun kotini, tavallaan olin silloin koditon. Noihin äiti-talkoisiin olisi saanut osallistua kaikki sisarukset eikä ainoastaan minä että minullekin olisi ollut mahdollisuus lähteä tuntematta että teen nyt äitiä kohtaan veemäisesti, jos jätän hänet oman onnensa nojaan. Mutta kun äiti ei kiinnostanut muita lainkaan, sekin mahdollisuus katosi minulta. Sen vuoksi en todellakaan voi arvostaa siskojani. Heidän olisi kuulunut olla äitinsä kanssa eikä minun, äitihän olisi tietenkin kohdistanut häiriönsä siskoihini mutta siskoni olisivat voineet samaa sukupuolta olevana tietää miten tuollainen hoidetaan, mutta koska heitä ei ollut, eikä heillä ollut mitään kiinnostusta asiaan, äiti kohdisti kaiken sen minuun, aivan kuin olisinkin hänen tyttärensä enkä poika. Koska siskoistani ei ollut äidille tyttäriksi niin uhriksi jouduin minä. Monesti ajattelin että äiti kohtelee minua kuin olisin hänen tyttärensä, hän olisi tarvinnut siskojani, mutta kun siskoni pakenivat paikalta eikä heistä ollut mitään apua. He myös hylkäsivät äitinsä, he ovat samanlaisia kuin äitini joten he olisivat olleet paljon parempi vaihtoehto kasvattamaan äitiä. Äitini ja siskoni ovat antaneet minulle hyvin negatiivisen ja huonon kuvan naisista millaisia he ovat. Itsekkäitä jotka eivät välitä muista. Tietysti heillä voi olla syy että heillä oli omakin perhe eivätkä he joutaneet äitiä auttamaan, mutta niin olisi pitänyt minullakin olla mahdollisuus saada oma perhe. se mahdollisuus hävisi sen myötä kun jouduin elämään henkisesti sairaan äitini kanssa.

Samaa sukupuolta kuin äitini oleva sisko olisi varmasti paremmin osannut hillitä äitiä, minä en osannut poikalapsena sitä tehdä. Tavallaan tuo oli kosto minulle, ehkä siskoni kostivat äidille jotakin koska eivät välittäneet mutta samalla san minäkin sen koston niskaani. Kaikki heistä tiesivät varmasti että äitini on hyvin hankala tapaus omalle perheelle, nainen olisi osannut laittaa eri tavoin äidille kampoihin ja tiennyt keinoja, minulta ne keinot äitiä vastaa puuttuivat kokonaan.

Tietämättömyys ja tyhmyys teki sen ettei äiti itse koskaan tutkiskellut tai arvioinut omaa käytöstään ja huomannut siinä jotain. Aina syy oli toisessa koskaan ei äidissä. Tuollainen vain tekee välittämättä onko se oikein vai väärin toista kohtaan. ainoa ehto hänelle oli, että se hyödyttää häntä itseään. Se joka tunnistaa ja tietää asioista voi nähdä omassa toiminnassaan ja käytöksessään jotain itsekästä tai epäreilua ja voi muuttaa sen, mutta sairas ei sitä koskaan itsessään näe. Hän tekee aina mielestään oikein, vaikka se olisi kaikkia muita kohtaan väärin.

Kun äiti oli jäänyt lapseksi hän ei osannut yhteistyötä lainkaan, vaan odotti kuten lapselle kuuluukin aina valmista, jos kaikki olisi valmiina, hän ottaisi sen kyllä, mutta itse hän ei panostaisi yhtään vaan minun pitäisi tehdä kaikki. Kun minä saisin aikaan, äiti kyllä rellestäisi sillä, aivan kuten lapsi ylpeilee vanhempien saavutuksilla aivan kuin ne olisivat hänen omiaan. Vanhemman pitää panostaa jotain itsestään jos aikoo että lapsikin pärjää, siihen ei riitä pelkästään karkit. Jos olisin saanut elää jossakin muussa ympäristössä olisin täysin toinen ihminen mutta koska joutui elämään niiden kanssa jotka aiheuttivat minulle huonoa se söi täysin pohjan. Hävisi usko ja luottamus kokonaan koska oma äitikin osoittautui vain sellaiseksi että hän veisi aina minun saavutuksiltani kunnian itselleen. Äiti oli häirikkö joka ei antanut kotona hetken rauhaa vaan koko ajan oli äänessä ja kysymässä jotain asiaa, jolla ei ollut mitään merkitystä. Hän keksi koko ajan "tikusta asiaa" ja sai muut hermostumaan koska hänellä ei ollut oikeasti mitään asiaa, vaan jatkuva hölinä turhasta.

Äiti sai sääliä lapsiltaan enemmän kuin kukaan muu mutta itse ei osannut antaa sääliä lapsilleen. Kaikki tehtiin äidille säälistä koska minäkin aina säälin häntä mutta en koskaan kuullut yhtään empaattista sanaa tai lausetta häneltä itseäni kohtaan. Minulle kävi kuten varotetaan ettei hukkuvaa saisi mennä aivan lähelle koska hukkuva voi tarrata niin kiinni auttajaansa että auttajakin hukkuu mukana. Minä "hukuin" kun autoin hukkuvaa äitiäni hän tarrasi kiinni minuun ja käytti lapsen empatiaa ja lojaalisuutta äitiä kohtaan hyväkseen että pystyi tarraamaan kiinni. Hän veti minutkin mukanaan sinne johon hän itse olisi kuulunut, pohjalle. Luulin että kun vähän autan niin hän pääsee elämässä eteenpäin, mutta häntä piti raahata mukana koko ajan eikä hän itse tehnyt mitään itsensä eteen joten minun täytyi tehdä että jotenkin selviydyttiin. Tietyt ihmiset olivat äidille aina ylitse muiden heiltä tulisi kysyä, ehkä se äidille, jolla tuntui että aivoja ollut lainkaan ajatella, on niin, että kaikki asiat ovat kuulopuheiden varassa. Jos karrikoiden äiti kysyi idoliltaan paljonko on 2+2 ja idoli vastasi että 7, niin se oli sen jälkeen 7, vaikka oma perhe sanoisi että se on neljä. Koska äiti oli tietämättömyyden perikuva, hän ei kyennyt itse päättelemään että hänen tukijoukkonsa puhuu nyt täyttä paskaa, eikä 2+2 ole 7. Tuo oli periaate asioissa. Siksi tuollaisen kanssa on mahdotonta että jotain yhteistyötä edes syntyisi, koska hän on niin syvästi epäluuloinen meitä kohtaan, koska hän ei ymmärrä mitä ja mistä me puhumme. Kun äiti ei kyennyt itse arvioimaan onko se mitä oman perheen lapsi tai aviomiehensä sanoo totta, hän epäilee eikä itse ryhdy mihinkään mukaan, kaikki jää tekemättä. Äiti ei pystynyt vakuuttamaan itselleen että 2+2 on todella 4, eikä 7 kuten hänen idolit sanoivat. Epäluottamus ja epäluulo ne olivat äidin ominaisuuksia omaa perhettä kohtaan ja sen voi tietää mitä se omalle perheelle aiheuttaa. Jatkuva mitätöinti ja vähättely ja epäluulon osoitus äidiltä ei tehnyt minullekaan hyvää. Minä menetin oman itseni enkä ollut mitään, äitini ei tukennut minua tai ollut minun puoltani vaan aina minua vastaan. SE on hirveä kasvatustyyli ja jos se joka kanssa elää on tuollainen, äidin tulisi aina olla se joka lapsen hyväksyy, mutta minun tapauksessa hän ei hyväksynyt minua, ja hän sai tehdä tuota vuosikymmenet ennen kuin minullekin tuli selväksi mikä äitini oikein on. Mikä sairaus hänellä oli vai oliko se sairauksien / häiriöiden kombinaatio, totaalinen tyhmyys ja tietämättömyys ja siihen kun vielä päälle lisätään häiriö tai sairaus, niin siinä on kammottava ihminen. Ihminen joka ei tiedä eikä osaa ajatella ja lisäksi häiriö antaa lisämausteen.

Terve ihminenkin saattaa sortua tuollaiseen mutta se on lyhytkestoista ja ehkä kertaluonteista, mutta äidillä oli tuo jatkuva toiminta eikä hän koskaan ajatellut mitä se toiselle aiheuttaa, isänikin teki itsemurhan äidin tekemän pitkäkestoisen kiusaamisen tuloksena. Äidille se oli normaalia olla aina vastahankainen ja yrittää estää toisten tekeminen niin että hän omat tekemisensä jäisivät ainoiksi teoiksi. Niillä keinoilla joita äidillä oli pärjäisi pakolaisleireillä, mutta ei normaalielämässä. Äidillä ei ollut tarpeita joten ei silloin niitä ollut hänen lapsillaankaan. Ainoastaan sellainen vanhempi jolla on oikeasti omat tarpeet elämässä, pystyy näkemään lapsenkin tarpeet. Äidillä niitä ei ollut vaan tietynlaiset keinotekoiset tarpeet jotka eivät olleet aitoja. Miksi rakentaa taloa kun rähjässäkin pystyy asumaan kun toiset vain mahdollistavat sen? Miksi korjata mitään kun entisessäkin voi juuri ja juuri pystyä olemaan? Nuo voisivat olla äitiini sopivia lauseita. Vaikka kaikki olisi kuinka hankalaa elää ja huonoa tahansa siinä vain ollaan kaikkien ongelmien keskellä tekemättä mitään.

Kaikki millä äiti ylpeili oli täysin hyödytöntä, ylpeily sillä mistä on kotoisin oli kaikki mitä äidillä oli. Hän oli erityisen ylpeä siitä että lapsuuden kotipaikka oli jotain erikoista, sitä hän jaksoi kehua ja kertoa siitä koko elämänsä ajan. Hän ei ollut normaali terve ihminen, hän eli ylpeillen vaikka kaikki oli ala-arvoista mutta äiti oli olevinaan jotain. Ainoa jonka hän osasi oli mielistely itseään parempina pitäminä henkilöitä kohtaan. Kotona hän oli olevinaan jotain, mutta sitten ulkopuolisten edessä hän mielisteli ja teki töitä, kuin olisi heidän palvelijansa, Kaikki pitävät sellaisesta ihmisestä, koska hän tekee ilmaista työtä ventovieraille ja jää vielä velkaa tekemästään työstä, eikä toisinpäin, että ne joille tehdään, jäisivät velkaan. Kun äiti sai noita mieleisiään ihmisiä palvella, hän maksoi siitä aina uudella työllä. Hän oli olevinaan äiti heille ja hän uskollisesti ja lojaalisti palveli, ei koskaan muuta palkkaa kuin kiitos. ja se suosikin kiitos oli äidille niin suuri palkinto, että hän jäi mielestään niille velkaa joille työtä teki. Olisi varmaan monenkin mieleinen piika joka tekisi työt, ja kun kiität hän jää kiitoksesta velkaa seuraavan päivän työt. Tuo on uskomattoman kuuloista mutta se oli totta äidin kohdalla. Kun hän sai suosiota, hän maksoi siitä työllä ja palkkioksi saadun suosion arvo oli äidille aina paljon suurempi kuin hänen tekemänsä työ. Kotona tuo sama ihminen valitti ettei hänelle makseta, kun hän siivoaa. Pahasti sillä ämmällä oli jokin päässä loksahtanut pois paikoiltaan, mutta sairaalla (sairas, tyhmä, häiriöinen vai mikä hän olikaan) se ehkä menee noin.

Ehkä äidin mielestä syy oli meissä, koska emme alistuneet hänelle ja hänen suosikeilleen. Hän piti meitä pahana ja tottelemattomina koska emme lähteneet mielivallan alle, äidillä oli haave että hän siskonsa toimiessa tukena, saisi alistettua oman perheensä. Äidille tärkeintä oli että hänellä olisi valta, kuten hänen siskollaan oli omassa perheessään. Tuollaiselle ei voi antaa valtaa, koska hän alistaisi meidät ulkopuolisten alle. Koko perhe olisi ollut palvelijoita niille, joita äiti piti ihanteinaan ja ihannoi, se ei olisi tuottanut meille mitään, vaan olisimme olleet ilmaisia renkejä muille ja äiti olisi kerännyt palkkion meistä ja se palkkio olisi vielä suurempi suosio äidille ulkopuolisilta. Ihmisarvo olisi ollut kohta sama kuin orjilla. Äidin suosio olisi kasvanut suuresti, koska lapsetkin tekisivät kuin orjat töitä äidin suosikeille. Äiti myisi vaikka lapsetkin saadakseen itselleen suosiota. Tuollainen ihminen on kyllä todella "pohjasakkaa" jos käyttää tuota vertausta. Hän oli pohjimmiltaan arvoton, mutta tekemällä kiitospalkkaisia töitä hän sai arvoa itselleen, se tuntuu varmaan hyvälle ja sitä piti saada aina enemmän että olo taas tuntuisi hyvälle. Siksi äiti ei ajatellut lapsia omina yksilöinä vaan että heidänkin tulisi toimia samoin, hänen jatkeenaan ja mielistellä ja olla aina palvelualtis noille vieraille, eikä koskaan mitään palkkaa. Jos jotain annetaan se on hyvä, jos ei muuta kuin kiitos, sekin on hyvä. Äiti osoittaisi kuinka hyvä hän on kun hän toisi lapsensakin tekemään töitä, kohta olisi kuin pieni yritys, jossa äiti on johtaja ja lapset työntekijöitä ja kaikki tehdään ulkopuolisille kiitospalkalla. Äiti itse sanoi että hän haluaa olla suosittu ja että eikö minustakin tuntuisi mukavalle olla suosittu. Minusta ei tuolla tavalla hankittu suosio ole kyllä mistään kotoisin, jotenkin tuo on sairaan ja heikon itsetunnon omistavan ihmisen hourailua. Totta kai suosiota varmasti saa noin, mutta se on jotenkin hyvin sairasta jos jakaa ilmaiseksi itseään kaikille.

Minun muistoni omasta elämästä ovat kaikki tälläisiä, niillä ei todellakaan ylpeillä eikä röyhistellä. Äiti sai tehdä sitä minunkin edestä.

Ehkä tuollaisille on koko ajan hätä siitä että hän jää jotain vaille, hän varmistaa että saa ja se menee röyhkeyden puolelle. Hän vie toisiltakin saadakseen itse, hän ei tunne empatiaa koska hänen täytyy selviytyä.

Äidillä oli itseltään elämä kadonnut jotenkin niin ettei hän tiennyt mitä täytyy tehdä. Äiti luuli että kaikilla olisi jokin valmis polku jota mennään eteenpäin ja saadaan kaikki. Siksi hän vahti muita mitä muut tekee ja yritti jotain samaa mutta ei ymmärtänyt miksi. Äiti ei tehnyt omaa tietä perheensä kanssa vaan se olisi kopio muiden elämästä, hän ei keskittynyt siihen mitä oman perheen tulisi tehdä vaan seurasi ja yritti kopioida elämän muilta. Siitä ei tullut yhtään mitään, äiti ei ymmärtänyt miksi jotkut tekee niin kuin tekee, kaikesta tulisi vain ulkoinen kopio vaille sisältöä.
Äiti luuli että hänen siskonsa neuvoisi ja opastaisi äitiä mitä elämässä täytyy tehdä, äiti oli täysin eksynyt koska ei osannut itse ajatella vaan seurasi aina muita. Kun äiti vahti siskonsa perhettä mitä he tekevät mutta ei osannut kuitenkaan tehdä mitään kaikki jäi tekemättä. Äidin olisi pitänyt tehdä se elämä oman perheensä ja alkuun isäni kanssa, mutta jos äiti eli oman elämänsä ulkopuolella ja vahti muita mitä he tekevät, häneltä jäi puuttumaan se oma juttu joka tulee että keskittyy vain omiinsa. Kun äidin siskooli äidille idoli hän yritti matkia siskoaan mutta se oli täysin hengetöntä siinä ei äiti osannut tehdä mitään. Äiti odotti että häntä opastetaan ja neuvotaan mitä elämässä täytyy tehdä mutta ainoa minkä muut neuvoivat oli ilmaistyöt. Äidistä tuli sellainen joka asuisi toisten nurkissa eikä saisi mitään itse aikaiseksi. Kaikki oli äidille liian vaikeaa, varsinkin kun kukaan ei neuvo mitä pitää tehdä. Äiti odotti etä joku ulkopuolinen neuvoisi mutta kun kukaan ei neuvo, kenelläkään ei ole valmista ohjekirjaa elämään, äiti ei osannut itse tehdä mitään. Äiti ihmetteli kuka sellaisille jotka talon rakentavat, on neuvonut tekemään sen talon, hän ei käsittänyt että kaikki lähtee ihmisestä itsestään eikä mennä muiden ohjeiden mukaan. Äiti oli sen tyyppinen että hän seurasi laumaa, hän oli kuin lammas laumassa joka määkii yhteen ääneen ja liikkuu yhtenä eikä yksilöinä. Äiti oli laumaeläjä minä taas ja isäni olimme enemmän yksilöitä. Äiti olisi alistanut meidät ulkopuoliselle laumalle koska äiti uskoi että muut neuvovat ja muiden neuvojen varassa on hyvä elää. Meidän olisi pitänyt kysyä laumalta saammeko tehdä jotain. laumassa olisi arvojärjestys ja me olisimme äidin suuremmassa laumassa varmasti aina alimpana. Siihen olisi vaikea minunlaisenkin suostua. Ikävä kyllä tuollainen laumauskollisuus mahdollistaa myös hyväksikäytön, tuollaista talutetaan kuin pässiä narussa.

Lauman voi käsittää myös perheeksi ja sitähän sen pitäisikin olla, jos perhe taas joutuu suuremman lauman uhriksi ja e sulautetaan siihen sen oma identiteetti katoaa ja siitä tulee massaa jota lauman johtajat hyödyntävät. Äidille ei riittänyt oma lauma, siis oma perhe vaan hän yritti koko ajan saada meitä muiden laumaan alistettavaksi, äiti itse oli luonteeltaan laumalle alistuja. Isä oli yksilö joka osasi toimia itse, eikä hänen asioitaan lauma määrännyt että onko nyt päivä vai yö. Äiti oli taas päinvastainen äiti tottelisi mitä lauma määräisi. Äiti yritti sulauttaa meidät siskonsa perheeseen jolloin äidin sisko olisi sen kahden perheen lauman johtaja ja siten äidistä tulisi myös alistaja lauman johtajan tuella. Jos äiti olisi ollut myös yksilö hän olisi ymmärtänyt että oma perhe on se paras lauma hänellekin, eikä siinä johtajaa tarvita. Mutta ehkä hänellä sairas mieli halusi valtaa ja hän näki että jos hänen perheensä yhdistyisi laumaksi hänen siskonsa perheen kanssa, äidille tulisi jonkinlainen johtajan rooli siskonsa avulla. Tuo viittaa jotenkin vahvasti siihen että äiti oli henkisesti hyvin heikko ja turvautui näennäesti vahvempiluonteiseen siskoonsa. Ehkä tuollainen on käynyt muillekin joilla on heikko äiti. Jos äidilläkin oli luonteeltaan heikko hänen ei nähnyt omaa perhettään turvana, saati sitä että hänen tulisi olla turva omalle perheelleen. Äiti antoi kaiken ulkopuolisille heti periksi ja sellainen ei oikein sovi perheen äidin luonteeksi. Kotona omilleen hän ei vastavuoroisesti antanut koskaan periksi missään asiassa. Sen näki siinäkin kun äidin sisko ärähti äidille hänen mieli muuttui heti samaksi kun siskollaan. Hän ei uskaltanut pitää omaansa.

Olen ajatellut monia syitä oliko hänellä trauma ehkä oli mutta ei trauma ehkä tee ihmisestä tyhmempää, voisiko olla että hapenpuute synnytyksessä saisi aikaan tuollaisen ettei hän ymmärrä asioita ja helpot yhteen ja vähennyslaskut tuottivat hänelle suuria vaikeuksia. Tuntui että häneltä puuttui aivoista jokin osa-alue, voisiko aivot jäädä kehittymättä jos ne eivät saa tuossa vaiheessa riittävästi happea. Äidin aivot olisi pitänyt ehdottomasti tutkia magneettikuvauksella joka olisi ehkä näyttänyt jos siellä ei tapahdu mitään tai sitten toiminta on liian vilkasta. Mutta kun ihmistä ei saa hoitoon niin ei se ole mahdollista ja hän väittää olevansa aina terve.

Äiti tosiaankin väitti ettei hänellä ollut häiriötä tai mitään henkisiä ongelmia. Äiti sanoi sen heti asiaa miettimättä se oli puolustautumista loukkausta vastaan. Äiti piti sitä kun sanoin että hänellä on luonnehäiriö, pahana loukkauksena tai haukkumisena siihen piti hänen reagoida ja vastata heti. Normaali terve ihminen olisi ehkä asiaa jäänyt miettimään eikä vastannut heti. Äidin kanssa käynnissä oli kuin peli, jos sanoin jotakin hänen tuli vastustaa sitä asiaa, aivan kuin kilpailtaisiin pisteistä. Jos minun mukaani tehtäisiin asiat, se oli piste minulle, jos äiti saa estettyä en asian se on piste hänelle. Se on henkisesti raskasta, mikään asia ei etene vaan tuloksena aina on jonkinlainen riita. Asialla ei ollut merkitystä äidille vaan sillä kuka sen asian sanoo eli minä ja minua hänen tuli silloin vastustaa etten saisi sitä "pistettä". Sama peli se on ollut äidillä käynnissä varmasti isänikin kanssa. Äidin puolelta menossa oli kilpailu ja minun puolelta sellaista ei ollut, vaan yritin äidin kanssa saada asioihin jonkinlaista yhteistyötä henkisesti, mutta sellaista ei koskaan meille tullut.

En tiedä mikä äitiä oikein riesasi, miksi hän ei nähnyt muuta kuin itsensä ja oli olevinaan kaiken tekijä ja luoja. Elämä oli elokuvamaista, pintapuolista jossa asioiden syvyys ei koskaan tule näkyviin, vaan niistä puhutaan pinnallisesti ja seuraavassa otoksessa kaikki on tehty. Oliko äidille jäänyt elämän malli noista elokuvista, näin luulen ainakin osittain olevan, koska äiti kopioi aina muilta niin hän kopioi varmasti elokuvistakin malleja. Äidin kanssa eläminen oli mahdotonta, siinä vain olisi pitänyt odottaa mitä elämä tuo tullessaan, eikä saisi itse toimia. Äidille elämä oli varmaankin etukäteen kirjoitettu jossa tapahtumat tulevat, halusi niitä tai ei. Äidin elämässä ei tarvitsisi mitään itse tehdä, elokuva etenee ja tuo tullessaan käsikirjoituksessa lukevia asioita.

Olisiko äidiltä pakolaisena ollessaan kadonnut häpeän tunne ja tilalle tullut jokin ylpeyden tapainen omituinen tunne. Äiti ajatteli menneisyyttään liian ylpeästi eikä välittänyt siitä mitä hän nyt tekee, ei mitään väliä sillä. Kaikki oli häpeällisen huonoa mutta äiti vaan ylpeile menneellä asioilla, hän ei pystynyt ymmärtämään että lapset eivät saa tuollaisesta mitään, vaan äidin pitäisi tehdä jotain sen eteen ettei lasten tarvitsisi hävetä kotiaan ja vanhempaansa. Mutta äiti itse ei panostanut koskaan mihinkään, hän vain odotti tuloksia että pääsisi niillä ylpeilemään. Lapsi laitetaan kouluun mutta kotielämä pilaa lapsen keskittymistä, toisesta päästä annetaan ja toisesta tuhotaan. Se ei ole lapsen tukemista että on erityisen epävakaat kotiolot. Äiti oi todella sellainen joka ei nähnyt mitä hän aiheuttaa lapsilleen toiminnallaan, se kuuli äidin pelaamaan "peliin" että isästä tehdään lapsen silmissä huono juuri manipuloimalla. Kertomalla valehdellen lapsille millainen isä oli ja kuinka kaikki oli aina isän syytä, tarkoituksena että isä "eristettäisiin" ettei isän kanssa lapsetkaan toimisi. Äiti puhui aina negatiivista ja jotain pahaa isän selän takana minullekin. Syy oli selvä, äiti joka oli itse jotenkin sairas henkisesti kuvitteli että ottamalla siskonsa perheen "pomoksi" meille kaikki onnistuisi. Se oli jotakin niin outoa ettei sitä voi eikä osaa kuvata, äiti pitää siskonsa perhettä sellaisena jonka pitäisi tulla ohjaamaan meidän perheen asioita, jokin todella todella outoa tuossa ja hyvin sairasta.
Mikä äiti oli? Hänellä ehkä täytyy olla jokin vamma päässään, ehkä lapsena hänelle tullut. Jos vieraat istuu äidin kanssa kahvipöydässä hänestä saa sen kuvan että hän olisi normaali, kun keskustelun taso pysyy vain hyvin yksinkertaisena.

Tuo sama oli läpi koko äidin elämän, "kaunis ilma, huomenna voi vaikka sataa" taso, vaikka tilanne olisi ollut mikä. Sitten äidille tuli hätätila, koska asiat menivät aina pieleen kun niitä ei hoidettu ja tulipalo piti sammuttaa. Henkisesti väsyttävää ja stressaavaa, turhauttavaa elämää tuollaisen kanssa asuminen. Aina saa tehdä mutta kaikki tehdään aina äidin vuoksi, tosiaankin vain jatke joka hoitaa äidin asiat, äiti tunsi ylpeyttä itsestään kun hänen puolestaan hoidettiin asiat, hän ymmärsi tärkeytensä ja alkoi hyväksikäyttää, hän ei tajunnut että se oli lapselle pakko kun äiti on aina pulassa, ei mikään vapaaehtoinen. Ihmetyttää miten tuollaisesta joka omien puheidensa mukaan on tehnyt kaiken, ei sitten tee oikeasti mitään, pelkkää valehtelua kaikki.

Äiti oli kiusaaja joka teki kiusaa isälleni ja minulle, syytä siihen ei vaan ole selvillä. Hän jaksoi kiusata, kiusantekeminen ei ollut suunniteltua vaan se tuli äidiltä luonnostaan, se kuulun hänen luonteeseensa. "Hän vastustaa, koska hallituksellakin on oppositio, joka aina vastustaa", lause tuli äidin suusta. Äiti katsoi olevansa oppositio jonka tehtävä on vastustaa ettei hallitus vain saisi suosiota, se käy järkeen, äiti halusi vastustaa etteivät toiset saisi suosiota, se suosio kuuluu hänelle. Äidin pitämä "oppositio" oli idiootti-oppositio, joka vastusti hyvien asioiden toteuttamista, itsellään tuolla oppositiolla ei ollut mitään tehtävää. Millainen koti-oppositio vastustaa kodin tekemistä, sen täytyy olla todella sairas.

Äidiltä puuttuivat omat tarpeet täysin, hän vahti minuakin että mitä mitä tarvitsisin sillä hetkellä, yritti kysellä mitä minä haluan. Otatko vettä, otatko kahvia, otatko ruokaa. Hän vahti koko ajan että saisi kysyä tai huomauttaa jostakin. Hän huomasini jos paperinenäliina putosi vahingossa taskustani, hän ennätti sanoa siitä ennen kuin ehdin sen nostaa lattialta. Äiti luuli saavuttavansa suosiota sillä mutta oikeasti se oli vxtun ärsyttävää toimintaa. Hän ei osannut muuta kuin vahtia minua. Hän huomautteli jatkuvasti jostakin ja se tarkoitti että hän vahti koko ajan taukoamatta. Kun hän sai minultakin toisenlaisen vastaanoton asialle kuin itse luuli hän piti minua pahana koska hän vaan hyvää tarkoittaa...Tuollaiselle hyvälle kyllästyy hyvin nopeasti koska se ei ole tarkoitettu muuta kuin äidin itsensä hyväksi osoittamaan kuinka hyvä äiti oli. Apu mitä äiti tyrkytti, oli täysin hyödytöntä teatteria, elokuvamaisesti toimittuna näytellen. Äiti oli hyvä lapsenvahti mutta muuhun työhön hänestä ei ollut. Kun olisi tarvittu oikeasti äitiä ja äidin mukana olemista hän livisti pois, pelkäsikö paljastavansa itsestään ettei hänestä ole siihen mihin pyydetään. Kyllä minäkin tiesin ettei äiti osaa mitään, mutta ajattelin että hän haluaisi oppia, mutta äiti valehteli asiat aina siten että jäisi mielikuva että kyllä hän osaisi mutta ei jouda. Äiti peitteli ja piilotteli asioitaan. Ehkä häpeä sai hänet tekemään sen.

Äiti haki sellaista vahvaa ihmistä jonka selän taakse olisi hyvä piiloutua, kun äidin sisko oli kova mollaamaan omaa perhettään ja hän teki sen aina suurella äänellä, äidistä hän näytti vahvalle joka on aina oikeassa. Äidin siskolle ei hänen perheensä sanonut koskaan vastaan vaan he kuuntelivat korvat punaisina sitä möykkäämistä, äiti piti sitä sellaisena joka hän myös haluaisi olla. Mutta sekin kaikki oli jonkinlaista teatteria, joka upposi äitiini mutta ei minuun tai isääni. Äidin sisko päätti oman perheensä asiat, suunnitteli myös tulevaisuutta, hän ei juossut missään lapsenvahtina tai piikonut muita, kun äiti itse oli luuseri hän pelkäsi myös siskoaan, joutuvansa arvostelun kohteeksi. Kun hän komensi myös äitiäni, äiti suhtautui siskoonsa pelonsekaisella kunnioituksella. Äitini sisko polki äitini kuvainnollisesti maanrakoon. Kun äitini sisko ei ollut paikalla äiti uhosi, mutta kun hänen siskonsa tuli paikalle äidistä tuli mateleva ihminen, joka yritti miellyttää siskoaan, mitä sisko sanoi. samaa mieltä oli äitini vaikka hetkeä aiemmin olisi ollut toista mieltä. Äidin lempiohjelma olikin äidistä huono kun hänen siskonsa tuli ja sanoi että mitä paskaa sinä katselet. Äiti eli niin kuin toiset sanoivat ja halusivat, hän oli niin arka ettei uskaltanut olla omaa mieltä jos hänen siskonsa oli paikalla, vaan hän oli aina samaa mieltä kun siskonsa, mieli muuttui hetkessä. Äiti yritti olla samanlainen, kun hänen olisi pitänyt olla oma itsensä, mutta hän ei uskaltanut olla, liian arka, muut ulkopuoliset jyräsivät hänet, äiti meni aina kysymään heiltä hyväksyntää. Äitini sanoi aina että aina täytyy kysyä ulkopuolisilta koska he näkevät meidän asiat, jos ihminen on noin tyhmä ettei edes omia tai oman perheensä asioita tiedä, vaan ne täytyy hänen käydä kysymässä siskoltaan, se ei ole tervettä eikä normaalia. Riippui siitä millä tuulella sillä hetkellä siskonsa sattui olemaan, mitä hän äidille vastasi. Miksi äiti oli jäänyt lapseksi joka pitää nuorempaa siskoaan kuin vanhempana, jolta täytyy saada joka asiaan hyväksyntä?

Äidin maailma oli kuin pieni laatikko ja siinä laatikossa hänen siskonsa oli koko sen maailman vaikutusvaltaisin ihminen, sen laatikon ulkopuolella taas mitättömiä, joilla ei ollut juuri mitään valtaa. Äiti näki vain sen laatikon sisälle eikä koskaan siitä ulos kuinka ympäröivässä maailmassa on ja mihin mittasuhteeseen heidän valtansa siellä asettuisi. Yleensä tuollaisissa "laatikoissa" olevat peittelevät jotakin ja tuollaiset sairaat voivat siellä pienessä maailmassaan kiusata muita laatikossa olijoita mielin määrin. Kukaan ulkopuolelta ei taas näe mitä laatikossa tapahtuu oikeasti.

Äiti oli läheisriippuvainen joka ensin takertui mutta sitten käyttäytyi kuin narsisti ja yritti hallita toista pakolla. Äidin täytyi olla aina paras kaikessa hän kilpaili koko ajan minun kanssani. äidin nukkekotileikissä hän oli aina voittaja. Se oli peliä äidin säännöillä, siinä pelissä hän ei voinut hävitä koska hän muutti sääntöjä tarpeen mukaan. Ei minkäänlaista oikeudenmukaisuutta. Minä en kilpaillut joten äidin oli helppo omassa sairaassa mielikuvitus maailmassaan voittaa, aasinsiltoja siellä rakentamalla kaikki oli mahdollista.

Se on todella huonoa tuuria kun talossa on kaksi rakennustaitoista ihmistä mutta se kolmas, jonka mukanaoloa asioissa tarvittaisiin, onkin niin passiivinen ettei hän ryhdy mihinkään ja se estää muidenkin tekemisen. Tuo passiivinen tykkää asua kelvottomassa läävässä tai slummissa miten sitä haluaa kutsua ja juoksee ostamassa työllään ulkopuolisilta hyväksyntää. Kotiinsa hän ei halua mitään. Kun äiti vei suosikeilleen kakun ja sai kiitoksen hän ajatteli että se todistaa kuinka hyvä äiti hän on ollut omassa perheessään. Hän oli niin väärällä uralla kuin olla voi, maailma oli vääristynyt eikä äitiä saanut ymmärtämään että omalle perheelle ei riitä pelkkä pullanpaistaja vaan hänen pitäisi ottaa vastuu perheensä hyvinvoinnista ja se hyvinvointi ei tarkoita sokeria tai muuta makeaa. Äidin olisi kuulunut olla isäni kanssa yhteistyötä mutta äidistä oli vain leikkimään, ei kantamaan oikeasti vastuuta. Äiti oli vanhempi joka antaa lapselle karkin ja luulee että nyt lapsella on kaikki hyvin. Se ei tarkoita jos lapsi saa karkin että silloin kaikki huono oikeasti muuttuisi, hyväksi vaan se on hetkellistä ostamista, karkilla lahjotaan tyytyväiseksi, mitään ongelmia se makea ei poista. Tuollainen yksinkertainen ihminen kuin äitini oli, saattaa varmasti luulla että jos lapsi istuu paskakasassa ja syö karkkia, lapsella ei olisi ongelmia, hän ei näe sitä missä lapsi istuu, hän näkee vain antamansa makean ja ajattelee kuinka hyvä äiti hän on lapselleen. Kun äiti näki sen mitä hän itse teki positiivisena, hänelle kasvoi luulo siitä, että hän on ollut aina vain hyvä ja tehnyt aina vain hyviä tekoja. Äiti ei ymmärtänyt että se paskakasa lapsen alla jossa lapsi istuu, on hänen paha tekonsa. Se ei kuulu äidille missä lapsi istuu, joten sitä paskakasaa ei äiti laskenut itselleen negatiiviseksi asiaksi, normaali terve ihminen olisi niin tehnyt. Siten äidistä kasvoi sellainen joka ei häneltä itseltään kysyttäessä ollut koskaan tehnyt yhtään virhettä, eikä hän nähnyt itsessään yhtään huonoa piirrettä. Hän antaa aina vain nameja, hän on silloin hyvä, miten sellainen voisi olla paha?

Mikä saa ihmisen sellaiseksi ettei hän suunnittele lainkaan tulevaisuuteen mitään, huoletontahan se kyllä on, jos vielä toiset mahdollistavat että hän pystyy elämään, mutta se loppuu ajallaan kyllä. Loputtomiin ei kukaan auta jatkuvasti pulaan joutunutta. Luulisi että kaikilla olisi jonkinlainen tarve päästä pois tai korjata jos asuu asuinkelvottomassa asunnossa, mutta äidillä ei ollut mitään. Hän oli yksin vaikka meitä oli vielä kolme, miten sen selittää ettei hän pyytänyt koskaan meitä tekemään mitään hän ei tiennyt mitä oma perhe osaa. Oliko hän liian lähellä ettei nähnyt eikä koskaan katsonut omaa perhettään vaan vahti mitä ulkopuoliset ihmiset osaavat ja tekevät. Hän sotki asiat niin ettei meidän tekemiset koskaan päässeet edes alkamaan. Hän oli täysin sokea asioille. Aivan kuin joku joka ei osaisi lukea ihailisi ulkopuolisia kuinka he osaavat lukea mutta ei näkisi että omassa perheessä osataan yhtä hyvin lukea ja paremminkin vielä. Mikä tuollainen sokeus oikein on? Manipuloiko joku tietty suosikkitaho äitiä koko ajan meidän osaamattomuudesta? Näin luulen ja kuulin myös itsekin manipulointia mutta tajusin sen heti ettei se ole niin kuin sanottiin. Äiti on varmasti uskonut kateellisen panettelua ja pitänyt sitä totuutena koska äidin mielestä muut tietävät. Itse olin isäni työkaverina monta vuotta ja tiesin ettei tuo manipulointi harrastava olisi itse pärjännyt alkuunkaan vastaavassa työssä.
Vastaa Viestiin